Lahden prioriteeteista Sari Niinistölle

http://www.sariniinisto.com/blogi/2008/07/28/20?comment=true&#lastcomment

Toriparkkia vastustetaan siksi, että siihen hupenisi 15 000 000 ? aivan turhaan. Parkinhan voi rakentaa vaikka Aleksanterinkadun Nordean katolle toiseksi pysäköintikerrokseksi paljon halvemmalla. Periaatteellisempi syy on siinä, että toriparkki on kytketty Ranta-Kartanon kaavaan, jonka tarkoituksena on aiheuttaa täyteen rakennettuna pysäköintialuepula Kisapuistolle ja Lahden urheilutalolle sekä muuttaa koko Fellmanin alueen asemakaava Haka-tornimaiseksi.

Tarmo Pipatin aikana haaveiltiin Lahti Energian ja Lahti Veden myymisestä 170 000 000 eurolla ja takaisin vuokrauttamisesta sitäkin kalliimmalla. Tällä rahalla olisi häväitetty linja-autoasema, rakennettu 40 000 000 ? matkakeskus ja vieläkin olisi jäänyt 130 000 00 ? johonkin. Pipatti ei koskaan kertonut, mihin.

Toriparkki on siis noin 10%:n murunen jostain piilossa olevasta jäävuoresta, mistä kukaan pelimies ei halua vielä tehdä selkoa, ennen kuin se on jo liian myöhäistä-

Epäonnistuvasta kuntaliitoksesta on hyvä keskustella sekä Lahden vetovoimattomuudesta samoin kuin siitä, miksi Lahti on opiskelijalle niin kallis kaupunki, esimerkiksi lähiliikenteessä.

Myös siitä, miksi sivistuslautakunta ei uskalla heittäytyä laiturilta alas ja perustaa Karistoon koulua, voidaan keskustella.

Lahdessa on niin paljon keskusteltavaa, että Kari Naskinen ja Heikki Hakala viisaasti ohjasivat keskustelun neurulokkeihin ja toriparkkiin yhteiskuntarauhan säilyttääkseen.
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Syndrooma Lahti kirjoitti:

http://www.sariniinisto.com/blogi/2008/07/28/20?comment=true&#lastcomment

Toriparkkia vastustetaan siksi, että siihen hupenisi 15 000 000 ? aivan turhaan. Parkinhan voi rakentaa vaikka Aleksanterinkadun Nordean katolle toiseksi pysäköintikerrokseksi paljon halvemmalla. Periaatteellisempi syy on siinä, että toriparkki on kytketty Ranta-Kartanon kaavaan, jonka tarkoituksena on aiheuttaa täyteen rakennettuna pysäköintialuepula Kisapuistolle ja Lahden urheilutalolle sekä muuttaa koko Fellmanin alueen asemakaava Haka-tornimaiseksi.

Tarmo Pipatin aikana haaveiltiin Lahti Energian ja Lahti Veden myymisestä 170 000 000 eurolla ja takaisin vuokrauttamisesta sitäkin kalliimmalla. Tällä rahalla olisi häväitetty linja-autoasema, rakennettu 40 000 000 ? matkakeskus ja vieläkin olisi jäänyt 130 000 00 ? johonkin. Pipatti ei koskaan kertonut, mihin.

Toriparkki on siis noin 10%:n murunen jostain piilossa olevasta jäävuoresta, mistä kukaan pelimies ei halua vielä tehdä selkoa, ennen kuin se on jo liian myöhäistä-

Epäonnistuvasta kuntaliitoksesta on hyvä keskustella sekä Lahden vetovoimattomuudesta samoin kuin siitä, miksi Lahti on opiskelijalle niin kallis kaupunki, esimerkiksi lähiliikenteessä.

Myös siitä, miksi sivistuslautakunta ei uskalla heittäytyä laiturilta alas ja perustaa Karistoon koulua, voidaan keskustella.

Lahdessa on niin paljon keskusteltavaa, että Kari Naskinen ja Heikki Hakala viisaasti ohjasivat keskustelun neurulokkeihin ja toriparkkiin yhteiskuntarauhan säilyttääkseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu