Suomalaisen identtiteettiin kuuluu ruotsin kieli!
Minä sanon Ei Kuulu, minulla on vahva identtiteetti Suomalaisena.
Herää kysymys mikä voisi olla tuon Lipposen lausunnon perin syy
Minä sanon Ei Kuulu, minulla on vahva identtiteetti Suomalaisena.
Herää kysymys mikä voisi olla tuon Lipposen lausunnon perin syy
Vastaukset 10
Vanhimmat
jos olisit joutunut suurina työttömyys vuosina lähtemään ruotsiin siirtotyöläiseksi?
sanomaasi! Suomessa on "ruotsikielisten" hallussa suurimmat ja parhaimmat työpaikat! Kone, Konegranes,AAB, Pauling, Fatzer ym. Helppo sen pankkopojan esitttää mielipiteitään, kun ei osaa kuin Suomea ja savoa!
Kaikki yhtiöt pl Kone oli väärin kirjoitettu.
Häpeä sinä kirjoitustaidoton karvaperse punikki!
Joko keräilyastia alkaa olla töysi! Aivosikin olet runkannut pilalle!
pahimmista pakkoruotsittajista ja kova ruotsalaisuuden kannattaja.
kaikki Aateliset ovat ruotsinkielisiä? Se on totta ja suomenruotsalainen muistaa sen aina. mutta jätetään mainitsematta, että alunperin merkittävissä suomalaisissa suvuissa siirryttiin ruotsinkieleen aivan toimivasti, koska se oli kommunikoimisen kannalta tärkeää. Suomenruotsalaiset antavat usein ymmärtää, että pitäisi olla heille silloin ainakin sukua heh..:)
...niin ei välttämättä alunperin rälssitilasta -> aateliseksi tai sodassa kunnostautumisen johdosta. Täytyy huomata, että kansallisaatteen erimuodot tulivatkin vasta 1800-luvulla, jolloin alettiin äidin kielenään suomea tai ruotsia ajattelemaan ikään kuin erillisinä kansoina, niin missä päin, milloin ja kenen mielestä. Monet suomen- ruotsalaiset ovat kuin ameboja he ovat mitä milloinkin välillä suomalaisia välillä tosinaan varsin usein virheellisesti ruotsalaisia tai suomen –ruotsalaisia, mutta kuitenkin isoisän äidin puolelta sveitsiläisiä... miten tämän näin hankalaa voi olla? heh :)
puhut suomessa suomea ja ruotsia, kotona saat puhua ihan mitä tykkäät, ole varovainen etteivät muut kuule...
viha äidinkielenään Ruotsia puhuvia kohtaan tulee? Onkohan niin etevät pahimmat vihaajat ole olleet heidän kanssa tekemisissä?
Heillä on omat tapansa ja ne vaihtelevat paikkakunnan mukaan, Närpiössä on toiset kuin Hangossa tai Nappeltuurnassa, Helsingistä puhumattakaan.
Joskus tulee väärinkäsityksiä....Suomen ruotsalaiset taistelivat sodissamme ja saimme korvaamatonta apua Ruotsista.... "Suomen asia on meidänkin asiamme" oli iskulause Ruotsissa Talvi- ja Jatkosodan aikana.
Vihaan vain pakkoruotsia. Vapaaehtoisena se on ihan jeeskieli. Ja miksi vihaan pakkoruotsia? No sehän on jo kaikkien tiedossa, enkä aio sitä tässä toistaa.
..."Suomen ruotsalaiset taistelivat sodissamme" mites se "munsalan soutukerho" ? Kuinka paljon on rannikkoseutujen hautausmailla viime sodan Suomen ruotsalaisten sankarihautoja ?
Mitähän JOS lukisit edes vähän historiaa niin voisit "ehkä" käsittää mistä tuo viha johtuu.
Jokaisella - varsinkin pienemmällä - maalla on useampia viiteryhmiä, joihin nojaten kansakunta rakentaa identiteettiään. Lisäksi identiteetti on jokaisen kansalaisen henkilökohtainen kokemus, jota varsinkaan poliitikon ei pitäisi mennä kovin tiukasi rajaamaan.
Kun Henrik Lax sanoi (HS 6.12.95) että ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin, pidin sitä hänen omista lähtökohdistaan kumpuavana toiveajatteluna, mutta kun melko suomenkielinen Paavo Lipponen asettuu markkinoimaan jo ennestään pakollista ruotsia ja haluaa painottaa ruotsin merkitystä identiteetille, herää väkisin kysymys, mihin he oikein pyrkivät? En tiedä minkä verran asiaa on tutkittu, mutta uskallan väittää, että valtaosa suomalaisista ei koe ruotsin kuuluvan mitenkään lähtökohtaisesti kansalliseen identiteettiinsä. Miksi sitten nämä röyhkeät lauseet? Miksi poliitikot haluavat ylhäältä päin määrätä, mitä äänestäjän identiteettiin kuuluu? Näin tökeröä käytöstä tuskin muissa Pohjoismaissa voisi ilman julkista tuomiota harrastaa.
Kun palaan 70-luvun hienoon keskuskouluun, muistan miten kuulimme yläluokkalaisilta, että meillekin tulee uudessa peruskoulussa ruotsi kaikille seitsemännellä. Emme oikein tahtoneet uskoa, kun saksa nautti suurinta suosiota meidän luokalla englannin jälkeen. Ajateltiin, että kyllä se siihen mennessä muuttuu, kun myö alotetaan yläaste…Siitä se identiteetin muokkausyritys alkoi, mutta eihän se onnistunut samalla tavalla kuin ulkopoliittisten dogmien myyminen kansalle 50-luvulla. Opimme yhtä huonosti kuin muukin Suomi, eihän pakko-opetuksesta yksinään ole identiteetin rakennusaineeksi.
Mutta miksi jotkut poliitikot niin innokkaasti haluavat korostaa ruotsin merkitystä sielläkin missä ainoa merkitys on pakollinen opetus? Pelottava ajatus nousee mieleen: Jospa maamme virallinen kaksikielisyys lepääkin yksinomaan kaikille pakollisen ja kaikilla koulutusasteilla vaadittavan ruotsin varassa? Jospa ilman tätä pakko-opetusta ei mitään elävää kaksikielisyyttä olekaan? Olen kuullut - ja huomannut itsekin - että ruotsinkieliset puhuvat täydellistä suomea. Jos näin on, mihin tarvitaan yliopistojen ja korkeakoulujen väestömäärään nähden jopa kaksinkertaisia kielikiintiöitä vain ruotsinkielisille? Tässäkö on syy siihen, ettei Tohmajärvelle annettu lupaa kokeiluun, jossa pakollinen ruotsi olisi voitu korvata valinnaisella venäjällä, vaikka oikeus ruotsin opiskeluun olisi säilynyt? Opetusministeriö viittasi vastauksessaan ennakoimattomiin vaikutuksiin: tarkoittiko se korttitalon nurkan luhistumista? Tämänkö takia Imatran rajakoulusta valmistuvilta rajavartijoilta on uuden kielilain seurauksena alettu vaatia virkamiesruotsin läpäisemistä? Venäjää ei niinkään tarvitse osata, rajavartijan virkavelvollisuuksiin kuuluu nyt kansallisen kaksikielisyysidentiteetin kannattelu. Virkamiehiähän on helpompi ylhäältäpäin määräillä kuin muita kansalaisia.
No… koirat haukkuu, mutta Suomi lipuu kohti kaksikielistä identiteettiään vakaasti kuin Kiina kohti kommunismin aamunkoittoa…
Sitä odotellessa…