Olen kahden vuoden aikana voittanut paffin automaateista ja pokerista 8750 euroa siis puhdasta voittoa mutta veikkauksen peleistä en ole voittanut samana aikana yhtään mitään.
Kumma juttu ja kummallisinta on se, että joka sana on totta.
Kumma juttu ja kummallisinta on se, että joka sana on totta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei siinä ole mitään kummallista.
Veikkauksen peleissä et vain voi voittaa koska kaikki menee "yleishyödyllisyyteen" ja loput veikkauksen lukemattomien "herrojen" perseeseen.
Tiesitkö, että kelan jälkeen eniten poliittisia ns. kylmiä broiskuja on veikkauksessa? Kelassa on ns "herroja" ja "rouvia" ns. johtotehtävissä suhteessa 8,2 johtajaa yhtä työntekijää kohti mutta veikkauksessa suhde on "vain" 6,9.
Yksikään näistä ei tiedä edes omaa toimenkuvaansa eikä siksi juurikaan käy työmaalla mutta palkka maksetaan säännöllisesti.
Yle tulee yllättäen vasta kolmantena jossa suhde on vaivaiset 5,5 "johtajaa" yhtä työntekijää kohden.
Yhteistä kaikille "johtajille" on, että he ovat epäonnistuneet politiikassa eikä heitä ole uudelleen valittu. Kulloinenkin hallituskokoonapano varmistaa sen, että näitä täydellisiä pökkelöitä on lähes yhtä paljon jokaisesta puolueesta.
Millään pikkusummilla ei tätä ääliöiden joukkiota ylläpidetä ja siksi tarvitaan keno-tyyppisiä vedätyksiä.
Esim kelassa ym yhteiskunnan järjestämissä suojatyöpaikoissa (veikkaus, yle ym..)olevat ns johtajat jotka eivät vuosiin edes käy työpaikallaan ovat laatineet itselleen sopuisan ratkaisun joka takaa palkan joka kuukausi ja palkan jota ei veroteta ollenkaan tai korkeintaan pääomaverolla.
Miten tämä on mahdollista?
Mieti sitä.
Junkkerin pelle tenhotti pää vipattaen, että hän karsii joutosakin ylestä mutta vuosien päästä äijän käppyrä tyytyi irtisanomaan joukon työntekijöitä. Sdp.tä tunnustavan ei auta kuin nöyrtyä ja ryhtyä saappaita imeskelemään..