Jännitän enemmän tai vähemmän lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita. Ensimmäisiä oireita alkoi ilmaantua n. 15 vuotiaana. Nyt 23- vuotiaana lähes kaikki sosiaaliset tilanteet ovat minulle täyttä tuskaa. En pysty katsomaan ihmisiä silmiin enkä hallitsemaan kasvojeni ilmeitä.
Moni ihminen on tullut sanomaan että haluaisi tutustua minuun, mutta vaikutan niin kovin pelokkaalta ja vaikeasti lähestyttävältä. On myös erittäin turhauttavaa, kun oikeasti olen mitä ystävällisin ihminen ja jännittämiseni takia joudun joskus käyttäytymään jopa tylysti. En myöskään näytä mitenkään tyypilliseltä "nyhveröltä", joten uskon että ihmisten on vaikea tulkita minua että olenko ujo vaiko tyly.jopaleuhkaksi ja ylimieliseksi ämmäksi minua on tultu sanomaan.
Haluaisin tehdä monia asioita elämässäni, mutta jännitys pilaa kaiken.Harvoja asioita kun on kiva tehdä yksin. Uusiin ihmisiin tutustuminen on lähes mahdotonta, kuin myös seurustelukumppanin löytäminen. Joskus tuntuu että olisi parempi jos minua ei olisi olemassakaan sillä en tahdo jaksaa tätä enää;(
Kellään muulla vastaavia kokemuksia??
Moni ihminen on tullut sanomaan että haluaisi tutustua minuun, mutta vaikutan niin kovin pelokkaalta ja vaikeasti lähestyttävältä. On myös erittäin turhauttavaa, kun oikeasti olen mitä ystävällisin ihminen ja jännittämiseni takia joudun joskus käyttäytymään jopa tylysti. En myöskään näytä mitenkään tyypilliseltä "nyhveröltä", joten uskon että ihmisten on vaikea tulkita minua että olenko ujo vaiko tyly.jopaleuhkaksi ja ylimieliseksi ämmäksi minua on tultu sanomaan.
Haluaisin tehdä monia asioita elämässäni, mutta jännitys pilaa kaiken.Harvoja asioita kun on kiva tehdä yksin. Uusiin ihmisiin tutustuminen on lähes mahdotonta, kuin myös seurustelukumppanin löytäminen. Joskus tuntuu että olisi parempi jos minua ei olisi olemassakaan sillä en tahdo jaksaa tätä enää;(
Kellään muulla vastaavia kokemuksia??
Vastaukset 16
Vanhimmat
täytyy antaa vain mennä ja olla ajattelematta koko ajan itseäsi ihmisten seurassa. Vähitellen huomaat että miten ajattelusikin muuttuu.
Monillahan tuollainen voi olla tyypillistä juuri yläasteiässä kun omaan kehoon ja olemukseen aletaan kiinnittää huomiota murrosiän myötä. Yleensä ihminen alkaa kuitenkin tottua näihin tilanteisiin sekä sopeutua siihen että ihmistä saatellaan katsella. Osalle tämä on vain hankalampaa ja toisaalta osalle on luonnollisempaa olla vetäytyneempi. Mutta tietysti jos se haittaa elämää niin sille tulisi tehdä jotain.
Mieti vanhoja tilanteita. Älä sitä miltä sinusta on tuntunut vaan miten ne ovat lopulta hoituneet? Eikö kaikki olekin järjestynyt?
Tee yksinkertaisia asioita sosiaalisessa ympäristössä. Mene lähikauppaan osta jotain, hymyile ja puhuttele myyjää. Sen jälkeen sinulla on ainakin enemmän tai vähemmän onnistunut kokemus. Kerää näitä lisää ja niiden varaan voit rakentaa jatkossa enemmän.
Eikä se ole sen vaikeampaa. Sinulla on kuitenkin joku läheinen jolle puhut joten jos puhut enemmän tuntemattomalle seuraavan kerran niin ajattele kuin puhuisit tälle läheisellesi. Samanlainen ihminen hän on kuin sinä. Voithan aloitella katsomalla ventovieraita silmiin ihan vain hetken ajan ja sitten niiden jotka todella ovat jo valmiiksi ystävällisiä.
Käy lainaamasta kirjastosta aiheeseen liittyviä kirjoja tai esiintymisoppaita. Ajattele pitäväsi puhetta pienelle yleisölle. Kehitä myös tapa jolla voit keskittyä (esimerkiksi katsomalla kaukaisuuteen) ja saat jännityksen ainakin hetkeksi heltiämään. Mielikuvaharjoitteiden avulla voi päästä pitkälle.
Se mikä on kuitenkin pahinta on se että jos näytät tai käyttäydyt tylysti muita kohtaan niin ihmisille tulee tunne että et halua heidän seuraasi. Pyri välttämään sitä. Ilmeitä ja reagointia voit harjoitella vaikka peilin edessä.
Olisi myös tärkeää oppia kestämään pettymyksiä, epäonnistumista ja myös häpeää. Tarkoitan että sitä joutuu ihmissuhteissa tilanteeseen joka voi tuntua "tukalalta" ja usein pahasti ujot ihmiset juuri välttelevät näitä tilanteita mikä tekee sosiaalisesta kanssakäymisestä vaikean.
Jännitys voi kuulua myös luonnollisena osana joitakin sosiaalisia tilanteita esimerkiksi treffeillä ollessa tai yleisölle esiintyessä mutta niihin oppii, tottuu ja sopeutuu ajan myötä.
Tärkein oppitunti: Häpeää ei ole olemassa siihen perustuen millainen olet vaan siihen miten kunniallisesti käyttäydyt.
Mitä tulee seurustelukumppaniin niin itse pidän ainakin ujoutta naisessa mielenkiintoisena jopa vähän söpönä piirteenä. Toisaalta kuten sanottua on hankala huomata ihmistä joka "piilottaa" itsensä sekä kätkee kiinnostuksensa ja voi jopa esiintyä ja kohdella tylysti.
Mutta tuosta vaivasta voi "parantua" niin että elämän saa raiteilleen, siihen pitää vain uskoa ja tärkeimpänä on tahto tehdä asioita eikä niinkään välittää miten sinua sattuu jännittämään tai mitä ihmiset ajattelevat sinusta. Kaikki kun mokaavat joskus.
Kiitos paljon hyvistä neuvoista. Jotenki vaan tuntuu, että vaikka kuinka yrittäisin olla keskittymättä itseeni, niin ei se vaan onnistu. Koko ajan pelkään että nolaan itseni/sanon tai teen jotain väärin, jollon en voi koskaan olla täysin luonnollisesti. Erityisen vaikeaa mulle on opiskeluistani selviytyminen kun on kaikenlaisia ryhmätöitä, esitelmiä yms.Välillä tuntuu että ainoana vaihtoehtona olis keskeyttää opinnot kun ei vaan meinaa selvitä siitä kaikesta..
Ja ymmärrän kyllä että pieni ujous naisessa voi olla söpöä, mutta kun minun kohdalla on kyse siitä että jos joku mies edes vilkaisee minuun päin, käännän heti katseen automattisesti muualle (en voi tälle mitään), ja jos joku tulee juttelemaan vastaan todella lyhyesti, kattelen yleensä muualle enkä itse kysy mitään. Ja vielä kun olen vaivautunut, niin naaman ilme menee mulla automaattiseksi jotenki vihasen näköseksi ja kaveritki monesti kyselly, että mikä sulle nyt oikein tuli. Pännii suoraan sanoen todella paljon kun ihmiset saa niin vääränlaisen kuvan minusta. Mutta täytyy kait vaan jotenki koittaa jaksaa tätä helvettiä..
Ja sulle joka suosittelit mulle tanssimista, niin harrastan kyllä itseasiassa tanssia ihan aktiivisesti ja pidän siitä todella paljon, mutta jos joku tulee esim. tanssilattialla puristelemaan jotain niin koen sen kyllä todella ahdistavana ja ahdistun muutenki jos joudun tanssimaan ihmisten kans lähekkäin. Että silleen..
neuvojahan sinä tulit pyytämään.
Tahdon sanoa ettei kenenkään tarvitse sietää moista helvettiä. Yritä ymmärtää että vika ei ole sinussa luonnollisesti vaikka ongelma onkin osa sinua. Se on vaiva johon voidaan etsiä konsteja ja hoitaa kuten mihin tahansa esteeseen.
Mitä pelkäät itsesi nolaamisessa? Sitä ettei joku hyväksy sinua tai ajattelee sinusta vähemmän jos "epäonnistut" jossakin? Nämä monesti ovat pelkkiä kuvitelmia. Voit suhtautua huumorilla moniin juttuihin. Ystävät hyväksyvät sinut vaikka mokailisit ja monet ihmiset myöskin. Jos eivät, niin ovat idiootteja ja ei heistä tarvitse välittää.
Mitä tulee itseeni niin olen myös kärsinyt joistakin vastaavista häiriöistä tosin ne johtuvat ihan muista tekijöistä kuin jännityksestä. Olen aina ollut hieman syrjäänvetäytyvä ja jäykkä ja kesti pitkään ennen kuin opin rentoutumaan sekä heijastamaan oikeanlaista kuvaa sosiaalisessa ympäristössä itsestäni.
Olen myös mokannut elämässäni muutaman kerran TODELLA pahasti joten jos minä olen selvinnyt niistä hengissä niin sinäkin teet niin. Tulta päin vain.
Noita esitelmiä varten suosittelen niitä oppaita esiintymisestä. Ihan rentoutumisharjoituksia ja mielikuvaharjoituksia joissa ajattelet esiintyväsi luokan edessä vaikkapa. Huomaat kuinka kehoosi alkaa ensin tulla jännitystä joka todennäköisesti tulee vaikka mitä tekisit mutta jos selviät siitä niin huomaat että sen jälkeen jännitys tasaantuu ja kykenet käsittelemään itseäsi ja tilannetta. Ryhmätöissä tuttujen kanssa voit yrittää ottaa kantaa asioihin ja huomaat kuinka kyllä sinuakin huomioidaan eikä negatiivisessa mielessä.
Kun kerrot ettet voi mitään sille että jos mies vilkaisee sinua niin en usko sinua. Kyllä sinä voit mutta yleinen ujous yhdistettynä ajatukseen toisesta sukupuolesta vaan voi kauhistuttaa aika tavalla. Suosittelen että hankit joitakin miehiä kavereiksi jonka avulla opit suhtautumaan heihin aluksi kuten ihmisiin yleisesti. Ei se toinen sukupuoli ole sen ihmeellisempi kuin omakaan.
Yritä keskittyä myös eri asioihin itsessäsi ja ympäristössä kun olet sosiaalisessa tilanteessa. Ajattele enemmän luonnettasi kuin ulkonäköä esimerkiksi. Ihmisiä katsellessa voit katsella välillä kokonaisuutta, välillä silmiä, välillä jotakin yksityiskohtaa vaikkapa pukeutumisessa yms. Katsele enemmän ulospäin äläkä sisäänpäin ja yritä jopa hieman "haastaa" ulkomaailmaa silmilläsi. Ajattele vaikka että "sinä näet heidät mutte he eivät näe sinua".
Pelkäät selvästi jotakin "virheitä" vaikka ei sellaisia lopulta ole ihmisten kanssakäymisessä edes olemassa ellet tarkoituksellisesti loukkaa jotain. Ja jos "virhe" tai "moka" sattuu esimerkiksi jännitys johtaa asiaan tai toiseen niin voin kertoa että monet unohtavat sen nopeasti.
Tuohon ilmejuttuun ei voi muuta kuin että katsele vaikka televisiosarjoja ja peilin edessä katso miten reagoisit eri tilanteeseen. Yritä esittää jotain tunnetta ja saada se esiin. Ihmisen perusilme voi muuttua mutta jos olet valmiiksi jännittynyt niin ei mikään ihme että kuvailemasi tilanne johtaa varsin tylyyn ilmeeseen. Yritä huomata milloin tätä tapahtuu ja korjaa tilannetta vaikka pienellä hymyllä tai sanomalla jotain.
Hyvin usein kuitenkin ihmisten kanssa tekemisissä ollessa kysymys on tietyn asteisesta näyttelemisestä joten ajattele olevasi näyttelijä joka kärsii esiintymisjännityksestä. Mikä tahansa siellä näyttämöllä on sallittua mutta tällä näyttämöllä urasi ei ole ohi vaikka ne vuorosanat unohtuisivat ja harvempi kantaa tomaatteja salkussaan ihan sinua varten.
Itsekriittisyys on hyvästä mutta armottomuus ei. Opi hyväksymään ujoutesi mutta samalla niin että voisit elää kuitenkin suhteellisen normaalisti, nykyinen olotilasi kuulostaa hankalalta. Etsi tarvittaessa apua vaivaasi, jo keskustelu jonkun kanssa asiasta voi helpottaa.
Jos olisin siellä niin antaisin nyt mojovan halauksen ja sanoisin että suotta pelkäät asiata joka on todella pieni asia muiden joukossa.
Kiitos jälleen hyvistä vinkeistä. On mukava kuulla rohkaisevia sanoja:)
Yritän kyllä päivä päivältä ottaa itseäni vähemmän vakavasti, olla vähemmän armoton itselleni jne. Ehkäpä jonain päivänä asiat alkavat näyttää vähän valoisammilta. Harmittaa vaan kun vuodet vierivät ohi ja menevät hukkaan, kun en pysty elämään elämääni niin täysipainoisesti kun haluaisin..
Uskoisin, että ongelmani taustalla on lapsuuden arvosteleva ilmapiiri sekä suurimpana hylätyksi tulemisen pelko. Usein myös ihan todella ajattelen, että olen kaikin puolin jotenkin "huonompi " kuin muut, mutta täytyisi kai vaan jotenkin koittaa päästä irti tuosta ajatuksesta..
Mulla on kans jännitystä ja paniikkia ja uskon yhden syyn olevan juuri arvostelu. Y-asteella vartaloni ei miellyttänyt kaikkia ja muutamat luokkalaiset häikäilemättömästi mittailivat reisiäni ja leventyvää lantiotani. Naureskelivat jne vaikka en ole ikinä ollut ylipainoinen. Kehittyvä vartalo oli vain epäsuhta, eikä ilmeisesti miellyttänyt heitä. Eräässä syömistilanteessa ilmeisesti join liian "kovaäänisesti", koska sitä alettiin matkia. Toisin sanoen y-aste oli hirveää aikaa, jolloin tunsin olevani naurunalainen. En ollut se tyylikäs ihminen, vaan naurettiin ja huomauteltiin. Uskon paniikin kehittyneen itselleni kans juuri tuosta arvostelusta sekä myös turvattomuuden tunteesta.
Epäilen ettet tanssi. Jos et osaa tanssia, sinun kannattaisi mennä tanssikursseille. Siellä opetetaan kyllä kaikkia. Tanssiminen on hyvä tapa tutustua ihmisiin. Kyllä siinä tulee muuta jännittävää mieleen, kun poika puristelee.
Kaikki tämän palstan jännittävät ihmiset voisivat järjestää yhteisen tapaamisen tanssin merkeissä jossain ravintolassa.
Kuulosti melkein siltä kuin oisin itse kirjoittanut tuon.. tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu.Itselläni ongelmana on vielä punastuminen aina kun jännitän, ja jännitän aina. Olen ajatellut kokeilla terapia, jos se auttaisi jotenkin.
Kiva kuulla, etten ole sentään ainoa koko maailmassa;) Välillä tuntuu että kaikki muut ihmiset ympärilläni ovat todella rohkeita, sosiaalisia jne. ja se saa tuntemaan itseni todella erilaiseksi.Oon myös joskus miettinyt terapiaa, ehkäpä siitä olis jotain hyötyä jos sais käsiteltyä asioita jotka on tämän ongelman taustalla..
Yritäppä iskoistaa aivoihin semmoinen ajatus, että sun ei tarvitse hallita kasvojesi ilmeitä ja se, ettei sillä ole mitään väliä millaisia ilmeitä näytät.
Uskallatko katsoa peilin kautta omiin silmiin?
Suurin osa ihmisistä kyllä kääntää katseen pois, jos heitä katsoo silmiin. Eli ei siinäkään ole hävettävää, jos et uskalla katsoa. Mutta voisit joskus yrittää tehdä "tuijotuskilpailuita" :)
Minustakin tuntuu, että kun olen todella jännittynyt ja ahdistunut tulen vihaisen näköiseksi. Joskus näytän jopa vihaiselta/todella väsyneeltä vaikka itsestäni ei tunnu siltä. Omasta mielestä naamalla on ihan tavallinen perusilme ja sitten näkee vilauksen jostain peilistä ja sieltä katsoo masentuneen/vihaisen näköinen mörkö. Minulla taitaa vaan olla sellainen naama sitten.
Minullakin on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Usein tunnen, että olen nolannut itseni monissa paikoissa (esim. edelliset työpaikat) vain olemalla, en ole siis tehnyt mitään järisyttävää. Tuntuu vain silti, että maine on mennyt ja takaisin ei ikinä huvittaisi mennä. Tuntuuko muilta koskaan tältä? Olen menossa ensi perjantaina puolen vuoden jälkeen takaisin eräälle vanhalle työpaikalle jossa en edes ollut kauan, jännittää niin etten kestä. Olenhan nolannut itseni siellä.
Ensinäkin, kiva että näin moni on vastaillut tähän ketjuun, on mukava lukea toisten ajatuksia joilla on samanlaisia ongelmia.
Ja juuri siksi tämä on mulle niin suuri ongelma, kun ihmiset ovat tulkinneet minut väärin kasvojeni ilmeiden takia, jonka vuoksi kiinnitän entistä enemmän huomiota siihen millasen kuvan kasvojeni ilmeillä viestitän, eli toisin sanoen en pysty olemaan luonnollisesti siinä tilanteessa..
Kyllä minä itseäni uskallan peilin kautta silmiin katsoa, mutta erityisesti kuunnellessa toista ihmistä katsekontaktin pitäminen tuottaa minulle todellisia vaikeuksia. Pystyn katsomaan silmiin kerralla korkeintaan parin sekunnin ajan kunnes alan katsella kaikkialle muualle (pöytään, ikkunasta ulos jne. )Ymmärrän kyllä että tuo häiritsee moniakin ihmisiä jotka haluaisivat katsoa silmiin puhuessaan toiselle.
YMMÄRRÄN sinua täysin. Itsekin olen kärsinyt aivan samanlaisista "oireista" nuoruusiästä lähtien. Nyt 26-vuotiaana näen ne ajat ahdistavina ja jopa pelottavina, sellasina etten ikinä tahtoisi samanlaista enää kokea!
Hain apua oireisiini (jännittämiseen, jatkuvaan jännittämiseen sosiaalisissa tilanteissa) vuosia sitten, opiskellessani yliopistolla ja huomatakseni, etten kykene mennä luennoille jne. jo pelkkä istuminen muiden opiskelijoiden seurassa luentosalissa oli painajaista. Menin lääkäriin, sillä olin kuullut (lukenut) että on lääkkeitä tuohon "vaivaan". En nyt puhu mistään diapamin tyyppisistä rauhottavista, tosin diapam on hyvä nappi esim. seminaariin tms jännittävään tilanteeseen. Mutta eräs hyvä lääke tilanteeseesi on beetasalpaaja (esim. propral) mikä rauhoittaa sinua (sydän ei tykitä) ja punastuminen lakkaa, on rauhallinen olo, ja saat sen kautta HYVIÄ kokemuksia sosiaalisista tilanteista. Beetasalpaajaa voi käyttää muutamankin pillerin päivässä, eikä se ole mikään rauhoittava/mielialalääke, se on alunperin verenpainelääke. Moni käyttää sitä erityisesti esiintymisjännitykseen.
Koko elämän ei todellakaan tarvii eikä saa olla pilalla! Puhut sellaisista oireista, mitkä ovat monille tuttuja. Ja niihin on lääkkeitä. Nyt vaan heti mars mars lääkäriin, saat reseptin beetasalpaajaan, otat napin heti kun koet tarvitsevasi sitä. Tsemppiä:=)
Kuulostaa omalta tarinaltani. Psyykkaus ja "siedätys" auttaa mutta vain väliaikaisesti (jännitys palaa yhtä pahaksi tai pahemmaksi kuin ennen jos ei ole hetkeen esiintymis- tms. tilanteita. Lisäksi, miten edes siedättää itseään jos jännitystilanteessa ei pysty hallitsemaan omia reaktioitaan! Seuraaavalla kerralla jännitys on usein vielä kovempi, koska kokee viimeksi suoriutuneensa huonosti.) Eli älä liikaa kuuntele näitä "opi hyväksymään itsesi" -lässyttäjiä. Ne ovat 99% tapauksissa ihmisiä, jotka eivät tiedä mitä kunnon hallitsematon jännitys tarkoittaa.
Eniten elämänlaatuani on parantanut beetasalpaajalääkitys. Lääkitys on turvallinen ja sitä voi käyttää vain sen verran kuin tarvitsee. Itse sain beetasalpaajia ajoittaisiin lieviin rytmihäiriöihin ja huomasin sitten itse niiden jännitystä poistavan vaikutuksen. Henkisesti salpaajat ei tee suoraan mitään, vaan ne vain poistavat jännityksen fyysiset oireet: tärinän, punastuksen ja hikoilun. Näiden oireiden poistuttua myös henkinen jännitykseni on aina lauennut. Elämä on parantunut monesti 1000%.
Itse käytän salpaajia nykyään harvoin, sillä niiden myötä olen saanut siedätystä, jonka kautta sosiaaliset tilanteet ovat muuttuneet helpommiksi. Mutta alkusysäykseksi tähän kehitykseen tarvitsin lääkityksen. Lisäksi sosiaalisen tauon jälkeen tai kokonaan uusissa tilanteissa tarvitsen taas salpaajia.
Eli mars lääkäriin ja kysy beetasalpaajista. Ne ovat muuten vielä erittäin halpojakin.
Olen aina ollut jotenki "lääkevastainen", mutta vois kyllä harkita tuota beetasalpaajaa.Jospa se vaikka helpottais elämää..
jos ongelmasi on oikeesti noin paha ja laajalti levinnyt kuten tuossa kuvailit, niin miten olet sitten niin "lääkevastainen" - luulisi tuossa tilanteessa ottavan kaiken avun vastaan , jos kerta tuntuu koko elämän menevän pilalle. hassua, kummallista ja mielestäni erittäin ristiriitaista.
beetasalpaaja ei ole mikään mieliala-tai rauhoittavalääke, vaan verenpainelääke. joten lääkäriin siitä vaan jos haluat hoitaa ongelmasi. muuten ole hiljaa äläkä valita. ei pahalla, otti niin päähän tuo "lääkevastaisuus".
juu kyllä on. oon 20 vuotias tyttö, käyny kauan psykologilla, juossut lääkärissä, syönyt lääkkeitä. poikaystävän kanssa suhde kohta poikki, kun ei mistään tule mitään. tänään olis ollu jokkut juhlat mis paljon kavereita, olis ollu niin ihanaa mennä, mutta kun ei pysty. siispä raahauduin yksin kotiin ja päätin että tähän on tyydyttävä. oon niin väsyny tähän kaikkeen ja kärsin vakavasta masennuksesta. kun mul on niin paha tää etten uskalla mennä edes kauppaan, tehdä töitä ym ym. että kyllä tosiaanki.. elämä näinkin turhan asian takia pilalla.