Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tapahtui atk-luokassa muutama vuosi sitten

Hanna oli selvästi puhunut minusta ja osaamisestani koulun tytöille, sillä silmäykset minua kohtaan olivat selvästi yleistyneet. Näin tapahtui eräänä koulupäivänä, olin jäänyt tekemään rästiin jäänyttä atk-työtäni koulupäivän jälkeen.

Atk-luokka oli yhtä hiljainen kuin koko koulu, sieltä täältä kuului ovien kolinaa ja askelia pitkiltä käytäviltä. Sain työn valmiiksi ja ajattelin palkita itseni Katselemalla aikuisviihde-sivuston kuvia ja kertomuksia. Katsoin olkani yli, että ovi oli kiinni. Avasin erään saitin ja etsin sopivaa tarinaa.

Hetken aikaa etsin ja lopulta löysin hyvin kirjoitetun tarinan. Ennen kuin aloitin, varmistin ettei ketään ollut lähistöllä, kiihottava teksti sai aistini herpaantumaan, jolloin muun maailman tekeminen jäin huomaamatta.

Olin luullut että ovi oli lukossa, mutta muistin väärin, sillä hätkähdin siihen kun en enää ollut luokassa yksin. Kaunis tyttö, Hannan kaveri, nojasi kiinni olevaan oveen hieroen samalla paitansa läpi rintojaan.

Tyttö oli selvästi hetken seurannut toimintaani ja kiihottunut näkemästään niin paljon että omat himot eivät malttaneet pysyä kurissa. Pää kenossa ja silmät kiinni tyttö jatkoi rintojensa hivelemistä huomaamatta sitä, että seurasin nyt kiihottuneesti tyttöä enkä enää tekstiä ja kuvia.

Hieman hämärästä luokasta huolimatta tunnistin tytön Miraksi. Hetken sain rauhassa katsella ja ajatella, mutta se loppui kun tyttö avasi silmänsä ja huomasi minut, nyt vuorostaan katsomassa häntä.

Tilanne pysähtyi kun elokuvassa, mutta Mira teki liikkeen ja lähestyi minua hymyillen. Mira asteli luokseni ja sanaa sanomattakaan polvistui eteeni. Kaivoi kovan kyrvän housuistani ja alkoi hellästi ja hiljaa imemään kyrpääni. Mira työskenteli jalkojeni välissä. Tuo brunette nainen osasi hommansa, sillä ammattitaitoinen imeskely ja nuoleminen saivat minut melkein tulemaan. Tämän Mira huomasi ja otti kullini suustaan ja sanoi

Haluatko tulla nyt vai myöhemmin??
NYT, kerkisin vastaamaan.

Sillä yhdistettynä Miran ääni ja käden taito saivat minut laukeamaan ähisten Miran kasvoille. Sperma valui pitkin Miran kasvoja, mistä tyttö ei ollut moksiskaan. Ojensin tytölle käsipaperia jota otin läheisestä seinässä olevasta telineestä, jolla hän pyyhki kasvonsa.

Onko se totta mitä Hanna puhuu? Mira kysyi naamaansa samalla siivoten
Jaa mikä?
Olet kuulemma aika taitava näissä hommissa ja kyrvästä Hanna ei yhtään liioitellut. Mira jatkoi.
Haluatko kokeilla? kysyin ja laitoin käden Miran ihanalle takapuolelle joka oli kiinteä ja hieman pallomaisen pyöreähkö.

Samassa tyttö irtosi otteestani ja lähti ovea kohti, luulin jo että Mira lähtisi, mutta tyttö istahti huoneessa olevalle sohvalle sanoen.

Tietenkin tahdon.
Kävelin kyrpä taas juhlakunnossa Miran luokse. Mira nousi ja käski minun istuutua mukavasti sohvalle. Laskin housut jaloistani ja hämmästyin kun Mira alkoi keinuttaa itseään edessäni. Tyttö piti minulle koulun atk-luokassa privat srippauksen.

Mirasta huomasi että tanssia ja muutakin oli tullut harrastettua, sillä liikkeet olivat sulavia ja kroppa oli täyden kympin arvoinen. Mira kerkisi riisumaan itsensä alusvaatteille kunnes kännykkä soi. Miran isä soitti ja sanoi että tulisi hakemaan häntä viidentoista minuutin kuluttua.

Luulin jo että se jäi siihen, mutta tyttö ei halunnut jättää sitä kesken vaan nousi syliini. Mira siirsi pikkuhousujaan sivummalle, että pääsisin työntämään kyrpäni tuohon niin tuoksuvaan pilluun. Pillu oli aivan läpi märkä ja kuitenkin ihanan tiukka.

Kyrpä liukui vaivattomasti aivan pohjaan saakka, mikä sai Miran huohottamaan äänekkäästi. Mira kieppui ja notkui kyrpä sisällään niin kissamaisesti, että minun oli vaikea pitää mällejä sisässä. Kuitenkin rintaliiveistä esiin tulleet pienet kiinteät rinnat saivat minut taas tulemaan.

Sykkivä kyrpä ja kuuma neste saivat Miran sisässä saivat hänet aivan orgasmin partaalle, jonka purkautumiseen tarvittiin vain pieni käden kosketus rintoihin. Eläessäni en ikinä ennen ollut nähnyt samanlaista orgasmia minkä Mira sai.

Tyttö sai orgasmin toisensa perään, joka oli säestetty kiimaisella läähätyksellä. Taas tuli käsipapereille käyttöä. Mira siisti itsensä, vilkaisi puhelintaan ja kiittäen sanoi, Haluan tätä ehdottomasti lisää!! Ovi sulkeutui Miran lähdettyä. Nousin sohvalta, siirryn taas näyttöpäätteen eteen ja aloin sulkea sivuja.

En ehtinyt kovinkaan pitkään puuhailla, kun jo ovi taas kävi. Mari tuli ovesta sisään, Vaalea kaunis plondi, ja asettui viereeni. Mari oli Koulun ehkä toisiksi kaunein Tyttö. Tuo ihanuus alkoi tirskua hiljaista, mutta ei ivallista naurua, kun huomasi pornosaitit. Mari kysyi, mitä varten sinä nyt tuollaisia sivuja katselet, etkö saa muuten tyydytystä?

Hiukan nolona piti myöntää että asia oli hiukan sinnepäin, ja muutenkin oli kiva rentoutua ja.. En ehtinyt jatkaa lausettani loppuun kun Mari sanoi, minä haluan että panet minua. En kyllä voinut kieltäytyäkään koska en seurustellut kenenkään kanssa.

Sanoin Marille joka jo hieroi kiimaisennäköisenä rintojaan, mennäänkö muualle, joku voi tulla. Kello lähestyi jo puolta viittä. Talkkari tulisi laittamaan pian ovet lukkoon. Suljin koneen ja lähdin Marin kanssa käsi kädessä pois luokasta. Menimme lähellä olevaan vanhaan puutaloon, mikä oli ollut jo vuosia autiona. Siellä oli jokunen pölyn peittämä loppuun kulunut huonekalu.

Pultsarit joskus majailivat siellä, mutta nyt talo oli tyhjä ja hiljainen. Kiertelin Marin kanssa huoneita ja päädyimme yhteen niistä missä oli vanha heteka. Istuuduin sen reunalle ja katselin Marin kauniisiin silmiin, mistä oli luettavissa seksin nälkää.

Kauaa en ehtinyt mietiskellä, olin juuri kaivamassa rööki-askia taskusta, kun se jäikin jo haaveeksi. Mari kävi kimppuun, riisui melkein repien minun housuni ja sitten paitani, ja samassa omansa. Hänellä oli yllään kireä pinkki toppi ja mustat pitsiset alushousut, mitkä paljastivat hänen ihanan kutsuvan pillunsa. Mari kysyi, Joko olet valmis panemaan minua? Hän oli vähän kärsimätön, mutta samalla hyvin määrätietoinen. Laitoin käteni hänen Pitsisiin alushousuihinsa ja tunsin märän pillun. Hieroin sitä, tunsin sen kostuvan entisestään. Mari huokaili, ja pyysi, Ota minun housut pois.

Riisuin hänen alushousut nilkkoihin, polvistuin hänen eteensä ja aloin nuolemaan pillua. Se oli täyteläinen, ei revitty reva, vaan siisti nätti kiinteä. Mari oli ajellut melkein kaikki karvansa, paitsi pientä kolmiota mikä oli vähän pillunsuun yläpuolella.

Jatkoin nuolemista, ja kullini oli jo kiimasta pystyssä. Mari selvästi nautti nuolemisestani, työnsin kieleni hänen sisäänsä ja pyörittelin sitä, välillä nuollen klitorista. Mari huokaili ja silitti lyhyitä hiuksiani. Päätin että pian heteka saa kyytiä, nousin ylös ja suutelin Maria kiihkeästi, hänen täyteläisen punaisille ja pehmeille huulille.

Kiedoin käteni kokonaan Marin lantion ympärille ja nostin hänet hetekalle, jossa oli joku vanha virttynyt superloni patja. Käänsin hänet selälle ja aloin uudelleen nuolemaan häntä, nyt ylhäältä alaspäin. Imin kiivaasti hänen ihanan kovia nännejä, näykin hieman. Mari alkoi jo ihan selvästi saada orgasmeja, joten jatkoin alaspäin ja lopuksi suutelin, imin ja hyväilin käsin hänen pilluaan.

Välillä annoin intohimoisen suudelman hänen pehmeille huulilleen. Mari sanoi että haluaa ottaa suihin minulta, joten vuorostani kävin makuulle patjalle. Ei kauaa tarvinnut houkutella kun mällini oli jo tulossa. Mari katsoi suoraan minua silmiin, ja sanoi nyt on palkinnon vuoro, ja ennen kuin huomasinkaan, oli hän jo päälläni ja kullini oli Marin ihanan kireän märässä pillussa.

Siinä makasimme ja panin häntä altapäin, hänen myötäillessä päälläni. Vaihdettiin asentoa ja nyt vuorostaan Mari oli allani, hän huokaili ja nytkähteli orgasmin kourissa ja minäkin tunsin jälleen lastin olevan liikkeellä. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi panemista. Mari sai huokailujensa välistä sanottua, että haluaa vaihtaa asentoa. Nyt hän kävi konttaus asentoon, ja minä panin takaapäin.

Nyt en enää pystynyt pidättelemään vaan laukesin räjähtävästi Marin kuumaan pilluun, ja niin Marikin sai voimakkaan orgasmin, tunsin kuinka hänen tiukka pillunsa supisteli kullini ympärillä joka oli jo melkein velttona. Lysähdimme patjalle ja Mari kääntyi minua kohti ja alkoi suudella todella kiihkeästi, ei sitä voinut vastustaa, se tuntui panon jälkeen niin ihanan hyvältä.

Kello oli jo varmasti yli kuuden, kun havahduimme kiihkeistä puuhistamme. Mari pelkäsi jo kauhulla mitä tuleman pitää kun hän menisi kotiin, lohdutin tyttöä sanomalla, Voin tulla saattamaan sinut kotiin asti. Se ei ollutkaan sitten kovin hyvä idea Marin mielestä, hän pelkäsi vanhempiensa reaktiota. Mutta päätimme kumminkin mennä jonkun matkaa yhdessä.

Tiemme erosivat jonkun matkan päässä hänen kodistaan, minä lähdin kävelemään kämpilleni päin, kun kukas muukaan sattui vastaan tulemaan kuin, Hanna. Kolmas ihastuttava kimuli, jonka kanssa olin jo muutaman kerran kokenut huimat seikkailut. Ei taaskaan meikäläinen ehtinyt avata suutaan, kun jo samana päivänä kolmas muija oli kimpussani.

Tämmöiseksi voi kääntyä huonokin päivä, ajattelin kun atk-luokassa olin aikeissa alkaa runkkaamaan, mutta se jäikin sitten onnekseni väliin. Hannan kanssa käveltiin kohden kämppääni, ja mietin uskaltaisinko tunnustaa hänelle, panneeni jo kahta muijaa. Päätin kuitenkin olla kertomatta seikkailuistani, Miran ja Marin kanssa. Ja niin taas miestä vietiin…
34227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eikö vaan?

Äänestä

haaveilee koulunsa teinitytöistä, eikö vain?

Äänestä
  • että haaveilee, ken tietää. Mutta tuskin kaljuuntuva mies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Nylkynen- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu