Gallupin yhteenveto!

Gallup kyselyyn vastasi naisia ja yksi mies.

ikäjakauma oli 13-39 vuoden väliltä.

Vastanneet oinaat olivat normaali pituisia tai pitkiä. Yhtään huomattavan lyhyttä ei löytynyt.

Vastanneet oinaat olivat myös normaali painoisia tai hoikkia. Ainoastaa yksi vastasi painonsa olevan liikaa.

Vastanneista 4 oli blondia, 4 oli punapäitä, ja loput ruskea/tummatukkaisia.

Moni oli toimistotyössä. Yksi asiakaspalvelussa. yksi ravintola-alalla. Muutama opiskelija/opintonsa juuri lopettanut.

Harrastuksista löytyi monelta liikuntaa. Eräs ilmoitti harrastuksekseen politiikan ja opiskelun. Elokuvat olivat myös usealla harrastuksen kohteena.

Sinkkuja oli 5. Parisuhteessa/avoliitossa/naimisissa 10. Eronneita 2. Lapsia oli kolmella.

Inhon aiheita olivat ihmiset:) Ärsyttävät ihmiset, välinpitämättömät ihmiset, päättämättömät, epärehelliset ihmiset. Epäoikeudenmukaisuus ja "nyhverö miehet" sekä petturi miehet.

Haaveina olivat rakkaus, matkustelu esiintyi monesti, Hyvästä työstä haaveiltiin sekä perheestä ja terveydestä. Haluttiin myös olla parempia kuin muut:) Sekä yksi haave oli pelastus kuoleman jälkeen.

Ainoastaan yksi oinas ei juonut alkoholia mutta hän olikin kuopus eli 13-vuotias (jatka samaan malliin :) Tupakointia esiintyi yli puolella (jotkut satunnais polttajia).

Kiitos oinaat!
0329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


oinas kirjoitti:

Gallup kyselyyn vastasi naisia ja yksi mies.

ikäjakauma oli 13-39 vuoden väliltä.

Vastanneet oinaat olivat normaali pituisia tai pitkiä. Yhtään huomattavan lyhyttä ei löytynyt.

Vastanneet oinaat olivat myös normaali painoisia tai hoikkia. Ainoastaa yksi vastasi painonsa olevan liikaa.

Vastanneista 4 oli blondia, 4 oli punapäitä, ja loput ruskea/tummatukkaisia.

Moni oli toimistotyössä. Yksi asiakaspalvelussa. yksi ravintola-alalla. Muutama opiskelija/opintonsa juuri lopettanut.

Harrastuksista löytyi monelta liikuntaa. Eräs ilmoitti harrastuksekseen politiikan ja opiskelun. Elokuvat olivat myös usealla harrastuksen kohteena.

Sinkkuja oli 5. Parisuhteessa/avoliitossa/naimisissa 10. Eronneita 2. Lapsia oli kolmella.

Inhon aiheita olivat ihmiset:) Ärsyttävät ihmiset, välinpitämättömät ihmiset, päättämättömät, epärehelliset ihmiset. Epäoikeudenmukaisuus ja "nyhverö miehet" sekä petturi miehet.

Haaveina olivat rakkaus, matkustelu esiintyi monesti, Hyvästä työstä haaveiltiin sekä perheestä ja terveydestä. Haluttiin myös olla parempia kuin muut:) Sekä yksi haave oli pelastus kuoleman jälkeen.

Ainoastaan yksi oinas ei juonut alkoholia mutta hän olikin kuopus eli 13-vuotias (jatka samaan malliin :) Tupakointia esiintyi yli puolella (jotkut satunnais polttajia).

Kiitos oinaat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu