Keskusta alistuu

”Äänestä kotiasi!” kuuluu keskustan kunnallisvaalikampanjan iskulause. Viime eduskuntavaaleissa puolueen vetoomus opasti: ”Vähän kuin itseäsi äänestäisit”.

Keskusta tunkeutuu näin ystävällisesti äänestäjän kotiin. Tarkoitus on nyt tietysti korostaa kodin ja kunnan liittoa, keskustan läheisyyttä ihmisten arkeen. Koti kuulostaa sitä paitsi niin lämpimältä sanalta ainakin kepuun verrattuna.

Jos tuollainen vaalitäky toimii, niin se on vähän kuin itseänsä pettäisi.

l

Keskusta on sinivihreän porvarihallituksen aikana liukunut oikealle, melkein kokoomuksen syliin. Kokoomus vie, keskusta vain vähän vikisee. Tämän on todistanut myös puolueen oma europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki, jonka kanssa olen tällä kertaa hämmästyttävästi samaa mieltä.

Jäätteenmäki totesi jo elokuussa Ilkan haastattelussa budjettineuvotteluista, miten keskusta alistui niissä kokoomuksen vietäväksi. Hänen mielestään budjettia laadittiin liiaksi kilpailukyvyn ja veroalen ehdoilla, kun samalla unohdettiin vähäosaiset.

Jäätteenmäen mukaan rahaa pitäisi laittaa enemmän terveys- ja sosiaalipalveluihin ja tuloveroale olisi painotettava pieni- ja keskituloisille.

l

Jäätteenmäki on laukonut Brysselin suojasta kritiikkiä myös ulko- ja turvallisuuspoliittista ilmapiiriä kohtaan. Ilkan kolumnissaan 5.9. hän hämmästeli Nato-haukkojen lentelyä ihmetellen samalla sitä, miten pääministeri Matti Vanhanenkin on yrittänyt selittää, että ulkoministeri Alexander Stubb puhui suurlähettiläspäivillä Nato-puheitaan vain kokoomuksen puoluemiehenä.

Jäätteenmäki totesi kuitenkin, ettei ulkoministeri puhu suurlähettiläille puoluemiehenä, vaan nimenomaan ulkoministerinä, ammattiministerinä. Ulkoministerin tehtävä ei ole herättää hämmennystä. Ulkoministerin tehtävä on puolustaa Suomen linjaa. Jäätteenmäki ei yritä suinkaan tukkia Stubbin suuta, mutta hän muistutti, että puoluepolitikointi sopii puolueiden kokouksiin, ei suurlähettiläskokouksiin.

Nyt Jäätteenmäki puhui totta enemmänkin kuin yleensä osaa.

l

Pääministeri Vanhanen on joutunut kepussakin kasvaneen kritiikin kohteeksi. Puoluesihteeri Jarmo Korhosella on täysi työ selitellä kentällä asioita parhain päin.

Tulevien kunnallisvaalien voittaja ratkeaa suurissa kaupungeissa, mutta Vanhasen visiot ovat jostain muusta kuin tästä maailmasta. Pääministerin unelmat ”hajakeskitetyistä puutarhataajamista”, joista ihmiset surfailevat työpaikoilleen ja ideaparkkeihin omilla autoillaan, ovat pelkkää amerikkalaista mielikuvaharhaa. Yksikään vastuullinen kaavoituksen, liikenteen ja yhdyskuntasuunnittelun asiantuntija ei tällaista himmelimallia suosi, sillä se sopii mahdollisimman huonosti ilmastomuutoksen myrskyissä pyöriviin ympäristövaatimuksiin.

Sitä paitsi kaikki eivät voi tai halua asua isossa omakotitalossa Nurmijärvellä, eikä enää edes Vanhanen, jonka talo on ollut jo vuoden turhaan myynnissä.

l

Keskusta on tähän saakka ollut kunnallisten palvelujen melko lämmin kannattaja, mutta nyt porvariyhteistyössä puolueen ote alkaa hamuilla yhä enemmän niiden ulkoistamiseen ja yksityistämiseen. Tästä yhtenä esimerkkinä nähtiin sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän kolumni Salon Seudun Sanomissa (7.9.) otsikolla ”Jospa ulkoistetaan sairaalatoimintoja?” Turun Sanomissa (10.9.) ministerin näkökulma oli jo vaihtunut vetävämpään otsikkoon ”Eroon homesairaaloista”.

Hyssälä on käynyt ottamassa aatoksille mallia Italiasta Mestren sairaalasta, jossa kaikki puhtaasti lääketieteellisiä toimintoja lukuun ottamatta on ulkoistettu. Siellä sairaalan henkilöstöstä vain lääkärit ja sairaanhoitajat ovat julkishallinnon palveluksessa. Myös sairaalan rahoituksen päävastuu on annettu yksityisille.

Hyssälä haikailee, josko meilläkin sairaanhoitopiirit voisivat näin tuottaa tehokkaammin ja edullisemmin palveluksia kunnille. Kannanotto kertoo tästä ajasta, kaiken kapitalisoimisesta.

l

Sairaaloiden monia oheistoimintoja on toki meilläkin järkevästi ulkoistettu, mutta tuskinpa voidaan ongelmitta ja kokonaishoidon kärsimättä siirtää kaikkia hoidon ulkopuolisia tehtäviä yrityksille. Kokemuksesta tiedetään, että vastuukysymyksistä tulee riitoja. Jatkuva kilpailutus lisää tuntuvasti byrokratiaa ja hallintokustannuksia. Pitkät sopimukset synnyttävät puolestaan monopoleja - ja nostavat hintoja. Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmämmehän on todettu kansainvälisessä vertailussa sittenkin varsin tehokkaaksi ja edulliseksi.

Terveys- ja vanhushuolto kaipaa kohennusta, mutta paraneeko potilaan asema toimintoja ulkoistamalla tai rahoitusvastuuta yksityistämällä. Ihmisläheisyyttä sillä tuskin hoitotilanteeseen lisätään. Ehkä olen ennakkoluuloinen, mutta Italiasta tai Amerikasta en etsisi ensimmäisenä mallia ainakaan hyvinvointi- ja hoivapalveluissa.
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuusikossa pientä lintu raukkaa. Pieni lintu alta koittaa auttaa...

Tätäkö itseasiassa tarkoitit?

Äänestä

pakkohuutokauppaan, josta sen paikallinen pankinjohtaja tai NIMISMIES!!! ostaa kymmenesosalla
oikeasta arvosta!

Joo äänestä vaan velkana olevaa kotiasi, kyllä porvarit kodistasi takuulla huolen pitää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokoomukselle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu