Kokemäellä, maatalousministerin kotikaupungissa ilmestyvä SataSeutu-lehti julkaisi uutisen
Tuhotun EU-kirjan tiedot julki: 141- maatalousneuvottelujen taustat
http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=291
Ministeri Korkeaoja tietää asiasta ja siitä kertoneesta Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta.
Mutta onko Korkeaojalle tärkeämpää lojaalisuus huijauksen tehneitä kavereitaan kohtaan vaiko maataloustuottajien (äänestäjiensä kohtalo) ?
Mikään huijaten tehty sopimus ei ole lainvoimainen!
Suomi ei olekaan EU:n jäsen?!
Tuhotun EU-kirjan tiedot julki: 141- maatalousneuvottelujen taustat
http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=291
Ministeri Korkeaoja tietää asiasta ja siitä kertoneesta Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta.
Mutta onko Korkeaojalle tärkeämpää lojaalisuus huijauksen tehneitä kavereitaan kohtaan vaiko maataloustuottajien (äänestäjiensä kohtalo) ?
Mikään huijaten tehty sopimus ei ole lainvoimainen!
Suomi ei olekaan EU:n jäsen?!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinpä!
Seuraavan uutisen mukaan MTK haukkuu väärää puuta:
http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/?aid=110111
MTK: Keinot kovenevat, jos 141-ratkaisu venyy
08.10.2003 06:02
Tuhotusta kirjasta paljastuneiden seikkojen valossa syy ei olekaan EU:ssa, vaan Suomen neuvottelutuloksen tekijöissä, huijareissa - omissa miehissä eli Esa Härmälässä ja Heikki Haavistossa.
Onneksi huijaten tehdyt sopimukset ole oikeudellisesti päteviä.
Suomi pääsee viimeinkin irti EU:n kahleista!
Korkeaojan on PAKKO KERTOA TOTUUS!
Eikö maatalouden kohtalonkysymys kiinnosta keskustalaisia?
Kukaan ei pysty kyseenalaistamaan satakunnan miehen kirjoitusta!
Ei kukaan ole pitävästi pystynyt vielä osoittamaan, että kyse olisi mistään huijauksesta. Vaikka moka olisikin tapahtunut, se voi johtua neuvottelijoiden taitamattomuudesta, osaamattommuudesta, huolimattomuudesta jne. Pääneuvottelijana ollut Heikki Haavisto sen paremmin kuin avustavina virkamiehinä toimineet Esa Härmälä ja Paavo Mäkinen (? jos oikein muistan) eivät ole pyörtäneet sanomisiaan. He ovat kaikesta päätellen edelleen siinä uskossa, että sopimuksen tarkoitettu sisältö on toinen kuin mitä he neuvottelivat tai mitä heille neuvotteluissa luvattiin (tai miten ymmärsivät luvatun). Artiklan 141 sisältö on ollut täysin julkisesti nähtävissä koko ajan. Esa Härmälä kai osallistui tekstin kirjoittamiseen.
Vaikka oletettaisiin ja kyettäisiin näyttämään, että kyse on jostain huijauksesta, se ei merkitse, että EU-jäsenyytemme siihen lakkaisi ja sopimus olisi itsestään tai moitteenvaraisesti pätemätön. Juridinen tietämyksenne on tässä suhteessa onnetonta luokkaa. Otetaan rautalankamalli siviilielämästä. Jos naapurisi kehuu sinulle autoaan ja sitä, kuinka vähillä korjaamokuluilla selviää, kun tällaisen auton ostaa, niin ei autokauppias ole vastuussa hänen puheistaan. Jos menet ostamaan naapurin puheiden perusteella auton, kauppa sitoo sinua, vaikka myöhemmin havaitsisit, että naapuri juksasi sinua, minkä kerkisi. Samaan tapaan EU:n muut jäsenmaat voivat edellyttää, että sopimus sitoo Suomea, jos nämä EU:n muut jäsenmaat eivät ole osallistuneet mihinkään huijaukseen. Eri asia on sitten se, että mahdolliseen huijaukseen osallistuneet voidaan saattaa kotimaassa vastuuseen teoistaan, jos voidaan osoittaa jonkun huijanneen.
Poliittisesti koko 141-kysymys on tietysti toissijainen. Nyt pitäisi kaikin tavoin pyrkiä saamaan uutta vauhtia WTO-neuvotteluihin, joissa Harbinsonin tekemnät hyvät esitykset ratkaisisivat kerralla maatalouden vaikeat ongelmat. Vaikeaselkoista ja jähmeää sekä tulkinnoille herkkää tukiviidakkoa vähennättäisiin ja suojatulleja poisteltaisiin. Näin ei pääsisi syntymään kiistoja EU:n sisällä siitä, kuinka yhtä tuetaan enemmän kuin toista. Selvät pelisäännöt ja rehti kilpailuhenki ovat kaikkien yrittäjäksi itseään nimittävien etu.
Kiitos Mielipidepankki ilmoituksestasi, että olet lukenut alustuksen. Olet suola lukijoiden joukossa!
Käsityksesi EU-maataloustuista ja niiden tarpeellisuudesta ovat outoja.
141-"tuen" loppumisen luulisi kirvoittavan keskustalaisia lukijoita lukemaan Kuosmasen kirjan teksteistä esiin nousseet epämääräisyydet ja vaatimaan vastauksia.
141-neuvottelutulos oli Suomen jäsenyyden kynnyskysymys. Koska saavutettu neuvottelutulos - liittymissopimuksen kirjoitettu 141-artikla - olikin huijaus, ei Suomen liittymissopimus ole lainvoimainen.
Oleellista 141-neuvotteluihin liittyen on, että parin päivän päästä neuvottelujen jälkeen tuli hälyttävä viesti, JOKA EI ONNEKSI JOUTUNUT JULKISUUTEEN.
Jos 141-artiklan todellisuus olisi joutunut julkisuuteen, ei siitä nyt tarvitsisi kiistellä.
EU pitää kiinni POLIITTISESTA SOPIMUKSESTA, vajaan kahden liuskan tekstistä, jonka ydinsisällön yksityiskohdat SataSeutu-lehti on ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana tiedotusvälineenä julkaissut.
Esa Härmälällä oli tuskaiset ajat huhtikuun alussa 1994, kun hän kirjoitti tuon maratonistunnon "pysyvän vakavien vaikeuksien tuen" 141-artiklan muotoon.
Tässä on "tukien" tarpeellisuuden taustaa:
Pohjoistakaan "tukea" ei voi maksaa, kun eteläinen 141-"tuki" loppuu.
Kuosmasen kirjasta käy ilmi, että "tuessa" oli kysymys tuottajahintojen romuttamisesta johtuvasta korvauksesta.
Lainaus Antti Kuosmasen kirjasta, 96:
"Pohjoinen tuki
Keskeisin maataloutta koskeva neuvottelutavoite oli pohjoinen tukimalli. Sitä katsottiin tarvittavan, koska ei voitu ajatella, että Suomen maatalous voisi saavuttaa sellaisen tuottavuuden tason, että se selviytyisi elinkykyisenä pelkillä EY:n maataloushinnoilla ja CAPin tulotuilla."
Edelleen sivulta 97:
"Pohjoista tukea koskevan neuvotteluposition lopullisessa versiossa viitattiin suureen tuottajahintaeroon EY:n ja Suomen välillä ja siihen, että CAPin soveltaminen sellaisenaan johtaisi maataloustulon putoamiseen nollaan tai miinusmerkkiseksi. Seurauksena oleva tuotannon jyrkkä supistuminen, maatilojen määrän vähentyminen ja laajan maaseudun autioituminen olivat Suomelle mahdottomat hyväksyä. Jotta CAPin tavoitteet, jotka Suomi täysin hyväksyi, saavutettaisiin myös Suomessa, olisi maataloudelle korvattava hintatason putoamisesta aiheutuvia hintamenetyksiä. Tämä esitettiin tehtäväksi kolmesta osasta koostuvilla tukijärjestelyillä, joiden toteuttamiseksi Suomi jaettaisiin viiteen alueeseen seuraten kansallisesti käytössä ollutta pinta-alalisän aluejakoa."
Viimeksi mainittu kertoo, että "tukea" tarvitaan hintamenetyksien vuoksi.
Pitää muistaa, että EY:ssä "tukia" alettiin maksaa vasta 1993 vuoden alusta CAP-"korvaustuki"-järjestelmään siirryttäessä.
k.o. asiat ovat olleet tiedossa niille, jotka ovat halunneet asian selvittää. Totta on, että tästä kohdasta esitettiin maanviljelijöille suomalaisten tulkinta (jonka tulkitsijatkin tiesivät vääräksi?), ja moni uskoi että suomalainen maatalous voi jatkua EU:ssa. Toivon hartaasti, että tuet loppuvat, niinkuin sopimuksessa sanotaan. Voisi joillakin tahoilla olla parempi motivaatio puida EU-jäsenyyden alla tapahtuneita tapahtumia hieman tarkemmin.
Vasta silloin Keskusta ja MTK:n jäsenistö nousee kapinaan "omiaan" vastaan.
Kuosmasen kirjasta, s.98:
"Hintasopeutus
Maatalouspositiossamme kilpaili pohjoisen tukimallin kanssa kärkisijasta EY:n tuottajahintoihin sopeutumisen hoito. Etukäteen ei odotettu suuria vaikeuksia, sillä sopeutumisen arvioitiin ilman muuta tapahtuvan asteittain siirtymäkauden aikana. Niin oli tapahtunut aikaisemmissa laajentumisissa ja yleinen käsitys myös EY:n puolella neuvotteluprosessin alkuvaiheissa oli, että niin tehtäisiin tälläkin kertaa. Tietämättömiä ei kylläkään oltu siitä, että sisämarkkinoiden syntyessä vuoden 1993 alusta rajatarkastukset jäsenmaiden välillä poistuisivat. Kontaktit komission maatalousjaoston ja monien jäsenmaiden kanssa kuitenkin viittasivat vahvasti siihen, että tämän ei tarvitsisi estää maataloushintojen sopeuttamista asteittain."
Välistä puuttuu kpl ACA:sta (ACA=liittymisvajausmaksu), teksti jatkuu:
"Suomessa ajattelun lähtökohta oli suuri tuottajahintatasojen ero. Yhtäkkinen hintojen pudottaminen melkein puoleen – viljatuotteissa sen allekin – tuntui yksinkertaisesti liian radikaalilta, vaikka sitä korvaamaan tuli muita tukimuotoja. Sen pelättiin johtavan arvaamattomiin seuraamuksiin maataloustuotteiden markkinoilla jo ennen jäsenyyttä, kun tuottajat pyrkivät myymään niin kauan kuin hinnat olisivat Suomen tasolla ja ostajat puolestaan pyrkisivät lykkäämään ostojaan odottaen niiden laskua EY:n tasolle. Lisäksi pelättiin tuonnin hyökyaaltoa muista jäsenmaista heti jäsenyyden ensimmäisenä arkipäivänä. Kokemuksia tällaisen operaation kokeilemisesta ei ollut.
Tärkeä lisälähtökohta oli elintarviketeollisuuden kilpailukyvyn turvaaminen, jota koskevat vaatimuksemme ensin esitettiin taloudellisia ulkosuhteita koskevassa neuvotteluluvussa, josta ne myöhemmin siirrettiin osaksi maatalousneuvotteluja.
Näistä syistä neuvottelupositio rakennettiin asteittaisen hintasopeutuksen pohjalta. Siirtymäkauden pituutta ei täsmennetty, sillä sen tarve riippuisi pohjoisen tukimallin ratkaisusta. Mitä parempi pohjoinen tuki, sitä lyhyemmän siirtymäkauden kuluessa hinnat katsottiin voitavan laskea EY-tasolle. Kivutta tämä positio ei syntynyt; vaikka virallisia eriäviä mielipiteitä ei pöytäkirjoihin merkittykään, niitä kyllä oli jopa valtuuskunnan johdossakin.
Tässä yhteydessä vaadittiin lopuksi suojalauseketta mahdollisten markkinahäiriöiden varalle Tämä osoittautui kaukonäköiseksi vaatimukseksi, kun sitten jouduttiin suostumaan kertaheitolla tapahtuvaan hintojen laskemiseen EY-tasolle. Alun perin suojalauseketta kuitenkin vaadittiin asteittain hintasopeutuksen täydennykseksi."
21.8. Tuotanto-oikeudet (s.99)
Lyhyesti: Kyse oli olemassa olevan politiikan soveltamisesta tasapuolisesti Suomen olosuhteisiin.
Hyvät lukijat! Tallentakaa.
Tämä selittää, että 141:ssä todellakin oli kysymys huijauskesta.
Kuosmasen tuhotusta kirjasta:
21.14. Liikkeelle lähtö (sivulta 104) ja edelleen (105):
"Koska keskeiset neuvottelutavoitteemme olivat olleet jatkuvasti esillä keskusteluissa komission maatalousosaston kanssa talvesta 1993 lähtien, ei neuvottelupositioissamme ollut komissiolle mitään yllättävää. Keskustelujen sävy luonnollisesti jonkin verran muuttui niiden esittämisen jälkeen, olihan nyt virallinen pohja mille perustaa. Komissio ryhtyi heti valmistelemaan luonnoksia EY:n vastauksiksi Suomen vaatimuksiin. Komission kannalta oli tärkeää saada käsitys paitsi vastausten tulevasta sisällöstä myös niiden valmistumisaikataulusta.
Niin komission maatalousosaston kuin laajentumisyksikönkin keskusteluissa antamat viitteet aikataulusta osoittautuivat liian optimistisiksi. Yleislinjan määrittely, jonka oli arveltu valmistuvan syys-lokakuun vaihteessa, siirtyi aina vain kauemmaksi. Liian optimistiset, ehkä tahallisestikin ylitoiveikkaat käsitykset ovat komission helmasynti. Vasta marraskuun alussa 1993 alkoi käydä selväksi, että seuraava käänne maatalousneuvotteluissa sattuisi kyseisen kuukauden loppupuolelle. Tuolloin komissio esitti jäsenmaille muistion (sisäinen muistio, ei hakijamaille tarkoitettu, Virkamiehen huom.) muodossa käsityksensä alue- ja rakennepolitiikan ja maatalouden tuen sekä maataloushintoihin sopeutumisen käsittävästä ongelmakokonaisuudesta. Rinnan kyseisen muistion laadinnan kanssa etenivät EY:n muiden positioiden valmistelut, eritoten tuotanto-oikeuksia sekä eläinlääkintää ja kasvinsuojelua koskevat asiat."
21.15. Komission linja hahmottuu (s.105)
"Mainittu käännepiste ei ollut helppo suomalaisneuvottelijoille, jos kohta ei maataloudessa neuvottelukumppanina siihen asti olleelle maatalousosastollekaan, kuten jäljempänä ilmenee. Viitteitä tulossa olevasta saatiin viimeistään lokakuusta 1993 lähtien. Jälkeenpäin tarkastellen niitä tosin olisi ollut havaittavissa jo paljon aikaisemmistakin keskusteluista, mutta jälkeenpäin ennustaminen onkin kovin helppoa.
Itse olin eräältä keskustelukumppanilta kuullut jo kesäkuussa 1993, kaksi ja puoli kuukautta ennen kuin positiotamme oli edes esitetty EY:lle, että asteittaista hintasopeutumista vastustetaan komissiossa.
Lokakuun loppupuolella 1993 tuli tietoomme, että komission maatalousosasto katsoi maatalouden tuen täytyvän olla uusissa jäsenmaissa vanhoihin verrattavalla joskaan ei välttämättä samalla tasolla. Maataloustuen instrumentteja tuli soveltaa niiden kirjainta ja henkeä noudattaen, mikä merkitsi LFAn kohdalla esimerkiksi, että koko maa ei voinut olla LFA-aluetta.
Tukitasojen eron umpeen kuromista uudet jäsenmaat voisivat pehmentää maksamalla siirtymäkauden ajan asteittain alenevaa, itse rahoittamaansa tukea ( tästä pääministeri Aho oli maininnut jo tammikuussa 1992, Virkamiehen huom!).
Todella epäsuotuisille maatalousalueille voitaisiin ajatella maksettavan pysyväisluonteista kansallista, ei yhteistuettua tukea. Maatalousosasto ei ollut valmis hyväksymään kuljetustukea.
Ainoa valonpilkku näissä uutisissa tuntui olevan se, että ympäristötukien käyttö koko maan alueella alkoi näyttää yhä varteenotettavammalta elementiltä tukia koskevassa kokonaisratkaisussa.
Hintasopeutumisessa maatalousosasto suositti edelleen asteittaista mallia. Jo tässä vaiheessa oli kuitenkin tiedossamme, että se tulisi kohtaamaan vastustusta muualla komissiossa.
Komission linja tuotanto-oikeuksien suhteen oli samoihin aikoihin täsmentymässä. Peruslähtökohta oli viitevuosien todellinen tuotanto, mikä ennakoi vaikeuksia sekä maito- että sokerikiintiöiden suhteen. Katovuosia ei siis aiottu jättää viitevuosista pois. Eläinlääkintä- ja kasvinsuojeluasioissa Ruotsi oli muodostumassa ennakkotapaukseksi, koska se oli esittänyt positionsa ennen muita jäsenmaita. Suomen vaatimukset noudattelivat samoja linjoja kuin Ruotsin. Vastaanotto komissiossa oli muodostumassa varsin tylyksi ( siis TYLYKSI, Virkamiehen huom.): juuri mitään erityisjärjestelyjä ei näytetty oltavan valmiita hyväksymään.
Alkoi näyttää siltä, että pohjoisen maatalouden ongelmasta, joka Suomelle merkitsi koko maan ongelmaa, oli tulossa Etelä-Suomen maatalouden ongelma."
Viimeinen kpl (s. 106) kursorisesti kolmella rivillä:
Neuvotteluvaltuuskunnassa päätettiin lanseerata poliittisen tason lobbausponnistus. Esko Aho toimitti kirjeen puheenjohtaja Jacques Delorsille. Myös neuvotteluista vastaavat ministerit lähtisivät komission suuntaan (LFA-tukea pitäisi saada koko maassa)."
Virkamiehen kommentteja:
Liittyykö lobbaus alla olevaan pöytäkirjaan 13/93 1.11.1993?
Käänne eli komission EY-maille jakama muistio sijoittuu vasta marraskuun loppuun!
Miksi suomalaiset sitten tekivät alla olevan kokouspöytäkirjan 2. kohdan niin kuin tekivät?
Eikö maataloudesta enempää välitetty?
Maatalousneuvottelut eivät saa vaarantaa tulevaa jäsenyyttä?
Lukekaa ja miettikää!?
"EY-ministeriryhmän kokouspöytäkirja 13/93 1.11.1993
Läsnä: Pääministeri Aho ja ministeri Haavisto
Avs Sundbäck, osp Satuli, ylij Eriksson, aop Kosonen, tp Eerikäinen, tp Kuosmanen, fn Aarnio, lsn Jääskinen, kn Härmälä ja ln Halonen
Eav Huhtaniemi/VNK, osp Reimaa/UM ja projektip Natri/UM"
Kohta 2.
"Maatalouden osalta pyritään vaikuttamaan komissioon siten, etteivät sen linjaukset muodostuisi ahtaiksi ja vaarantaisi neuvottelujen viemistä Suomen kannalta hyväksyttävään lopputulokseen. Pääministeri lähettää asiasta kirjeen puheenjohtaja Delors'ille, ministeri Haavisto tapaa komissaari Steichenin ja virkamiestasolla ollaan yhteydessä komission jäsenten kabinetteihin.
Aluepolitiikan osalta palataan ministeriryhmässä kysymykseen ns. interlinked-seutukunnista."
---
Huom! Ministeriryhmän jäsenistä olivat paikalla vain Aho ja Haavisto!
---
21.16. Komission muistio (s.106)
"Komission 24.11.1993 hyväksymä muistio alue- ja rakennepolitiikan ja maatalouden tuki- ja hintasopeutuskysymyksistä oli virallisesti EU:n sisäinen paperi, josta meillä ei pitänyt olla tietoa.
Meillä tietenkin oli, ja niin oli myös kaikilla muillakin, tiedotusvälineet (eurooppalaiset, Virkamihen huom.) mukaan lukien. Siksi en näe syytä teeskennellä muuta tässäkään ja selostan sen keskeistä sisältöä, koska muistion linjaukset muodostuivat ratkaiseviksi EU:n kantojen ja lopulta neuvottelutuloksenkin sisällön kannalta.
Muistion kantava ajatus oli tarkastella alue- ja rakennepolitiikkaa sekä maataloutta ja niihin liittyvien ongelmien ratkaisuja yhtenä kokonaisuutena. Sinänsä ei ollut yllättävää, että komissio päätyi tällaiseen tarkasteluun.
Jo jäsenyyshakemuksesta esitetyssä lausunnossa oli näin menetelty. Ainakin osa syistä, jotka tähän johtivat, on helposti nähtävissä.
Ensinnäkin olimme itsekin alusta asti argumentoineet, että maatalous olisi laajempi kuin pelkkä maatalouspoliittinen ongelma. Kyse oli maaseutuyhdyskuntien elinvoimaisuuden säilymisestä ja jopa turvallisuuspolitiikasta, koska maan asuttuna pitäminen oli tärkeää.
Toisekseen komissiolla on enemmän suoraa vaikutusvaltaa alue- ja rakennepolitiikassa kuin maataloudessa, eikä sillä operoiminen vaatinut samassa määrin jäsenmaiden ja siis neuvottelukonferenssin myötävaikutusta kuin maatalouspolitiikan välineet.
Kolmanneksi – ja tämä lienee tärkeintä – erityisratkaisujen, jotka asiallisesti olisivat poikkeuksia acquis'hin kutsuttiin niitä millä nimellä tahansa, leipominen sisään CAPiin olisi vaikeampaa kuin aluepolitiikkaan. Tämä johtui yhteiseen maatalouspolitiikkaan vuosikymmenten aikana patinoituneesta lähes mystisestä hohteesta.
Ja neljänneksi oli yksinkertaisesti kyse tietämättömyydestä ja tietynasteisesta välinpitämättömyydestä Suomen kaltaisen maan ongelmia kohtaan. Tästä oli saatu viitteitä vuoden 1993 mittaan, mutta ilmeiseksi se kävi meille viimeistään marras-joulukuussa 1993. Se oli masentava havainto kaikkien niiden ponnistusten jälkeen, joita ongelmiemme selostamiseksi oli tehty sekä Brysselissä että jäsenmaissa.
Viides kuvassa mukana ollut tekijä oli maanläheisempi. Komissiossa nimittäin käytiin noihin aikoihin sisäinen välienselvittely siitä kuka lopulta päättää maatalouspositioiden sisällöstä. Tämä liittyi ennen kaikkea hintasopeutukseen, mutta siitä seurasi myös, että pohjoista tukea koskevat poliittiset linjaukset ja sitä koskevan position viimeistely otettiin pois maatalousosaston käsistä. Työn tekivät lopulta avainkomissaarien kabinetit laajentumisyksikön kanssa.
Olivat syyt mitkä tahansa, komission lähestymistapa koettiin ongelmalliseksi, jopa vaaralliseksi Suomen tavoitteiden kannalta. Suomalaisille neuvottelijoille oli selvää, että maatalouden ongelmia ei voitaisi ratkaista alue- ja rakennepoliittisilla välineillä, mikäli tämä merkitsi, kuten epäilimme , että Etelä-Suomen maatalouden olisi siirtymäkauden jälkeen elettävä vain CAPin mukaisilla tuilla.
Edellä jo selostamani viitteet komission lähestymistavasta niin tukien kuin muidenkin asioiden suhteen osoittautuivat melko paikkansapitäviksi. Sikäli kuin ne muuttuisivat, muutos tapahtui Suomen kannalta huonompaan suuntaan, kuten hintasopeutumisasiassa. Omat ponnistelumme eivät tässä vaiheessa asiaa juuri muuksi muuttaneet."
Muistioon liittyvää tekstiä on vielä kirjoittamatta. Sitaatteja välistä:
"Toisaalta muistiota oli eräiltä osin erittäin vaikea ymmärtää, mikä ehkä johtui siitä, että sen olivat laatineet muut kuin maatalouspolitiikan asiantuntijat ja siihen oli ympätty keskenään ristiriitaisia aineksia häviölle joutuneen maatalousosaston mieliksi."
"Muistioon kirjoitettu kanta ympäristötuista oli yllättävän dogmaattinen (ahdas, Virkamiehen huom.) siihen nähden, että epävirallisesti oli selvästi annettu ymmärtää ympäristötukien voivan sisältää merkittävänkin tulotukielementin.
Vaikeasti ymmärrettäväksi teksti muuttui, kun siinä ryhdyttiin käsittelemään maatalouden rakennepolitiikkaa ja Suomen maatalouden EY:n politiikkaan sopeuttamisessa tarvittavia siirtymäkausia.
Pakostakin syntyi vaikutelma, että erilaisia tavoitteita ja erilaisia käsityksiä niiden saavuttamisesta oli ympätty yhteen tekstiin ilman, että sisäisiä ristiriitaisuuksia ja samojen asioiden toistamista olisi saatu poistetuksi. Tekstin syntyhistoriasta saamiemme tietojen perusteella saattoi ounastella, että vaikeudet tässä suhteessa johtuisivat ristiriidoista tekstin erilaisten laatijatahojen välillä."
Sivulta 108 jatkuu edelleen:
"Lopullisena päämääränä oli komission mukaan pidettävä hakijamaiden maatalouden integrointia yhteisön maatalouspolitiikkaan, mutta samalla varmistettava riittävän väestömäärän säilyminen maaseutualueilla niiden taloudellisen toiminnan turvaamiseksi. Maatalouden tuen tason lopullinen päämäärä oli sen saattaminen "verrannolliselle" tasolle EY:n tuen kanssa. Tämä ei kuitenkaan voinut tapahtua ylläpitämällä erilaisia maataloushintoja. Niihin päämääriin ei komissionkaan mielestä voinut päästä välittömästi. Siksi tarvittiin siirtymäkausia, jotka voivat olla eri toimenpiteiden kohdalla eri pituisia.
Kuten jäljempänä ilmenee, maataloustuotteiden ostajien näkökulmasta – olivatpa nämä jatkojalostajia tai lopullisia kuluttajia, hinnat oli komission mielestä sopeutettava välittömästi, kertarysäyksellä. Mitä sama asia merkitsisi tuottajille, oli milteipä arvattava, niin epäselvästi se oli ilmaistu. Neuvottelijoidemme johtopäätös oli, että tuottajat voisivat tämän mallin mukaan saada siirtymäkauden aikana niin sanottujen lisähintojen muodossa maksettavia, asteittain alenevia tukia. Esimerkiksi maidontuottaja saisi siis siirtymäkauden aikana meijeriin lähettämästään maidosta korkeamman hinnan kuin kuluttaja siitä maksoi. Erotus maksettaisiin maataloustukena. Tämän tyyppistä tukimuotoa pidettiin yleensä kilpailusääntöjen vastaisena, mutta tässä se näytti kelpaavan. Myöhemmin (lokakuussa 1994 – viikkoa ennen kansanäänestystä, kirj. huom.) niin sanottua kansallista pakettia käsiteltäessä kävi kylläkin ilmi, että lisähinnat kuitenkin kohtasivat vastustusta.
Toiseksi näytti, että muunlaisia, ilmeisesti lähinnä maatalouden tuotantorakenteen kehittämiseen tähtääviä maataloustukia koskeva siirtymäkausi voisi olla pidempikin kuin varsinainen siirtymäkausi. Arvaus osoittautuikin paikkansa pitäväksi. Kolmanneksi sisältyi jo tähän muistioon ajatus erityisen pohjoisten olosuhteiden tukien mahdollisuudesta. Nämä tuet voisivat olla "pitkäaikaisia", millä voitiin arvella tarkoitettavan käytännössä samaa kuin "pysyvä", jota termiä suomalaiset pyrkivät käyttämään (siis "PYSYVÄ" oli kuitenkin kirosana komissiolle, Virkamiehen huomautus).
Itse siirtymäjärjestelyissä oli avainasemassa kansallisten maataloushintojen saattaminen EY-tasolle. Suomen ja komission maatalousosaston lisäksi oli asteittaisella hintasopeutuksella ollut muitakin kannattajia, ennen muuta komission budjettiosasto, mutta myös tulliosasto. Niiden kantaan vaikutti se, että välitön hintasopeutus arvioitiin kovin kalliiksi yhteisön budjetille. Ilman tuottajille EY:n budjetista maksettavia tukia joko lisähintoina tai muussa muodossa ei tuossa vaiheessa kukaan arvellut selvittävän.
Kalleus taas tuli siitä, että hintojen laskiessa heti samalle tasolle kuin muualla EY:ssä olisi tukia maksettava koko tuotannolle. ACA-maksuihin perustuvassa mallissa niitä tarvittiin vain Suomesta EY:hyn vietäville määrille ja nekin tulisivat ainakin osittain rahoitetuksi Suomeen tuotaessa perittävistä tuontimaksuista.
Kaikki maatalouden suoraan tukeen liittyvät järkisyyt näyttivät siis tukevan asteittaista hintasopeutumista, jota oli sovellettu kaikissa aikaisemmissa laajentumisissa. Niiden jälkeen oli kuitenkin perustettu EY:hyn sisämarkkinat, joilla hyödykkeet oli tarkoitettu liikkumaan vapaasti ilman rajatarkastuksia, ja tämä osoittautui ratkaisevaksi esteeksi ACA-mallin läpiviemiselle.
Se oli raskas arvovaltatappio komission maatalousosastolle ja raskas pettymys Suomen neuvottelijoille.
Jälkeenpäin oli nähtävissä, että ei tämän asian yllätyksenä olisi pitänyt tulla. Marraskuuta 1993 edeltävien kuukausien aikana käydyissä keskusteluissa näkyy selvä välittömän hintasopeutuksen suuntaan osoittava trendi. Jopa itse maatalousosastokin, joka aluksi sivuutti asian olan kohautuksella, muutti keskusteluissa sävyään joutuen toteamaan, ettei tiedä kuinka asiassa tulee käymään. Osviitta olisi voitu saada myös Portugalin maatalouden vielä jatkuneen siirtymäkauden muuntamisesta vuoden 1993 alusta ACA-mallista hintatukiin perustuvaksi. Samoin oli tehty Saksan yhdistymisen yhteydessä.
Ratkaisevaa komission linjavalinnalle tässä asiassa lienee ollut komission laajentumisesta vastaavan jäsenen Hans van den Broekin ja sisämarkkinoista vastaavan osaston asettuminen voimakkaasti välittömän hintasopeutuksen kannalle."
--
Virkamiehen kommentti: olisi pitänyt huomata, että EY:ssä valmisteltiin 1992 CAP-järjestelmä, joka rysäytti hinnat vuonna 1993!
Hyvät ihmiset lukekaa toiseenkin kertaan. Niinkuin kirjoitin tallentakaa tekstit.
Viestittäkää asiasta suoraan ministeri Korkeaojalle!
Korkeaoja ei tietääkseni vielä ole saanut edellä olevista asioista dokumenttia.
Onkohan Korkeaoja edes ehtinut lukea oman paikkakuntansa SataSeutua?
Käykää myös Satakunnan Miehen alustuksessa kertomalla nettisivulla!
Asia, jonka julkistamisen seurauksena Esa Härmälä lentää MTK:sta sananmukaisesti pellolle, on vielä tulossa.