Eliniän ennuste keuhkosyövässä

sairastui keuhkosyöpään,on elänyt jo 12 v, ja käy edelleen töissä.Taitaa olla niin yksilöllistä,toinen tuttavamme 60v. kuoli alle vuoden,ei suostunut ottamaan hoiyoja vastaan.

alle 30v. kirjoitti:

sairastui keuhkosyöpään,on elänyt jo 12 v, ja käy edelleen töissä.Taitaa olla niin yksilöllistä,toinen tuttavamme 60v. kuoli alle vuoden,ei suostunut ottamaan hoiyoja vastaan.

Lue lisää

miten se on voitu hoitaa. Jos on pieni, ei levinnyt syöpäkasvain keuhkoissa, joka saadaan täysin poistettua, kyllä siitä paranee ja lääkärit jopa kertovat, ettet nyt tähän sairauteen tule kuolemaan. Mutta jos kyse on vähänkin levinnyt keuhkosyöpä, tilanne on jo ihan toinen. Syövän laadulla on myös merkitystä, henkilön kunnolla muutoinkin, elämänhalulla ja siitä miten agressiivisesta syöpälaadusta on kyse. Joskus ei auta mikään ja tauti etenee vääjäämättä ja nopeasti. Ja onneksi joskus sitten kyseessä on hoidettavissa oleva sairaus.

Annamme HUSissa yksilöllistä syöpähoitoa, jonka laadun takaavat henkilökuntamme korkeatasoinen osaaminen ja moderni huipputason tekniikka. Asiantuntemuksemme syövän hoidossa on korkealle arvostettua myös kansainvälisesti.

tuo keuhkosyöpä, mutta kyllä se meilläkin meni niin, että vajaa vuosi sitä elinaikaa oli jäljellä. Sädehoito antoi ne muutamat kuukaudet lisää, muutoin olisi ollut arvio noin 3 kk.

Kuolema tuli lempeästi hiipuen, ei tuskia ja kipua enää. Voimat olivat siinä vaiheessa jo niin vähissä sairastuneella, että kuolema oli helpompi hyväksyä vapauttajana ja kun se vielä oli lempeä hiipuminen ja henkäys, niin siitä jäi kaikesta huolimatta selvittävävissä oleva asia.

Me keskustelimme kuolemasta avoimesti, ei paatoksella, vaan siten että kuoleva siitä sai silloin kun halusi puhua ja siten kun asiaa itse halusi käsitellä. Kun kertoi, että sitten kun häntä ei enää ole, toivoo sitä ja tätä, keskityimme siihen sitä ja tätä, ei siihen että ET sinä nyt kuole, ja älä nyt... totuus oli että elämä hiipui jatkuvasti.

Kun mikään ei maistunut ei syöty mitään, kun jotakin teki mieli se haettiin vaikka kiven kolosta tai tehtiin mitä toivoi. Mikään ei enää maistunut, mutta tuoksut olivat vielä OK.

Kylmä ruoka oli loppuaikana tärkeää, ei lämmintä ollenkaan. Keitot, kiisselit ja vellit. Jäätelö, sitten nekin muuttuivat pahoiksi eikä mikään maistunut.

Kuoleva ei kuole kuitenkaan nälkään, mutta mikäli pystyy syömään hyvä, aina se olo on parempi jos vaikka kuinka vähän syö.

Liikkuminen hiipui, mutta keinutuolissa jaksoi jalka vähän liikkua, joten keinutuolia suosittelen oli ikää minkä verran vain. Siinä tulee kuitenkin vähän liikuntaa. Lampaantalja alla, paljon päällä kun oli aina kylmä, vaikka muut olivat kuumissaan.

Kivoja muistoja ja oltiin hiljaa tai juteltiin, sairastunut puhui niin kauan kuin jaksoi, sen jälkeen me muut ja hän kommunikoi muutoin.

Aika meni tosi nopeasti. Ei pitä hukata yhtään päivää, eikä kuvitella että tätä jatkuu vuosia. Hyvällä tuurilla edessä on pitkiäkin terveitä aikoja, mutta usein näin ei ole. Vointi heikkenee äkkiä ja muiden tulee huomata se, että tukea ja apua tarvitaan yhä enemmän. Huomaamatta olla vieressä ja tukea, ei odottaa että sairastunut osaa pyytää, hän ei ehkä osaa eikä halua pyytää. Ota huomioon ja katsele ja kuuntele. Lähellä ollut huomaa pienetkin hiipumiset, pidempään poissa olevat järkyttyvät voinnin romahtamisesta, lähellä oleva tottuu ja ei välttämättä näe laihtumista ellei kiinnitä siihen huomiota erikseen.

Aika on aina arvokasta, oli sitä sitten viikkoja tai vuosia... jokaisella meillä on oma aikansa, elämää on ja sitä pitää vain kunnioittaa oli sitä miten vähän tai paljon vain.

............... kirjoitti:

tuo keuhkosyöpä, mutta kyllä se meilläkin meni niin, että vajaa vuosi sitä elinaikaa oli jäljellä. Sädehoito antoi ne muutamat kuukaudet lisää, muutoin olisi ollut arvio noin 3 kk.

Kuolema tuli lempeästi hiipuen, ei tuskia ja kipua enää. Voimat olivat siinä vaiheessa jo niin vähissä sairastuneella, että kuolema oli helpompi hyväksyä vapauttajana ja kun se vielä oli lempeä hiipuminen ja henkäys, niin siitä jäi kaikesta huolimatta selvittävävissä oleva asia.

Me keskustelimme kuolemasta avoimesti, ei paatoksella, vaan siten että kuoleva siitä sai silloin kun halusi puhua ja siten kun asiaa itse halusi käsitellä. Kun kertoi, että sitten kun häntä ei enää ole, toivoo sitä ja tätä, keskityimme siihen sitä ja tätä, ei siihen että ET sinä nyt kuole, ja älä nyt... totuus oli että elämä hiipui jatkuvasti.

Kun mikään ei maistunut ei syöty mitään, kun jotakin teki mieli se haettiin vaikka kiven kolosta tai tehtiin mitä toivoi. Mikään ei enää maistunut, mutta tuoksut olivat vielä OK.

Kylmä ruoka oli loppuaikana tärkeää, ei lämmintä ollenkaan. Keitot, kiisselit ja vellit. Jäätelö, sitten nekin muuttuivat pahoiksi eikä mikään maistunut.

Kuoleva ei kuole kuitenkaan nälkään, mutta mikäli pystyy syömään hyvä, aina se olo on parempi jos vaikka kuinka vähän syö.

Liikkuminen hiipui, mutta keinutuolissa jaksoi jalka vähän liikkua, joten keinutuolia suosittelen oli ikää minkä verran vain. Siinä tulee kuitenkin vähän liikuntaa. Lampaantalja alla, paljon päällä kun oli aina kylmä, vaikka muut olivat kuumissaan.

Kivoja muistoja ja oltiin hiljaa tai juteltiin, sairastunut puhui niin kauan kuin jaksoi, sen jälkeen me muut ja hän kommunikoi muutoin.

Aika meni tosi nopeasti. Ei pitä hukata yhtään päivää, eikä kuvitella että tätä jatkuu vuosia. Hyvällä tuurilla edessä on pitkiäkin terveitä aikoja, mutta usein näin ei ole. Vointi heikkenee äkkiä ja muiden tulee huomata se, että tukea ja apua tarvitaan yhä enemmän. Huomaamatta olla vieressä ja tukea, ei odottaa että sairastunut osaa pyytää, hän ei ehkä osaa eikä halua pyytää. Ota huomioon ja katsele ja kuuntele. Lähellä ollut huomaa pienetkin hiipumiset, pidempään poissa olevat järkyttyvät voinnin romahtamisesta, lähellä oleva tottuu ja ei välttämättä näe laihtumista ellei kiinnitä siihen huomiota erikseen.

Aika on aina arvokasta, oli sitä sitten viikkoja tai vuosia... jokaisella meillä on oma aikansa, elämää on ja sitä pitää vain kunnioittaa oli sitä miten vähän tai paljon vain.

Lue lisää

kirjoitus johon on helppo yhtyä. Olette hoitaneet läheisenne rakkaudella.

levinnyt syöpä ja hän paransi itsensä ruokavaliolla, meditaatiolla ja muilla luonnollisilla keinoilla. Hän on kirjoittanut kirjoja aiheesta, tehnyt cd'tä, ja opastaa nyt muita terveyteen. Googlaamalla löytyy.

Googlaa myös muita syövästä parantuneita. Englanniksi löytyy enemmän kuin suomeksi.

Ei pidä uskoa ihan kaikkea, mitä sairausteollisuuden työntekijät sanovat - he eivät tiedä kaikkea, ja minusta näyttää, että monet heistä eivät halua oppiakaan kaikkea.

Syövästä voi parantua.

Kehkosyöpän etenemistä on vaikea ennustaa. Minulla ollut lähipiirissäni kaksi tapausta, jotka elivät molemmat kuukausia diagnoosin jälkeen. Toinen oli pikkusolusyöpä, johon nykyisin lienee parempia hoitoja kuin 10 vuotta sitten ja toinen levyepiteelikarsinogeeni. Solumyrkkyhoidot olivat kamalia.
Tsemppiä on raskasta kun perhepiirissä sairastetaan.

kysy ennustajalta

Syövän levinneisyysluokitus
Syövän levinneisyyttä kuvataan yleensä kansainvälisellä TNM-luokituksella:

T viittaa emokasvaimen kokoon (tumor)
N ilmaisee, missä määrin syöpä on levinnyt läheisiin imusolmukkeisiin (node)
M viittaa kauempana sijaitsevien etäpesäkkeiden (metastaasien) olemassaoloon
Syövät jaotellaan TNM-luokituksen perusteella levinneisyysasteisiin, joita on viisi (0, I, II, III, IV). Levinneisyysaste 0 tarkoittaa pientä paikallista syöpää, joka ei leviä. Levinneisyysasteen IV syöpä tarkoittaa laajalle levinnyttä syöpää tai syöpää, joka on lähettänyt etäpesäkkeitä.

Levitessään syöpä alkaa tehdä etäpesäkkeitä. Etäpesäkkeet (eli metastaasit) syntyvät, kun syöpäsolut lähtevät liikkeelle emokasvaimesta verenkierron tai imunestekierron välityksellä ja kiinnittyvät muihin elimiin. Siellä ne alkavat jakautua ja muodostaa uusia kasvaimia.
Eri syövät tyypillisesti muodostavat etäpesäkkeitä eli metastasoivat tiettyihin elimiin. Useimmin etäpesäkkeet syntyvät maksaan, keuhkoihin, lisämunuaisiin, aivoihin ja luustoon. Etäpesäkkeiden aiheuttamat oireet vaihtelevat sijaintinsa mukaan.