ParkCom/Saviaro -jutun hovioikeuskäsittely on ensi viikolla ja tuomio asiassa annettaneen 1-2kk sisällä.
Hovioikeuden tuomiot EIVÄT OLE ennakkopäätöksiä. Suomessa vain Korkein oikeus ja Korkein hallinto-oikeus ovat ennakkopäätöstuomioistuimia. Hovioikeuden tuomio on kuitenkin lainvoimainen heti riippumatta siitä, haetaanko tuomiosta valituslupaa Korkeimpaan oikeuteen (ellei KKO sitten aivan poikkeuksellisesti kiellä tuomion täytäntöönpanoa).
Hovioikeuden annettua tuomionsa, käsillä on siis ensimmäistä kertaa lainvoimainen tuomioistuinratkaisu, jossa on otettu kantaa siihen kysymykseen, onko pysäköinninvalvontayhtiöillä oikeutta määrätä valvontamaksuiksi nimittämiään maksuja. Oikeudessa on tosin periaatteessa ratkaistavana yksittäinen riita-asia, mutta ratkaisulla on silti laajemmalle ulottuvia vaikutuksia; lainvoimainen ratkaisu asiassa antaa mahdollisuuden aloittaa jo maksettujen valvontamaksujen takaisinperintätoimet ja myös valvontayhtiöön kohdistuvat rikostutkinnat alkavat edetä. Ehkä jopa Autoliitto ja Kuluttajavirasto uskaltavat sitten ottaa kantaa asiaan, nykyisen hyssyttelyn sijaan.
Mikä tärkeintä, tuomion ollessa valvontayhtiölle kielteinen, koko yksityinen pysäköinninvalvontabisnes loppuu Suomessa kuin seinään. Valvontayhtiöt ovat tähän asti nimittäin väittäneet, että toiminta "perustuu Suomen lakiin". Jos on olemassa lainvoimainen tuomioistuinratkaisu, jonka mukaan valvontayhtiöillä ei ole oikeutta määrätä tällaisia maksuja, ei tällaista väitettä saa enää esittää. Se olisi tahallista harhaanjohtamista ja täyttäisi petoksen (yrityksen) tunnusmerkistön.
Valvontayhtiö ei voisi siis esittää mitään sellaista väitettä, jonka mukaan autoilijalla olisi joku velvollisuus maksaa näitä maksuja. Maksuja ei voisi periä. Maksun voi korkeintaan nimetä "vapaaehtoiseksi pysäköinninvalvontamaksuksi", mutta siinäkin taitaisi rahankeräyslainsäädäntö asettaa tiettyjä rajoituksia.
TOIMINTA LOPPUU SIIS HOVIN TUOMIOON RIIPPUMATTA SIITÄ, MENNÄÄNKÖ ASIASSA VIELÄ KORKEIMPAAN OIKEUTEEN.
Hovioikeuden tuomiot EIVÄT OLE ennakkopäätöksiä. Suomessa vain Korkein oikeus ja Korkein hallinto-oikeus ovat ennakkopäätöstuomioistuimia. Hovioikeuden tuomio on kuitenkin lainvoimainen heti riippumatta siitä, haetaanko tuomiosta valituslupaa Korkeimpaan oikeuteen (ellei KKO sitten aivan poikkeuksellisesti kiellä tuomion täytäntöönpanoa).
Hovioikeuden annettua tuomionsa, käsillä on siis ensimmäistä kertaa lainvoimainen tuomioistuinratkaisu, jossa on otettu kantaa siihen kysymykseen, onko pysäköinninvalvontayhtiöillä oikeutta määrätä valvontamaksuiksi nimittämiään maksuja. Oikeudessa on tosin periaatteessa ratkaistavana yksittäinen riita-asia, mutta ratkaisulla on silti laajemmalle ulottuvia vaikutuksia; lainvoimainen ratkaisu asiassa antaa mahdollisuuden aloittaa jo maksettujen valvontamaksujen takaisinperintätoimet ja myös valvontayhtiöön kohdistuvat rikostutkinnat alkavat edetä. Ehkä jopa Autoliitto ja Kuluttajavirasto uskaltavat sitten ottaa kantaa asiaan, nykyisen hyssyttelyn sijaan.
Mikä tärkeintä, tuomion ollessa valvontayhtiölle kielteinen, koko yksityinen pysäköinninvalvontabisnes loppuu Suomessa kuin seinään. Valvontayhtiöt ovat tähän asti nimittäin väittäneet, että toiminta "perustuu Suomen lakiin". Jos on olemassa lainvoimainen tuomioistuinratkaisu, jonka mukaan valvontayhtiöillä ei ole oikeutta määrätä tällaisia maksuja, ei tällaista väitettä saa enää esittää. Se olisi tahallista harhaanjohtamista ja täyttäisi petoksen (yrityksen) tunnusmerkistön.
Valvontayhtiö ei voisi siis esittää mitään sellaista väitettä, jonka mukaan autoilijalla olisi joku velvollisuus maksaa näitä maksuja. Maksuja ei voisi periä. Maksun voi korkeintaan nimetä "vapaaehtoiseksi pysäköinninvalvontamaksuksi", mutta siinäkin taitaisi rahankeräyslainsäädäntö asettaa tiettyjä rajoituksia.
TOIMINTA LOPPUU SIIS HOVIN TUOMIOON RIIPPUMATTA SIITÄ, MENNÄÄNKÖ ASIASSA VIELÄ KORKEIMPAAN OIKEUTEEN.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sattuu nimittäin olemaan vähän tietoa asiasta...
Uskoisin vahvasti, että tuomi tulee muuttumaan niiltä osin että Mikaa ei tulla pitämään auton kuljettajana, ja sopimus ei voi syntyä "automaattisesti"
Satun nimittäin tuntemaan muutamia poliiseja, jotka tievät vähän asiasta
poliiseja mutta mitä tekemistä heillä on tässä asiassa? Poliisilla ei ole mitään hajuakaan mistä on kysymys eikä heillä edes järki tähän riitä.
Mika Saviaro kertoi seuraavan päivän Iltalehdessä toimineensa kuljettajana.
Eli hän valehteli asianomistajan ominaisuudessa oikeudessa, joka on myös rangaistava teko.
Riita-asian oikeudenkäynti etenee siten, että siinä esitetään väitteitä. Vastapuoli voi joko myöntää väitteet oikeaksi tai kiistää ne, jolloin väitteen esittäjän pitää esittää näyttöä väitteensä tueksi. Tuomioistuin ei oma-aloitteisesti tutki mitään, vaan osapuolet ohjaavat prosessin kulkua väitteitä tekemällä. Tätä kutsutaan väittämistaakaksi.
Jos valvontayhtiö esittää väitteen, että Saviaro on toiminut kuljettajana, Saviaron on joko kiistettävä tai myönnettävä väite. Hän on kiistänyt. Sitten valvontayhtiön on esitettävä näyttöä väitteensä tueksi, niin kuin se on tehnytkin.
Väitteen kiistäminen on aivan normaali prosessitoimi, jolla vastapuoli pakotetaan esittämään näyttöä väitteensä tueksi. Saviaro on toiminut täysin riita-asian oikeudenkäynnin pelisääntöjen mukaan, eikä hän ole todellakaan siinä syyllistynyt mihinkään rangaistavaan.
Valvontamaksujen laillisuuden kannalta seikka on tosin täysin samantekevä. Saviaro voittaa juttunsa sen vuoksi, että valvontayhtiöllä ei ole oikeutta määrätä tämänkaltaisia maksuja. Myöskin sopimuksen syntyperuste on varsin kyseenalainen, vaikka Vantaan käräjäoikeus sen hyväksyikin.
Saviaro voisi aivan hyvin myös myöntää olleensa kuljettaja. Kiistäminen selkeytti tilannetta kaikkien osapuolten kannalta kuitenkin siten, että tuomioistuin joutui ottamaan kantaa myös näyttökysymykseen. Tässä yksittäistapauksessa valvontayhtiö pystyi toteennäyttämään kuljettajan, mutta oikeus nimenomaisesti kuitenkin totesi, että todistustaakkaa ei voida kääntää autoilijan puolelle, kuten valvontayhtiö on katsonut ja kuten se karhukirjeissään autoilijoille on väittänyt.
Tämän oikeuskysymyksen ratkaisemiseksi oli siis erittäin tärkeää, että Saviaro kiisti olleensa kuljettaja. Näin tämä yksittäinen valvontayhtiön väite "todistustaakan kääntymisestä" saatiin osoitettua vääräksi. Ei hän valehdellut, kyseessä oli prosessitoimi, jonka laki hänelle salli. Oikeudenkäynnissä pelataan oikeudenkäynnin pelisäännöillä.
Jos ei ymmärrä asioista tuon taivaallista, ei tälle palstalle kannata hirveästi kirjoitella. Edellinen viesti, jonka mukaan Saviaron valehtelu asianomistajan ominaisuudessa olisi "rangaistava teko" osoittaa täydellistä tietämättömyyttä lainkäytön perusasioista.
mielenkiinnolla odotan minäkin tämän tapauksen ratkaisua.
Silloinpa siitä valehtelusta plävähtää kaikissa tapauksissa vankeutta, maksimissaan 3 vuotta. Alkaisi siinä jo tulla pysäköinti hintoihinsa.
Oikeudenkäynnin osapuoli ei tietenkään koskaan voi toimia todistajana omassa jutussaan. Asianosaista voidaan kylläkin kuulustella todistelutarkoituksessa.
Eiköhän Saviaro ole käynyt nuotit läpi asianajajansa kanssa - tuskinpa hän antaisi Iltalehdelle sellaista lausuntoa, joka voisi johtaa rikossyytteisiin häntä itseään vastaan.
Miksi tässä tapauksessa valvontamaksun asettava yritys joutuu todistamaan kuljettajan henkilöllisyyden? Se maksuhan tulee autolle (yksilöidään rekkarin perusteella), ei kenellekään henkilölle ja autonhaltija/omistaja sitten makselee pois?
Poliisikin lähettää valvontakamerakuvien perusteella sakkoja kirjeitse kotiin ja on aivan sama kiistääkö kuljettaneensa autoaan vai ei, maksamaan joutuu silti. Tai jos em. väitteitä esittää, joutuu ITSE todistamaan (keräämään näyttöä) ettei ollut kuljettaja kun kamera välähti. Poliisi ei todellakaan ala mitään todisteita etsimään siitä kuka autoa kuljetti.
Voihan olla että tässä oikeustapauksessa joku lakitekninen seikka nimenomaan kääntää tuon todisteluvelvollisuuden päinvastoin. Normaalisti kyllä itse pitää esittää todisteet väitteensä tueksi.
Käräjäoikeushan piti Saviaroa kuljettajana, joten Iltalehti päätteli sen kohdan ihan itse tuomiosta!
Turha vinkua!
"Poliisikin lähettää valvontakamerakuvien perusteella sakkoja kirjeitse kotiin ja on aivan sama kiistääkö kuljettaneensa autoaan vai ei, maksamaan joutuu silti."
Tämä ei pidä paikkaansa. Kuljettajan pitää olla tunnistettavissa valvontakameran kuvasta, jos ajoneuvon haltija kiistää postissa saapuneen sakon, tutkitaan kuvaa ja jos ei ole sama henkikö kuin haltija, niin sitten haltijan pitäisi kyetä tunnistamaan kuski, mutta jos ei kykene, niin kukaan ei saa sakkoa.
Tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik soppatykki tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik luikuri tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik vantaa tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tikvv vyönreijät tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik luottotiedot tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tikv hovioikeus tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik ruotsi tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik käräjäoikeus tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik tak tik
Todistustaakka siviilijutuissa on kyllä niin, että se, joka vetoaa sopimukseen on velvollinen näyttämään toteen sopimuksen olemassaolon.
Jos ei tämän periaatteen mukaan mentäisi, minä haastaisin sinut välittömästi oikeuteen siksi, että olet jättänyt maksamatta minulle miljoonan euron velkasi. Sen jälkeen olisikin sinun vastuullasi osoittaa, että et ole koskaan lainannut minulta mitään.
Velvollisuus maksaa kunnallisen pysäköinninvalvojan tai poliisin määräämä pysäköintivirhemaksu perustuu lakiin. Laissa nimenomaisesti säädetään, että ajoneuvon omistaja tai haltija vastaavat myös pysäköintivirhemaksusta. Näin maksut saadaan perittyä, vaikka pysäköintivirheen tehnyt kuljettaja jäisikin selvittämättä.
Velvollisuus maksaa yksityisoikeudellinen pysäköinninvalvontamaksu perustuu valvontayhtiöitten mukaan ajoneuvon kuljettajan ja valvontayhtiön väliseen sopimukseen, johon kuljettaja sitoutuu pysäköidessään valvontayhtiön hallinnoimalle parkkipaikalle. Sopimus syntyy, jos syntyy, tietenkin vain ajoneuvon kuljettajan ja valvontayhtiön välille. Ajoneuvon omistaja on lähtökohtaisesti täysin ulkopuolinen taho tässä sopimussuhteessa. Eihän ajoneuvon kuljettaja tietenkään voi tehdä mitään sopimuksia ajoneuvon omistajan nimissä.
Valvontayhtiöt eivät itsekään väitä, että ajoneuvon omistaja olisi vastuussa maksusta. Sen sijaan ne yrittävät väittää, että omistajalla olisi joku velvollisuus esittää näyttöä ajoneuvon kuljettajasta välttyäkseen maksulta, toisinsanoen valvontayhtiölle normaalisti kuuluva todistustaakka ajoneuvon kuljettajasta jotenkin kääntyisi päinvastaiseksi. Näin ei kuitenkaan ole.
Maksua ei todellakaan määrätä autolle - ei se tojota korolla sentään ominpäin voi mitään sopimuksia tehdä. Jos voisi, niin kauhulla pitäisi odotella sitä päivää, kun auto innostuisi ostamaan asunnon Mannerheimintieltä...
Varmaan meiltä kaikilta löytyy jotain tietoa, mutta väitteen tueksi annetaan yleensä perusteluja :)
Itse olen aivan täysin vakuuttunut, että ParkCom saa nenilleen myös hovissa, koska fundamentaalisesti kyse on Suomen laista, jonka mukaan pysäköintivirhemaksun voi antaa ainoastaan poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja.
"TLL 105 §:n ja PVML:n säännösten perusteella pysäköintivirhemaksun määrääminen kuuluu yksiselitteisesti poliisille ja kunnalliselle pysäköinninvalvojalle, eikä säännöksiin sisälly mainintaa tai viittausta mahdollisuudesta siirtää tai sallia tätä toimivaltaa muille.
Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, silloinkin vain tietyin edellytyksin eikä lainkaan, jos tehtävä sisältää merkittävää julkisen vallan käyttöä."
Lainaus: Vantaa Käräjäoikeuden tuomio 07/11275
Toisin sanoen nykyisellään laki ei mahdollista yksityistä pysäköinninvalvontaa, koska siinä käytetty yksityisoikeudellinen ja sopimusperusteinen valvontamaksu on vain naamioitu pysäköintivirhemaksuksi, jonka voi määrätä vain laissa määritellyt julkiset tahot. Ilman lain muuttamista tai lakia yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ParkComin toiminta ei yksinkertaisesti ole laillista.
Siis "...naamioitu pysäköintivirhemaksu, jonka..." Painovirhepaholainen pääsi livahtamaan!
Olet aivan oikeassa. Valvontayhtiöitten harjoittamaa toimintaa voisi ilmeisesti aivan hyvin harjoittaa yleisen sopimusvapauden nimissä noin muuten, mutta laissa on nimenomaan säädetty pysäköintivirheitten valvonta kuuluvaksi poliisin sekä kunnallisen pysäköinninvalvojan toimivaltaan.
Tästä seuraa, että mitään sellaista toimintaa, joka TOSIASIASSA MERKITSEE PYSÄKÖINTIVIRHEITTEN VALVONTAA JA NIISTÄ RANKAISEMISTA, eivät yksityiset firmat voi harjoittaa. Jos voisivat, edellämainittu laki pysäköintivirhemaksuista vesittyisi täysin.
Aivan sama juttuhan se on taksiliikenteenkin kanssa. Voitaisiin ajatella, että kuka tahansa voisi ryhtyä yleisen sopimusvapauden nojalla tarjoamaan maksua vastaan henkilönkuljetuspalveluja omalla autollaan. Hän voisi kutsua sitä vaikka pepsiliikenteeksi ja itseään pepsikuskiksi.
Taksiliikenne on Suomessa kuitenkin luvanvarainen elinkeino. MITÄÄN SELLAISTA TOIMINTAA, joka tosiasiallisesti merkitsee taksiliikennöintiä, ei siten voida harjoittaa ilman asianmukaisia toimilupia, täysin riippumatta siitä, millä nimellä tätä toimintaa harjoitetaan.
Yleinen sopimusvapaus väistyy silloin, kun erityislaissa on säädetty jokin toiminta luvanvaraiseksi taikka jonkun viranomaisen toimialaan kuuluvaksi.
Tottakai pidetään kuljettajana jos reagoidaan tuulilasiin jätettyyn lapouun
Hauskaa tässä jutussa on hovin päätöksen jälkeen tuleva uusi laki yksityisestä pysäköinnin valvonnasta. Tämmöinenhän on keskustelussa arkkaadialla. Huijarit häviää ammattilaisten tieltä.
Vaadittava asetus koulutuksesta "sakottajille" ja parkkifirmojen asettaminen virallisen valvonnan alle vähän samaan tapaan kuin vartioimisliikkeet. Tuleepahan kunnon valitusoikeuskäytäntö, kun kuluttajavirastokin on kääntänyt hommansa päälaelleen tukeakseen moista. PostiCaatikko... eiku postilaatikkofirmat, joilla ei ole edes kunnon käyntiosoitetta, vaihtakaa valtiota vaikkapa Englantiin. Siellä kun samaiset firmat "sakottaa" autoilijoita väärästä pysäköinnistä, kun onneton autoilija pysähtyy kyltin eteen lukemaan pientä tekstiä.
Kun hovin päätös tulee, on ihme jos kuluttajaviraston väärät päätökset tehneet ihmiset saavat jatkaa nykyisessä virassaan. Heidän virhepäätelmiensä ansiostahan moni maksoi mukisematta "sakon".
Unohdin mainita, että vartioimisliikkeet ovat valmiina kaappaamaan kyseisen bisneksen itselleen.
Joten, heippa comi ja patrolli...