DG:Epätyypillinen masennus

varmaan Lääkärilehteä lukeneena, että meillä on eri paikkakunnilla ns. luottamuslääkäreitä. Heillä
on eri alojen spesialiteetteja. Kannattaa konsultoida psykiatria ja varmistaa siten, että o-
let määrittänyt itsellesi oikean F-sarjan alanumeron.

Vilkaisin pikaisesti palstaa, ja vastaan nyt sinulle LL. Vastauksestani ei ole mitään apua, sillä meillä on samantapainen ongelma perheessä. Poikani sairastui mielenterveydellisesti n. 10 vuotta sitten, ehkä kauemminkin. Hän syntyi aivan normaalina 10 pisteen lapsena. Oli aivan tavallinen, suloinen ja hymyilevä lapsi.
Eristäytyneisyys alkoi 15 vuoden jälkeen vähitellen. Sitten oli huonoa tuuria eli pari kolaria peräkkäin (toisessa ei ollut hänessä syytä - toisessa pieni huomiovirhe). Hän järkyttyi mm. näistä isänsä kovin häntä moittiessa ja sanoi, ettei enää koskaan pitele autoa.

Luulen että siitä alkoi pahin kausi. Sitten oli nuorisotyöttömyyttä n. 6 vuotta ja lyhyitä työllistämisjaksoja. Alkoi päivittäinen makaaminen sängyn pohjilla. Sitten hän sai pitempiaikaisen työpaikan ja hänellä oli myös naisystävä ja hän muutti pois kotoa 25 vuotiaana ja minusta tuntui helpottavalta, kun näytti että aurinko olisi vähän paistanut hänellekin.

Hän oli kovin ihastunut naisystäväänsä, joka oli häntä huomattavasti vanhempi. Ilmaantui myöhemmin, että tämä nainen käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen (rumasti sanoen: nuori ja kokematon mies oli varmaan kova "panomies"). Poikani huomattua tämän, hän laittoi välit poikki kertakaikkiaan. Ero oli katkera ja hän alkoi uhkailla itsensä lopettamisella. Nämä uhkaukset olivat aina esillä, kun hän oli nauttinut rajusti alkoholia. Öisin alkoivat soittelut ja vihdoin oltiin siinä pisteessä, että jotain tapahtui - tosin ei se pelätyin - vaikka kaikki viittasi siihen. Poliisit tekivät ryntäyksen kilpineen hänen vuokrahuoneistoonsa. En tiennyt onko hänellä asetta, sillä hän oli tullut juuri ulkomailta - mutta epäilin sitä poliisien kysyessä. Se ratkesi kuitenkin onnellisesti. tulisi todella pitkä juttu.

Tämän jutun jälkeen minun oli pakko sanoa hänelle, vaikka tuntoa kirvelikin: "et saa enä uhata itsesi tappamalla vanhempiasi, sillä jos katsot sen parhaaksi - niin tee se sitten". Sanat tuntuivat minusta kovilta, mutta uhkailut loppuivat siihen.


Hänen oltuaan noin 4 vuotta saman työnantajan palveluksessa, väkeä vähennettiin ja sitten vasta ongelmat alkoivatkin. Hiljaisena ja syrjäänvetäytyneenä hänellä oli kyllä kavereita, joille tarjosi paukkuja. Sanoin hänelle, että sinulla on kavereita niin kauan kuin on rahaakin. Hänellä oli hyvä palkka ja ansiosidonnainen päiväraha oli myös tuntuva.

Kolme vuotta sitten hän jouti psykoosiin ja sitä kautta mielisairaalaan vähäksi aikaa. Tällä hetkellä hän on Tukiranka Ry:n tukiasunnossa. Siellä hän on asunut noin 2 vuotta. Asumishalu on ollut vaihtelevaa, välillä on haluttu tulla pois. Tällä hetkellä (koputus, koputus) näyttää siltä että hän on hyväksynyt asumisen siellä ja saanut joitain kavereitakin.

Hän sairastui myös yöepilepsiaan 15 vuotiaana rippikoululeirillä. Kysyin, miksi hän on niin hiljainen ja sain lypsettyä häneltä tiedon, että jotain kummaa oli unessa sattunut. Ilmeisesti hän halusi suojella minua ja odottaa mitä tuleman piti. Se osoittautui epilepsiaksi ja siihen hän sai Tegretol-lääkityksen. Olen itse vastaavasti sairastunut 15 vuotiaana samaiseen yöepilepsiaan ja sitä tutkittiin aikanaan peräti 2 v ennenkuin diagnoosi valmistui. Päästyäni tri Raimo Lehtovaaran potilaaksi v. 70 alkoi elääsäni todellakin uusi vaihe oman oireeni osalta eli tervehdyin täysin oikealla lääkityksellä ja olen ollut työelämässä 33 vuotta erittäin vaativassa työssä. Poissaoloista puhumattakaan.

Poikaani taas. On eräs räikeä epäkohta ollut hänen lapsuudessaan, josta olen ollut katkerakin. Minulle ja kälylleni syntyivät pojat miltei samaan aikaan. Anoppini suosi tosi räikeästi tyttärensä poikaa, ja hankki hänelle omat lelut yms., joilla poikani ei saanut leikkiä. Asuimme silloin anoppilan entisessä ns. vanhassa talossa. Poikani tuli usein silmät pyöreinä ja ihmetellen: "äiti, miksi mummu ei anna minun leikkiä T:n leluilla?". Voi kauhistus, että sain pidettyä itseni koossa, etten mennyt ja haukkunut koko naista. Epäoikeudenmukaista suosimista oli koko 9 v ajan, mitä asuimme samassa pihapiirissä poikani ja minun harmiksi. Ehkä ne huonon itsetunnon siemenet alkoivat jo sieltä eivätkä ainakaan parantuneet uusien vaikeuksien ilmetessä.

Voisin kirjoittaa vaikka kirjan miniänä olosta ja poikani kohtalosta ja koko perheestä.

Diagnoosi on todennäköisesti vakava masennus tai skitsofrenia. Ainakin jotkut hänen käyttämänsä lääkkeet olen tutkinut tietokonehausta ja katsonut että ne ovat ko. tautiin.

Eipä tästä taitanut olla mitään apua sinnepäin, mutta onpahan eräs kokemus suppeasti kerrottuna.

Parempia aikoja toivoen

Nuorallatanssija

MInun masennus sai niskaotteen avioeron jälkeen 12 vuotta sitten. Kolmivuorotyö kolmen pienen lapsen kanssa kypsytti pikkuhiljaa. Kuusi vuotta sitten kokeilin Zoloft-lääkitystä.Hakeuduin ensin työterveyshuoltoon,jossa lääkäri oli sitä mieltä että häntäkin väsyttää ja tympäisee työnteko,muttei se oikeuta sairaslomaan.Soitin MTT:n suoraan psykiatrille ja kerroin etten jaksa käydä töissä,kyselin voinko saada sairaslomaa vai pitääkö minun sanoa itseni irti työstä.Sain sairaslomaa ja lääkityksen.Luovuin lääkkeestä sen kalleuden vuoksi.Masennus on elämänkumppanini.Ainoa este itseni tappamiselle ovat omat lapset. Tosin olen monta kertaa yöllä valvoessani ajatellut viedä heidät mukanani.Masentuneen on aika turha kuvitella saavansa apua ammattiauttajilta.Yksin sitä on olonsa kanssa.Siksi kirjoituksesi "kosketti".Luulen ymmärtäväni oloasi.Itse elän päivän kerrallaan ja yritän luoda siitä siedettävän.Jonakin päivänä en enää jaksa ja sitten elämä on kohdaltani ohi.Se ajatus helpottaa minua. Olen 40v.ja tuskin vanhemmaksi tästä tulen.

Kärsit selvästi vaikea-asteisesta masennuksesta. mieleeni tuli, että ect eli sähköhoito voisi auttaa sinua. sehän annetaan kymmenen kerran hoitojaksona muutaman päivän välein. hoito on todettu tehokkaaksi varsinkin jos on itsemurha ajatuksia. Oma isäni yritti tappaa itsensä 5,10 hän viilsi vasemman käden ranteensa oikean puoleisen valtimon ja jänteen poikki. Äitini löysi hänet onneksi ajoissa saunan pesuhuoneen lattialta. isäni oli viiltänyt itseään edesmenneen vaarini partaveitsellä. hänet vietiin töölön sairaalaan jossa hänet onneksi pystyttiin pelastamaan. olinhan minä tiennyt, että isäni on väsynyt ja mieli maassa, mutta en voinut kuvitellakkaan, että hän haluaisi päästä pois täältä. Nyt hän on hoidossa ja saanut kaksi kertaa ect hoitoa. huomenna saa taas. isäni keroo olevansa hiukan pirteämpi. en ole moralisoinut häntä siitä mitä teki. Tuska sisälläni on, vain niin sanoinkuvaamaton. isäni kertoi yrittäneensä saada apua, mutta avuntarve sivuutettiin muihin vaivoihin kuuluvana piirteenä. olen käynyt lähes päivittäin katsomassa häntä ja kertonut kuinka rakas ja tärkeä hän on minulle, äidilleni ja pojilleni. miksi masennuksesta puhuminen koetaan häpeänä ja heikkoutena edelleen.... tässä nynyyhteiskunnassa elämä on muutenkin niin kovaa ja täällä arvostetaan liikaa pinnallisia elämänarvoja. Nyt, kun meinasin menettää rakkaan isäni arvostan elämää entistä ememmän, vaikka vaikeaa onkin. koetan ajatella, että on paljon ihmisiä joilla olisi halua elää ja joille sitä ei suoda. jokainen elämä on arvokas... oli se sitten päivän, viikon, vuosien mittainen. Voimia sinulle ja mieti voisiko ect hoidosta olla sinulle apua... sen vaikutus on nopea ja sen on yleensä viimeinen hoitokeino, kun ihminen on todella maassa... isä pelkäsi sitä ensin ja sitten kertoi, että ei se niin kamalaa ollutkaan. kevyt anestesia ja 15 minuuttia kaikki ohi. vähän päätä särki ja lähimuisti voi hetkeksi mennä, mutta se palautuu vähän ajan päästä. toivon, että sinulla on jotain johon uskoa ja josta saat voimaa...