Väsynyt moniongelmainen

Hei,

Viestisi ja se mistä kerroit kuulosti niin tutulta. Olen itsekin kärsinyt vastaavanlaisista ongelmista. Tämä syksy on ollut poikkeuksellisen rankka siinä mielessä, etten ole koskaan ollut näin tarkkaavainen omasta terveydestäni. Olen myös kärsinyt paniikkikohtauksita iltasin, jolloin kuvittelen milloin mitäkin...

Onneksi minulla on sellainen tukihenkilö, jollekka voin soitta koska tahansa - vaikka keskellä yötä, kun "teen kuolemaa". Hän on opettanut minut nauramaan itselleeni, vaikka elämäntilanteeni onkin painajaismainen.

Minua ei helpota pätkääkään se, että olen hoito-alan opiskelija. Kun koulussa käymme tunnilla läpi sairauksia löydän enemmin tai myöhemmin itsestäni kaikki tai osan oireista. Pirullisinta on, että ahdistus/ paniikkihäiriö on omalla osallani tehnyt näistä oireista "totta". Eli kärsin oikeasti oudoista fyysisistä oireista, joille ei kuitenkaan löydy mitään selitystä. Eli olen ihan terve, vaikka hetkittäin olenkin satavarma siitä, että minulla on esim. aivoverenvuoto, MS-tauti, joku syöpä, sydänkohtaus, C-hepatiitti, diabetes ymym.

Toissailtana eräs näistä fyysisistä oireista sai minut epäilemään, että minulla on matoja / loisia kehossani. Kuvittelin, että otsalohkoni sisällä ryömii harvinaisia (jotka ymmärtääkseni esiintyy vain trooppisessa ilmastossa) pieniä matoja. Tämä epäilykseni sai lisäpotkua siitä, että olin katsonut House-jakson, jossa eräällä potilaalla sitten todettiin tällainen.
Ihan totta. Saa nauraa! Nauroin itsekin ääneen, vaikka olo olikin epämiellyttävä.

Minun tukihenkilöni / terapeuttini antoi minulle hyvän neuvon eräänä iltana kun (vaihteeksi) soitin ja kerroin kamalista epäilyksistäni. Se oli tavallaan ihan kamalaa, koska paniikki oli jo siinä vaiheessa yltymässä ja pelkäsin muutenkin kuolevani.
"Mitä sitten? Mikä on kamalin asia, joka voisi tapahtua?
-Minä vion kuolla!
-Niin, entä sitten?"
(Tähän väliin sanon, että keskustelimme pitkään tätä ennen ja jälkeen ja se rauhoitti minua, vaikka tämän pelon kohtaaminen tai edes sen ajatteleminen pelotti sillä hetkellä.)

Se sai minut miettimään. Me kuolemme kaikki jonain päivänä. Niin se vain on. Koska olen itse käynyt tutkituttamassa sydämeni (EKG), ottamassa kaikki mahdoliset verikokeet, minkä lisäksi olen vielä nuori (24) tiedän, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että kuolen. Tämän lisäksi minua lohduttaa se tieto, että esim. aivoverenvuodon sattuessa oireita olisi enemmän ja ne olisivat selkeästi huomattavissa..

Eräänä iltana kun minua ahdisti mietin kuolemaa. Sillä hetkellä minua osittain myös lohdutti ajatus. Kaikki kuoleman lähellä käyneet kertovat kokemuksen olleen eufoorinen ja äärimmäisen miellyttävä. Yritin pakottaa itseni ajattelemaan niitä asioita ja saavutuksia, mistä olen onnellinen ja äärimmäisen kiitollinen, että olen saanut kokea tämän elämän aikana. "Olisin halunut ehtiä enemmän / korjaamaan tämän tai tuon asian." -ajatus nuosi väkisin mieleen.
Ja hep.
Tässä kohtaa ymmärsin, että hyvä. Minulla on haaveita ja asioita, joita vielä haluaisin tavoittaa tässä elämässä. (Ihanaa, minulla on siis halua elää! Paljon kamalampaa on se, kun ei tunne yhtään mitään, on aivan turta - kuollut elävä.)
Kirjoitin tässä taannoin koulussa tunnilla listan asioita, joista olen kiitollinen. Minua alkoi keksken tunnin ahdistamaan niin, etten pystynyt taaskaan keskittymään mihinkään muuhun kuin itseeni. Otin paperia ja kynän ja ryhdyin miettimään elämääni ja kaikkea hyvää, mitä olen saanut siltä. Alkuun se oli hankalaa, sillä en nähnyt mitään muuta sillä hetkellä kuin kaikki ne ahdistavat, traumatisoivat ja kamalat kokemukset, jotka minulla on...
Listasta tuli kuitenkin pidempi kun olisin jaksanut toivoa. Ja harjoitus toimi! Kun olin lopettanut, en tuntenut ahdistusta enää.

Kuten sanoin, olen itse poikkeuksellisen onnekas siinä mielessä, että minulla on upeita läheisiä ja tukihenkilöitä. En tiedä miten olisin selvinnyt tästä elämästä ilman heitä.

Olen kuitenkin joskus käyttänyt www.tukinet.net -palveluja. Seillä on mm. livepäivystystä kaksi kertaa viikossa. Sinulla on mahdollisuus keskustella tukihenkilön kanssa mistä tahansa mieltäsi painavasta asiasta.

Koska kerroit, että sinulla on lääkitys oletan, että olet jo mielenterveystoimiston asiakas. Sitä kautta on tietenkin mahdollisuus päästä puheterapiaan mikäli koet, että se on hyvä vaihtoehto.

Itse kävin 7v. erilaisten terapeuttijen vastaanotolla, mutta koen näin jälkeen päin, että minulle on taideterapiasta paljon enemmän hyötyä.

Tuilipa tästä pitkä...

Halusin vain toivottaa sinulle voimia ja kertoa, ettet ole ongelmiesi kanssa yksin. Yritä antaa itsellesi aikaa - mikään ei kestä ikuisesti.

/A

Tuttu tunne. Itse olen viime aikoina alkanut miettimään että päässäni on jotain vikaa esim. aivokasvain koska oloni on ollut jo useamman päivän sekava ja epätodellinen. Tämä vie kyllä kokonaan elämänhalut.

Tällä hetkellä syön sertralinia 50mg päivässä sekä opamoxia tarvittaessa pahoihin ahdistustiloihin.

Tosin helpottaa kuulla muita ja todeta se etten ole yksin näiden oireideni kanssa. Harmi vaan ettei tukiverkosto ole niin suuri eikä kaverini oikein ymmärrä mistä puhun kun ei heillä ole koskaan ollut tällaisia tuntemuksia.

Voimia meille kaikille ahditus-/ paniikkihäiriöistä kärsiville.

"Muuten olen "sairastanut" aivokasvainta, MS-tautia, HIVIä, aivoverenvuotoa ja kaikkia muita mahdollisia syöpiä. Minulla on myös ajoittain unihäiriöongelmia ja yöllä en normaalisti pysty pyörimään unettomana vaan alan kuvittelemaan että minulla on aamupahoinvointia/yöpahoinvointia ja sitä kautta aivokasvain. Lopulta olo on kamala ja ajattelin oksentavani ja saavani pian epilepsia- kohtauksia."

-Olenko lopultakin löytänyt kaltaiseni? Ihan kuin olisit kirjottanut mun elämästä. Tiedäm miltä tuntuu OIKEASTI pelätä, että sairastaa jotain vakavaa sairautta. Aivokasvain on ainakin mun suosikkini! Mikä sun on?

Tollaset ajatukset vaikuttaa ihan helevetisti elämään. Ei pysty tekeen yhtään mitään. Ennen kaikkea koulussa ei kykene keskittyyn ollenkaan.

Laukaseeko sulla jotkut tietyt asiat mm. kuolemanpelon? Mulla ainakin jotkut piisit ja nukkumaan meno. Iltaisin tulee mietittyä, että herääkö sitä enää huomenna. Aina voi lohduttaa itseään sillä, että ei tässä elämässä ole mitään minkätakia täällä maanpäällä tarvis ylipäänsä olla.