Miten nykyään voi enää olla uskomassa.
Uskonnot ovat nykyään yhä ahtaammalla. Kirkko on erittäin ahtaalla. Kirkon arvostus on laskenut huimasti viime vuosina. Nykyään on yhä vaikeampaa tunnustaa uskoa, sillä uskovaisia pidetään entistä typerämpinä.
Raamatun uskottavuus on kovasti horjunut myös kirkon piirissä. Miten nykyaikana voi enää uskoa edes osittain raamattuun, joka on ristiriitoja täynnä.
On aivan kummallista, että jotku ovat säilyttäneet edelleen uskonsa. Uskovatko nämä edes oikeasti, vai ovatko ne vain tapojensa orjia?
Ite en jaksa enää uskoa, että joku voisi oikeesti uskoa. Kuinka moni rauhanyhdistyksellä kävijöistä uskoo oikeesti siihen, mitä he siellä kuulevat? Minä en enää voinut.
En voi käsittää, miten jotku vielä voi, jos edes voi.
Terveisin uskonsa menettänyt entinen rauhanyhdistyksen ja kirkon jäsen.
Uskonnot ovat nykyään yhä ahtaammalla. Kirkko on erittäin ahtaalla. Kirkon arvostus on laskenut huimasti viime vuosina. Nykyään on yhä vaikeampaa tunnustaa uskoa, sillä uskovaisia pidetään entistä typerämpinä.
Raamatun uskottavuus on kovasti horjunut myös kirkon piirissä. Miten nykyaikana voi enää uskoa edes osittain raamattuun, joka on ristiriitoja täynnä.
On aivan kummallista, että jotku ovat säilyttäneet edelleen uskonsa. Uskovatko nämä edes oikeasti, vai ovatko ne vain tapojensa orjia?
Ite en jaksa enää uskoa, että joku voisi oikeesti uskoa. Kuinka moni rauhanyhdistyksellä kävijöistä uskoo oikeesti siihen, mitä he siellä kuulevat? Minä en enää voinut.
En voi käsittää, miten jotku vielä voi, jos edes voi.
Terveisin uskonsa menettänyt entinen rauhanyhdistyksen ja kirkon jäsen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Aivan. On uskomatonta miksi ihmisellä on tarve uskoa johonkin mitä ei todellisuudessa välttämättä edes ole. Ja se erityisesti että oma elämä heitetään hukkaan uskonnon takia. Kaikillehan ei käy niin mutta monelle käy.
Ja miksi ihminen haluaa että hänen elämänsä jatkuu kuoleman jälkeen? Loppujenlopuksi se on varmasti pelkoa vain kohdata kuolema ja sillä "kuoleman jälkeen-jatkumolla" helpotetaan kuoleman kohtaamista.
Niin kuolema on meille PEIKKO, ja se lohduttaa ja antaa turvaa, kun uskoo, että sen jälkeen kaikki muuttuukin paremmaksi!
Ja se voi tuntua, että sitä ei löydä enää takasin, vaikka haluais.
Minullekin kävi näin, että kielsin uskoni,ja olin kauan sen jälkeen onneton,kun nämä asiat ei ollut taspapainossa.
Vaikka tein parannuksen, niin oli asioita, joilla se sielunvihollinen kiusas. Ja en saanut rauhaa.
Jouduin aina hädissäni rukoielmaan Jumalaa, ja pyysin keskustelupalstoillakin niin usein, että minun puolesta rukoiltais, että ajattelin, että kohta nämä toiset varmaan hermostuu, ja ihmettelee, että onko tuolla aina näin vaikeaa?
Kukaan ei käyttäytynyt kuitenkaan epämiellyttävästi, eikä sanonut mitään tästä asiasta.
Ja niin vaan huomsin erään kerran, että nyt tuli helpompi aika, ja nämä asiat alkoi helpottaa sen jälkeen kun niistä jaksoi puhua.
Pyydä avaaja Jumalalta, että saisit oikeaa näköä, ja Hän johdattais sinut takasin omaan valtakuntaansa.
Puheistasi kuulee, että et voi hyvin tällä hetkellä.
Kyllä sitä jaksaa Jumalan voimalla uskoa. Raamatun mukaan uskovaisia on maan päällä maailman loppuun asti.
Mutta jos jotakin tulee, ja usko koetellaan, me emme ole siloninkaan yksin. Vaan Jumala tietää ja näkee meidän vaikeutemme.
Se lähtee sielunvihollisesta, että se panee epäilemään näitä asioita.
Hyvää jatkoa sinulle!
PS. Älä vaan jää yksin näitten asioitten kanssa, vaan mene seuroihin RY:lle, ja keskustele jonku uskomassa olevan kanssa näitä asioista.
Kyllä ne sinunkin asiat vielä muuttuu parmpaan suuntaan, jos et jätä seuroja ja uskovaisten yhteisiä tapaamisia.
Älä sitä epäile...
sellainen tunne, että sitä ei enää voi tulla, eikä löydä enää takasin.
Pyydä avaaja Jumalalta, että saisit oikeaa näköä, ja Hän johdattais sinut takasin omaan valtakuntaansa.
Puheistasi kuulee, että et voi hyvin tällä hetkellä.
Kyllä sitä jaksaa Jumalan voimalla uskoa.
Ja jos jotakin tulee, ja usko koetellaan, me emme ole siloninkaan yksin. Vaan Jumala tietää ja näkee meidän vaikeutemme.
Se lähtee sielunvihollisesta, että se panee epäilemään näitä asioita.
Hyvää jatkoa sinulle!
PS. Älä vaan jää yksin näitten asioitten kanssa, vaan mene seuroihin RY:lle, ja keskustele jonku uskomassa olevan kanssa näitä asioista.
yllä ne asiat vielä muuttuu parmpaan suuntaan, jos et jätä seuroja ja uskovaisten yhteisiä tapaamisia.
adfj
Hyvä uskosi menettänyt x-vl!
Minäkin olen x-vl, mutta en uskoani menettänyt. Uskoin aika lailla kirjaimellisesti Raamattuun yli kaksikymmentävuotiaaksi. Sittemmin tutustuin eri uskoisiin (lähinnä islamilaisiin) ihmisiin, jotka kyseenalaistivat meidän Raamattuamme. Näihin aikoihin luin ensimmäisen kerran Raamatun kokonaan ajatuksella (VT:n ja UT:n). Lisäksi aloin opiskella Raamatun syntyhistoriaa ja kirkkohistorian vaiheita. Tutustuin kirjallisuuden kautta myös zarahustralaisuuteen, juutalaisuuteen ja islamiin. Näillä kolmella ja kristinuskollahan on paljon yhdistäviä tekijöitä, joista osa selittyy samalla synnyinalueella..
Missään vaiheessa uskoni Jumalaan ei horjunut, mutta historiallisiin tosiasioihin tutustuminen muutti kyllä ajatusmaailmaani. Esimerkiksi zarahustralaisuus, jota me ehkä tänä päivänä pidämme ihan pakanauskontona, on vaikuttanut paljon myös juutalaiseen kirjallisuuteen. Ja juutalaisuushan on pohjana kristinuskolle...
Kiitos Jumalan ja kristillisen kotikasvatuksen, minuun on juurtunut kaikesta tiedonhalustani huolimatta voimakas usko ja luottamus Jumalaan ja siihen, että Hän on Kristuksessa meidän syntimme sovittanut ja pelastanut. Ehkä minulla ei ole mitään JÄRKEVÄÄ argumenttia puolustaakseni tätä uskoani. Se vain on! "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle." !!!
Raamattu on minulle Pyhä kirja. Siitä voin oppia Totuuden Jumalasta. Sen, että Hän on meidät ja kaiken näkyvän ja näkymättömän luonut. Miten? Se on salaisuus. Minulle ei ole ristiriitaa siinä, että Jumala on kaiken Luoja ja tieteellisen tutkimuksen välillä. Jumala rakastaa ja armahtaa luomiaan ihmisiä ja Hän on valmistanut meille pelastuksen. Tästä kertoo erityisesti VT:n kirjoitukset; ei suorasanaisesti ja kirjaimellisesti, vaan symbolisesti. Symbolisuus ei silti vähennä todellakaan tarinoiden ja niiden SISÄLLÖN totuusarvoa. UT:ssa tämä pelastus astuu "käytäntöön", toteutuu ja se toteutuu yhä, kun yksi ihminen uskoo Sanaan, ottaa sen vastaan omalle kohdalleen ja alkaa seurata Jeesusta Kristusta.
Moni ry:n jäsen tai kirkon jäsen varmasti miettii näitä, epäilee näitä. Eikä voi ehkä aivan uskoakaan. Tavat ja tottumus pitävät kuitenkin uskonyhteisössä.
Ei Jumala kuitenkaan vaadi meiltä enempää, mihin me pystymme. Nooan arkilla tai Punaisen meren ylityksellä on minulle uskonnollinen merkitys. Molemmat kertovat ennen muuta lujasa uskosta Jumalaan ja Hänen apuunsa, Hänen tarjoamaan Pelastukseen. Ei minua voi vaatia sen sijaan uskomaan, että nämä mainistemani asiat olisivat konkreettisesti tapahtuneet. En usko, että Jumala minua siitä rankaisee! Ainut asia, mitä UT:n valossa minulta kysytään, on USKO JEESUKSEEN KRISTUKSEEN syntiemme sovittajana ja Pelastajana. Se on uskoni perusta. Pohja elämälleni, tarkoitus elämälleni. Typerääkö? Ehkä, mutta näin minun on hyvä olla ja uskoa!
"--minä saan aina olla luonasi, sinä pidät kädestäni kiinni.
Taivaassa minulla on sinut, sinä olet ainoa turvani maan päällä."
Ps.7:23,25
siinä suhteessa, että se uskoo sielunvihollisen saarnan.
Älkää eksykö, sanotaan Raamatussa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000037887783
.. tuo liittyi kommenttiini?! ;) Taisit lukea vain otsikon..?
Minäpä nimittäin luin tuon kirjoituksesi toisessa avauksessa. Olen samaa mieltä, että ihmisen ei ole hyvä olla ilman yhteyttä Jumalaan eli jos uskon asiat eivät ole tasapainossa. Näin tietenkin siinä tapauksessa, että tunto ei ole paatunut eikä kaipaa uskon suomaa rauhaa.
Katumus ja parannus on jokapäiväistä uskovaisen elämässä. Yksikään päivä tai hetki ei mene niin, etteikö jotain olisi (ajatuksina, sanoina tai tekoina) tullut rikkoneeksi rakkautta Jumalaan ja lähimmäisiin. Ja sitähän se synti on. Jumala ei kuitenkaan edellytä, että jäisimme "kuoppaan" makaamaan, vaan uskoisimme, että katumamme synnit on anteeksiannetut ja pyrkisimme elämään siitä eteenpäin Hänen tahtonsa mukaisesti.
On aivan oikein pyyttää esirukouksia toisilta uskovaisilta. Eikä kenelläkään ole syytä suhtautua nuivasti esirukousten pyytäjään. Me jokainen tarvitsemme tulla kannetuiksi!
Helpommat ja vaikeammat ajat vaihtelevat. Niin uskomisessakin. Vaikeuksissa ja epäilyissäkin kannattaa silti luottaa Jumalaan - vaikka niillä viimeisillä uskonsa rippeilläkin.
Olemme toisiamme varten. Monesti auttaa kun saa puhua ja joku vain kuuntelee. Aina ei tarvitse kuulla neuvoja tai mitään "viisasta". Läsnäolo ja lähimmäisenrakkauskin ravitsevat. Joskus on hyvä olla rauhassa itsekseen. Sekään ei ole väärin. Kovinkaan tahdikasta ei ole mielestäni sanoa toiselle ihmiselle "Puheistasi kuulee, että et voi hyvin tällä hetkellä."! Jos toisella ihmisellä on jotain murhetta, jonka hän haluaa puhua pois, niin kyllä hän sen pahan olonsa puhuu ilman viisastelevia (tosin pohjimmiltaan hyvää tarkoittavia??) kommenttejakin.
>>Kyllä sitä jaksaa Jumalan voimalla uskoa. Raamatun mukaan uskovaisia on maan päällä maailman loppuun asti.
Mutta jos jotakin tulee, ja usko koetellaan, me emme ole siloninkaan yksin. Vaan Jumala tietää ja näkee meidän vaikeutemme.
Se lähtee sielunvihollisesta, että se panee epäilemään näitä asioita.
Kiitos Jumalan ja kristillisen kotikasvatuksen, >>>minuun on juurtunut kaikesta tiedonhalustani huolimatta voimakas usko ja luottamus Jumalaan ja siihen, että Hän on Kristuksessa meidän syntimme sovittanut ja pelastanut. Ehkä minulla ei ole mitään JÄRKEVÄÄ argumenttia puolustaakseni tätä uskoani. Se vain on! "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle." !!! >>>
Kaikesta ei voi syyttää Jumalaa?
Uskoohan se sielunvihollinenkin Jumalaan, ja vapisee, mutta ei pääse taivaaseen.
Eikö tässä jo ala tulla kysymys, että minkälainen usko ja vanhurskaus se sitten Jumalalle?
Se tahtoo ollan vaan niin, että sellaiset pelkää usein joitten ei tarvis pelätä. Ja sellaiset ei osaa pelätä, joiden pitäis pelätä.
Kaikki tiet ei vie taivaaseen. Sillä ei ole mitään tekemistä oikean uskon kanssa, vaikka ihminen uskois, jos se ei ole taivaaseen vievää uskoa.
Vääriä uskoja on tämä maailma täynnä.
"Raamatussa puhutaan vääristä profeetoista ja siitä, että kun ihminen ei usko totuutta, Jumala antaa hänen uskoa valheen."
SL
"Ken käyvänsä luulevi taihaaseen, kuin mäkeä myötäistä vain huvikeen.
Hän he pettyy ja paloihin muitakin vie.
Vaan tuskainen työläs on elmän tie.
Nyt ahkera siis ole , tee prannus.
Niin Herrassa sulle on vanhurskaus.
Ja täysin nyt turvaud Vapahtjaan.
Kun tahtoo hän verhota sun kokonaan.
Hän syntisi verellään puhdistavai,
Luon sydämes taas lulmivalkekasi.
Tää armahdus uskossa tallevt vain,
Se voimia suo sinun ta,istoosi ain.
Ja seuraa vaan jälkiä Vapahtajan!
On ikeenäs suloinen sovileias.
Ja vaikka on vaikea kaitainen tie.
Se ainoa auutehen sinut vie."
Valitettavasti en oikein ymmärrä, mihin otsikkosi liittyy? Kirjoittamaani tekstiin enkä tuohon ottamaasi lainaukseen tekstistäni en löydä yhteyttä! Olisitko ystävällinen ja tarkentaisit, mitä tarkoitat.
Loppuosan vastauksestasi kyllä ymmärsin, mutta niin se vain on, että se ei ole meidän ihmisten päätettävissä ja tuomittavissa, millainen usko kelpaa Jumalalle ja millainen ei. Ohjeena voi ja pitäisi käyttää Raamattua. Hyvääkin tarkoittavat ja rakkaudella lausutut ihmisneuvot voivat olla harhaanjohtavia. Taivasten valtakuntaan pääseminen tässä ja tulevassa ajassa, ei ole meidän yhdenkään päätettävissä, se on taivaan Isän käsissä.
Tuon siioninlaulun sanoissa on ajattelemisen aihetta meille kaikille!
Koska Kesä keikkuen tulevi kirjoittaa selvää kristillistä tekstiä, eikä lahkolaista liturgiaa, voi sen sanoma mennä ohi. Vihjauksesi siitä, että Kesä keikkuen tulevi -nimimerkin usko ei ole pelastavaa, on epäkristillistä tuomitsemista. Lukisit itsekin raamatun historiaa, niin tippuisivat suomut silmiltä.
Ja sinähän olet aina oikeassa!=) ;)
Annetaan toisen olla. "Oikeassa oleminen" ei ole aina tärkeintä - eikä se ole todellakaan tärkeintä uskomiseen liittyvissä asioissa. Kun joku luulee olevansa uskossaan ehdottoman oikeassa, on syytä tarkkailla katkuaako palaneen käry jossain... Tämä koskee meitä kaikkia.
Minä en ole täällä tyrmäämässä toisten mielipiteitä tai vakaumuksia. Ja uskon näin olevan myös useimman muun palstaa seuraavan kohdalla - olipa kyseessä vl tai ei-vl. Minulle saa myös esittää vastaväitteitä, mutta toivoisin luonnollisesti saavani samaa kunnioitusta omaa vakaumustani kohtaan, jota pyrin osoittamaan toisten vakaumusta kohtaan. Tällaista kunnioitusta ei osoita toisen uskoa väheksyvät toteamukset "olet sokaistunut" tms, etenkin kun niille ei ole perusteluja vaan ainoastaan sanojan tarve korostaa omaa "oikeassa olemistaan".
Jees. Eiköhän tässä ala olla mun tämän päivän filosofointianti tästä asiasta! =)
Illan jatkoja kaikille!
Olen vanhoillislestadiolaisen perheen kasvatti. Meillä oli aina pakko lähteä seuroihin ja pyhäkouluihin. Jo pentuna ahdisti kovasti pukea niitä ahdistavia "pyhävaatteita" päälle. Sana seurat sai aikaan ikäviä kylmän väristyksiä.
Emme saaneet ottaa lelujakaan mukaan, sillä täytyi kuunnella puhetta. Lapset tosin ei hirveesti ymmärrä moista hölinää. Me juostiinkin usein pitkin seurasalia leikkien muiden lasten kans. Tästä tietenkin seurasi aina tukkapöllyä kotona. Tämä edesautti vain sitä, ettei seuroihin meno tuntunut kivalta.
Pyhäkouluun ja raamattuluokkaankin meidän oli pakko lähteä. Jos ei lähtenyt, menetti etuuksia. Ei saanut esimerkiksi jotain harrastusvälinettä, tai viikkoraha jäi saamatta. Vasten tahtoani kävin raamattuluokassa, vaikkakin raamatun luku ei kiinnostanut mua yhtään.
Ikinä en pitänyt seuroissa käynneistä. Ne oli pakkopullaa aina aikuisiälle asti. Ahdistuin vain puheista. Ihmettelin usein seuroissa istuessa, että kuka jaksaa oikeesti kuunnella puheita mielenkiinnolla, ja kuinka ne jaksaa uskoa kaiken sen, mitä puhuja siellä edessä suoltaa. Itse havaitsin jo varhain, että puhujissakin on valtavia eroja. Tylsimpiä oli yleensä ne, jotka luki suoraan raamattua selittämättä niitä juurikaan. Oma lukunsa oli ne, joiden puheen sisältö jäi varsin köykäiseksi, mutta se kuorrutettiin vl-fraaseilla. Rupesi ahdistamaan nämä, "ja te nuoret", "ajallinen kilvoitus", ja että "kerran saamme laskea matkasauvan". Ikäänkuin tämä elämä olisi raskasta ja vaivalloista taivaltamista vain vailla mitää iloa.
En oo enää pitkiin aikoihin käynyt seuroissa. Ihmettelen, miten jotku jaksavat kerta kerran jälkeen mennä kuuntelee samoja saarnoja. Ja vielä panostaa tähän, antamalla rahaa, tai osallistumalla työvuoroihin.
Ite en jaksa uskoa, kuten en uskonu koskaan lapsenakaan. Erosin rauhanyhdistyksen jäsenyydestä, samoin kirkosta erosin.
Joo, ei paljon innosta nuo seurakokemukset. Mieleen on jäänyt eräs kerta lapsena kun toinen lapsi kiehnäsi penkillä, raukka ei olisi jaksanut keskittyä pitkään puheeseen kuin ei hänen ikäiseltään voi edes vaatia, niin emäntähän otti tukasta kiinni ja pyöräytti oikein kunnolla. Kukaan aikuinen ei sanonut mitään. Lapsi rukka, muistan miten pahalta tuntui ja tuntuu edelleen kun ajatteleen tuon tilanteen. Mitenköhän on nykypäivänä, tekeeköhän joku ihan avoimestikin noin?
Puolisoni ei ole vl-kodista eikä hänellä ole aiemmin ollut mitään siteitä eikä pahemmin hajuakaan koko vl-lahkosta. Hän joutui kerran mukanani vl-häihin, jossa tietysti saarnaaja väänsi saarna kuin vl-häihin kuuluu. Oli aika hauskat kommentit puolisoltani sen jälkeen, eikä ainakaan kovin hyvää kuvaa saanut.
Saarnaaja märisi melkein koko saarnansa ajan, valitteli ja voivotteli sekä lisäksi märisi siitä miten sen toisen, juuri menneen avioparin, vanhempi kuoli silloin muutama vuosi sitten. Oli kyllä niin ankeen kuulosta ja järkyttävää häissä alkaa tuollalailla märiseen. Kai se koetti saada ääniä kalasteltua ja yrittää ihmiset liikuttumaan....=) huono yritys vaikka kokenut oli.
Kaikista uuvuttavimpia on jus tuollaiset märinä-äänellä pidetyt saarnat. Monesti tuo märinä on ihan selkeän teennäistä, mutta aina ehkä ei.
Minusta se on todella rasittavan kuuloista. Tosin, mitä oon viime aikoina radioseuroista laittanut merkille, näiden märisevät saarnaajat ovat vähenneet. Tai sitten vain puhujat eivät enää kehtaa märistä seuroissa, jotka radioidaan.
Itse muistan lapsuudestani ankeina nuo itkusaarnat. Ihmettelin, miksi puhuja itkee, vaikka päivä onkin hyvä. Aurinko paistaa ja olisi mielettömästi tekemistäkin. Sitten pitää kuitenkin istua kuuntelemassa jonkin aikuisen ihmisen itkua.
En voi tajuta. Aivan erikoista. Uskovatko edes nykyajan vl:t? Miten he pystyvät? Millä keinoilla ne on onnistunut säilyttämään uskonsa, siis jos ovat säilyttäneet. Vai onko jäljelle jääneet vain pelkät tavat?
Itse kuulun näihin, jotka ovat vain omaksuneet näitä vanhoja tapoja. Käyn seuroissa, mutta en siksi, että uskoisin johonkin yliluonnolliseen Jumalaan. Käyn seuroissa, koska kaikki tututkin käyvät. Siellä on myös oivallinen tilaisuus tapailla niitä, joiden kans ei vapaa-ajalla hirveesti tule tehtyä hirveesti mitään.
Keskity vain uskoon, älä korosta omaa tekemistäsi olemalla uskomassa!
Kysymykseesi 1 vastauksena: hyvin.
Kysymykseesi 2 vastauksena: eivät usko.
Kysymykseesi 3 vastauksena: arvioin 429.
Jos haluat löytää totuuden ja onnellisen elämän Kristuksessa niin älä mene koskaan lestojen mukaan. Ole oma itsesi ja tee niinkuin sisin (sydän) kehoittaa sinua tekemään.Minä rakastan sinua.