Jokaisella - varsinkin pienemmällä - maalla on useampia viiteryhmiä, joihin nojaten kansakunta rakentaa identiteettiään. Lisäksi identiteetti on jokaisen kansalaisen henkilökohtainen kokemus, jota varsinkaan poliitikon ei pitäisi mennä kovin tiukasi rajaamaan.
Kun Henrik Lax sanoi (HS 6.12.95) että ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin, pidin sitä hänen omista lähtökohdistaan kumpuavana toiveajatteluna, mutta kun melko suomenkielinen Paavo Lipponen asettuu markkinoimaan jo ennestään pakollista ruotsia ja haluaa painottaa ruotsin merkitystä identiteetille, herää väkisin kysymys, mihin he oikein pyrkivät? En tiedä minkä verran asiaa on tutkittu, mutta uskallan väittää, että valtaosa suomalaisista ei koe ruotsin kuuluvan mitenkään lähtökohtaisesti kansalliseen identiteettiinsä. Miksi sitten nämä röyhkeät lauseet? Miksi poliitikot haluavat ylhäältä päin määrätä, mitä äänestäjän identiteettiin kuuluu? Näin tökeröä käytöstä tuskin muissa Pohjoismaissa voisi ilman julkista tuomiota harrastaa.
Kun palaan 70-luvun hienoon keskuskouluun, muistan miten kuulimme yläluokkalaisilta, että meillekin tulee uudessa peruskoulussa ruotsi kaikille seitsemännellä. Emme oikein tahtoneet uskoa, kun saksa nautti suurinta suosiota meidän luokalla englannin jälkeen. Ajateltiin, että kyllä se siihen mennessä muuttuu, kun myö alotetaan yläaste…Siitä se identiteetin muokkausyritys alkoi, mutta eihän se onnistunut samalla tavalla kuin ulkopoliittisten dogmien myyminen kansalle 50-luvulla. Opimme yhtä huonosti kuin muukin Suomi, eihän pakko-opetuksesta yksinään ole identiteetin rakennusaineeksi.
Mutta miksi jotkut poliitikot niin innokkaasti haluavat korostaa ruotsin merkitystä sielläkin missä ainoa merkitys on pakollinen opetus? Pelottava ajatus nousee mieleen: Jospa maamme virallinen kaksikielisyys lepääkin yksinomaan kaikille pakollisen ja kaikilla koulutusasteilla vaadittavan ruotsin varassa? Jospa ilman tätä pakko-opetusta ei mitään elävää kaksikielisyyttä olekaan? Olen kuullut - ja huomannut itsekin - että ruotsinkieliset puhuvat täydellistä suomea. Jos näin on, mihin tarvitaan yliopistojen ja korkeakoulujen väestömäärään nähden jopa kaksinkertaisia kielikiintiöitä vain ruotsinkielisille? Tässäkö on syy siihen, ettei Tohmajärvelle annettu lupaa kokeiluun, jossa pakollinen ruotsi olisi voitu korvata valinnaisella venäjällä, vaikka oikeus ruotsin opiskeluun olisi säilynyt? Opetusministeriö viittasi vastauksessaan ennakoimattomiin vaikutuksiin: tarkoittiko se korttitalon nurkan luhistumista? Tämänkö takia Imatran rajakoulusta valmistuvilta rajavartijoilta on uuden kielilain seurauksena alettu vaatia virkamiesruotsin läpäisemistä? Venäjää ei niinkään tarvitse osata, rajavartijan virkavelvollisuuksiin kuuluu nyt kansallisen kaksikielisyysidentiteetin kannattelu. Virkamiehiähän on helpompi ylhäältäpäin määräillä kuin muita kansalaisia.
No… koirat haukkuu, mutta Suomi lipuu kohti kaksikielistä identiteettiään vakaasti kuin Kiina kohti kommunismin aamunkoittoa…
Sitä odotellessa…
Kun Henrik Lax sanoi (HS 6.12.95) että ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin, pidin sitä hänen omista lähtökohdistaan kumpuavana toiveajatteluna, mutta kun melko suomenkielinen Paavo Lipponen asettuu markkinoimaan jo ennestään pakollista ruotsia ja haluaa painottaa ruotsin merkitystä identiteetille, herää väkisin kysymys, mihin he oikein pyrkivät? En tiedä minkä verran asiaa on tutkittu, mutta uskallan väittää, että valtaosa suomalaisista ei koe ruotsin kuuluvan mitenkään lähtökohtaisesti kansalliseen identiteettiinsä. Miksi sitten nämä röyhkeät lauseet? Miksi poliitikot haluavat ylhäältä päin määrätä, mitä äänestäjän identiteettiin kuuluu? Näin tökeröä käytöstä tuskin muissa Pohjoismaissa voisi ilman julkista tuomiota harrastaa.
Kun palaan 70-luvun hienoon keskuskouluun, muistan miten kuulimme yläluokkalaisilta, että meillekin tulee uudessa peruskoulussa ruotsi kaikille seitsemännellä. Emme oikein tahtoneet uskoa, kun saksa nautti suurinta suosiota meidän luokalla englannin jälkeen. Ajateltiin, että kyllä se siihen mennessä muuttuu, kun myö alotetaan yläaste…Siitä se identiteetin muokkausyritys alkoi, mutta eihän se onnistunut samalla tavalla kuin ulkopoliittisten dogmien myyminen kansalle 50-luvulla. Opimme yhtä huonosti kuin muukin Suomi, eihän pakko-opetuksesta yksinään ole identiteetin rakennusaineeksi.
Mutta miksi jotkut poliitikot niin innokkaasti haluavat korostaa ruotsin merkitystä sielläkin missä ainoa merkitys on pakollinen opetus? Pelottava ajatus nousee mieleen: Jospa maamme virallinen kaksikielisyys lepääkin yksinomaan kaikille pakollisen ja kaikilla koulutusasteilla vaadittavan ruotsin varassa? Jospa ilman tätä pakko-opetusta ei mitään elävää kaksikielisyyttä olekaan? Olen kuullut - ja huomannut itsekin - että ruotsinkieliset puhuvat täydellistä suomea. Jos näin on, mihin tarvitaan yliopistojen ja korkeakoulujen väestömäärään nähden jopa kaksinkertaisia kielikiintiöitä vain ruotsinkielisille? Tässäkö on syy siihen, ettei Tohmajärvelle annettu lupaa kokeiluun, jossa pakollinen ruotsi olisi voitu korvata valinnaisella venäjällä, vaikka oikeus ruotsin opiskeluun olisi säilynyt? Opetusministeriö viittasi vastauksessaan ennakoimattomiin vaikutuksiin: tarkoittiko se korttitalon nurkan luhistumista? Tämänkö takia Imatran rajakoulusta valmistuvilta rajavartijoilta on uuden kielilain seurauksena alettu vaatia virkamiesruotsin läpäisemistä? Venäjää ei niinkään tarvitse osata, rajavartijan virkavelvollisuuksiin kuuluu nyt kansallisen kaksikielisyysidentiteetin kannattelu. Virkamiehiähän on helpompi ylhäältäpäin määräillä kuin muita kansalaisia.
No… koirat haukkuu, mutta Suomi lipuu kohti kaksikielistä identiteettiään vakaasti kuin Kiina kohti kommunismin aamunkoittoa…
Sitä odotellessa…
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.