Paljon puhutaan siitä, että miehet ovat agressiivisia seksiasioissa, ja kai yleensä on niin, että raflassakin miehet tekevät aloitteen ja naiset sitten toimivat sen mukaan tai eivät. En ainakaan itse ole koskaan tanssilattialla ehdottanut, että lähdetään meille jatkoille. Nyt olen naimisissa enkä sellaisia enää ehdotakaan.
Tiedä sitten mistä johtuu, mutta vaikka meillä tasa-arvo on toteutunut hyvin, haluan seksiasioissa, että mieheni on määrääjä. En ole vuosiin sanonut, että nyt tekee mieli ja mennääs panemaan, vaan koetan osoittaa sen muilla tavoin. Mieheni määrää seksiasioissa lähes kaiken, ja minä nautin siitä. Ainoa ehto on, että yli kahta viikkoa minua ei saa pitää selibaatissa. Joskus naimme päivittäin, mutta yleensä viikonloppuisin. Ei kuitenkaan aina, vaikka niin toivon. On kiusallista mutta kiihottavaa jäädä lauantaiaamuna sänkyyn, kun olen koko viikon odottanut panemista ja sitten mieheni lähtee lukemaan sanomalehteä, varsinkin jos hän on halunnut minulta sitä ennen suihinottoa ja lauennut.
Entäs mieheni sitten. Hän haluaa seksiä aika paljon, ja tyydytän hänet suullani, jopa silloinkin kun itse jään makaamaan sängylle vittu märkänä. Tästä kaikesta on puhuttu useaan kertaan, ja miehelleni se tietysti sopii erinomaisesti, mutta kun minäkin pidän tällaisesta "haluaa ja ehkä saa" -asetelmasta.
Olenko ainoa seksiasioissa itsensäkiduttaja!

Vastaukset 6
Vanhimmat
on teilla asiat! Kuulostaa varsin hauskalta lauantaiaamulta. Epailen, etta miehesi kylla tietaa missa mennaan, ehka han vaan haluaa kiusata sinua. Mina ainakin hyodyntaisin tilanteen hyvan itsetyydyttamissesssion merkeissa. Lukekoon mies lehtea, ei esta meikalaisen orgasmia. Enka peittelisi tekemisiani ollenkaan. Ainakin meilla se mies (joka lauantaiaamuna tarkastaa urheilutuloksia telkasta olohuoneessa) jonkun ajan kuluttua palaa makuuhuoneeseen ihmettelmaan, etta mitas se rouva viela siela sangyssa makaa. Siita lahtee joskus puoli paivaa kestava seksileikki dildoineen ja muine vempaimineen.
Ja jos joskus jaa leikit leikkimatta niin mikas siina, aina voi punoa suloista kostoa ja jattaa mies ilman suihinottoa ja lahtea itse tarkastelemaan "aamupostin tuomia Stockan meikkitarjoiskuponkeja" seuraavan viikon lauantaiaamuna ;-)
Tähän leikkiimme kuuluu, etten tyydytä itseäni salaa, ja joskus kun luulen mieheni tulevan naimaan minua, hän tahtookin, että tyydytän itseni siinä hänen katsellessaan. Ja se on kyllä aika seksikästä eikä aikaa kulu monta minuuttia. Kun sängyn vieressä on herätyskello, mieheni sanoi kerran, ettei laukeamiseeni kulunut kahtakaan minuuttia.
Kuten kirjoitin, koko tämä tilanne on minusta seksikäs enkä halua luopua siitä. Naimisen ja laukeamisen odottaminen lisää ainakin minun jännitystäni.
Oman kokemukseni mukaan useimmat naiset ovat seksuaaliselta luonteeltaan alistuvia. He nauttivat eniten siitä, kun mies ottaa, ei kysele, hallitsee tilanteen ja antaa naisen jättäytyä vietäväksi. Käytännössä kai useimmissa parisuhteissa tuo alistuminen ja hallitseminen (D/s = Domination and submission) ei ole ihan noin säännönmukainen ja kaavamainen käyttäytymismalli, mutta siellä se asenne tai suhtautuminen on aina mukana: mies hallitsee, nainen alistuu.
Tämä on muuten homojen maailmassa selvästi paremmin ymmärretty asia, kun heillä ei ole perinteisiä sukupuolirooleja, joiden voisi olettaa olevan voimassa. Siksi homojen deitti-ilmoituksissa melkeinpä aina ilmoitetaan, onko hakija top tai bottom (btm) vai onko hän jopa dom tai sub. Tällainen roolitus voisi heterosuhteissakin olla paikallaan, kun eivät aivan kaikki naiset kuitenkaan ole btm tai sub eivätkä kaikki miehet top tai dom.
Hyvä idea periaatteessa tuo roolin ilmoittaminen. Ikävä kyllä taitaisi kuitenkin käydä niin, että heterokumppania hakevat sub-miehet jäisivät ilman kun taas top-miehillä on kysyntää. Se siitä tasa-arvosta. Naiset kyllä ovat vaativia muilla elämänaloilla, mutta seksiasioissa ei top-naisia taida olla, edes roolileikkeihin. Alistuvaa miestä kun naiset eivät lainkaan arvosta vaikka tämän ainoa toive olisi palvella heidän tarpeitaan.
Tuttu ilmiö. Itsekin btm-miehenä olen huomannut, kuinka vaikeaa on löytää naista, joka haluaisi pysyä top-roolissa. Se taitaa olla niin syvään iskostettu luonnonlaki, että mies ottaa ja nainen antaa.
Alistuva btm-mies ei tosielämässä kuitenkaan ole mikään vässykkä-kynnysmatto-luuseri, vaan haluaa vain asettaa naisen nautinnon etusijalle, ja tinkii mieluummin omasta nautinnostaan. Se on jotenkin käsittämätöntä, miksi niin harvat naiset pystyvät tällaisesta nauttimaan.
Oma teoriani on, että tämä nykyaikainen tasa-arvo ja sivistyneisyys on vain ohut kuori tämän vaistojensa varassa toimivan eläimen käyttäytymisessä. Varsinkin seksuaalisuudessa se sivistyksen kuori on niin ohut, että siinä toimitaan aivan eläimellisesti alkukantaisten vaistojen varassa, ja nämä vaistot ohjaavat naista antautumaan lauman johtajalle - alfa-urokselle - joka potkii toiset urokset tieltään ja donkkaa lastinsa naisen sisään. Nämä alkukantaiset vietit eivät paljon tasa-arvon perään kysele.
Sinänsähän siinä ei mitään vikaa ole, kun luultavasti suurin osa naisista on btm ja suurin osa miehistä top. Ongelmana tämä koskettaa vain meitä btm-miehiä, jotka eivät oikein millään meinaa löytää top-naista kumppanikseen. Pitäisi kai ryhtyä homoksi.
Minulla on samanlaiset mietteet ja halut, ja niitä on aika pitkälle toteutettu. Olen kuvitellut olevani lähes ainoa nainen, joka tällaiseen suostuu. Minäkään en saa sormettaa itseäni kuin mieheni katsellessa, vaikka joskus teen sitä salaakin esim. suihkussa. Se itsensä tyydyttäminen toisen katsellessa on kummallinen asia. Se on oikeastaan aika noloa mutta samalla kiihottaa niin valtavasti. Minäkin laukean siinä äkkiä. Mitähän ihmeellistä siinäkin on, että kun on ollut viikon ilman seksiä, niin mieheni spermakin maistuu mukamas paremmalta.