Ilmasto busines...

Brittilaivaston vanhoista lokikirjoista löytyy uutta tietoa ilmaston oikuista

Julkaistu: 14.9.2008 18:16
Anssi Miettinen
helsingin sanomat
 
Lontoo. Britannian laivaston vanhat lokikirjat ovat osoittautuneet entistä arvokkaammaksi lähteeksi ilmastontutkijoille. Niistä on hiljattain löydetty olennaisia uusia tietoja ilmaston oikuista.
Vanhan merimahdin arkistoissa on jopa yli satatuhatta hyväkuntoista lokikirjaa aina 1600-luvulta asti, joita tutkijat käyvät nyt läpi ymmärtääkseen paremmin ilmaston muuttumista.
Tarkkoja lokikirjoja pitivät kapteeni James Cookin ja amiraali Horatio Nelsonin kaltaisten kuuluisien merenkävijöiden lisäksi myös laivaston pienimmät purtilot.
Lokikirjoihin tallennettiin tarkasti tietoa muun muassa ilmanpaineesta, tuulenvoimakkuudesta sekä meren ja ilman lämpötilasta.
Varhaisimpiin lokikirjoihin on tallennettu lähinnä kirjallisia kuvauksia säästä, mutta mittauslaitteiden yleistymisen jälkeen yhä enemmän lukemia.
Alustavat tutkimukset noin kuudesta tuhannesta lokikirjasta kyseenalaistavat joitakin ilmastonmuutoksen teorioita ja oletettuja seurauksia.
Monet tiedemiehet uskovat, että lisääntyneet myrskyt ovat seurausta ilmaston lämpenemisestä. Sunderlandin yliopiston tutkija Dennis Wheeler on kuitenkin havainnut lokikirjojen avulla, että Britannian läheisillä merialueilla oli 1680- ja 1690-luvuilla huomattavasti normaalia enemmän myrskyjä. Näin siitä huolimatta, että nuo vuosikymmenet olivat niin kutsutun pienen jääkauden kylmimpiä. Pieni jääkausi viilensi Euroopan ilmastoa 1550–1850.
Lokikirjoista on paljastunut, että aiemminkin on koettu poikkeuksellisia sääilmiöitä, jotka nykyisin usein liitetään ilmaston lämpenemiseen.
Esimerkiksi hirmumyrskyt yleensä saavat alkunsa itäisellä Atlantilla ja etenevät länteen. Niinpä tiedemiehet kauhistuivat 2005, kun hirmumyrsky Vince poikkeuksellisesti iskikin Portugaliin ja Espanjaan.
Lokikirjat kuitenkin paljastivat Dennis Wheelerille ja hänen espanjalaisille kollegoilleen, että samankaltainen ilmiö tapahtui vuonna 1842, kun hirmumyrsky riepotteli Andalusiaa.
Lokikirjoja tutkivat ilmastotieteilijät eivät kyseenalaista sitä, etteikö ihminen olisi toimillaan ja hiilidioksidipäästöillään vauhdittanut ilmaston lämpenemistä.

Dennis Wheeler on kuitenkin huomauttanut lokikirjojen osoittavan, että ilmastotiede on monimutkaista, ja että on väärin selittää kaikkia ilmaston uusia ilmiöitä hiilidioksidipäästöjen aiheuttamalla lämpenemisellä
0108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8746763 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu