Pennun (beagle) kasvuvauhdista

Beagle-uroksemme on 13vko:nen ja painoa herralla on 7,2kg. Korkeus on n.40cm:n luokkaa. Missä isässä beagle on saavuttanut lopullisen kokonsa? Milloin kasvu loppuu?
3907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos tosiaan on tuossa iässä jo noin iso, niin melkoinen hevonen (tai poni ainakin) se on aikuisena. Yhdeksään kuukauteen mennessä se on viimeistään korkeuskasvunsa kasvanut, todennäköisesti jo tuossa 7-8 kuukauden hujakoilla.

Äänestä
  • Jännityksellä siis odotellaan mitä tuleman pitää pojan koon suhteen.. ;) Kehitys- ja kasvuvauhti on tosiaan ollut huimaa (viikottain seurataan). Pentu on aikuisen uroksemme kokoinen ja silti ihan lapsen kasvoinen vielä. Päästä ja tassuista voi enteillä että kasvaa vielä jonkun sentin.

    Tosin kasvattajakin sanoi pentujen luovotusvaiheessa ettei ole koskaan näin suuria pentuja oman kasvattajahistoriansa aikana maailmalle lähettänyt. :D

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Jännityksellä siis odotellaan mitä tuleman pitää pojan koon suhteen.. ;) Kehitys- ja kasvuvauhti on tosiaan ollut huimaa (viikottain seurataan). Pentu on aikuisen uroksemme kokoinen ja silti ihan lapsen kasvoinen vielä. Päästä ja tassuista voi enteillä että kasvaa vielä jonkun sentin.

    Tosin kasvattajakin sanoi pentujen luovotusvaiheessa ettei ole koskaan näin suuria pentuja oman kasvattajahistoriansa aikana maailmalle lähettänyt. :D

    iso todellakin :D Mutta jos ei näyttleyissä käytä, niin ei siitä varmaan mitään haittaa ole.
    Meillä beagle kasvoi ensimäisen kuukauden aikana varmaan kymmenen senttiä, ja sitten joka kuukausti 2-5cm lisää. Nyt on 7kk2vk eikä oo kasvanut enää paljon. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyttävää?? kirjoitti:

Beagle-uroksemme on 13vko:nen ja painoa herralla on 7,2kg. Korkeus on n.40cm:n luokkaa. Missä isässä beagle on saavuttanut lopullisen kokonsa? Milloin kasvu loppuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu