Arvon ensimäiseksi nimen nykyiselle avovaimolleni. Olkoon se vaikkapa "Katja"
Lauantai aamupäivällä Katjan puhelin soi. Eräs mies soitti. Hän ilmoitti tulevansa käymään. Tapasin nyt miehen ensimäistä kertaa. Olemme Katjan kanssa asuneet nyt yhdessä hieman yli 1,5 vuotta. Mies on ajoilta jolloin hän asui vielä edellisen miehensä kanssa ja sen jälkeen mies piti hyvin aktiivisesti yhteyttä, kun Katja asui lastensa kanssa.
Alunperin mies oli perhetuttu, niin että miehen vaimokin osallistui tapaamisiin, mutta jokin käänne sai aikaiseksi sen, että lähes yksinomaan mies piti Katjaan yhteyttä. Työmatkoilta soitti pitkiä puheluita, kävi Katjan luona. Hyvin usein miehellä oli myös lapset mukana, pyysi Katjaa mukaan monenlaisiin toimintoihin, retkille, lasten kanssa käymään hänen kotiinsa kun miehen vaimo oli vieraalla paikkakunnalla töissä. Sinänsä hyvin viatonta. Hän halusi seuraa ja lapsilleen leikkikavereita. Kerran Katja oli miehen kotona lapsineen syömässä(Tuolloin miehen vaimo oli tosin paikalla). Tämä kerta on käsittääkseni viimeinen jolloin vaimo on ollut Katjan kanssa missään tekemisissä.
Miehen käynnissä merkillepantavaa oli se, että minuun hän ei sen kummemmin halunnut tutustua, vaan lähinnä halusi päivittää kuulumisia, joita hän ei ole Katjan kanssa tehnyt ainakaan vuoteen.
Kaikki on sinänsä hyvin viatonta, mutta minun pääni ei anna siltä asialta rauhaa, että miski vaimo ei ole nykyään missään tekemisissä Katjan kanssa eikä pitkään aikaan ole ollut miehensä mukana tapaamisissa Katjan kanssa. Hillitön halu olisi nähdä vaimo mukana näissä tapaamisissa ja nähdä se, että hänen puoleltaan asia on ongelmaton. Jokin tässä vaan vaivaa päätä ja aiheuttaa mustasukkaisuutta.
Lauantai aamupäivällä Katjan puhelin soi. Eräs mies soitti. Hän ilmoitti tulevansa käymään. Tapasin nyt miehen ensimäistä kertaa. Olemme Katjan kanssa asuneet nyt yhdessä hieman yli 1,5 vuotta. Mies on ajoilta jolloin hän asui vielä edellisen miehensä kanssa ja sen jälkeen mies piti hyvin aktiivisesti yhteyttä, kun Katja asui lastensa kanssa.
Alunperin mies oli perhetuttu, niin että miehen vaimokin osallistui tapaamisiin, mutta jokin käänne sai aikaiseksi sen, että lähes yksinomaan mies piti Katjaan yhteyttä. Työmatkoilta soitti pitkiä puheluita, kävi Katjan luona. Hyvin usein miehellä oli myös lapset mukana, pyysi Katjaa mukaan monenlaisiin toimintoihin, retkille, lasten kanssa käymään hänen kotiinsa kun miehen vaimo oli vieraalla paikkakunnalla töissä. Sinänsä hyvin viatonta. Hän halusi seuraa ja lapsilleen leikkikavereita. Kerran Katja oli miehen kotona lapsineen syömässä(Tuolloin miehen vaimo oli tosin paikalla). Tämä kerta on käsittääkseni viimeinen jolloin vaimo on ollut Katjan kanssa missään tekemisissä.
Miehen käynnissä merkillepantavaa oli se, että minuun hän ei sen kummemmin halunnut tutustua, vaan lähinnä halusi päivittää kuulumisia, joita hän ei ole Katjan kanssa tehnyt ainakaan vuoteen.
Kaikki on sinänsä hyvin viatonta, mutta minun pääni ei anna siltä asialta rauhaa, että miski vaimo ei ole nykyään missään tekemisissä Katjan kanssa eikä pitkään aikaan ole ollut miehensä mukana tapaamisissa Katjan kanssa. Hillitön halu olisi nähdä vaimo mukana näissä tapaamisissa ja nähdä se, että hänen puoleltaan asia on ongelmaton. Jokin tässä vaan vaivaa päätä ja aiheuttaa mustasukkaisuutta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
paremmin kuin hyvin! Omalla miehelläni on PALJON naispuolisia ystäviä ja siksi heitä myös kutsuukin. Soittelevat, mutta harvemmin tapaavat. Usein naiset soittavat miehelleni kun on joku ongelma, lähinnä niin että tekee mieli purkaa sydäntä. No ei siinä mitään, mutta mieheni kertoo minulle muina miehinä "kävin moikkaamassa sitä Tampereen naista", mutta ei edes nimeä mainitse. Avoimesti kyllä näistä puhuu ja puheluiden jälkeen usein kysyy haluanko kuulla mikä oli ongelmana.
Tuntuu vain niin pahalle, että kaikkine heikkouksineen nämä ystävät saavat enemmän ymmärrystä mieheltäni kuin minä itse, joka sitä välillä oikeasti kaipaisin. Johtuu kuulemma siitä, että ollaan niin läheisiä ja lähellä toisiamme ettei asioita pysty kauemmasta näkökulmasta katsomaan.
En sitten tiedä, onko aiheellista olla mustis, välillä se vaan meinaa tehdä minut hulluksi ja välillä ei taas "tunnu missään". Minulle kuitenkin aina kerrotaan näistä asioista, joten tuskin mitään salattavaakaan on.