Diabeetikko talossa on meille suhteellisen uusi asia.
Onko nyt niin, että diabetes tosiaan muuttaa ihmisen luonteen kärsimättömäksi,lyhyt pinnaiseksi ja ehkä myös ärhäkäksi. Mitättömistäkin asioista puhutaan SUUREEN ÄÄNEEN. Asioiden pitäisi aina edetä vaivattomasti eikä pieniäkään kompastuskiviä saa tulla eteen tai pinna menee.
Olen laittanut kaikki nämä oireet puolisoni diabeeteksen piikkiin, koska etenkin nälkäisenä nämä oireet nousevat helposti esille.Silloin myös lapsilta vaaditaan mallikäyttäytymista ja tottelemista. Nämä piirteet ilmaantuivat jonkin aikaa ennen kuin tauti löytyi.
Lapset alkavat oireilemaan puolisoni voimakkaisiin raivonpuuskiin selvästi ja mielestäni on aika tehdä asialle jotain. Tästä ei nauti kukaan, ei etenkään puolisoni itse.
Pelkään että ilmapiiri perheessä muuttuu niin, että asioita yritetään selvitellä puolisoni selän takana, jotta näiltä raivokohtauksilta voitaisiin välttyä. Silloin joudutaan tilanteeseen, jossa hän sulkeutuu joidenkin asioiden ulkopuolelle eikä ole täysivaltaisena perheen toisena vanhempana mukana kaikessa, kuten pitäisi.
Vuositarkastuksissa lääkäri ohitti asian toteamalla, että kuuluu taudin kuvaan.
Te, jotka sairaudesta parhaiten käytännössä tiedätte antakaa neuvoja/ohjeita Miten sitä voi saada kuriin tai edes lieventää?
Onko nyt niin, että diabetes tosiaan muuttaa ihmisen luonteen kärsimättömäksi,lyhyt pinnaiseksi ja ehkä myös ärhäkäksi. Mitättömistäkin asioista puhutaan SUUREEN ÄÄNEEN. Asioiden pitäisi aina edetä vaivattomasti eikä pieniäkään kompastuskiviä saa tulla eteen tai pinna menee.
Olen laittanut kaikki nämä oireet puolisoni diabeeteksen piikkiin, koska etenkin nälkäisenä nämä oireet nousevat helposti esille.Silloin myös lapsilta vaaditaan mallikäyttäytymista ja tottelemista. Nämä piirteet ilmaantuivat jonkin aikaa ennen kuin tauti löytyi.
Lapset alkavat oireilemaan puolisoni voimakkaisiin raivonpuuskiin selvästi ja mielestäni on aika tehdä asialle jotain. Tästä ei nauti kukaan, ei etenkään puolisoni itse.
Pelkään että ilmapiiri perheessä muuttuu niin, että asioita yritetään selvitellä puolisoni selän takana, jotta näiltä raivokohtauksilta voitaisiin välttyä. Silloin joudutaan tilanteeseen, jossa hän sulkeutuu joidenkin asioiden ulkopuolelle eikä ole täysivaltaisena perheen toisena vanhempana mukana kaikessa, kuten pitäisi.
Vuositarkastuksissa lääkäri ohitti asian toteamalla, että kuuluu taudin kuvaan.
Te, jotka sairaudesta parhaiten käytännössä tiedätte antakaa neuvoja/ohjeita Miten sitä voi saada kuriin tai edes lieventää?
Vastaukset 16
Vanhimmat
tyhjentävästi vastata, mutta kyllä taudilla varmaankin vaikutuksensa on. Eli itse olen sairastanut I-tyyppiä 16v, ja juuri kuvaamaasi oireilua jonkin verran esiintyy. Tosin olen lapsesta saakka ollut lyhytpinnaista rotua. Mielestäni taudissa on kaksi oireisiin johtavaa syytä; ensin fysiologinen; sokerien heittely vaikuttaa fysiologisella tasolla (ehkäpä aivokemian kohdalla)voimakkaasti mielialaan ainakin itselläni. Verensokerin laskiessa esim. tasolle 2,5-3(mmol/l) alkaa puhe ja käyttäytyminen olla jo aika sekavaa, ja fyysinen tuntemus on aika tuskaisaa, kyseessä silloin ns. hypoglykemia. Sitten se psyykkinen puoli; diabetes on päällepäin helpon tuntuinen ja kätevästi lääkittävä sairaus, koska välttämättä mitään heti vakaviin seuraamuksiin johtavaa ei yleensä tapahdu.. mutta pitkässä juoksussa sairaus on mielestäni v***mainen tauti. Tuntuu siltä että jos haluaa hyvän tasapainon jolloin myöhemmiltä liitännäissairauksilta välttyy, pitäisi lopettaa työnteko, sulkea kaikki ihmiset täysin itsensä ulkopuolelle ja keskittyä vain diabeteksen hoitoon 24/7 (siis todella itsekkäällä asenteella). Mutta jokainenhan tajuaa että eihän sitä noin voi asennoitua.. tahdon vain sanoa että ulkoiset ja sisäiset paineet sairauden suhteen ovat aika suuret. Minulla jossain vaiheessa meinasi hitsata kiinni, kun puoliso useaan otteeseen totesi, että "piiloudun" sairauden taakse, ja jätän velvollisuuteni, esim perhe/kotiasioissa hoitamatta sairauteen vedoten. No, onneksi on päästy asioissa vähän kantavammille hangille.
Tämä näkökulma on nyt täältä sairauden suunnalta esitetty, mutta luulen että tarvitsisit vertaistukea toisilta terveiltä joiden lähipiirissä tätä sairautta esiintyy.
"puuskia". Kiinnitä huomio testin 1.-14.kohtiin,
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Oiretesti.html
Tämä valaisee paljon,
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Aktinobakteerit&Diabetes.html
Omalla kohdallani sanoisin, että diabetes sinänsä ei ole muuttanut luonnettani. Tai ehkä on niin, että ymmärrän paremmin henkilöitä, joilla on joku ns. krooninen sairaus, jonka kanssa eletään 24x7 päivästä ja vuodesta toiseen.
Toisaalta myöskin kaikenlaisista pikkuasioista valittaminen on mielestäni vähäisempää kuin monella ns. terveellä (tää huomio esim. työpaikan kahviporukoissa).
Varsinaisesti diabetes toki muuttaa luonnetta etenkin silloin, kun sokerit laskevat liian matalalle eli esim. ärtymys kuuluu selkeästi monella hypoglykemian oireisiin. Myös korkeat sokerit saavat olon huonoksi, jolloin varmasti se paistaa luoneestakin ulos.
Mutta kun hoito pelaa hyvin ja arvot on kunnossa, niin ihan samanlaisia talaajia täällä ovat diabeetikotkin muiden joukossa.
Jollain on enemmän ongelmia tietenkin hyväksyä omalle kohdalle tullut diabetes ja toki tiedän, että jotkut voivat kasvattaa siitä itselleen keppihevosen, jonka avulla oma "tärkeys" tuodaan esille.
terveisin yksi 1-tyyppiläinen (jo vuosikymmeniä)
"Onko nyt niin, että diabetes tosiaan muuttaa ihmisen luonteen kärsimättömäksi,lyhyt pinnaiseksi ja ehkä myös ärhäkäksi. Mitättömistäkin asioista puhutaan SUUREEN ÄÄNEEN. Asioiden pitäisi aina edetä vaivattomasti eikä pieniäkään kompastuskiviä saa tulla eteen tai pinna menee."
Minulla on aivan toisenlaisia kokemuksia kahden 1-tyypin daibeetikon isänä yli kymmenen vuoden ajalta.
En voi tietää, millaisia näistä nuoristamme olisi tullut, mutta nyt he molemmat ovat hyvin järkevästi käyttäytyviä ja osaavat suhteuttaa hyvin erilaisia asioita. Pikkuvaivat ovat heille vain pikkuvaivoja ja diabetestakin he pitävät pikemminkin ominaisuutenaan kuin sairautena.
Eivät vouhota tyhjänpäiväisten asioiden perässä, vaan osaavat suunnitella elämäänsä rationaalisesti. Noudattavat terveitä elämäntapoja - kuitenkin niuhottamatta (osaavat bailatakin) - pitävät sokeritasapainonsa hyvänä. Liikkuvat paljon ja harrastavat kaikenlaista.
Kärsimättömyyttä on esiintynyt enemmän perheemme kolmannessa nuoressa - siinä "terveessä".
Jos ruoka-aika viivästyy, tulen hyvin kärsimättömäksi. Tätä taipumusta on ollut aina, mutta diabeteksen myötä se on pahentunut.
Olet nimimerkistäsi päätellen kakkostyypin diabeetikko. Apuna voisi olla vhh-ruokavalio. Se pitää nälän tunteen helpommin poissa kuin normaali ruokavalio.
Alkuperäisen kysyjän asiaan. Matalat verensokerit saavat aikaan kuvatunlaista käyttäytymistä, jopa pahempaakin.
Diabetes stressaa. Verensokereiden tasapainossa pitäminen kysyy voimia. Huonot verensokerit kovasta yrityksestä huolimatta vaikuttavat helposti mieleen. Stressi johtaa masennukseen usein. Masentunut ihminen ei jaksa monta asiaa kerrallaan. Masennus on diabeetikoilla yleistä. Pitäisi saada hoitopaikassa kerrottua asiasta. Normaalisti osaava henkilökunta osaa kysyäkin asiasta, koska sen tulisi kuulua kontrollikäynteihin. Jos ei kysytä, on esitettävä itse myös mieltä painavat asiat.
>Apuna voisi olla vhh-ruokavalio.
Kokeiltu on. Ei mitään vaikutusta. Liikunnalla sen sijaan on vaikutusta.
Minulla todettiin kymmeniä vuosia sitten astma ja myöhemmin vielä diabetes. Astman puhjettua meni puolisen vuotta ennenkuin hyväksyin sairauden. En millään ymmärtänyt, miksi juuri minun piti sairastua. Olin varmasti melkoinen kiukkupussi ja puolisohan sen sai tuntea nahoissaan.
Diabeteksen jäätyä lopullisesti sairaudekseni totesin vaan, että olen saanut perintöni. Molemmat vanhemmat ja suuri osa lähisukulaisista sairastaa diabetesta.
Eiköhän ole melko tavallista, kun todetaan sairaus, jota kannetaan loppuelämä, että ihminen tavalla tai toisella reagoi. Läheisiltä vaaditaan silloin todella paljon.
Astma ja kakkostyypin diabetes. Kyllä se on tuo sokeritasapainon vaihtelu joka aiheuttaa mielialavaihtelut, ei tässäkään taudissa perusluonne muutu.
Tiedän toki, että jotkut muuttuvat jopa väkivaltaiseksi, kun arvot ovat liian alhaalla.Mehulasillinen tuossa vaiheessa tekee ihmeitä.
30 vuotta sairastanu olotila vain parantunut muutamia masennus kohtauksia lukuun o ttamatta
Monelle miehelle on kova paikka sairastua ihan mihin tahansa. Ja hoito? Kun tietäisi!
tuo zocalon homma esiintyy,ennen hoiton aloitusta.hoiton alku vaiheessa pari kuukautta.huonosti hoitettaessa.auto lehtessa oli 3 sivun kirjoitus siita...on hoitamattoman diabeteksen oire...menee ohi parissa kuukautessa kunnollisella hoitolla
millaista on kunnollinen hoito?
Kyllä on tuttuja piirteitä kun itseäni ajattelen alle 1 v sairautta takana ja se on ollut kauhea henkinen kaaos, siitä on saanut kärsiä kaikki, koko perhe ja muut, ajattelin että koko elämä oli tässä ja vitutti niin paljo että muutkin sai kärsiä, purin raivoani kiukuttelemalla. nyt alan vasta hyväksyä asian mille ei kukaan mitään voi.
TSEmppiä
jotenkin hienolta saada näin asiaan paneutuvia vastauksia.
Sitähän hainkin/toivoin, mutta vähän näitä palstoja käyttäneenä pelkäsin/oletin
saavani syyllistäviä vastauksia etten jaksa ymmärtää sairastunutta puolisoani.
Myös se kannustaa, että emme ole ainoa näiden asioiden kanssa painiva perhe.
On hyviä aikoja, jolloin urheilu ja vähä hiilihydraattinen ruokavalio auttaa ja perhe-elämä tuntuu lähes samalta kun aika ennen taudin puhkeamista.Yleensä loma-ajat.
Sitten tuleekin niitä stressi aikoja, jolloin puolison töissä on painetta,pitkiä päiviä tai muuten on mieltä painavia asioita.
Silloin hänen arvonsa nousevat tosi korkealle, niitä on vaikea saada alas…pinna kiristyy helposti ja kenelläkään ei ole hauskaa. Silloin tuntuu ettei jaksa…edes katsoa vierestä.
Mutta... päivä kerrallaan ja parempia päiviä odotellessa
Kun verensokeri laskee, ei edes välttämättä kovinkaan paljon (siis nyt puhumme sokeritautisista),asiat rupeavat ärsyttämään kohtuuttoman paljon. Seuraava vaihe on kylmänä virtaava hiki, sumua silmissä, pelko ja ahdistus. Siihen tilaan auttaa sokeri. Parhaiten miehesi mielentila pysyy tasapainossa, kun myös Sinä vaimona osallistut miehesi tragediaan( sillä sitä se hänelle on) etkä kuvittele, että terveys ja elämä on ikuinen.