Kenellä on isä/äiti, joka on elossa, mutta ei vaivaudu pitämään minkään maailman yhteyttä tyttäreensä...?
Ei edes kerran vuodessa mitään "Mitä kuuluu?" -viestiä...
Oma isäni ei tietäisi, jos olisin vaikkapa raskaana tai kuollut.
Ei kiinnosta - näemmä.
Olen ...skan samantekevä...
Tämä masentaa ja aiheuttaa lamaantumista...
Kaiken takana on käsittääkseni isän "uusi vaimo", joka on halunnut jo viimeiset 20 vuotta, että isäni UNOHTAA kokonaan "ensimmäisen perheensä". (jotta rahat ja huomio säilyvät HÄNEN perheelleen)
Ei edes kerran vuodessa mitään "Mitä kuuluu?" -viestiä...
Oma isäni ei tietäisi, jos olisin vaikkapa raskaana tai kuollut.
Ei kiinnosta - näemmä.
Olen ...skan samantekevä...
Tämä masentaa ja aiheuttaa lamaantumista...
Kaiken takana on käsittääkseni isän "uusi vaimo", joka on halunnut jo viimeiset 20 vuotta, että isäni UNOHTAA kokonaan "ensimmäisen perheensä". (jotta rahat ja huomio säilyvät HÄNEN perheelleen)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tarkentaisitko hieman?
Tarinassasi monta tuttua asiaa...
Muutin 15-vuotiaana lapsuudenkodista, jossa olin erittäin pahan henkisen väkivallan kohteena. Nyt olen yli 40-vuotias. Koskaan elämässäni en ole kokenut edes sellaista, että joku sukulainen olisi soittanut ja kysynyt, miten pärjään. En tiedä esim. sisarusteni ammatteja, lasten lukumäärää. Ei kiinnostakaan, kammoan heitä vieläkin - "kunnollisia" ihmisiä.
minunkaan isää ei kiinnostanut ikinä mitä minulle kuuluu. Ei edes synttäreitä muistanu millään tavalla. Ihan kun en olis olemassakaan. Kaikki ne lapsia saakin... Toivottavasti hän ei odottanu minun alkavan pitää yhteyttä aikuisena. Ei kiinnosta pätkääkään vaikka koko äijä olis kuollu.
jos olette Aikuisia ihmisiä, otatte itse vastuun omasta elämästänne. Mikset itse ottaisi yhteyttä "kadonneeseen" vanhempaan ja mahdollisiin sisaruksiin? Vääränlainen ylpeys ja kaikenlainen katkeruus ei ainakaan lähennä teitä koskaan toisiinne. Voit omalta osaltasi yrittää saada suhteet uudelle tolalle. Jos et saa vastakaikua, annat asian olla. Sinulla on vain yksi elämä ja voit käyttää sen hyvin tai huonosti. Mielestäni kaikki tilaisuudet ja mahdollisuudet kannattaa kokeilla.
t. Ihan ystävällisesti, suvun musta lammas
(joka ihan piruuttaan piipahtaa "kunnollisilla ja normaaleilla" sisaruksillaan vaikkeivat nuo pidä mitään kontaktia... ei ole koskaan ulos heitetty! Ja heidän lastensa mielestä olen mielenkiintoinen tapaus!)
Ei ainakaan ole minusta kiinni etteivät sukulaiset tai jotkut ystävät välitä tai unohtavat kerrassaan. Kokeilen sitkeästi noin just, tiettyyn rajaan asti. Mulla ns. puhtaat paperit. Olen tarjolla, pidän oven auki. Jos ovat hiljaa, olkoot. Ei minusta kai pakko oo tykätä??!
Joskus "odotan", että puoliso kuolee ja sitten näen, olenko miten varteenotettava !? Voih.
puoliso. Tai muuten see jää enempi yksin.
Niinku mä oon nyt sinkku.