katsojia youtubessa, uusin saanu 2500 viikossa, annan vinegar saanut 100000 4 viikossa vaikka on ainoastaan biisi...
ei arin videot
saa enää
341641
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
sillä etkö todellakaan tiedä, että he eivät kilpaile keskenään.Kumpikin tekee omaa uraansa ja aivan eri sarjassa.Ja he itsekin myönsivät että he eivät ole toistensa vihollisia.Miksi sinä olet jäänyt kiinni Idols-kisaan?Ala jo seuraamaan uutta kilpailua, sillä se on alkanut, jos et satu sitä tetämään.Aika kuluu ja asiat etenevät.Etene sinäkin.
Idols-Ari on todellakin jo niin eilispäivän uutinen, ettei kiinnosta kuin eturivin ihquttajia.
Levymyynti takkuaa, radiosoitossa pysyy ainoastaan spam-äänillä kuten myös kaikissa kilpailussa. Ainoastaan täysin sokea fanittaja enää uskoo pojun menestyksen jatkuvan.
teitä pakkomielteisiä "dissaajia". Oikeesti ootte salaa rakastuneet Idols-Ariin, jota ei valitettavasti ole muualla kuin teidän pienessä mielessänne;'D
katselukertaa löytyy Tuubista. Gmaria oli katsottu n 180 000 kertaa eri videot yhteensä joista katsotuin "viennakuroi"n on juuri poistettu. Mulla sen thumbnail katsojalukuineen (yli 100 000) näkyy vielä favoriteissa. AK. Officialin video (13000)ei kuulemma näy ulkomaille mutta toivottavasti se nyt näkyy kun kerran ovat poistaneet muut versiot??
Tosin näitähän voi katsoa myös muulla kuin tubessa.
Minä luulen, että Koivusen "tuubisuosio" jakaantuu usean eri videon kesken paljon tasaisemmin kuin Abreun. Abreulla on joko virallisia musavideoita tai sitten tavaratalomatskua. Koivusella on laaja valikoima hyviä ja huonoja keikkavetoja sekä coverpätkiä, joita ainakin itse katsastan usein.
Ja totuus lienee, että Abreuta katsovat monet pojat/ miehet muunkin kuin musiikin vuoksi. Ari on ihmisenä kiinnostava ja erikoinen ulkoisestikin, mutta ei kaikkien makuun eikä mikään vars. "alfauros" . Hänessä kiinnostaa enemmänkin juuri musiikki.
mutta en oikein ymmärrä miksi pojat/miehet Annaa katselisivat? Tavallisen näköinen tallero, eikä upea tai edes muodokas niinkuin monet amerikkalaiset laulajakaunottaret.
Musiikin takia luullaksen Annan videoita katsotaan t. kuunnellaan, koska tuon tyyppinen musiikki nyt kertakaikkiaan on suuremman kansanosan suosiossa ja Annan biisit ovat jopa loistavia verrattuna esim. Marikon biiseihin, sori vaan M-fanit.
linkitetty eri versioita, joten esim Brasiliassa katsotaan eri videoita kuin Euroopassa, sen huomaa mm.kommenteista. Sonyn virallisista videoista ei vaan kaikki ikävä kyllä näy joidenkin tuubin kansainvälisten sopimusten takia kuin vain osassa Eurooppaa, ei muualla. Arin videoita myös poistetaan jatkuvasti joten on mahdoton tietää katselukertoja. Gmarejakin on vain yksi jäljellä ( ja ikävä kyllä just se virallinen versio). No kohta joku varmasti laittaa epävirallisen taas putkeen.
Harmillista huomata kansainvälisillä sivuilla joilla on linkkejä Arin videoihin että lähes aina linkit ei enää toimi eli videot on poistettu merkinnällä: "This video is no longer available due to a copyright claim by Sony/BMG"
No onneks on MySpaceTV mutta niilläkään ei ole GMARia: http://www.myspace.com/arikoivunen
Olen kyllä tulkinnut, että Annasta pyritään rakentamaan taskuraketti-imagoon sopivaa seksikästä laulajaa. En tarkoita tällä mitään mautonta, mutta visuaalinen markkinointi korostaa makuuhuonesilmiä, peppua ja povea. Ulkonäkö myy. Jos mietitään Annan viimeaikojen asuvalintoja (tiukka, minimittainen tuubimekko), ei linjassa ole mitään epäselvyyttä - tyttömäisestä raikkaudesta ollaan luopumassa.
Sen sijaan Arista tehdään visuaalisessa viestinnässä hiukan rumempi kuin mitä hän todellisuudessa on. Tämä on uskottavuuskysymys miesten rock- tai erityisesti hevigenressä. Ari on mieheksi kasvoista vähän liian "henkevän" näköinen (riutuvan runoilijan habitus) eikä se sovi viestintään. Kumminkin hän varmasti monen naisfanin mielestä on erikoisella tavalla hyvin, hyvin eroottinen ihminen, mutta siitä on hänen kohdallaan jotenkin mautonta puhua. Hän kun ei itse tätä puolta olemuksessaan halua korostaa, vaan pikemminkin vähän häivyttää esim. vaatetuksellaan.
vaan nimenomaan päinvastoin vähän liiankin kaunis kun peittoaa naisetkin tuolla viimeisellä videolla ulkonäöllään. Lisää rumuutta peliin!
Monista lehtikuvista on sitten eri mielipisde mutta ei läheskään kaikista. Mutta niissähän Ari onkin oma itsensä lippis päässä ja katse jossain, missä lieneekään horisontissa aika usein.
mikä nuoressa, iloisessa ja pirtsakassa Annassa viehättää, vaan siihen pitää olla mies! Ei sitä Koivusen katseluakaan niin helppo ole miespuolisena tajuta. Mokomakin ruipelo ja kalpeanaama vamppyyri.
marttoja jotka harrastaa palstakyyläystä;)).
Ja kuules, kyllä mä naisena ymmärrän, että jätkät kuolaa jotain Rihannaa, Beyoncea, Christinaa, Gweniä, Pinkiä, Ashantia, Chisua, Jenniä jne jne, mutta en tosiaan ymmärrä mitä ne näkee lattarintaisessa ja isopäisessä Annassa;) Hyvä laulaja Anna kyllä on ja kivoja biisejä, jos tykkää tosta genrestä.
voisko joku selventää. Täällä vaihtuu nää muotisanat niin tiheään. Mitä niitä nyt on ollutkaan: kukkahattu, tiukkapipo, nuttura ja varmaan muitakin. Onks martta sama kuin noi vai??
wedä hewii tai punkkii..musast kun on kyse. ohan niit kauniit poppiksiikin kuten esim. jenni wartiainen mut en mä sen musaa kyl jaksa nuottiikaan.
pitäs olla tällanen
http://www.youtube.com/watch?v=mdsaS8m0edg
tai tällanen
http://www.youtube.com/watch?v=Ur6G-O31w0k
kait miehilläkin, luulisin ainakin?
Ari-fania kuvaava sana ja sellainen fani on ihminen joka on totisesti ja hurskaasti repsahtanut Arin perään ilman että vähääkään horjahtelee puoleen taikka toiseen. Vihaa vastalauseita ja kaikenlaista Koivuskritiikkiä. Sellaista ei saa esiintyä missään muodossa.
käymään niin ikävästi, että loputkin martat=kukkahatut=tiukkapipot=nutturat=tosikot on hyppäämässä pois Koivusten bandwagonista *kyynel*
dissarit ollaan hyppäämässä tilalle että tasoihin menee!
kans;)
porukka on kyllä aika pieni ellei sit kaikki yli 18v oo marttoja.
sulla, vaikka en mies ookaan..eli kyllä naisissa pitää luonnetta ja karismaa olla ihan niinkuin miehissäkin.
trollaa ja provoaa?;)
varmaan. Ketkäs muut!
Ylläpidolle menee viesti kohta marttojen halventamisesta! Hus hus ja hiljaa!
esimakua pariinkin otteeseen.
voi ihan vapaasti puhua, mutta Arskan truefanit eivät halua esinneellistää artistia eikä tehdä siitä seksiobjektia, ainakaan ennen tota "kohuvideota". Nyt olis kai oikeus ja kohtuus esineellistää ja seksualisoida Koivusetkin, eihän se musankuunteluun vaikuta kuin korkeintaan kohottavasti;D
wirallinen tkf alotussiwul waik ton 14 w:n paikal. eiköhän sekin oo jo nähty ;)
mä ainakin fanitan täysillä Koivusta hautaan asti -toinen koipi on jo haudan reunalla - joten eläkää toivossa. Fanitan ympäristön kauhuksikin ja mikäs on fanittaessa, kun laulaja ja bändi on niin hyvä.
Joo ja kyllä minä asiallista kritiikkiäkin luen ihan mielelläni -onhan siinnä vähän askaretta vääntäessä näitä vastineita...
siis tiukkapipoiseksi ja ahdasmieliseksi "kukkahattutädiksi"?;D
se tiukkaraitapipoinen setäkin vai olenko jossain kohti sukupuoleni ilmoittanut?
Jos olisin tiukkapipoinen ja ahdasmielinen, tuskimpa edes kuuntelisin Koivusia. Minä uskoisin ihan kaiken mitä lööpit kirkuvat ja kävisin kuuntelemassa kirkossa jotain toista kisaan osallistunutta. Revi siitä... ;)
ja helppoa kevytheviä mitä on turvallista vauvan ja vaarin kuunnella. sama juttu haastattelujen kanssa.. mutta tehän ette tiedä todellisesta hevielämästä mitään :9
hyvästä musiikista ja jokainen on kiinnostunut lähinnä omasta elämästään, joten sun todellinen hevielämäsi ei todellakaan kiinnosta:666
mulla on sen verran ikää, että saatan tietää elämästä aika paljon, hevielämästä nyt en välitäkään tietää. Riittää kun katselelen kuvia noista tuskaan menevistä...
Ja edelleenkin kuuntelen juuri sellaista musiikkia, josta pidän - sinun tai kenenkään muun mielipiteestä huolimatta. Joo ja levyhyllystäni löytyy paljon muutakin kuin Koivusia :P
sen kuuntelu monel osa elämää ja on olemas elämää joka on joskus tai usein hewii mut ei oo olemas hewielämää ;)
niin pitäähän se olla niin! eiku ei.