alaikäisen opiskelijan oikeus toimeentulotukeen ?

Tästä voi olla kyselyjä jo aikaisemmin, mutta jos joku löytää, niin linkittäköön tähän.
eli yksinkertaisuudessaan: onko alaikäisellä oikeutta toimeentulotukeen, ja asuu avoliiton tapaisesti kodin ulkopuolella opintojensa vuoksi. (ei mahd. opiskelija-asuntoon).
Nykyiset tulot vain äidiltä saama lapsilisä ja puolet asumislisästä. nuori on täyttänyt juuri 16 v.
mies opiskelee myös ja tällä hetkellä hänen tuloinaan tietääkseni vain opintoraha ja asumislisän puolikas.
tyttö on hakenut lainaa, mies tietääkseni ei.
102206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ensin tarkistetaan vanhempien elatuskyky, sillä vanhemmat ovat velvollisia elättämään lapsensa. Opintolaina katsotaan tuloksi myös vaikka sitä ei nostaisikaan.

Äänestä

  • "Opintolaina katsotaan tuloksi myös vaikka sitä ei nostaisikaan."

    Hiukan täsmennän. Jos anoo valtion takausta eikä saa takausta opintolainalle, niin silloin tulee saada toimeentulotukea rahoittaakseen opintonsa.

    Sossut useasti esittävät asian siten, että opiskelija ei voi saada toimeentulotukea, vaan on otettava opintolainaa. Näin onkin, mutta jos ei saa valtion takausta opintolainalle, niin silloin tulee saada toimeentulotukea.

    Äänestä

onko alaikäisellä oikeutta toimeentulotukeen, ja asuu avoliiton tapaisesti kodin ulkopuolella opintojensa vuoksi.

Niin missäähän tämän nuoren koti siis oiken on. Äidin luona vai sen lapsenraiskaajan luona?

Kysymys on epäselvä ja ilmeisesti vain teoreettinen.

Äänestä

Alaikäinen ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, koska vanhemmat ovat elatusvelvollisia häneen nähden. Alaikäisen osalta toimeentulotukea hakee vanhempi. Alaikäisen avoliitossa elävän opiskelijan tulona huomioidaan lapsilisä, elatustuki, opintoetuudet myös laina jos asuu yksin ja suorittaa ammatillisia opintoja. Eli ensisijassa tulee kääntyä vanhempien puoleen ja sopia heidän kanssa säännöllisestä elatuksesta kuukautta kohti. Toimeentulotuki lasketaan alaikäisen avoparin kohdalla molemmille erikseen vanhempien laskelmassa.

Äänestä
  • Katsotaanpa väitteesi ja verrataan niitä korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun 28.11.2001/2975 (jossa toimeentulotukea haki 17-vuotias Y ja hänen avopuolisonsa X)

    virhe 1: "Alaikäinen ei ole oikeutettu toimeentulotukeen, koska vanhemmat ovat elatusvelvollisia häneen nähden."

    ...vertaa KHO: "Vanhemmat vastaavat alaikäisen lapsensa elatuksesta kykynsä mukaan, vaikka lapsi ei asu vanhempiensa luona. Mikäli alaikäinen ei saa toimeentuloaan omista tuloistaan tai varoistaan tai vanhempiensa huolenpidolla, hän on oikeutettu saamaan tarpeen mukaan toimeentulotukea. Lapselle maksettu toimeentulotuki voidaan periä takaisin vanhemmilta, mikäli vanhemmat ovat tahallaan laiminlyöneet elatusvelvollisuutensa."

    virhe 2: "Alaikäisen osalta toimeentulotukea hakee vanhempi."
    virhe 3: "Eli ensisijassa tulee kääntyä vanhempien puoleen ja sopia heidän kanssa säännöllisestä elatuksesta kuukautta kohti"
    virhe 4: "Toimeentulotuki lasketaan alaikäisen avoparin kohdalla molemmille erikseen vanhempien laskelmassa"

    ..vertaa KHO: "Y:lle oli laadittava hänen menoistaan sekä tuloistaan ja varoistaan laskelma, jonka perusteella hänen oikeutensa toimeentulotukeen voitiin ratkaista. Laskelmaa laadittaessa oli otettava huomioon hänen vanhempiensa elatusvelvollisuus vain siltä osin kuin vanhemmat ovat tosiasiassa avustaneet häntä"

    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/muut/2001/200102975

    katso lisäksi esim. Mikkelin lääninoikeus: "alaikäisen nuoren, joka ei
    asu yhteistaloudessa vanhempiensa kanssa, toimeentulotuki
    määrätään erikseen kuten yksinäisellä henkilöllä".
    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/1993/19931132

    tai Keski-Suomen LO: "A:n kunta oli hakijan oleskelukuntana velvollinen selvittämään hakijan toimeentulotuen tarpeen ja myöntämään hänelle tarpeenmukaisen toimeentulotuen. Asiaa ei muuta toiseksi se, että hakija on alaikäinen."
    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/1997/19971624

    ..näissä tilanteissa alaikäisen hakijan vanhempia pitää kuulla (=pyytää selvitys siitä, voiko alaikäinen saada riittävän elatuksen vanhemmiltaan, tällaisen selvityksen voi lapsen vanhemmat liittää suoraan hänen hakemuksensa mukaan)



    virhe(?) 5: "Alaikäisen avoliitossa elävän opiskelijan tulona huomioidaan ...opintoetuudet myös laina jos asuu yksin ja suorittaa ammatillisia opintoja"

    Sosiaali- ja terveysministeriön toimeentulotukioppaassa (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:11) kuitenkin sanotaan näin (sivulla 24):

    "Ministeriön näkemyksen mukaan opintolainan
    ottamista ei tulisi edellyttää alle 18-vuotiailta opiskelijoilta"

    Joten tuokin väitteesi opintolainan laskennallisesta huomioimisesta esim. ammatillista tutkintoa suorittavan alaikäisen toimeentulotukilaskelmassa on vähintäänkin kyseenalainen.

    Äänestä

voi hakea toimeentulotukea; sossussa sitten tulee selvittää tosiasiallinen tilanne - ketään ei voi jättää heitteille sanomalla, että vanhemmat ovat vastuussa - tämä on ollut ainakin meidän lakimieskouluttajien kanta

Äänestä

Hei! Täällä kijoittelee 17v opiskelija poika ja asun jo omassa vuokra-asunnossa. Tilanne on se että vanhemmat eivät suostu enään kustantamaan opiskelujani saatika sitten elämistä, käskevät kävelemään sossun luukulle. Täytän 2,5kk sisällä 18 vuotta, mutta olenko oikeutettu hakemaan jo 17v sosiaalitukea opiskeluuni jos Kelan tuki ei riitä kaikkien laskujen ja ruuan maksuun kuukauden aikana.???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunhan kyselen kirjoitti:

Tästä voi olla kyselyjä jo aikaisemmin, mutta jos joku löytää, niin linkittäköön tähän.
eli yksinkertaisuudessaan: onko alaikäisellä oikeutta toimeentulotukeen, ja asuu avoliiton tapaisesti kodin ulkopuolella opintojensa vuoksi. (ei mahd. opiskelija-asuntoon).
Nykyiset tulot vain äidiltä saama lapsilisä ja puolet asumislisästä. nuori on täyttänyt juuri 16 v.
mies opiskelee myös ja tällä hetkellä hänen tuloinaan tietääkseni vain opintoraha ja asumislisän puolikas.
tyttö on hakenut lainaa, mies tietääkseni ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu