Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

terveydenhoitajan

Toisaalta ei tuolle terveydenhoitajalle saisi vastata sillä siitä se juuri nauttisi että joku ärsyyntyisi sille. Se on huomionkipeä palstahäirikkö. Noita on täällä aina silloin tällöin.
Joku outo tarve tulla huomatuksi näin olemattoman pienellä foorumilla. Ei sillä juuri suurta huomiota saa.
Terveydenhoitajan kaltaisia on maassamme melkoisesti mutta he ovat täysin vaarattomia..
95861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Se on tehnyt virheen ja olettaa, että kaikki muutkin menettelevät yhtä typerästi. Mutta hän koettaa neuvoa muita välttämään oman tyhmyytensä erehdystä.

Ajattele - on siis olemassa yksi asia, jossa hän voi loistaa!

Äänestä

syntynyt perseseksin seurauksena anusaukosta ja roiskeita on jäänyt liian kanssa päähän?

Äänestä
  • Me kaikki synnymme lähes samalla tavalla naisesta, äidistä.
    Mutta monet harjoittavat mitä kummallisimpia seksileikkejä.
    Iso osa silti vain fantasioi.
    Kun oikein on kaapissa niin se ahdistaa, sinuakin.

    Äänestä

  • hyvä kysymys.

    Äänestä

  • Ei hitto vieköön voi olla totta.

    "Oikea ihminen" on vieläkin tällä palstalla. Siitä on varmaan kaksi vuotta kun viimeksi tällä palstalla kävin piipahtamassa ja sama hemmo laukoi täsmälleen samanlaista juttua. Muistan sinut juuri tuosta ylimielisestä nimimerkistä ja ylimielisistä viesteistä.

    Nyt on syystäkin aivan pakko sanoa että, Hanki Elämä!

    Pelkkä keskenkasvuisten teinien trollailu loppuu yleensä viikon tai kahden jälkeen, mutta tämä on kyllä jo ennätys. Hanki oikeasti elämä itsellesi ja ala elää, sillä tuo on jo aivan sairasta että käyt täällä vieläkin kommentoimassa perseseksin vaaroista. Puhelinluettelosta löydät numeron ihan oikealle hoitajalle joka auttaa sinua sen elämän hankkimisessa ettei tarvitse paran toisten elämään sekaantua kerta toisensa jälkeen.

    Toivotan onnea tulevaisuudellesi.

    Äänestä

  • olla totta kirjoitti:

    Ei hitto vieköön voi olla totta.

    "Hanki Elämä!"

    keksinyt uuden ja noin upean ilmaisun? Olet Suomen Einstein!

    PS. Normaali ihminen ei kehtaa käyttää tuota puhkikulunutta ilmaisua, koska silloin vain nolaa itsensä. :))

    Äänestä

  • Oikea ihminen kirjoitti:

    "Hanki Elämä!"

    keksinyt uuden ja noin upean ilmaisun? Olet Suomen Einstein!

    PS. Normaali ihminen ei kehtaa käyttää tuota puhkikulunutta ilmaisua, koska silloin vain nolaa itsensä. :))

    vaikeuksia kenties?

    Taisitpa ihan itse nolata itsesi.

    Kirjoitin että

    "Nyt on syystäkin aivan pakko sanoa että, Hanki Elämä!"

    Tosiaan, nyt tuota puhkikulunutta fraasia voi todellakin käyttää ja vielä oikeasta kunnon syystä. Olet todellakin ansainnut tuon lauseen. Toivottavasti seuraat sen sisältävää neuvoa.

    Tuo lause pitäisi suorastaan kehystää ja antaa se sitten sinulle palkinnoksi. Ja tämä vain siksi että sinä olet tuon kuvaavan lauseen arkkityyppi kun vieläkin jaksat päivystää tällä palstalla ja kirjoittaa täysin älyvapaita kommentteja.

    Sinulla ei ole ollut omaa elämää, joten sinun täytyy vielä näiden vuosienkin jälkeen sekaantua muiden ihmisten elämään. Sinulla on varmaan todella yksinäistä? Kävisit silloin tällöin juttelemassa ihmisille tai menisit vaikka töihin että saat vähän seuraa.

    Sitäpaitsi turha sinun on yrittää mitään kikkailla ja väittää lausetta kliseeksi. Minähän jo tunnustin heti suoraan että nyt kyse on kliseestä ja kuinka sitä on käytetty liikaa, mutta että nyt se sopii paremmin kuin nenä päähän.

    Taisi vain sattua aika pahasti kun itse tajusit että olet tuhlannut elämääsi tälle palstalle. Etkö muuta keksinyt kuin heittää että: "Suomen Einstein". Se kuka tässä nolasi itsensä istuu kyllä siinä sinun tuolillasi.

    Äänestä

Olen muuten nainut erästä terveydenhoitajaa peppuun. Olikin erittäin mehukas pakkaus! Mielenkiintoista oli myös panna suuhygienistia poskeen mutta tämähän ei ollut suuseksifooorumi, joten se siitä. Merkillepantavaa kuitenkin siis, että peppu se on terveydenhoitajallakin ja saattaakin olla jossain tapauksessa jopa erittäin hyväkin peppu...

Kerroit, että noita on täällä aina silloin tällöin. Noitaa en ole pannu.

Äänestä
  • Hei! Yhdyn edelliseen ;-) vaikka puhdasheteromies olenkin. Minullakin on historiassani seurustelusuhde terveydenhoitajaan, jonka kanssa harrastimme aivan ihanaa peppuseksiä. Halukaskin hän oli ja muutenkin ihana.

    Nykyisinkin harrastamme avovaimon kanssa peppusekisä miltei joka kerta - useimmiten hän ehtii ehdottaa sitä ennenkuin itse ehdin vaihtaa "rappua". Ja liukkaria käytetään tottakai jokaikinen kerta. Muita vaivoja ei ole kuin että avovaimo joutuu käymään monesti WCssä seuraavana päivänä ja WChen on päästävä melko nopeasti, eli niinkuin hän sanoo "vatsa toimii".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

peppu on kirjoitti:

Toisaalta ei tuolle terveydenhoitajalle saisi vastata sillä siitä se juuri nauttisi että joku ärsyyntyisi sille. Se on huomionkipeä palstahäirikkö. Noita on täällä aina silloin tällöin.
Joku outo tarve tulla huomatuksi näin olemattoman pienellä foorumilla. Ei sillä juuri suurta huomiota saa.
Terveydenhoitajan kaltaisia on maassamme melkoisesti mutta he ovat täysin vaarattomia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu