Suomessa on viime vuonna sanottu irti n. 3500 työntekijää, ja samalla kuitenkin työpaikkojen määrä on lisääntynyt. Miksi siis tuo irtisanomisten määrä? Olisiko niin että työpaikkojen vaihtuvuus ja alojen muuntauminen, antaa erillaista pohjaa koko työmarkkinoille.
Työmarkkinoilla vallitsee tietty hektisyys ja sen mukanaan tuoma työvoiman liikkumisen tarve. Työmarkkinat ovat todellisen muutoksen kourissa.vrt. Agraaritalous vs. Teollistuminen.
Yhteiskunnallisesti olisikin tarpeellista että tuohon nykyajan erillaiseen työmarkkinoihin vaikuttavaan asiaan, olisi valmiutta työvoimallakin kyky vastata. Pitää ymmärtää että ei ole enään koko työiän kestäviä työsuhteita, ja että on oltava valmiutta kouluttautua joko entiseen ammattiin lisäoppia saaden, tai kokonaan uudelle alalle suuntautuen.
Teollisuus, ja varsinkin raskasteollisuus on globaalin muutoksen virrassa, eikä tarjoa samaa turvaa kuin ennen. Muutoinkin sen osuus työllistäjänä on pienenemässä, ja tilalle tullut voimakas palvelualojen lisääntyminen. Tämä johtaa siihen että työvoiman koulutustarve muuttuu ja vähenevien ja katoavien alojen tekijöiden on aika kouluttautua uudelleen, ja tarpeenvaatiessa siirryttävä työn perästä toisille paikkakunnille.
Tällä hetkellä työvoiman halu muutoksien hyväksymiselle ja niiden vaatimusten vaatimien tarpeellisten toteutuksien tekemiseen on vahäinen, ellei peräti olematon. Mikä tähän vaikuttaa, on tuo AY-liikkeen ja sitä tukevien poliittisten tahojen liiallinen yhteiskunnallinen voima.Yhä vieläkin tietyinosin vaikuttavan kolmikantaperiaatteen sisältämän ajatuksen mukaan, työvoiman ei tarvitse ottaa vastuuta itsestään. Toisinsanoen sillä ei ole vaadittavaa valmiutta kulkea työnperästä, vaan se roikkuu mieluimmin turvaverkossa yhteiskunnan menopuolta rasittamassa.
Tuossa on vain se huonopuoli että työnantajien kaipaaman työvoiman saanti heikkenee, ja siten tulee tarvetta rekrytoida työvoimaa rajojen ulkopuolelta. Samaan aikaan kuitenkin AY-puoli vaatii yhteiskuntavastuuta työnantajilta, laittamatta kuitenkaan itse tikkua ristiin. Kansantaloudellisesti tämä on kestämätön yhdistelmä joka näkyy pitkälle tulevaisuuteen, ellei muutoksia ajatteluun saada aikaiseksi.
Muutosten hyväksyminen on ensisijaisesti työvoimapoliittinen eikä niinkään aluepoliittinen asia, vaikka se aluepoliittiseksi mielellään varsinkin AY-piireissä käännetäänkin. On hyväksyttävä sellaisetkin tosiasiat jotka tekevät työnsiirtämisen joillekin alueille mahdottomaksi, joko maantieteellisen sijainnin tai tyovoiman ikärakenteen, ja saatavuuden takia. Työn vieminen johonkin muualle pelkästään aluepolitiikkaan vedoten on monesti taloudellisestikin ongelmallista ja ilman kuntien voimakasta panostamista infrastruktuuriin, suorastaan mahdotonta. Vain työnanatajapuolelle suunnatut vaatimukset työpaikkojen luomiseksi ja siirtämiseksi johonkin tietylle alueelle aluepolitiikkaan vedoten, on ajatuksenakin absurdi ja vailla pohjaa.
Työmarkkinoilla vallitsee tietty hektisyys ja sen mukanaan tuoma työvoiman liikkumisen tarve. Työmarkkinat ovat todellisen muutoksen kourissa.vrt. Agraaritalous vs. Teollistuminen.
Yhteiskunnallisesti olisikin tarpeellista että tuohon nykyajan erillaiseen työmarkkinoihin vaikuttavaan asiaan, olisi valmiutta työvoimallakin kyky vastata. Pitää ymmärtää että ei ole enään koko työiän kestäviä työsuhteita, ja että on oltava valmiutta kouluttautua joko entiseen ammattiin lisäoppia saaden, tai kokonaan uudelle alalle suuntautuen.
Teollisuus, ja varsinkin raskasteollisuus on globaalin muutoksen virrassa, eikä tarjoa samaa turvaa kuin ennen. Muutoinkin sen osuus työllistäjänä on pienenemässä, ja tilalle tullut voimakas palvelualojen lisääntyminen. Tämä johtaa siihen että työvoiman koulutustarve muuttuu ja vähenevien ja katoavien alojen tekijöiden on aika kouluttautua uudelleen, ja tarpeenvaatiessa siirryttävä työn perästä toisille paikkakunnille.
Tällä hetkellä työvoiman halu muutoksien hyväksymiselle ja niiden vaatimusten vaatimien tarpeellisten toteutuksien tekemiseen on vahäinen, ellei peräti olematon. Mikä tähän vaikuttaa, on tuo AY-liikkeen ja sitä tukevien poliittisten tahojen liiallinen yhteiskunnallinen voima.Yhä vieläkin tietyinosin vaikuttavan kolmikantaperiaatteen sisältämän ajatuksen mukaan, työvoiman ei tarvitse ottaa vastuuta itsestään. Toisinsanoen sillä ei ole vaadittavaa valmiutta kulkea työnperästä, vaan se roikkuu mieluimmin turvaverkossa yhteiskunnan menopuolta rasittamassa.
Tuossa on vain se huonopuoli että työnantajien kaipaaman työvoiman saanti heikkenee, ja siten tulee tarvetta rekrytoida työvoimaa rajojen ulkopuolelta. Samaan aikaan kuitenkin AY-puoli vaatii yhteiskuntavastuuta työnantajilta, laittamatta kuitenkaan itse tikkua ristiin. Kansantaloudellisesti tämä on kestämätön yhdistelmä joka näkyy pitkälle tulevaisuuteen, ellei muutoksia ajatteluun saada aikaiseksi.
Muutosten hyväksyminen on ensisijaisesti työvoimapoliittinen eikä niinkään aluepoliittinen asia, vaikka se aluepoliittiseksi mielellään varsinkin AY-piireissä käännetäänkin. On hyväksyttävä sellaisetkin tosiasiat jotka tekevät työnsiirtämisen joillekin alueille mahdottomaksi, joko maantieteellisen sijainnin tai tyovoiman ikärakenteen, ja saatavuuden takia. Työn vieminen johonkin muualle pelkästään aluepolitiikkaan vedoten on monesti taloudellisestikin ongelmallista ja ilman kuntien voimakasta panostamista infrastruktuuriin, suorastaan mahdotonta. Vain työnanatajapuolelle suunnatut vaatimukset työpaikkojen luomiseksi ja siirtämiseksi johonkin tietylle alueelle aluepolitiikkaan vedoten, on ajatuksenakin absurdi ja vailla pohjaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Työ ei ole toimija, joka voi muuttaa itse itseään.
Työtä siis muutetaan, kenen ehdoilla, se on ratkaisevaa.
oikeimn tulkita, niinkuin pitäisi. Kun työnkuva tai olosuhteet muuttuvat, niin se ei ole ainaja vain yrittäjästä kiinni. Aloittajan esiintuoma raskasteollisuus mm. on sellainen että sen eväät o0n suomessa kohta syöty ja tilalle tulee toiset alat. Eli työ muuttuu, mutta muuttuuko tuo ihmisten eli työntekijöiden asenne siihen, että ei ole enään gutzetia 4.ssä polvessa työllistämässä, vai onko jo pojanpojanpojan hakeuduttava liike-elämän palvelukseen.
Noinhan se mikrotasolla menee.
Makrotasolla yritän edelleen puolustaa väitettäni.
Työstä minulla on paljon kokemusta, raskaasta fyysisestä ja henkisestä, sekä yrittämisestäkin.
Kunnia yrittäjille, joilla riittää paukkuja. Toivottavasti saatte sitoutuvia työntekijöitä ja maksatte myös kunnon korvauksen.