Into elämästäni lopahti. Uskolla ei ole enää oikein mitään merkitystä. Vaan ei ole enää kovin monella muullakaan asialla tässä elämässä.
Jotenkin tuntuu, että mun otsaan on lyöty lopullisesti hullunleima.
Olenko erilainen? Miksi olen erilainen? Onko minulla edes oikeutta elämään?.
Nämä ja paljon muita ajatuksia on viimeaikoina pyörinyt paljon mielessä.
Olen yksinäinen. Ei kavereita lainkaan. Käytöksestäni on tehty johtopäätöksiä, että minun täytyy olla mieleltäni jollainlailla sairas. Eräs ei niin hirveen läheinen ihminen yhtäkkiä soitti mulle ja sanoi, että voitais viettää kiva ilta. Häkellyin, koska tämä oli varsin erikoista. Miten hän juuri mulle soitti, ihmiselle, joka ei ole onnistunut luomaan ihmissuhteita. Sille ihmiselle, joka seuroissakin on aina yksin.
Suostuin. Hän kävi hakemassa minut ja menimme heille. Hän alkoi ensin kertomaan omista asioista ja puheltiin niitä näitä. Säästä, ja siitä, miten on aika kulunut.
Jutustelu oli alkuun hyvin pintapuolista.
Sitten hän kysyi, että onko mulla nälkä. Sanoin, että lähtiessäni söin. Hän sanoi, että tekivät ruokaa ja sitä tuli tehtyä liikaa, joten ruokaa menisi muuten roskiin.
Tarjoilu oli erittäin kattava. Sieltä tuotiin jäätelöä ja ties mitä.
Ihmettelin, että jokos maailmankirjat ovat menneet sekasi, ku minut otetaan jo ihmisenä. Kukaan ei ole koskaan mun kans vaivautunut syvällisempiä keskustelemaan. No sitten alkoi se, mitä en osannut odottaa.
Alkoi tulemaan kysymyksiä, mitä olet siitä ja siitä mieltä. Loputon kysymysten tulva. Olin aivan äimän käkenä, sillä monia asioita ei tullut edes miettineeksi, mitä uteluissa tuli ilmi.
Miten suhtaudut siihen ja siihen asiaan. Onko homoseksuaalisuus mielestäsi oikein. Miten suhtaudut bi-seksuaalisuuteen. Entä mitä tunteita mitkäkin asiat nostattavat mieleen.
Miten koet sen ja sen...
Lopulta hän sanoi, että syy, miksi halusi tällaisia kysyä, on ympäriltä tullut huhuja, että minulla saattaisi olla taipumuksia homoseksuaalisuuteen. Ja että minussa vois piileä jotain mielensairauksia, joista olisi vaikea puhua. Syynä on, että käyttäydyn kuulemma normi-ihmisen mukaan erikoisesti. Minusta kuulemma huokuu jollainlailla erilaisuus esimerkiksi seuroissa. On pistetty merkille, että olisin mukamas enemmän kiinnostunut pojista.
En tajua, mistä tällaisia päätelmiä on tehty. Minulla ei ole ollut mitään seksuaalisia ajatuksia edes mielessä, kun menen seuroihin. Olen vain ollut niin ujo, ettei mulla ole ollut rohkeutta mennä niiden kauniiden tyttöjen luo, jotka näyttävät mielessäni kivoilta ja kauniilta. Kuulin, että mulla olisi jotain mielenvääristymiä, kun koen jonkinlaisia tunteita naisiin, mutta käyttäydyn ulkoisesti, kuin homoseksuaali.
Täytyy jollain seuroissakyttääjällä olla runsas mielikuvitus, jos näkee, että olisin muka kiinnostunut pojista.
Näitä olen puinut jo viikon verran ja tuntuu jo, että järjenvaloni on lopullisesti sammunut. Olen miettinyt, näkyykö minun luonne oikeesti sellaisena ulospäin, kuin mitä se on, vai viestittääkö ulkonen olemukseni ihan jotain muuta, mitä oikeasti olen. Vai olenko sittenkin homoseksuaali sitä tiedostamatta. Vai olenko sekaseksuaali, tai muuten mieleltäni epätasapainossa oleva hullu. Ehkä näiden asioiden takia olen hullu. Tosin vaaraton hullu, sillä vapaa-aika kuluu vain omissa oloissa. Ei mulla ole kaveria. Ehkä selvisi myös se, miksi mua kartellaan, jos oikeasti olen jollainlailla pimahtanut. Mitä enemmän näitä mietin, sen vaikeampaa on mennä seuroihin ja sen vaikeampaa on myös hyväksyä itseä.
Jotenkin tuntuu, että mun otsaan on lyöty lopullisesti hullunleima.
Olenko erilainen? Miksi olen erilainen? Onko minulla edes oikeutta elämään?.
Nämä ja paljon muita ajatuksia on viimeaikoina pyörinyt paljon mielessä.
Olen yksinäinen. Ei kavereita lainkaan. Käytöksestäni on tehty johtopäätöksiä, että minun täytyy olla mieleltäni jollainlailla sairas. Eräs ei niin hirveen läheinen ihminen yhtäkkiä soitti mulle ja sanoi, että voitais viettää kiva ilta. Häkellyin, koska tämä oli varsin erikoista. Miten hän juuri mulle soitti, ihmiselle, joka ei ole onnistunut luomaan ihmissuhteita. Sille ihmiselle, joka seuroissakin on aina yksin.
Suostuin. Hän kävi hakemassa minut ja menimme heille. Hän alkoi ensin kertomaan omista asioista ja puheltiin niitä näitä. Säästä, ja siitä, miten on aika kulunut.
Jutustelu oli alkuun hyvin pintapuolista.
Sitten hän kysyi, että onko mulla nälkä. Sanoin, että lähtiessäni söin. Hän sanoi, että tekivät ruokaa ja sitä tuli tehtyä liikaa, joten ruokaa menisi muuten roskiin.
Tarjoilu oli erittäin kattava. Sieltä tuotiin jäätelöä ja ties mitä.
Ihmettelin, että jokos maailmankirjat ovat menneet sekasi, ku minut otetaan jo ihmisenä. Kukaan ei ole koskaan mun kans vaivautunut syvällisempiä keskustelemaan. No sitten alkoi se, mitä en osannut odottaa.
Alkoi tulemaan kysymyksiä, mitä olet siitä ja siitä mieltä. Loputon kysymysten tulva. Olin aivan äimän käkenä, sillä monia asioita ei tullut edes miettineeksi, mitä uteluissa tuli ilmi.
Miten suhtaudut siihen ja siihen asiaan. Onko homoseksuaalisuus mielestäsi oikein. Miten suhtaudut bi-seksuaalisuuteen. Entä mitä tunteita mitkäkin asiat nostattavat mieleen.
Miten koet sen ja sen...
Lopulta hän sanoi, että syy, miksi halusi tällaisia kysyä, on ympäriltä tullut huhuja, että minulla saattaisi olla taipumuksia homoseksuaalisuuteen. Ja että minussa vois piileä jotain mielensairauksia, joista olisi vaikea puhua. Syynä on, että käyttäydyn kuulemma normi-ihmisen mukaan erikoisesti. Minusta kuulemma huokuu jollainlailla erilaisuus esimerkiksi seuroissa. On pistetty merkille, että olisin mukamas enemmän kiinnostunut pojista.
En tajua, mistä tällaisia päätelmiä on tehty. Minulla ei ole ollut mitään seksuaalisia ajatuksia edes mielessä, kun menen seuroihin. Olen vain ollut niin ujo, ettei mulla ole ollut rohkeutta mennä niiden kauniiden tyttöjen luo, jotka näyttävät mielessäni kivoilta ja kauniilta. Kuulin, että mulla olisi jotain mielenvääristymiä, kun koen jonkinlaisia tunteita naisiin, mutta käyttäydyn ulkoisesti, kuin homoseksuaali.
Täytyy jollain seuroissakyttääjällä olla runsas mielikuvitus, jos näkee, että olisin muka kiinnostunut pojista.
Näitä olen puinut jo viikon verran ja tuntuu jo, että järjenvaloni on lopullisesti sammunut. Olen miettinyt, näkyykö minun luonne oikeesti sellaisena ulospäin, kuin mitä se on, vai viestittääkö ulkonen olemukseni ihan jotain muuta, mitä oikeasti olen. Vai olenko sittenkin homoseksuaali sitä tiedostamatta. Vai olenko sekaseksuaali, tai muuten mieleltäni epätasapainossa oleva hullu. Ehkä näiden asioiden takia olen hullu. Tosin vaaraton hullu, sillä vapaa-aika kuluu vain omissa oloissa. Ei mulla ole kaveria. Ehkä selvisi myös se, miksi mua kartellaan, jos oikeasti olen jollainlailla pimahtanut. Mitä enemmän näitä mietin, sen vaikeampaa on mennä seuroihin ja sen vaikeampaa on myös hyväksyä itseä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Että noita ilkeitä ihmisiä on aina olemassa. Ujous, vilkkaus ja kaikki muunlaiset ihmiset, jotka eivät ole tasapäisiä heidät leimataan ties miksi.
Minusta kirjoituksestasi saa sen käsityksen, että olet varsin varsin terveesti ajatteleva yksilö.
Luota vain itseesi ja kaikkea hyvää sinulle.
olen ruvennut epäilee vahvasti, jos minussa onkin oikeesti jokin vialla. Ei ihmiset kai mua muuten näin kohtelis, jos olisin normaali. Jos ei muuta, olen varmaan epätoivoisen ujo, ja se saattaa näkyä poikkeuksellisuutena ulospäin. Seuroihin menostakin on alkanut muotoutua kammo. Kuinka uskallan sinne enää mennä, koska minusta tehdään ties millaisia johtopäätöksiä. En voi olla kovin vapautunut siellä.
Tällä hetkellä suuri toiveeni on, että saisin oikeesti nukkua ja pian pois. Terapiaankaan en pääse johtuen resurssipulasta.
Tänään venyi pitkään herääminen. Harmi vain, että sitä täytyi jälleen nousta ylös :(
Kuulostat ihan tavalliselta nuorukaiselta. Ajan mittaan asiat kyllä selviävät yksi kerrallaan. Mukavaa tietysti olisi, jos sinulla olisi kavereita, yksikin hyvä sellainen, jolle voi puhua, on kullan arvoinen. Voisit rukoilla. Sillä on suuri voima, usko pois.
Voimat ei tahdo enää oikein riittää rukoilemiseen. Musta on tullut epäileväinen sen suhteen. Nimittäin olen rukoillut, mutta tuntuu, kuin ne olisi kaikuneet kuuroille korville.
Olen rukoillu ja kauan. On ruvennut ajattelee niin, ettei rukoilulla voi vaikuttaa mihinkään. Että asialle pitäisi pystyä ite tekemään jotain, mutta mitä.
Olenko oikeasti tyhmä, jotenkin jälkeenjäänyt, vai mikä mussa mättää. Suurin toiveeni ja rukouksen aiheeni onkin nykyään se, että minut korjattais ja pian pois täältä ajasta.
Voin rukoilla puolestasi. Ikäänkuin esirukouksen, jos sopii.
Yksinäisyys on nykyajan ongelma, ja se koskettaa valitettavasti yhtä lailla sekä vl-yhteisöä että mitä tahansa yhteisöä, koko yhteiskuntaa. Lehdistä saamme silloin tällöin lukea, kuinka joku on saattanut olla jopa kuolleena useita kuukausia, ennen kuin tämä huomataan. Surullista, mutta totta. Yksinäisyyttä voi kokea myös suuren ihmisjoukon keskellä, kuten olet ilmeisesti omakohtaisesti todennut. Itsekin koen ajoittain viiltävää yksinäisyyttä lähiomaisista ja läheisistä ystävistä huolimatta.
Tuosta "seurakyttäämisestä" sanoisin, että asia on kaksipiippuinen. Toisaalta tuollainen "utelu" ja lähestyminen voidaan kokea yksityisyyttä loukkaavaksi uteliaisuudeksi. Toisaalta se voidaan kokea myös niin, että ympärilläsi olevat ihmiset ovat aidosti ja oikeasti huolissaan siitä, mitä sinulle kuuluu. Paljon riippuu siitä, miten asia otetaan esille, mutta paljon riippuu myös siitä, miten tuollaiseen lähestymiseen itse suhtautuu. Itsessäni olen huomannut molempia piirteitä; joskus kyseleminen ärsyttää, joskus taas se on erittäin helpottava kokemus.
Toivon, että Jumala antaisi sinullekin ystäviä, joiden kanssa voisit vapaasti jakaa iloja ja suruja. Jos todella epäilet mielenterveyttäsi, niin kannattaa yrittää varata aika jollekin ammattiauttajalle. Jumalan siunausta elämääsi!
Nyt oli sellaista tekstiä sinulta jota luin mielelläni,et ollut ylimielinen niin kuin tavallisesti,kiva.
"Nyt oli sellaista tekstiä sinulta jota luin mielelläni,et ollut ylimielinen niin kuin tavallisesti,kiva."
Mukava kuulla, siis tuo virkkeesi alkuosa. Kiitos palautteesta! Loppuosa pani mietteliääksi. Olenko ollut ylimielinen kirjoituksissani? Sen tiedän, että ei ole ollut tarkoitus eikä minulla todellakaan ole varaa ylimielisyyteen. Toivottavasti jatkossa pystyn kirjoittamaan niin, ettei se tuntuisi ylimieliseltä.
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/teo/kayta/lt/lindblad/sankarei.pdf
Lämpimästi suosittelen sinulle, että hanki itsellesi kavereita jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Vl-ille pitää aina jotenkin *kelvata*, joten aitoa ystävyyttä vl-ien piiristä on turha hakea. Näyttää siltä, että vl-lät ovat selkäsi takana sensaationhakuisesti juoruilleet (ei mitään uutta). Jos et viihdy, sinun on parasta jättää vl-lät ja alkaa elää heistä riippumatonta elämää.
Jos suinkin kykenet, vaihda paikkakuntaa ja yritä löytää ystäviä jonkin harrastuksen parista, siis ei vl-iä, jotka ovat ystäviä oikeista syistä.
"Vl-ille pitää aina jotenkin *kelvata*, joten aitoa ystävyyttä vl-ien piiristä on turha hakea."
Aika raju väite. Minä taas olen monesti ihastellut sitä, miten aitoa ja luottamuksellista ystävyys voi olla - eikä tarvitse yrittää kelvata kenellekään, voi olla sellainen kuin on.
Eroa rohkeasti kirkosta.
Jätä kaikki vl-hullutukset taaksesi.
Muuta toiselle paikkakunnalle, mieluiten isoon kaupunkiin.
Aloita siellä uusi, onnellinen, USKONNOTON elämä.
Rokkiterveisin Kalliosta, Helsingistä,
REILU ROKKIMIES
Ensinnäkään kyläkutsuun ei missään tapauksessa olisi tullut suostua, mutta toisaalta nythän tiedät mitä sen sairaan päässä liikkuu. Ongelma on puhuttelijan eikä sinun. Usko pois. Tämä on sitä perkeleellistä huolehtimista puettuna rakkauden pukuun. Kysymyksessä on seksuaalisesti ylivirittynyt seurakyttähäirikkö, joka likaa toisen mainetta omalla irstaalla ajatusmaailmallaan ja sen levittämisellä.
Kun hän ilmaisi asian, että
"on ympäriltä tullut huhuja, että minulla saattaisi olla taipumuksia homoseksuaalisuuteen. Ja että minussa vois piileä jotain mielensairauksia, joista olisi vaikea puhua. Syynä on, että käyttäydyn kuulemma normi-ihmisen mukaan erikoisesti. Minusta kuulemma huokuu jollainlailla erilaisuus esimerkiksi seuroissa. On pistetty merkille, että olisin mukamas enemmän kiinnostunut pojista."
on ilmeisesti täysin hänen itsensä keksimää. Hän on toiminut takanasi ja levittänyt ihan itse sinusta keksimiään perättömiä juttuja ja saastuttanut ympäristöäsi, vaikka esittääkin kuulleensa huhuja. Juoruämmä/-äijä on pitänyt huolen siitä, että kaikkihan siitä jo puhuu ja saanut aikaan sen, että ihmisten silmät pullistelevat kuin sammakoilla, kun saavut seurapaikalle, vaikka sinulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Puhuttelijalla on niin valtavia harhoja, että hän itsekin uskoo niihin. Hän ei enää jaksanut hillitä itseään, vaan halusi suoraan puhutella sinua, koska haluaa jatkossakin olla ulospäin sen asian tietolähde.
Johtuukohan tästä sitte se, miksi rauhanyhdistyksillä joillekin käännetään helposti selkä.
Täällä jotku ovat kirjoittaneet, kuinka ovat kokeneet syrjintää seuroissa. Selät käännetään ja ei olla huomaavinaan.
Voiskohan olla, että näistäkin ihmisistä on jotain kurjia juoruja liikkeellä.
Miksi rauhanyhdistyksillä, tai vanhoillislestadiolaisten keskuudessa liikkuu monenlaisia juoruja. Miksi eivät ole valmiita ottamaan asioista selvää. Uhrit joutuvat usein miettimään päänsä puhki, mikä heissä on vialla. Useimmat näistä luopuu ennenpitkään uskostaan.
Puhumattomuuskulttuuri on mahdollistanut sen, että ne rääväsuisimmat, kateellisimmat ja pahansuopaisimmat heikompiosaiset panettelevat etenkin hiljaisempia ja fiksuimpia ja mustamaalavat heidän mainettaan takanapäin. Juttuja liikkuu jos minkälaisia, eikä niissä ole mitään perää. Pienellä paikkakunnalla jopa yksi juoruämmä voi hoitaa koko asian - kaikkihan siitä puhuu, etkö sinä tiedä.
Kiitos tämän palstan, sillä paljon asioita on tullut julki ja jutut kääntyneet juoruajia vastaan - ja niin tuleekin käydä. Palsta on kuitenkin vasta työnsä alussa.
"Hoituri ja uhri työskentelivät samassa talossa, mutta eri työnantajien palveluksessa ja erillään. Hoiturin asiakaspalvelutilana toimivan konttorin oven avattuaan asiakasta oli vastaanottamassa kuva alastomasta, potalla istuvasta lapsesta tekstein: ”Mikään tehtävä ei ole loppuun suoritettu ennen kuin paperityöt on tehty." Hoituri työskenteli seksuaalisesti ylikorostuneessa miljöössä, jossa kaksimieliset jutut ja vitsit höystivät työpäivää. Mitään harvinaista ei ollut yleisessä ruokailutilassa törmätä narunremakoiden siivittämään pöytäkeskusteluun siitä, mitä vessanpytty on nähnyt.
Kun kerran kuumimpaan vainoamisaikaan uhri meni jonkin asian vuoksi käymään hoiturin työhuoneessa, hoituri oli panemassa ikkunaa kiinni ja sanoi: ”Erkkikin sanoi minulle, että minulla on varmaan ´komea`”. Kun uhri sitten kysyi, mitä Erkki oli sillä tarkoittanut, hoituri meni tulipunaiseksi eikä vastannut mitään, vaan ´hymyili`. Kun uhri perättömien ´suhdejuorujen` tultua ilmi otti motiivin selvittämiseksi em. asian myöhemmin esille kirjeitse, hoituri vastauksessaan kirjoitti, että ”todennäköisesti aivan muusta” on ollut kysymys kertomassasi ìkkunan sulkemisjutussa."