Otanpa kantaa tuohon tapaukseen, jossa lääkäri tukisti kuritonta lasta. Juttu on oudosti hävinyt joka mediasta. Mutta olkoon. Itse tukistaminen on oiva keino saada hysteerisen ja todella rajojaan koettelevan lapsen huomio vanhempaan, joka sen jälkeen voi rauhoittuneelle lapselle hellästi selittää, mikä on oikein ja mikä ei. Yleensä päättyy isoon haliin.
Kuka vitsaansa..... no jaa on siinäkin ollut totuuden siemen, kohtuudella käytettynä. Ne, joilla ei ole omia kullannuppuja ollut, kritisoivat varmaan eniten.
Perhe, isä, äiti ja lapset ovat kuin pienoisyhteiskunta, jossa vallitsevat suurinpiirtein samat säännöt kuin yhteiskunnassakin. Valitettavan usein lapset joutuvat kohtaamaan nuo samat lainalaisuudet vasta viranomaisten taholta, eivät omien omaisten.
No joo, kerron oman lastenkasvatusteoriani. Lähtökohta oli, että lapsi on kohdassa nolla maailman suhteen. Sen jälkeen kuvittelin lapsen ympärille pallon, joka on aina sisäpuolelta pullistettavissa siitä, mihin lapsi ehtii sitä pullistaa, tekemällä jonkun teon, hyvän tai pahan. Vanhemmat taas ovat pallon ulkopuolella ja yrittävät kiireesti estämään pallon pullistumista niista kohdin, missä se ei ole suotavaa. Kuitenkin aina, kun lapsi onnistuu venyttämään palloa jostakin kohdasta, se jää pysyväksi. Koko ajan pallo kasvaa ja lopuksi se on niin iso, etteivät vanhemmat enää ehdi rientämään ulkopuolella estämään pallon laajentumista, koska lapsi sisäpuolella ehtii toiselle puolelle paljon nopeammin. Silloin on toivottavasti tapahtunut aikuistuminen, eikä pallosta ole onnistuttu tekemään jotain sakaraa sinne, missä turmiolan Tommi jo asuu.
Ps. Myös se on totta, ettei hyvä vanhempi pyri olemaan lapsen kaveri. Lapsella on omat kaverit ja vanhemmuus on eri asia, vaikka kuinka kyrsisi olla ns. vittumoinen joskus. Ei hyvä vanhemmuus ole välttämättä aina iloinen asia.
Kuka vitsaansa..... no jaa on siinäkin ollut totuuden siemen, kohtuudella käytettynä. Ne, joilla ei ole omia kullannuppuja ollut, kritisoivat varmaan eniten.
Perhe, isä, äiti ja lapset ovat kuin pienoisyhteiskunta, jossa vallitsevat suurinpiirtein samat säännöt kuin yhteiskunnassakin. Valitettavan usein lapset joutuvat kohtaamaan nuo samat lainalaisuudet vasta viranomaisten taholta, eivät omien omaisten.
No joo, kerron oman lastenkasvatusteoriani. Lähtökohta oli, että lapsi on kohdassa nolla maailman suhteen. Sen jälkeen kuvittelin lapsen ympärille pallon, joka on aina sisäpuolelta pullistettavissa siitä, mihin lapsi ehtii sitä pullistaa, tekemällä jonkun teon, hyvän tai pahan. Vanhemmat taas ovat pallon ulkopuolella ja yrittävät kiireesti estämään pallon pullistumista niista kohdin, missä se ei ole suotavaa. Kuitenkin aina, kun lapsi onnistuu venyttämään palloa jostakin kohdasta, se jää pysyväksi. Koko ajan pallo kasvaa ja lopuksi se on niin iso, etteivät vanhemmat enää ehdi rientämään ulkopuolella estämään pallon laajentumista, koska lapsi sisäpuolella ehtii toiselle puolelle paljon nopeammin. Silloin on toivottavasti tapahtunut aikuistuminen, eikä pallosta ole onnistuttu tekemään jotain sakaraa sinne, missä turmiolan Tommi jo asuu.
Ps. Myös se on totta, ettei hyvä vanhempi pyri olemaan lapsen kaveri. Lapsella on omat kaverit ja vanhemmuus on eri asia, vaikka kuinka kyrsisi olla ns. vittumoinen joskus. Ei hyvä vanhemmuus ole välttämättä aina iloinen asia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Piti olla (H)annelieelle.
pallojuttu on aivan loistava, siinä se on kiteytettynä tämä kasvatus.
Kokonaisuutena kun ajattelee lasta ja sitä urakkaa mikä edessä on kun se lapsi syntyy.
No, onneksi sitä ei etukäteen tiedä kaikkea, muuten voisi paniikki iskeä jo heti.