Kuulin hetki sitten paikallisradion aamu-uutisista, aamupalaa syödessäni Jyväskyläläisessä hotellissa että Mannisen salaisen asiakirjan sivujen määrä olisi 1000 sivua. Alkaa jäävuoren koko paljastua....
Mannisen paperit
paasio
18832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Keneltäköhän Manninen oletti saavansa korvauksen,kun ryhtyi omatoimisesti noin suureen revohkaan. Siis ilman kenenkään pyytämättä tai käskemättä. Olisko jäänyt Kepulle velkaa vanhoista nimityksistä.
Kepou pet.. pett.. apua oiva härkönen..
oiva härkönen on tukevasti hokkasen - laatikaisen linjalla...
eihän oivakaan mitään kuule eikä näe, paitsi malkan lipposen ja yleensä vasemmiston silmissä.
ja uskommeko, että mannisia on vain yksi ja vain yhdessä virastossa?
ehtiköhän manninen varsinaista työtään thedä lainkaan?
härköset jahtaa yhtä epävoirall lappusta, kun omissa pusseissa muhii arkkien jauhot.. hyi hyi
Manninen ei halunnut Suomen liittyvän Lipposen johdolla USA:n masinoimaan Irakin sotakoalitioon. Tuskin tässä oli rahasta kyse.
Mannisen toimet ovat ylittäneet hänen toimivaltansa, joten hän ei enää ole virassaan. Se mihin hän toimillaan pyrki on pelkkää olettamusta, mutta mielestäni tämä Jäätteenmäen esiintuoma Suomen ulkopolitiikan profilointi Irakin sodan suhteen ei ollut se ensisijainen tavoite vaan vaalivoitto keskustalle ja pääministerin paikka.
Mielestäni ulkopolitiikan linjauspuheet olivat hatusta vedetty peitetarina. Siihen saamme vielä vahvistuksen.
Olisit siis halunnut, että suomalaisia sotilaita palautettaisiin nyt ruumissäkeissä Irakista ? Vai sopisiko kunnon puuarkku paremmin suomalaisille ?
eikös se mene kaaliisi, ettei kukaan Suomessa, suomalaisista ollut koskaan millään muotoa lähettämässä sotilaita Irakiin?
Sen ovat todistaneet Tasavallan presidentti, ulkoministeriö ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunta!
Ei Lipponen yksin olisi edes sinnepäinkään pystynyt toimimaan!
Olet kyllä melkoisen itsepäinen!
JOS tuo asia olisi hoidettu kuten tuollaiset pitää hoitaa, niin Jäätteenmäki olisi ottanut asian esille ulkoasiainvaliokunnassa, koska oli sen jäsen!
Vai hoidetaanko mielestäsi päätökset MTVn vaalitenteissä? Ja jos sinulla on vähänkään fiksuutta, kommentoit nämä!
Vielä, miten muut puolueet hallituksessa? Olisivatko lähteneet sotaan?
TUSKIN!
Leikit melkoisilla valtuuksilla, arvon "mutta"!
Jospa pysyttäisiin itse aiheessa elikkä miten Jäätteenmäki tukijoukkoineen sai Manniselta tiedot haltuunsa. Itse Irakin sota on tässä keskustelussa sivuaihe.
Siitä voimme keskustella toisaalla jos nimimerkki "mutta" sitä haluaa.
Mutta kun esität kysymyksiä niin vastaan niihin niin voin ilmoittaa että ilmoitin kantani netissä taannoin keväällä. Ns. nettiadressi oli vastaan Irakin sotaa. En ole koskaan puolustanut asioiden selvittämistä sodankäynnillä ja eritoten nyt käyty sota oli täysin turha. Pelkkä Yhdysvaltojen ja Englannin johtajien nulikkamaista pullistelua, jossa uhreiksi joutui viaton Irakin kansa.
Kuten tuossa 'paasio' sanoi, Irakin sota oli aivan turha, mutta vähänkään suuremmalla vastuksella sitä voitaisiin käydä vaikka vieläkin ja lisäksi vaikka seuraavat 10 vuotta. Ja kuka tietää vaikka käytäisiinkin.
Nyt alkaa jo USA:ssakin olemaan sotaväsymystä, mutta eivät enää pysty iratautumaan siitä kunniallisesti. Olisimmeko me voineet irtautua siitä enää kunniallisesti, jos vaikka USA olisi alkanut vaatia myös meiltä sotilaita Irakiin sodan pitkittyessä ? Lipponen ei siis yksin olisi päättänytkään liittymisestä, mutta Suomi olisi ajautunut siihen Lipposen opastuksella.
Lipponenhan on aina muutenkin halunnut Natoon mukaan. Jos ei heti Natoon niin ainakin sitten vaikka EU:n puolustusytimeen. Ennen sotaa Lipponen ja moni muukin suomalinenkin oli jo menossa Natoon. Sen jälkeen tosin onkin tultu taas järkiin.
Olisimmeko siis vaan vastanneet USA:n tiedusteluihin sotailaiden lähettämisestä, että emme lähetä, mutta olisimme kyllä mieluusti ottamassa osamme Irakin öljyvaroista ja jälleenrakentamassakin, jos vain urakat ovat riittävän hyviä ?
Vuoto on todellakin aivan toinen juttu ja tämä toinen. Mutta on se vaan pirun kiva tietää missä mennään.
On kyllä täysin käsittämätöntä, että joku jaksaa vielä tuollaista jauhaa ja kaiken päälle vielä ilmeisti uskoo itsekin moiseen. Ei Lipponen ole kuuna päivänä liittänyt Suomea mihinkään USAn sotarintamaan. USAn hyökkäys Irakiin oli kv. oikeuden näkökulmasta laiton operaatio eivätkä suomalaiset voi tietenkään sellaista tukea edes sanahelitasolla kuten ei tapahtunutkaan. Valtioelimme pahoittelivat tapahtunutta.
Edellisessä Irakin sodassa Suomi oli tavallaan mukana, koska olimme YK:ssa tekemässä asiasta päätöstä. Niin nytkin olisi ollut, jos koko asia olisi hoidettu YK-vetoisesti. Tässä koaliitiossa Lipponen lupasi Suomen olevan mukana, koska olemme YK:n jäsenvaltio ja meillä on kokemusta humanitaarisesta ja rauhanturvatoiminnasta ennestäänkin. Rauhanturvajoukkojamme on ollut Kyproksesta lähtien monessa paikassa YK:n valtuuttamina. Tähän Lipponen ei tuonut mitään muutosta keskustellessaan Bushin kanssa.
Mikä tässä on joillekin niin vaikea ymmärtää. Sitä on ainakin minun vaikea käsittää.
Siksi, koska Lipponen ei itse sanonut Suomen hoitavan asiaa YK-vetoisesti. Lipponen halusi päästä Irakin jälleenrakennusurakoihin käsiksi. Maksoi mitä maksoi. Ja kenen ruumiiden ylitse tahansa.
Edellisen Irakin sodan aikaan emme olleet vielä liittyneet EU:hunkaan. Tämä sota olisi voitu hoitaa myös vaikkapa EU:n kauttakin.
Oletko siis todella sitä mieltä, että kaikki mitä Lipposesta Irak-jupakan' osalta kerrottu on vain 'pahan akselin' keksimiä juonia ? Koko jupakka syntyi - vaan vähän niinkuin TYHJÄSTÄ ?
...Suomen kansalaiset ovat sitä mieltä!
Lipponenhan nimenomaan _sanoi_ Suomen tukevan ainoastaan YK:n hyväksymiä toimenpiteitä! "Jällenrakennusurakoista" hän myös mainitsi vain YK-vetoisten operaatioiden pohjalta, ei mitään muuta.
Henkilökohtaisesti minua ei enää juuri heilauta nämä kepupöljien heittelyt. Olen sentään nähnyt 60- ja 70-lukujen nöyristelyt siihen "ainoaan oikeaan suuntaan". Täällä Lapissa asuessa vain alkaa välillä riepoon suunnattomasti tämä uskonnollisuutta lähentyvä Kepu-ihannointi ja ja siihen liittyvä jättiläismäinen näköalattomuus.
Vee
Miksi vuoto ei tapahtunut vain lehdistön kautta?
Vuotaja olisi nauttinut lehdistön lähdesuojaa ja Jäätteenmäki olisi voinut kertoa, että sai tietonsa lehtien kautta.
Eivät kai he niin tyhmiä olleet etteivät ottaneet tätä mahdollisuutta huomioon?
Jos Manninen olisi saanut määräyksen vuotoon ylemmältä tasolta hän ei tietenkään olisi voinut käyttää lehdistöä hyväkseen
lehdistön kautta tieto olisi yleistä riistaa ja pisteet olisi noukkinut vaikka B. Kallis tai joku muu. Jäätteenmäestä piti tehdä Sankari, koska JUURI HÄN paljasti Ison Pahan Suden!
Jälikiivaus on se imelin viisauden laji..
ja oiva härkönen paljastaa lisää AJn valheita; esim ettei AJ oikeasti halunnutkaan Lipposta hallitukseensa, vaan valehteli ja mielisteli julkisesti... huh
Pitäisiköhän Putkosen vielä kerran tarkistaa kantaansa, jos ke kepu sittenkin pett...
lähetti olikin paperien lehdille vuotanut henkilö?
Hänelläkin on lehdistön lähdesuoja.
Lipposella itselläänhän oli myös samat paperit.
Myös Halosen osuus pitää selvittää.
En puolustele Jäätteenmäkeä, mutta asiassa on paljon mätää.
Lähtökohtahan on tapahtumissa ennen vaaleja. Halusiko Halonen päästä Lipposesta eroon auttamalla Annelia vaalityössä?
saadaan tutkittua perinpohjin? Ja sen tutkimuksen jälkeen sanotaan että on vielä "tutkimattomia" asioita! Lopettakaa jo kepulaiset ja uskokaa että Änneli on perseestä ja antakaa sille joku piirijärjestön mitali "ansiokkaasta" työstä puolueen eteen!!!!!!!!!!!
LIPPONENKIN ON PERSEESTÄ ! Pitäisikö siitäkin demareiden tehdä tarvittavat johtopäätökset.
Käsitellään tämä aihe ensin. Lipposella ei ole mitään tekemistä Mannisen ja Jäätteenmäen välisessä informaation vaihdossa. Vai miltäs kuulostaisi että Paavo olisi ollut mukana itselleen epäedullisessa salaliitossa? Kuulostaisi ihan politiikan Kauniit ja Rohkeat- sarjalta. Ei Paavokaan niin hölmö ole. Joten asian tiimoilta kommentteja.
Lippos- aiheeseen voimme palata myöhemmin.
Edullinenhan se Suomen liittyminen sotakoalitioon olisi varmaan ollutkin, mutta entäpä se moraali !?
Olisimme saaneet ainakin jotain USA:lta liikeneviä rippeitä jälleenrakennuksesta, jos olisimme liittyneet sotakoalitioon. Nyt emme saa mitään, mutta parempi näin.