Lapsena olin selvästi ujo. Olin hiljainen ja punastelin ja arastelin puhua ihmisjoukossa.
Näin aikuisena olen oppinut, että on erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä. Halutessani pystyn kertomaan mielipiteeni, mutta useimmiten en halua, koska jos olen erimieltä kuin muut en halua alkaa perustelemaan ja selittelemään omaa mielipidettäni. Myös ollessani erimieltä ja kertoessani sen tunnen ettei minua hyväksytä ja, että olen toisten mielessä väärässä ja huonompi kuin he. Itsetunnon suojelemisen vuoksi tarkkailen siis ensin ihmisiä ja alan mieluiten juttusille vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat useammalla tapaa samanlaisia kuin minä tai omaavat samanlaisia mielipiteitä.
Aina ei kuitenkaan voi valita keiden seurassa on ja silloin täytyy vain vetäytyä yksinäisyyteen. Tämä taas aiheuttaa sen, että ihmiset loukkaantuvat ja alkavat haukkumaan ja arvostelemaan minua ja sen vähempi minua kiinnostaa heihin tutustua.
Onko kellään neuvoja miten tästä noidankehästä voisi päästä eteenpäin?
Näin aikuisena olen oppinut, että on erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä. Halutessani pystyn kertomaan mielipiteeni, mutta useimmiten en halua, koska jos olen erimieltä kuin muut en halua alkaa perustelemaan ja selittelemään omaa mielipidettäni. Myös ollessani erimieltä ja kertoessani sen tunnen ettei minua hyväksytä ja, että olen toisten mielessä väärässä ja huonompi kuin he. Itsetunnon suojelemisen vuoksi tarkkailen siis ensin ihmisiä ja alan mieluiten juttusille vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat useammalla tapaa samanlaisia kuin minä tai omaavat samanlaisia mielipiteitä.
Aina ei kuitenkaan voi valita keiden seurassa on ja silloin täytyy vain vetäytyä yksinäisyyteen. Tämä taas aiheuttaa sen, että ihmiset loukkaantuvat ja alkavat haukkumaan ja arvostelemaan minua ja sen vähempi minua kiinnostaa heihin tutustua.
Onko kellään neuvoja miten tästä noidankehästä voisi päästä eteenpäin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
viestissäsi oli jotain paljon tuttua...noh...itse taas olin nuorena suht sosiaalinen,oli sentään ystäviä mutta kun ikää on tullut niin huomaa kaikenlaista.huomannut esimerkiksi että töissä en tervehdi tai katso kaikkia silmiin,painan pään alas ja välttelen.työkaverit pitää minua melkein näkymättömänä ,jos jotain rupean juttelemaan niin huomaan että se vaivaa heitä ja sulkeudun entisestään.itsetunto on alhaalla ollut jo vuosia.sosiaaliset tilanteet aiheuttaa ahdistusta jne jne...
en tiedä miten minusta on tullut näin epäsosiaalinen mutta ...niin.
tästä et vastausta kysymykseesi saanut mutta jotenkin halusin kirjoittaa tämän tänne.
Kiinnitti ap:n jutuissa huomiota, että vetäytydyt tilanteista, joissa ihmiset eivät ole samantyyppisiä kuin sinä.
Mielestäni kaikkien kanssa pystyy kyllä heittämään ystävällissävyistä jutustelua, ei siinä tarvitse olla mikään hengenheimolainen!
Sopu säilyy kun välttää sellaisia puheenaiheita, jotka voisivat olla arkoja. Kaikille ihmisille kannattaa olla periaatteessa ystävällinen ja opetella hallitsemaan harmiton small talk -taito.
Se ei ole mikään ihmetaito, sillä minäkin ennen äärimäisen ujo ihminen olen sen oppinut!!!
Tärkeintä on ystävällinen ja avoin asenne lähimmäisiin.
Ei kaikista tarvitse pitää, mutta kaikkiin tulee suhtautua kuin lähimmäisiin!
Tietysti jossain yömyöhällä ei kannata jutskailla toreilla ja pusikoisa, voi tulla vain turpiin tai raiskatuksi.
Kun suhtaudut ihmisiin ystävällsiesti ja avoimesti, sekä kuuntelet keskittyneesti mitä heillä on sanottavaa, huomaat ylläytkseksesi että ihmiset pitävät sinusta ja sinun on helppo tutustua heihin. Juuri tuollainen ystävällinen ohimennen lörpötys sitoo pieniä näkymättömiä mukavia siteitä ympäristön ihmisiin. Sitä kannattaa opetella ja harjoittaa!
Harjoituskenttänä voi olla vaikkpa lähiön kauppa, jollekin yksinäiselle vanhalle rouvalle voi aivan hyvin kommentoida jotain vaikkapa kotimaisten omenien hinnoista (hymyn kera). Kun oppii huomioimaan ihmisiä, ihmiset myös oppivat huomioimaan sinua! Näin näkymätön muuttuukin vähitellen näkyväksi!
Terv. Ex-ujo (nykyään ujouteni rajoittuu niihin ihmisiin, joita yritän epätoivoisesti miellyttää, vrt. miesihastukset)
Epävarma omaa itseään jatkuvasti tarkkaileva ihminen kuvittelee helposti, että muut vaivaantuvat seurassasi eivätkä halua olla kanssasi.
Itsekin sorrun tähän harhaan silloin kun epätoivoisesti yritän miellyttää jotakuta ja itsekin rupean pingoittamaan.
Kontaktitilanteessa tällaisille ajatuksille ei pidä antaa valtaa, vaan luottavaisesti ajatella että tuosta toisesta on ihan kiva kun hänen kanssaan juttelen. Niin kuin yleensä onkin.
Ja vaikka tilanne tuntuisi vaiviinnuttavalta, ei pidä lopettaa ihmisille juttelua! Kerta kerran jälkeen vaivaannus vähenee, itseluottamus kohenee!
Sinun velvollisuutesi ei myöskään ole olla mikään maailman säihkyvin juttumaakari! Muistapa miten monta kertaa olet itse kuunnellut kiltisti jonkun toisen, ei välttämättä kovin kiintoisaa jaaritusta! Ja mitä pahaa ja hävettävää siinä tapahtui? Ei yhtään mitään? Eikä siinäkään, jos ääni vähän värisi tai jopa rupesit änkyttämään!