Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Täydellisyys

Suurimman osan nautinnostani tekee se kun nään, että avopuolisoni saa ihania isoja orkkuja ja vielä monta. Voisin sanoa, että nautinnostani 95% tulee naisen tyydyttämisestä ja 5% sittä kun laukean.
Yleensä avopuolisko on erittäin tyydyttynyt ja jopa paikat hellinä rakastelusta, ennen kun annan itselleni luvan tulla. Mutta entäs kun nainen ei saa tai tulen vahingossa liian aikaisin? Tällöin tulee vähän semmoinen "riittämätön" olo, vaikka rakastelun jälkeen vaimo sanookin, että se oli ihanaa ja nautin paljon vaikka en saanutkaan orkkua. Mutta minä taas en, ainakaan kovin paljon nauttinut. Nautin ainoastaan silloin 100% kun näen, että nainen kiemurtelaa orkuissa ja repii lakanoita samalla. Suihin otto on ainoa muoto millon oma orkku on pääasia. Joka kerta kun vaimo saa mutta minä en olen paljon tyytyväisempi kuin silloin kun minä saan mutta vaimo ei.

Seksi meidän kahden välillä on upeeta ja sitä on paljon ja se on säilynyt kiihkeänä alku huuman jo haiduttua (yli 3vuotta yhdessä)

Toki ymmärrän, että aina ei voi saada ja mieskin on joskus herkempi (eteenkin silloin kun on ollu jonkin aikaa ilman).

Tavoittelenko minä täydellistä naisen tyydytystä liikaa joka kerta?ja jos se ei onnistu niin petyn hieman ja joskus jopa aika paljon.

KYLLÄ TEKEE HYVÄÄ NÄHDÄ KUN NAINEN NAUTTII!!!!
271365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mitä tarkoitat, että tulet liian aikaisin? Kai voit oman orgasmisi jälkeen tyydyttää vielä naisesi muilla tavoin? Vai oletko liian väsynyt? Ainakaan minun mielestäni tuon ei pitäisi olla mikään este. Mutta joskus tietysti käy niinkin, että se iso O jää saamatta. Uskon, että kaikille naisille käy joskus niin, vaikka jotkut muuta väittävätkin. Se saattaa tietysti johtua miehestäkin, mutta yleensä yhden illan jutuissa. Eli vakituisessa parisuhteessa, ja jos vielä useimmiten sen saa, niin syy on kyllä joku muu. Ja ihanalta se silti tuntuu, ei sinun pitäisi tuollaisia ajatella ollenkaan. Sitäpaitsi samoin kuin sinä nautit, kun näet naisesi nautinnon, samoin hän varmasti tuntee nähdessään sinut huipulla.

Äänestä
  • Liian aikaisin tulemisella tarkoitin, just sitä. eli saan omat orkut ennen vaimoa, mutta onneksi harvoin. Toki minä pystyn monilla muillakin tavoilla tyydyttämään (kieli, sormet, lelut jne.) ja ei kunnossakaan ongelmaa ole, jaksan kyllä rakastella tunti kaupalla ja saada lukemattomia orkkuja yhden päivän aikana. Pitää sitä vielä tässä iässä jaksaa... ;)

    Totta on se, että ei nainen niin kuin ei mieskään voi joka kerta saada sitä isoa O:ta. Joskus se on laimeampi tai jää jopa kokonaan pois. Kyllä sekin on totta, että avovaimoni nauttii myös siitä kun se näkee minun saavan ison O:n ja hymy kasvoillani painaudun häntä vasten. Tällöin nainen tuntee olevansa hyvä rakastelija ja osaavansa tyydyttää miehensä hyvin.

    Joka tapauksessa olen omasta mielestä ns. herrasmies rakastelija eli naiset ensin ja sitten itse. No, ei se minusta ainakaan mikään paha asia ole.

    Äänestä

  • M24 kirjoitti:

    Liian aikaisin tulemisella tarkoitin, just sitä. eli saan omat orkut ennen vaimoa, mutta onneksi harvoin. Toki minä pystyn monilla muillakin tavoilla tyydyttämään (kieli, sormet, lelut jne.) ja ei kunnossakaan ongelmaa ole, jaksan kyllä rakastella tunti kaupalla ja saada lukemattomia orkkuja yhden päivän aikana. Pitää sitä vielä tässä iässä jaksaa... ;)

    Totta on se, että ei nainen niin kuin ei mieskään voi joka kerta saada sitä isoa O:ta. Joskus se on laimeampi tai jää jopa kokonaan pois. Kyllä sekin on totta, että avovaimoni nauttii myös siitä kun se näkee minun saavan ison O:n ja hymy kasvoillani painaudun häntä vasten. Tällöin nainen tuntee olevansa hyvä rakastelija ja osaavansa tyydyttää miehensä hyvin.

    Joka tapauksessa olen omasta mielestä ns. herrasmies rakastelija eli naiset ensin ja sitten itse. No, ei se minusta ainakaan mikään paha asia ole.

    Onko tää juttu käsitettävä niin, että jos mies tulee ennen naista, se on aina "ennenaikainen siemensyöksy", jota miehen tulee hävetä ja pyydellä anteeksi? Näinkö sitä ollaan jouduttu naisten tossun alle jo seksiasioissakin?

    Äänestä

  • Pottu kirjoitti:

    Ei se aina tarkoita ennen "aikaista siemensyöksyä". Eihän kaikki naiset edes pysty saamaan orkkuja yhdynnässä. Lähinnä asialla tarkoitan sitä, että jos laukeaminen tapahtuu ennen naista niin siitä saatava nautinto ei ole lähellekkään niin ihanaa kuin yhtä aikainen orgasmi tai laukeaminen naisen jälkeen.

    Tiedän ihmisiä joiden mielestä jokainen pitäköön huolen omista orkuista, mutta se ei ole pitemmän päälle kovin kannattavaa...

    Äänestä

Älä vain anna naisellesi sellaista kuvaa että nautit vain kun hänkin saa, feikkiorgasmien lukumäärä kyllä varmasti kasvaa. Vaikka veikkaan että oletkin sen jo tehnyt, varmaan romanttisena ilmaissut että asian juuri noin kuin äsken tuossa yläpuolella sopertelit. HAH

Äänestä

Luin juuri jostakin kirjasta, että kun ennenvanhaan mieskunnon merkki oli rakastelukertojen määrässä, niin nykyään se on siinä että kuinka usein saa naisen laukeamaan..
Sinänsä hyvää tarkoittava ajatus, että ei määrää vaan laatua.

Mutta tämä on taas naisten kannalta ajateltuna arveluttavaa, sillä naisen on hyvin vaikea saada orgasmeja, jos miehellä on asiaan pakkomielle ja naisesta tuntuu että orgasmi on rakastelussa "pakko".

On nimittäin aivan normaalia ettei nainen saa joka kerta, eikä edes useimmillakaan kerroilla orgasmia! Jos nainen saa ihan joka kerta, hän joko teeskentelee tai on todellinen poikkeustapaus!

Tämähän on nykyään yleisin syy naisilla teeskennellä, että "saa miehen lopettamaan loukkaamatta hänen mieltään", sillä kuten itsekin kerroit, olet pettynyt jos nainen ei saa.

Äänestä
  • Totta kirjoitit. Ei määrä korvaa laatua! Minun nainen taitaa olla sitten semmoinen poikkeus tapaus. Se, että vaimo jää ilman orkkuja niin se on 1/10. Itse jään jopa useammin ilman. Kyllä teeskennelly ja aidon orkun erottaa toisistaan. Vihaan teeskenteleviä naisia. Mutta minkäs teet kun naisen orkku on suurin nautinnon lähde ja itse täydellisyyden tavoittelija.

    Äänestä

Naises varmaan on joutunu teeskentelemään tosi monta kertaa, kun oot ihan hysteerinen ton orkkuasian kans..

Itellä kokemuksia samanlaisista tyypeistä, millään muulla ei väliä ku että saa naisen kiekumaan rajattomasti ja sit riennetään kiekumaan saavutuksistaan kavereille, no thanx!

Äänestä
  • Sä käsitit asian hieman väärin. Ensinnäkin naiseni ei tarvitse teeskennellä orkkuja. Sitä on siunattu mahdollisuudella saada orgasmeja todella helposti ja vieläpä useita peräkkäin. Lisäksi tunnen kyseisen henkilön sen verran hyvin, että erotan mikä on teeskentelyä ja mikä aitoa... (tiedän mitä teeskentely on). Toiseksi minulla ei ole mitään tarvetta kehua kavereille että saan naisen laukeamaan joka kerta (jos saan), riittää kun itse tiedän omista saavutuksistani. Monella muullakin asialla on todellakin väliä kuin pelkällä naisen orkulla.

    Summa summarum: faktaa on se, että nainen niin kuin mieskään ei voi välttämättä saada orkkuja joka kerta, mutta joka tapauksessa oman nautintoni suurin lähde on naisen orgasmi.

    Äänestä

  • M24 kirjoitti:

    Sä käsitit asian hieman väärin. Ensinnäkin naiseni ei tarvitse teeskennellä orkkuja. Sitä on siunattu mahdollisuudella saada orgasmeja todella helposti ja vieläpä useita peräkkäin. Lisäksi tunnen kyseisen henkilön sen verran hyvin, että erotan mikä on teeskentelyä ja mikä aitoa... (tiedän mitä teeskentely on). Toiseksi minulla ei ole mitään tarvetta kehua kavereille että saan naisen laukeamaan joka kerta (jos saan), riittää kun itse tiedän omista saavutuksistani. Monella muullakin asialla on todellakin väliä kuin pelkällä naisen orkulla.

    Olen kyllä itsekin naisena ihmetellyt tätä nykyajan vouhotusta naisten orgasmeista.
    Naiselle on aivan luonnollista saada orgasmi vasta kun ollaan oltu pidempään yhdessä, mutta miehillä on asian kanssa kiire ja varsinkin nuoret tytöt pelästytetään pakko-orgasmeilla teeskentelyyn.
    Muistan kun ekan kerran harrastin seksiä -orgasmia saamatta- ja olin seksin jälkeen aivan seitsemännessä taivaassa, mutta poikaparka näytti maailman murjomalta.
    Ihmettelin, mitä oikein tein väärin, kunnes hän lopulta kertoi minulle pettyneensä etten ollut saanut.
    Itse olin täysin tyydytetty, mutta silloin opin että miehen kanssa on teeskenneltävä, jollei oikeasti saa.
    En silti edelleenkään ymmärrä, miksi niin on tehtävä?
    Miksei mies voi ymmärtää ettei nainen nauti seksistä samalla tavalla kuin mies?
    Miksei naisella ole edelleenkään oikeutta olla sängyssä NAINEN?
    Jos nainen ei saa tai ainakin teeskentele saavansa, miehinen itsetunto kokee kolauksen.
    Mieheltä voi jopa loppua seksihalut kyseiseen naiseen ja onpa jopa kuulunut juttua että mies on saattanut pettääkin asian takia!
    Eli sehän tarkoittaa sitä, että yhä tänäkin päivänä mies on sängyssä pomo ja naisen tehtävä on miellyttää miestä oman nautintonsa kustannuksella. Elikä mikään ei oikeasti ole muuttunut, vieläkään.

    Äänestä

  • M24 kirjoitti:

    Sä käsitit asian hieman väärin. Ensinnäkin naiseni ei tarvitse teeskennellä orkkuja. Sitä on siunattu mahdollisuudella saada orgasmeja todella helposti ja vieläpä useita peräkkäin. Lisäksi tunnen kyseisen henkilön sen verran hyvin, että erotan mikä on teeskentelyä ja mikä aitoa... (tiedän mitä teeskentely on). Toiseksi minulla ei ole mitään tarvetta kehua kavereille että saan naisen laukeamaan joka kerta (jos saan), riittää kun itse tiedän omista saavutuksistani. Monella muullakin asialla on todellakin väliä kuin pelkällä naisen orkulla.

    Summa summarum: faktaa on se, että nainen niin kuin mieskään ei voi välttämättä saada orkkuja joka kerta, mutta joka tapauksessa oman nautintoni suurin lähde on naisen orgasmi.

    Tosiasia on niin, että nainen kyllä pystyy teeskentelemään orgasmin, ette te miehet sitä millään tavalla pysty "varmistamaan".
    Mies kuin mies menee lankaan, kun nainen huutaa, vääntelehtii ja supistelee lantionpohjalihaksillaan, suurimmalle osalle naisista tämä on ihan normaalia rutiinia ja mies on autuaan tietämätön.
    Ja eniten teeskennellään juuri sellaisille miehille, joilla on pakkomielle saada nainen orgasmiin. Valitettava tosiasia.

    Äänestä

  • M24 kirjoitti:

    Sä käsitit asian hieman väärin. Ensinnäkin naiseni ei tarvitse teeskennellä orkkuja. Sitä on siunattu mahdollisuudella saada orgasmeja todella helposti ja vieläpä useita peräkkäin. Lisäksi tunnen kyseisen henkilön sen verran hyvin, että erotan mikä on teeskentelyä ja mikä aitoa... (tiedän mitä teeskentely on). Toiseksi minulla ei ole mitään tarvetta kehua kavereille että saan naisen laukeamaan joka kerta (jos saan), riittää kun itse tiedän omista saavutuksistani. Monella muullakin asialla on todellakin väliä kuin pelkällä naisen orkulla.

    Summa summarum: faktaa on se, että nainen niin kuin mieskään ei voi välttämättä saada orkkuja joka kerta, mutta joka tapauksessa oman nautintoni suurin lähde on naisen orgasmi.

    Siis totta hemmetissä sun naises TARVII teeskennellä, jos se on huomannu että oot ihan down jollei hän o saanu!

    En muuten tajua tollasia miehiä, kun pakottaa naista sängyssä johonkin saavutuksiin. Seksin pitäisi olla nauttimista ilman velvollisuuksia.

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Tämä nainen sanoo suoraan kesken seksin jos tuntuu siltä että ei saa orkkuja just tällä kertaa, koska se tietää, että minä suutun todella paljon teeskentelystä. Suhteen alkuvaiheessa se yritti teeskennellä mielyttääkseen minua ,mutta huomasin homman ja siitä ei hyvää seurannu... Teeskentely on niin ala-arvoista puuhaa kuin olla voi. Se on suorastaan miehen häpäisyä. Vähän itsekkyyttä peliin, tytöt! Ei koko ajan tarvi yrittää mielyttää miestä, ainakaan tollasilla likaisilla tempuilla. Minusta ainakin on parempi niinä harvoina kertoina rehellisesti sanoa ettei saa kuin teeskennellä. Tilanne riippu varmaan hyvin pitkälti naisesta. Naiselle joka saa orkun 9/10 kerrasta voi olla helpompi sanoa ettei saa tänään kuin naiselle joka saa orkun vain 1/10 kerralla.

    Uskon, että parisuhteessa eläville teeskentelyllä ei ole niin paljon merkitystä kuin sinkuille. Sen jotenkin ymmärtää, että teeskentelee orkun yhdenillan suhteissa,että sais miehelle jäis hyvä mieli touhuista mutta parisuhteessa jossa kumpikin tuntee ja hyväksyy toisensa täydellisesti ja seksiä harrastetaan saman kumppanin kanssa useita vuosia? Ei mitään järkeä. Kuka jaksaa teeskennellä orkuja miehelleen 10 avioliitto vuoden jälkeen?

    En minä ainakaan ajattele yhdenillan suhteessa miehen tunteita ENEMMÄN kuin vakisuhteessa!
    Kyllä minullakin on takana usean vuoden suhde, jossa teeskentelin useimmiten.
    Satun olemaan "vaikeammin laukeavaa" tyyppiä ja sellaiselle naiselle ei jää muita vaihtoehtoja kuin teeskentely, jos kerran ei oikeasti tule!
    Tämä on vähän sellainen asia, mikä on helppo tuomita jos itse saa helposti orkkuja/omaa orkkuilevan naisen!
    Mutta miettikääpä tällaisia naisia, joilla oikeasti on hyvä jos kerran vuodessa tulee oikea orgasmi? Suuseksistä, puhumisesta, neuvomisesta ja kaikesta muusta mahdollisesta huolimatta?
    On niin helppo tuomita ja ihmetellä sellaisia ongelmia, mitä ITSELLÄ ei ole!

    Äänestä

  • M24 kirjoitti:

    Tämä nainen sanoo suoraan kesken seksin jos tuntuu siltä että ei saa orkkuja just tällä kertaa, koska se tietää, että minä suutun todella paljon teeskentelystä. Suhteen alkuvaiheessa se yritti teeskennellä mielyttääkseen minua ,mutta huomasin homman ja siitä ei hyvää seurannu... Teeskentely on niin ala-arvoista puuhaa kuin olla voi. Se on suorastaan miehen häpäisyä. Vähän itsekkyyttä peliin, tytöt! Ei koko ajan tarvi yrittää mielyttää miestä, ainakaan tollasilla likaisilla tempuilla. Minusta ainakin on parempi niinä harvoina kertoina rehellisesti sanoa ettei saa kuin teeskennellä. Tilanne riippu varmaan hyvin pitkälti naisesta. Naiselle joka saa orkun 9/10 kerrasta voi olla helpompi sanoa ettei saa tänään kuin naiselle joka saa orkun vain 1/10 kerralla.

    Siis ymmärsinkö oikein, että sun naises on oikein tilivelvollinen sulle omista orgasmeistaan?
    Että hänenkö pittää oikein ääneen sanoa, jos ei orgasmia ole tällä kertaa tulossa?
    Nyt oot hyvä mies tehny pahemman luokan virheen..

    Äänestä

  • Kari, 56 kirjoitti:

    Ei se mikään tilivelvollinen ole. Vaan nainen on tyydyttynyt ilman orkkua ja monesti lisäksi paikat on kipeät touhuamisesta niin se sanoo, että mä en saa tänään, laukea jo, mä en jaksa enää, mulla on paikat on kipeät eli pyytää ikään kuin lopettamaan koska muuten minä jyystäisin vaikka kaks tuntia lisää ja odottelisin milloin nainen saa...

    Äänestä

  • Loukkaantunut kirjoitti:

    En minä ainakaan ajattele yhdenillan suhteessa miehen tunteita ENEMMÄN kuin vakisuhteessa!
    Kyllä minullakin on takana usean vuoden suhde, jossa teeskentelin useimmiten.
    Satun olemaan "vaikeammin laukeavaa" tyyppiä ja sellaiselle naiselle ei jää muita vaihtoehtoja kuin teeskentely, jos kerran ei oikeasti tule!
    Tämä on vähän sellainen asia, mikä on helppo tuomita jos itse saa helposti orkkuja/omaa orkkuilevan naisen!
    Mutta miettikääpä tällaisia naisia, joilla oikeasti on hyvä jos kerran vuodessa tulee oikea orgasmi? Suuseksistä, puhumisesta, neuvomisesta ja kaikesta muusta mahdollisesta huolimatta?
    On niin helppo tuomita ja ihmetellä sellaisia ongelmia, mitä ITSELLÄ ei ole!

    No tottahan se on, että nasille jotka laukeavat helposti on helpompaa olla teeskentelemättä sen yhdenkerran kymmenestä tai sadasta kuin naisille jotka eivät saa sitten kirveelläkään. Jokainen meistä on yksilö ja jokaista pitää käsitellä yksilönä. Monesti nämä asiat menee helposti liikaa yleistykseksi. Jos sun miehes rakastaa sua ja hyväksyy sut täysin niin miks sun pitää teeskenellä? Kirjoituksestasi päätellen et ainakaan nauti teeskentelemisestä ja teet sitä, jotta miehesi tuntisi olevan "MIES". Etkö oot kertonu miehellesi, että kuinka vaikea sun on saada orkkuja ja sitä että orkkujen saanti ei ole miehestäsi kiinni. Jos sanot rehellisesti miten asiat on ja lopetat teeskentelyn niin uskon että hommat sujuu paljon paremmin. En usko, että miehesi pahastuu jos se ymmärtää sua. Luulis sullakin olon helpottuvan.

    No, sori jos oon mennyt tuomitsemaan. Mut tärkeintähän on että seksi on kivaa ja siitä nauttii jokainen omalla tavallaan.

    Äänestä

  • M24 kirjoitti:

    Ei se mikään tilivelvollinen ole. Vaan nainen on tyydyttynyt ilman orkkua ja monesti lisäksi paikat on kipeät touhuamisesta niin se sanoo, että mä en saa tänään, laukea jo, mä en jaksa enää, mulla on paikat on kipeät eli pyytää ikään kuin lopettamaan koska muuten minä jyystäisin vaikka kaks tuntia lisää ja odottelisin milloin nainen saa...

    Mutta en tajua tollasta et orgasmi on seksissä pääasia ja pitää oikein ilmoittaa toiselle jos ei tule!
    Sen pitäisi olla spontaani juttu, joka tulee jos on tullakseen, se on vain yksi osa rakastelua eikä mikään pakko, jota ilman kaikki on pilalla.
    No, toivottavasti tyttöystäväsi on sinuun tyytyväinen, sehän tässä tärkeintä.

    Aika painostavalta seksielämältä kuulostaa..
    Onko sulla huono itsetunto, kun tarvitset joka kerta konkreettisen "todistuksen" saavutuksistasi?
    Vähän oudolta kuulostaa kyllä..

    Äänestä

  • Ellu kirjoitti:

    Mutta en tajua tollasta et orgasmi on seksissä pääasia ja pitää oikein ilmoittaa toiselle jos ei tule!
    Sen pitäisi olla spontaani juttu, joka tulee jos on tullakseen, se on vain yksi osa rakastelua eikä mikään pakko, jota ilman kaikki on pilalla.
    No, toivottavasti tyttöystäväsi on sinuun tyytyväinen, sehän tässä tärkeintä.

    Haluan seksillä tehdä naisen tyydyttetyksi /tyytyväiseksi joko orgasmilla tai ilman, koska siitä tulee suurin nautinto minulle. Yleensä (tarkoitan omaa suhdetta)tiedän naisen olevan tyydytetty kun se saa orgasmin, vai olenko väärässä? Joten mulla ainakin on vaikeuksia tunnistaa ilman orgasmia onko nainen tyydyttynyt /tyytyväinen. Lähtökohtanahan on tyydyttää toistensa seksuaaliset tarpeet. Jos seksi päättyy ilman naisen tyydytystä niin olen pettynyt itseeni. Semmoinen rakastelu ei juuri nautinnon puolesta paljon runkkaamisesta eroa.

    "Koska siitä tulee suurin nautinto MINULLE".
    Oletko ajatellut yhtään naisesi nautintoa?
    Vai kuvitteletko että naisen orgasmi=nainen nauttii täysillä?
    No mulla on uutinen teille miehille.
    Orgasmi voi MYÖS naisella olla pelkkä tekninen, joka kertainen tylsä rutiini, jos siihen on menty että aina tähdätään juuri orgasmiin.
    Edellinen juttusi ilmaisi selvästi, miten luulet naisen olevan tyydytetty pelkästään jos hän on saanut.
    Tämä koskee vain miehiä.
    Itse en edes pysty saamaan orkkuja kovin usein (esim. joka päivä) enkä tajua miksi pitäisikään saada? Olisi kamalaa jos mies vaatisi minulta sitä joka kerta, tai pakottaisi oikein tilittämään koska saan ja koska en!
    Naiseuden etu on, että seksi on taivaallista ilmankin että se joka kerta päättyisi orgasmiin.
    Naisen orgasmista on tehty joku ihme "saavutus" miehille, jota ilman ollaan sitten ihan masentuneita ja pettyneitä seksiin.

    Etkä muuten todellakaan ole mikään poikkeus, vaan nykyään kaikki miehet on just tollasia!

    Olen aikalailla sun kans monessa asiassa samaa mieltä. Kyllä minäkin voin nauttia seksistä ilman omaa orgasmia. Ei se haittaa juuri yhtään jos itse jään ilman orkkua. Itse ammennan nautinnon toisen tyydyttämisestä, enkä niin kään itseni tyydyttämisestä. Yritän olla erittäin epäitsekäs sängy hommissa. Pääasia on, että nainen nauttii omalla tavallaan seksistä ilman velvollisuutta tyydyttää miestä.

    Ehkä luulet, että minä vaadin naiseltani, mutta oikeasti homma on toisin päin. Onpa kerran naiseni suuttunut mulle tosi paljon, kun en pystynyt tyydyttämään häntä yhdynnällä (Olin ollu pitkän aikaa ilman ja olin todella herkässä)ja uusinta viiden minuutin kuluttua ei enää kiinnostanut. Naiseni mielestä sormilla,nuolemalla tai dildolla ei saa lähellekkään semmoisia orkkuja kuin kunnon panolla. Vaativa nainen koska tietää mitä voi saada... No, jos homma on päättynyt ennen kuin itse olisin saanut orkkua (esim. paikat liian kipeät rakastelun jatkamiseen)niin ei se itseäni haittaa juuri ollenkaan, mutta todella harvoin naiseni on tyydyttänyt minut loppuun käsillä tai suulla eli kiinnostunut tyydyttämään minut ilman omaa nautintoa. Suihinotto on todella, todella harvinaista ,edes esileikissä. Kun taas itse pyrin aina tyydyttämään naiseni vaikka en pystyis saamaan seksuaalista nautintoa, puhumattakaan orkuista.

    sairas tyyppi, anteex vaan

    Joko oot ite ihan pökö tai muijas on ihan skitso, mutta ei toi oo todellakaan nautittavaa touhua, jotkut vitun pakko-orgasmit!
    Menkää takasin kasvatuslaitokseen.

    Äänestä

Taas kerran - Yksilöitä olemme me. Olen joskus seurustellut muutaman kuukauden sellaisen tytön kanssa joka sai mielettömän helposti, jopa jo "lämmittelyvaiheessa" kun hieroin pimppiä hänen housujensa (farkut) läpi. Tyttö oli kyllä muutenkin sellainen että kun se innostui, niin sitten naitiin kanssa. ...ja olihan se miehiselle itsetunnolle mannaa kun toinen saattoi saada kuusi, seitsemänkin orkkua alle kahden tunnin session aikana (sis. lämmittelyt. en ole mikään supermies - enkä yritäkään.). (terveisiä Marialle!)
Olen toisaalta tavannut myös naisia / tyttöjä joille en ole saanut orgasmia aikaan - ei millään ilveellä ja siihen oli tyytyminen.

Myös orkkujen voimakkuudessa on eroja. Tuo jo edellä mainitsemani tyttönen ei saanut mitään "maata järisyttäviä" mutta pääsi melkein heti uudestaan mukaan. Nykyiseni on toista maata, orkku on työn takana ja vaatii melkoisesti viitseliäisyyttä, mutta saa paljon voimakkaampia orkkuja (n. 95% yhdynnöistä). Nykyiseni myös vaatii ainakin tunnin tauon ennenkuin klitorikseen voi laukeamisen jälkeen koskea, eli ei pääse uudestaan mukaan.

Uskottava se on ME OLEMME ERILAISIA - JA HYVÄ NIIN!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

M24 kirjoitti:

Suurimman osan nautinnostani tekee se kun nään, että avopuolisoni saa ihania isoja orkkuja ja vielä monta. Voisin sanoa, että nautinnostani 95% tulee naisen tyydyttämisestä ja 5% sittä kun laukean.
Yleensä avopuolisko on erittäin tyydyttynyt ja jopa paikat hellinä rakastelusta, ennen kun annan itselleni luvan tulla. Mutta entäs kun nainen ei saa tai tulen vahingossa liian aikaisin? Tällöin tulee vähän semmoinen "riittämätön" olo, vaikka rakastelun jälkeen vaimo sanookin, että se oli ihanaa ja nautin paljon vaikka en saanutkaan orkkua. Mutta minä taas en, ainakaan kovin paljon nauttinut. Nautin ainoastaan silloin 100% kun näen, että nainen kiemurtelaa orkuissa ja repii lakanoita samalla. Suihin otto on ainoa muoto millon oma orkku on pääasia. Joka kerta kun vaimo saa mutta minä en olen paljon tyytyväisempi kuin silloin kun minä saan mutta vaimo ei.

Seksi meidän kahden välillä on upeeta ja sitä on paljon ja se on säilynyt kiihkeänä alku huuman jo haiduttua (yli 3vuotta yhdessä)

Toki ymmärrän, että aina ei voi saada ja mieskin on joskus herkempi (eteenkin silloin kun on ollu jonkin aikaa ilman).

Tavoittelenko minä täydellistä naisen tyydytystä liikaa joka kerta?ja jos se ei onnistu niin petyn hieman ja joskus jopa aika paljon.

KYLLÄ TEKEE HYVÄÄ NÄHDÄ KUN NAINEN NAUTTII!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu