Uusi kylmä sota: kauhun epätasapaino

Juttelin erään venäläisen kanssa Georgian sodasta. Hänen mukaansa Venäjä toimi kuten mikä tahansa valtio, jos sen rajojen sisäpuolelle tulee toinen valtio sen kansalaisia tappamaan. Tästä sai alkunsa Venäjän vastareaktio.

Venäjä on hieman ahdistunut. Ei ole hyvä että sen läntisiä rajoja aletaan taas militarisoida. Kaiken järjen mukaan on Venäjän vastattava myös militarisoimalla. Ja jos joku USAn sateliittivaltion roolista unelmoiva pikkujohtaja Georgiassa liikaa ryppyilee, on sekin huono asia.

Tieto on valtaa, ja lännessä tiedon valta on länsimielisillä. Siksi emme tarpeeksi usein ja tarpeeksi helposti saa tietää asioiden todellista luonnetta, vaan meidät uskotellaan pitämään Venäjää pahana vihollisena. Kuitenkaan eivät venäläiset ole pahoja. Eivät ainakaan amerikkalaisia pahempia. Varmaa on, että Venäjän johtajat ovat tappaneet ihmisiä viimeisen kymmenen vuoden aikana vähemmän kuin USAn johtajat.

USA rakentaa uutta kylmää sotaa. Toivottavasti kuitenkaan Georgian sota ei ole merkki sen kuumasta aloituksesta. Uudessa kylmässä sodassa USA olisi Venäjää vahvempi jo alkuasetelmilta. Ehkä tällainen kylmä sota siksi helposti lämpiää sellaiseksi sodaksi, jossa viholliset alistetaan, eikä kylmiä tai kuumia sotia liberalistista ja demokraattista länttä vastaan enää koskaan voi syntyä.
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin mitenköhän on tuon totuuden yksipuolisuuden kanssa.

Jo pelkästään Venäjä, tai pitäisi sanoa Venäjän Federaatio on jotain muuta kuin pelkästään venäläiset.

Joten tuo avara totuus venäläisen suusta ei kata ihan kaikkea.

Toinen pikku juttu: Georgia ei ole venäjän Federaation osa vaan itsenäinen suvereeni valtio.

No löytyyhän yhä maailmalta karttoja joissa Suom kuuluu osaksi Venäjää....

Mutta mitä ovat ne Venäjän kansalaiset joita joku on tullut tappamaan.

Ennen 8.8.2008 osseetit tulittivat raketein Etelä-ossetiassa olleita kyliä ja kävivät jatkuvasti ryöstelemässä georgialaisia.

Eli Georgian hallitus katsoi että sen on puolustettava omia kansalaisiaan...

venäjällä on ilmeisesti "hyväksyttävää" että joitakin kansallisuuksia kohdellaan muita huonommin.

Esimerkiksi monet suomen sukuiset kansat joutuvat vainon kohteeksi. Esimerkiski Marien järjestöjen johtajia on pahoinpidelty ja tapettu ilman että Venäjän viran omaiset siihen puuttuisivat.

Joten toki ymmärrän venäläisen käsityksen siitä, että osseettien rikokset voi sivuuttaa.

Mitä venäläisiä Etelä-Ossetiassa on? Kyse on siitä, että osa osseeteista on säilyttänyt myös venäjän kansalaisuuden ja ovat siis kahden maan kansalaisia.

Siis osseetteja kun osallistuvat "kansanäänestykseen" ja venäläisiä jotta heihin kohdistetut "vainot" voidaan väittää kohdistuneen venäläisiin.

Vainot on vähän samaa uskottavuus luokkaa kuin saksalaisten "vainot" Tsekkoslovakiassa ja Puolassa 1030 luvun alussa.... niitä ei koskaan todellisuudessa tapahtunut mutta niillä saatiin kunnon verilöyly perustelluksi....

Ja vielä 1990-luvulla serbien sepittämät tarinat muslimein rikoksista Balkanilla voi ottaa esimerkiksi.

Serbit levittivät uutisia että muslimit raiskaavat serbinaisia ja on uhka kaikille serbeille: ja niin serbit saivat perusteen itse raiskata 2-50 000 musliminaista ja teurastaa saman verran muslimeita.

Ja juuri tuon valheen perusteella Venäjä ja Serbia kieltäytyvät tunnustmasta Kosovoa.

Lännen totuudella ja Venäjän totuudella on usein karmaisevan suuri ero.

venäläiset eivät koskaan anna tosiasioiden haitata "totuuden" rakentelua.

Piikkiq

ps. osialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä
  • Tiedätkö, juttusi on hämmästyttävän yhtenevä omani kanssa. Ainoana ja ehkä olennaisimpana erona on tieto: mistä kukin olemme tietomme saaneet, tai paremmin, mihin tiettoon haluamme uskoa, ja onko meillä kaikki tieto käytettävissämme.

    Edustat varsin selvästi lännen muutaman tiedotusvälineistön piirissä kasvanutta länsimaalaista. Kuitenkin jo pelkästään Chomskylla on Kosovosta sanasensa sanottavana.

    Tuo tiedon ongelma on kaikkein olennaisin. Varmaa tietoa on vain autettisesti kokemasi ensikäden havainnot, tai jokin minkä olet päässäsi täydellisesti ymmärtänyt. Ja näidenkin kohdalla voi tulla aina havainto ja ymmärrysvirheitä. Sama koskee meitä jokaista. Näin olennainen seikka ei kuitenkaan ole usein kovinkaan selkeä, sillä kyse ei ole pelkästään tiedosta, vaan myös vallasta, vaikka joku onkin ne liittänyt yhteen väitteeseen: tieto on valtaa.

    Niin, en minä missään nimessä ole varma onko se nyt USA joka on tehnyt pahojaan, ja onko venäläinen ystäväni omien lähteidensä aivopesemä. Kuitenkin tiedän että Yhdysvaltojen oikeudenmukaisen demokratiaan pakottamisen seurauksena ihmisiä on kuollut paljon, ja vieläpä enemmän kuin Venäjän sodissa Tshetsheniassa.

    USA on vahvempi osa puoli, joka jatkuvasti pönkittää asemaansa ja karsii vihollisiaan. USA on ollut hyökkäävä. Siksi kallistunun uskomaan ystävääni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


chavista kirjoitti:

Juttelin erään venäläisen kanssa Georgian sodasta. Hänen mukaansa Venäjä toimi kuten mikä tahansa valtio, jos sen rajojen sisäpuolelle tulee toinen valtio sen kansalaisia tappamaan. Tästä sai alkunsa Venäjän vastareaktio.

Venäjä on hieman ahdistunut. Ei ole hyvä että sen läntisiä rajoja aletaan taas militarisoida. Kaiken järjen mukaan on Venäjän vastattava myös militarisoimalla. Ja jos joku USAn sateliittivaltion roolista unelmoiva pikkujohtaja Georgiassa liikaa ryppyilee, on sekin huono asia.

Tieto on valtaa, ja lännessä tiedon valta on länsimielisillä. Siksi emme tarpeeksi usein ja tarpeeksi helposti saa tietää asioiden todellista luonnetta, vaan meidät uskotellaan pitämään Venäjää pahana vihollisena. Kuitenkaan eivät venäläiset ole pahoja. Eivät ainakaan amerikkalaisia pahempia. Varmaa on, että Venäjän johtajat ovat tappaneet ihmisiä viimeisen kymmenen vuoden aikana vähemmän kuin USAn johtajat.

USA rakentaa uutta kylmää sotaa. Toivottavasti kuitenkaan Georgian sota ei ole merkki sen kuumasta aloituksesta. Uudessa kylmässä sodassa USA olisi Venäjää vahvempi jo alkuasetelmilta. Ehkä tällainen kylmä sota siksi helposti lämpiää sellaiseksi sodaksi, jossa viholliset alistetaan, eikä kylmiä tai kuumia sotia liberalistista ja demokraattista länttä vastaan enää koskaan voi syntyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu