Muistatko koskaan niitä kertoja, kun seisoimme tai istuimme vierekkäin ja saatoimme sanoa aivan saman asian aivan samalla sekunnilla? Muistan yhä miltä muiden ilmeet silloin näyttivät. Muistan yhä miten spontaanilla eleellä pyyhkäisit kerran pois hameelleni kaatunutta olutta, ja minkä kommentin se kirvoitti vieressäsi seisoneelta naiselta. Olisit kuivannut sen paperiliinalla - huomasin, mutta et voinut. Olimme kuin lasin alla ja siirryit pöydän toiseen päähän istumaan. En voinut kuin hymyillä surumielisesti, sillä niin se tulisi aina olemaan. Ainoan kerran kun viimein pääsin lähelle sinua ja muiden mielipiteillä ei enää ollut merkitystä, oli se jo myöhäistä.
En ole tainnut kuin kaksi kertaa sanoa sinulle sen, mitä todella olen halunnutkin sanoa. Kerran tekstiviestillä ja kerran sitä ennen yhtenä aamuyönä eräällä torilla. Yli neljä vuotta minä suljin sanoja sisälleni ja ajattelin tarkoittavani hyvää. Nyt -- en tiedä oliko se kaikki sen arvoista. Ehkä säästäessämme niin raivokkaasti muita emme muistaneetkaan säästää enää itseämme.
En ole tainnut kuin kaksi kertaa sanoa sinulle sen, mitä todella olen halunnutkin sanoa. Kerran tekstiviestillä ja kerran sitä ennen yhtenä aamuyönä eräällä torilla. Yli neljä vuotta minä suljin sanoja sisälleni ja ajattelin tarkoittavani hyvää. Nyt -- en tiedä oliko se kaikki sen arvoista. Ehkä säästäessämme niin raivokkaasti muita emme muistaneetkaan säästää enää itseämme.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.