mistä tilastoja tms.?

PANIIKKIHÄIRIÖ
















Psykologian tutkielma















SISÄLLYS


1.JOHDANTO...........................................................................1

2.PANIIKKIHÄIRIÖ- MISTÄ OIKEIN ON KYSE................2- 4

3.MITKÄ OVAT PANIIKKIHÄIRIÖN AIHEUTTAJAT.......4- 5

4.HOITO.....................................................................................5

4.1 Psykoterapeuttinen hoito..................................................6- 7

4.2 Lääkehoito........................................................................7- 8

4.3 Sairaala- vai itsehoito.......................................................8

5. POHDINTA...........................................................................9

LÄHTEET.................................................................................10 -1-




1.JOHDANTO


Tutkimustyömme aihe käsittelee paniikkihäiriötä, joka kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Tavoitteena meillä oli selvittää paniikkihäiriöiden syitä ja paranemismahdollisuuksia. Siksi teimmekin työhömme kaksi pääkysymystä, joihin haluamme tuoda vastauksen:


1.Mistä paniikkihäiriöt johtuvat?

2. Miten paniikkihäiriöitä hoidetaan?


Vastauksia näihin kysymyksiin saimme useasta tietolähteestä. Pohjatietona työllemme olemme käyttäneet kirjatietoa ja verranneet sitä katsomaamme filmiin ja omiin ajatuksiimme .


Aiheemme valintaan vaikutti se, ettemme tienneet paniikkihäiriöistä mielestämme tarpeeksi. Aiheen pitäisi olla tutumpi, sillä se on koitunut erittäin yleiseksi kansansairaudeksi. Näin haluammekin tuoda esille mahdollisimman selkeän käsityksen aiheestamme sekä itsellemme että muille. -2-



2. PANIIKKIHÄIRIÖ- MISTÄ OIKEIN ON KYSE



Katsellessamme filmiä, havaitsimme paniikkihäiriötä esiintyvän erittäin monella suomalaisella, n.100 000 väkiluvustamme. Usea paniikkihäiriö potilas tuntee pakokauhua saaneestaan kohtauksesta, hän voi jopa pakokauhun vallitessa mennä maahan makaamaan muita huomioon ottamatta. Potilaalla saattaa olla tunne omasta itsetunnostaan niin huono, että ajattelee jopa itsemurhaa.


Paniikkihäiriöstä on ruvettu puhumaan vasta viime vuosina, vaikka kukaan ei ollut kuullut kymmenisen vuotta sitten vielä tällaisesta sairaudesta. Kyseessä ei ole mikään uusi, tuntematon ja äkillisesti puhjennut tauti, joka on juuri lähtenyt leviämään. Tämä sairaus on monille lääkäreillekin myös tuntematon.


Paniikkihäiriö kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin, joka hyväksyttiin suomalaiseen tautiluokitukseen vasta vuonna 1987. Tämä ei ole sairautena ja oireryhmänä mikään uusi ilmiö, vaan aikaisemmin tätä oireryhmää kutsuttiin usealla eri nimellä.


Paniikkihäiriötä on tavattu ihmisissä jo pitkään, joten se ei ole mikään tämän ajan uusi muotisairaus, mutta on myös mahdollista, että paniikkihäiriöt ja erilaiset stressisairaudet ovat yleisimpiä nykyaikana. Koska nykyisessä yhteiskunnassa syrjäänvetäytyminen on vaikeampaa kuin maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa. (Lepola 1992, s.16-17. )


Paniikkihäiriön tyypillinen oire on äkillisesti ilmaantuva voimakas ahdistus ja pelkotila, johon ei alussa tunnu löytyvän syytä ( Helminen 1995, s. 203 ). Tavallisimpia oireita ovat sydämentykytys, kuumat ja kylmät aallot sekä kuoleman- tai sekoamisenpelko. Jotkut saavat vapinaa, joitakin alkaa huimata.

-3-

Monet alkavat hikoilla enemmän sekä tulee myös pahoinvointia ja ylihengitystä, josta seuraa usein jäsenten puutumista, pistelyä ja potilas voi mennä jopa tajuttomaksi. (Lepola 1992, s.17-18. ) Paniikkikohtaukset voivat olla yksittäisiä monillekin meille, mutta lääkärit puhuvat paniikkihäiriöistä vasta sitten, kun kohtauksissa esiintyy edellä mainituista oireista ainakin neljä kuukauden aikana tai kohtauksesta on seurannut kuukauden mittainen pelko kohtauksen uusiutumiseen.(Eränen 1991, s.50-51. )


Kohtaukset tulevat yllättäen, mutta ne eivät ole sellaisten tilanteiden aiheuttajia joissa ihmiset kohtaavat kiusaantumisen- ja ahdistuneisuuden tunnetta. Paniikkikohtaukset yllättävät usein kauppajonossa, junassa, linja-autossa, koulussa, ruuhkissa, liikennevaloissa tai työpaikoilla. Muutamille potilaille kohtaukset tulevat pitkällä kaduilla, aukeilla paikoilla, kuten sillalla tai torilla. Ensimmäiset kohtaukset eivät tule aina julkisilla paikoilla, joissa on paljon ihmisiä, vaan ne voivat tulla myös kotona tai ollessaan yksin jossakin. ( Lepola 1992, s.18-19. )


Useat paniikkihäiriötä sairastavat ihmiset alkavat välttämään sellaisia tilanteita ja paikkoja, joissa kohtaukset ovat sattuneet. Tämä johtaa siihen, että sairastava ihminen pelkää paikkoja, joista ei pääse kohtauksen sattuessa pakenemaan.( Eränen 1991, s.51. )


Paniikkihäiriötä voidaan sanoa hoidettavaksi sairaudeksi vasta sitten, kun kohtauksia ruvetaan pelkäämään tai ne haittaavat ihmisen jokapäiväistä elämää. Tätä sairautta esiintyy eniten nuorilla naisilla, joille useimmiten ensimmäiset kohtaukset ovat tulleet nuoruusiässä tai aikuiseksi varttumisen alkuvaiheissa tai jopa alle kouluiässä.

( Lepola 1992, s.19. ) Paniikkihäiriön esiintymiseen tarvitaan kolme päätekijää, joista kahden esiintyminen johtaa sairastumiseen: perinnöllinen alttius, itsetunnon normaalia kehitystä häirinnyt tekijä varhaislapsuudessa sekä akuutti laukaiseva tekijä myöhemmällä iällä (Helminen 1995, s.204-205 ).


Ensimmäiset kohtaukset potilas kokee elämäänsä uhkaavana ja pelottavana tekijänä. Potilas menee kiireesti terveyskeskukseen tai päivystyksen vastaanotolle.


-4-

Hänelle tehdään erilaisia kokeita päivystysosatolla, mutta kokeista ei löydetä vaustauksia. Oireet ovat usein jo poissa potilaan saavuttua lääkäriin, koska normaalisti kohtaus kestää vain kymmenestä minuutista puoleen tuntiin tai tuntiin. Lääkärissä toistuvat "turhat" käynnit lisäävät potilaan ahdistuneisuutta tai huolestumista omista asioista. ( Lepola 1992, s. 20-21. ) Potilaalle tulee tunne, ettei lääkärit ota todesta hänen sairauttaan ja kuitenkin hän kokee sairautta uhkaavimpana, koko elämäänsä rajoittavana tekijänä, joka johtaa potilaan elämäntilansa kaventumiseen ( Helminen 1995, s. 203 ). Myöhemmin kohtaukset tulevat ilman mitään syytä, mutta usein tilanteissa, missä potilas pelkää niiden esiintyvän

( Lepola 1992, s.20 ).




3.MITKÄ OVAT PANIIKKIHÄIRIÖN AIHEUTTAJAT



Lukiessamme eri tietolähteitä huomasimme, että paniikissa johtavana tunteena pidetään voimakasta pelkoa ja ahdistusta. Paniikkihäiriön aiheuttajia on useita ja havaitsimme, että kohtauksien aiheuttajana on yleensä jokin vastoinkäyminen.


Viime vuosina on paniikkihäiriön tutkimuksissa todettu, että sairaudella on biologinen pohja. Ahdistuneilla potilailla havaittiin aivorungon ja aivojen välittäjäaineiden toiminnassa muutoksia. ( Huovinen, 5/92, s. 56. )


Noin 40 vuotta sitten havaittiin, että ahdistuneilla potilailla olivat veren maitohappopitoisuudet rasituksen yhteydessä huomattavasti korkeammat kuin terveillä ihmisillä. Kokeellisesti todettiin, että paniikkikohtauksista kärsineille potilaille annettiin esim. maitohappoa sekä kofeiinia ja näin he saivat kohtauksen. Tutkimuksilla päätettiin, että paniikkikohtauksen levottomuuden, pahoinvoinnin, hikoilun ja monien muidenkin oireiden aiheuttamisessa kohoavalla veren noradrenaliinilla ja metaboliitilla on hyvin keskeinen merkitys.

-5-


Kohtauksiin liityy usein jokin tärkeä tapahtuma, joka laukaisee paniikkihäiriön. Tämä laukaiseva tekijä on useimmiten sattunut kolmisen kuukautta aikaisemmin. Näitä laukaisevia tekijöitä ovat mm. avioero, lähiomaisen menetys, työpaikan menetys, pitkään jatkunut stressi tai muu vastaava negatiivinen kokemus paitsi useille myös positiivinen kokemus voi laukaista sairauden. ( Lepola 1992, s.35, 20. )




4. HOITO



Paniikkihäiriön hoitomenetelmiä on useita erilaisia. Monet potilaat, jotka kärsivät paniikkihäiriöistä, ovat menettäneet toivonsa paranemiseen. Panikkihäiriötä kärsivistä potilaista 90 prosenttia saa kuitenkin apua asianmukaisesta hoidosta. Hoitoon hakeutuvan potilaan diagnoosin teko on joskus vaikeaa. Kun oikea diagnoosi löydetään, potilaat saattavat olla niin helpottuneita, ettei sen kummempaa hoitoa tarvitsekaan. ( Lepola 1992, s.37-38. )


Parhaan tuloksen hoidossa on saavuttanut psykoterapia ja lääkehoito. Havaitsimme kuitenkin itsehoidonkin olevan tärkeä osa paranemista. Kun potilas oppii tuntemaan oman sairautensa ja suhtautuu oireisiin oikein, se lievittää niitä. Paniikkihäiriö voi myös olla avain psyyken kiehtovaan maailmaan ja sen ymmärtäminen rikastuttaa elämää ja luo siihen syvyyttä. ( Helminen 1995, s.205, 207. )


Potilaan paranemista helpottaa usein jo se, ettei kysymyksessä ole sydämentykytyksistä johtuva sydänsairaus. ( Huovinen, 5/92, s. 56.) Paniikkihäiriö ei ole kuolemaan johtava sairaus.




-6-


4.1 Psykoterapeuttinen hoito



Psykoterapeuttinen hoito on koitunut monelle potilaalle helpottavaksi tekijäksi. Käyttäytymis-, ryhmä- ja rentoutusterapiat ovat osoittautuneet parhaimmiksi psykoterapia muodoiksi. (Helminen 1995, s.205. )


Psykoterapeuttisesta hoidosta on höytyä toissijaisten ongelmien rarkaisemiseen kuten

tuleva ahdistuneisuus, masennus tai perhevaikeudet. Varsinaisiin kohtauksiin psykoterapialla ei pystytä vaikuttamaan. ( Lepola 1992, s.38. )


Ryhmäterapiassa paniikkihäiriöistä kärsineet potilaat kokoontuvat keskustelemaan sairaudestaan. Ryhmässä jäsenet tukevat toisiaan ja tuntevat etteivät ole vaivansa kanssa yksin. ( Helminen 1995, s.205. ) Ryhmäterapia antaa toivoa siihen, että sairaus on voitettavissa.


Perheterapiaa tarvitaan ratkaisemaan potilaan ja läheisten välisiä suhteita. Useasti outo ja tuntematon sairaus kohtauksineen on saanut potilaan aviopuolison tuntemaan syyllisyyttä siitä, että hän on toiminnallaan ollut jotenkin syypää sairastumiseen. Myös sairastuneen lapsen vanhemmat ovat epätoivon partaalla luullessaan lapsensa olevan parantumattomasti sairaana. Tunne siitä, että perhettä hoidetaan kokonaisvaltaisesti, on tuonut suurta apua perheterapiaan osallistuneille. ( Lepola 1992, s.41. )


Paniikkihäiriöön liittyvää välttäytymiskäyttäytymistä on hoidettu hyvin tuloksin käyttäytymisterapialla. Potilas ei uskalla mennä paikkoihin, missä on saanut paniikkikohtauksen. Vähitellen hän välttää kaikkia paikkoja ja ei kulje missään. Tästä kärsii tavallisesti koko perhe. Potilaat voivat käydä fysikaalisessa hoidossa, jossa he saavat rentoutus- ja hengitysharjoituksia. Tätä kutsutaan rentoutusterapiaksi.

( Huovinen 5/92, s.56. )


-7-


Kognitiivisessaterapiassa potilaille opetetaan hallitsemaan itseään paniikkikohtaustilanteissa. Sen jälkeen heitä kannustetaan kokeilemaan oppimaansa. Eräissä Amerikkalaisissa tutkimuksissa on todettu kognitiivisenterapian auttaneen 90 prosenttia paniikkihäiriöpotilaista. Oireiden palautuminen terapian jälkeen on ollut harvinaista. ( Lepola 1992, s.42. )




4.2 Lääkehoito



Paniikkihäiriöön tehokkaasti vaikuttavat lääkkeet löydettiin jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Lääkkeitä on keksitty useita, mutta ns. trisykliset masennuslääkket soveltuvat parhaiten paniikkihäiriön lääkehoitoon. ( Lepola 1992, s.38. ) Lääkkeiden avulla oireiden pahentuminen hidastuu ja potilas voi elää jokseenkin normaalia elämää. Lääkehoitoa voidaan jatkaa vuosiakin, onhan paniikkihäiriö pitkäaikainen ja hankala sairaus. Muutaman viikon lääkityksen jälkeen on saatu useimmiten jo toivottu vaikutus.

( Helminen 1995, s.206. )


Lääkehoidon alkuvaiheessa potilaat saatavat olla herkkiä lääkkeiden sivuvaikutuksille. Hoito kannattaa aloittaa pienillä annostuksilla, koska sivuvaikutusten takia potilaan suhtautuminen voi muuttua kielteiseksi. Alkuvaiheen ongelmat menevät kuitenkin ohi suhteellisen nopeasti. ( Lepola 1992, s.38-39. )


Kun lääkitystä om jatkettu noin kuukauden ajan, potilas huomaa oireittensa vähenevän. Lääkitystä ei kuitenkaan vielä piennennetä, varsinkaan lopeteta.

Kun potilas on täysin oireeton, lääkitystä on jatkettava kumminkin vielä useita kuukausia. Vähitellen lääkitystä pienennetään asteittain 2-3 kuukauden ajan. Lääkitys joko lopetetaan


-8-

kokonaan tai etsitään pienin mahdollinen annos, jolla oireet pysyvät poissa. ( Lepola 1992, s.39.)


Joskus oireet voivat uusiutua lääkityksen lopettamisen jälkeen, tällöin lääkehoito tulisi aloittaa uudelleen saman hoitokaavan mukaisesti. Laukaiseva tekijä saatta olla konkurssi, kriisi ihmissuhteissa, avioero tai muu vastoinkäyminen. Oireiden uusiutuminen ei ole merkki epäonnistuneesta hoidosta vaan sairauden luonnollisesta kulusta. ( Helminen 1995, s.207. )




4.3 Sairaala- vai itsehoito



Pitkään jatkunut paniikkihäiriö saattaa joskus vaatia sairaalahoitoa työkyvyn arvioimiseksi ja palauttamiseksi. Tutkimukset edellyttävät myös sairaalassa oloa. Useimmin paniikkihäiriöitä voidaan hoitaa ilman sairaalavaihetta tai ainakin siten, että sairaalahoitoa tarvitaan suhteellisen vähän. Lääkitystä jatketaan sen jälkeen avohoidossa. ( Lepola 1992, s.42-43. )


Tutkimuksissa on havaittu, että kahvin ja teen kofeiini pahentaa kohtauksia, vapinaa ja sydämentykytystä. Myös runsas alkoholin käyttö lisää kohtauksia krapulapäivinä. Turha stressi tulisi myös vähentää, sillä sillä on myös omat vaikutuksensa kohtauksen syntyyn. Itsehoidossa tärkeänä tekijänä on riittävä uni ja hyvä yleiskunto. ( Huovinen 5/92, s.56. ) Liikunta auttaa paniikkipotilaan kuntoutuksessa. Liikunta parantaa fyysistä kuntoa, mutta sillä on merkitystä ahdistuneisuuden vähentäjänä ja jännityksen laukaisijana. Pelkojen voittamista voidaan myös parantaa itsehoidolla, vaikkapa jonkun tukihenkilön avulla. Kuntoutuskursseilla voi myös rohkaista potilaita pelon voittamiseen. ( Lepola 1992, s.43. )




-9-




5. POHDINTA



Tutkielmaa on ollut mielenkiintoista tehdä, koska on saanut tietää minkälainen sairaus paniikkihäiriö todellisuudessa on. Vaikka paniikista puhutaan paljon, on epäselvää, mitä sillä tarkoitetaan joskus. Sillä tarkoitetaan tunnetilaa ja toimintaa.


On ollut hyvin mukavaa tutustua paniikkihäiriöön ja saada näin laajemman käsityksen tästä sairaudesta, joka vaivaa useita suomalaisia.


Jaoimme heti alussa puoleksi osat mitä rupeamme tekemään ja tutkimaan. Joten tällaisella jaolla työ edistyi nopeasti. Vaikeinta meille tutkielman tekemisessä on ollut laittaa omia mielipiteitä asioista, koska emme tienneet paniikkihäiriöstä tarpeeksi paljon. Keskustelimme vastaantulevista ongelmista ja saimme näin yhteisymmärräksellä vastauksen ongelmiimme.


Olemme huomanneet, että meillä olisi hyvä mahdollisuus tutkia jatkossa paniikkihäiriötä lääketieteen kannalta.

-10-




LÄHTEET




1. Eränen, Liisa 1991. Katastrofi psykologia, VAPK-Kustannus


2. Helminen, Soile 1995. Mikä minun on: Kertomus paniikkihäiriöstä ja toipumisesta,

Gummerus Kirjapaino Oy


3. Huovinen, Maarit Kotiliesi 5/92. Paniikkihäiriö


4. Lepola, Ulla 1992. Kun paniikki iskee. Kirja Kiehinen Oy