Ihastumisen tunne

Eiköhän se ihastus muutu suhteen syventyessä rakastumiseksi, yhdessä olo taas rakkaudeksi ja rakkauden synnyttää kiintymys ja kun kiintyy ja jää sen kanssa yksin niin toisesta osapuolesta se tuntuu silloin pakkomielteeltä, ei toisesta, ei rakkaus ole pakkomielle, tottakai sitä haluaa saada sen mitä on menettänyt takaisin, jopa pakkomielteen omaisesti, mutta mitä tässä maailmassa on sen eten tehtykään, rakennettu Taj Mahal, sodittu sotia, tehty itsemurhia jne jne..

että ihastumisen kohde on hyvinkin usein mielessä.
Pakkomielteeseen lipsumisen rajaa en oikein tiedä..jos seinät päällystetty kuvillaan ja vaanii nurkkien takana:)) niin olisi siinä jo varmaan liikaa.
Irti yrittäisin päästää,jos toinen ei yhtään tuntuisi olevan kiinnostunut.
Oikeaa rakkautta voi olla vasta kun todella tuntee toisen hyvineen ja huonoine puolineen.Ihastuneenahan näkee mielellään vain hyviä ominaisuuksia toisessa ja usein kai kaikki lähtee siitä että tuntee seksuaalista vetoa toiseen.
Kiinostuksen kyllä usein vaistoaa ja sitä on jopa harmittavan vaikea peittää.Minä olen jäänyt kiinni oikein perusteelisesti oli se sitten hyvä tai huono..

mun mielestä ihastus muuttuu rakkaudeksi siinä vaiheessa,kun ei uskalla enää edes katsoa tai saati sitten mennä juttelemaan,koska tunne on jo niin vahva.Ja tunteesta pitää pystyä päästämään irti,jos toinen ei ole kiinnostunut pätkän vertaa tai vaikka onkin varattu.
No sitä en kyllä kerro miten olen osoittanut kiinnostukseni häneen,mutta jotenkin kuitenkin joskus ja hän tietää siitä.

onko tää jo pakomielle?