Mielivaltainen työeläkevakuutusyhtiö Varma?

En ole pystynyt käymään töissä yli vuoteen ja sairastan vaikeaa masennusta.

Työeläkevakuutusyhtiö Varma hylkäsi määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeeni vedoten siihen, etten ole työeläkelakien mukaan työkyvytön. Minulla on nyt neljän lääkärin lausunto työkyvyttömyydestäni eikä näiden lausuntojen mukaan työkyvyttömyydessäni ole tulkinnanvaraa.

Sain päätöksen Varmalta ja tein valituksenkin jo kesällä ja vielä muutoksenhakulautakunnalle. En ole mikään taitava kuvailemaan asiaa eli työkyvyttömyyttäni tarkasti ja oireitani ja vakuutusyhtiö ohitti lääkärien lausunnotkin, koska he eivät kuulemma hevin muuta ratkaisujaan.

Vasta nyt alan tuntea päätöksen vääryyden ja vointini on sen vuoksi huonontunut rajusti. Mistä saisin apua tai miten kannattaisi toimia mahdollisimman pian päätöksen oikaisemiseksi, jotta jaksan kuntoutua mahdollisimman pian takaisin työelämään.

Olen kuullut, että "älä ota tätä itseesi, näin käy muillekin, jne." Tuo ei auta, vaan masentaa vain.
5456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin, KELAn työryhmäkin on ihmetellyt, että kuinka kummassa vakuutuslääkärit potilasta näkemättä tekevät erilaisen diagnoosin kuin hoitavat lääkärit. Ongelma liittyy juuri masennukseen.

Vakuutuslääkäir yrittää säästää vakuutusyhtiön rahoja ja hoitavat lääkärit hoitavat potilasta.

Se, mitä voit tehdä, riippuu aika paljon koulutustaustastasi. Jos olisit juristi, eivät vakuutuslääkärit olisi edes yrittäneet tuota temppua. Arvattavasti he eivät pitäneet mahdollista rettelöintiäsi tehokkaana uhkana.

Masennusta voi hoitaa urheilulla. Liikkuminen toimii vähintää yhtä hyvin kuin lääkitys.

Äänestä

Jos sinulla on neljän lääkärin lausunto työkyvyttömyydestäsi, niin onkohan niistä yhtään psykiatrin lausunto? Oletko lukenut ne todistukset, onko siellä tulkinnan varaa, sanoja vain, ehkä, pystyy lievästi jo sosiaaliseen toimintaan, jne.
Lääkärin todistus pitää olla vakuutusyhtiössä niin karmaisevaa luettavaa, että siellä todella ymmärretään työkyvyttömyys. Itse kun luin lausuntoni, niin itku tuli ja ajattelin, että tässä ei selviä elämään millään, mutta niin tuli myös eläkepäätös ja pikkuhiljaa olen saanut elämän syrjästä kiinni.
Kyllåä se oma kertomus myös painaa ja siihen kannattaa panostaa, pyytää vaikka apua ystäviltä tai ammattilaiselta.

Äänestä
  • Niin. En tiedä. Jokin on vikana. Ehkä se, etten vain ole riittävän sairas. Eivät ole lausuntoni karmaisevaa luettavaa. Tilanteeni ei ole karmaiseva. Vakuutusyhtiön asiantuntijalääkärin lausunnossa lukee mm.: hja ei ole akuutin suisidaalinen eikä psykoottinen... En olekaan, mutta ainakaan menneisiin kuukausiin en ole pystynyt töihin. Enkä juuri nyt. Tulevaisuudesta en tiedä, toivottavasti voin paremmin.

    Lausunnoista kuntoutustutkimuksen lääkärinlausunto on fysiatrian erikoistuvan lääkärin lausunto, mutta liitteenä on psykiatrin konsultaation lausunto ja siinä on työkyvyn osalta, että työkyvytön nykyiseen työhön eli ei hyvä. Tuossa lausunnossa tulee esiin, että lääkitykseni oli tauolla juuri kuntoutustutkimushetkellä. Lukee siinä myös syykin, kohonneet maksa-arvot, mutta kun lausunto liitteineen on niin pitkä, että on kyllä hankala luettava.

    Työterveyslääkärin, joka ei ole psykiatri, lausunto, jonka hain Kelan pyynnöstä, myötäilee kuntoutustutkimksen lausuntoja, kun se on tehty sen pohjlta. En koskaan parinkymmenen työvuoden aikana ollut edes tavannut työterveyslääkäriäni.

    Hoitavan psykiatri lausunto ja psykoterapeutti-psykiatrini lausunnot ovat minusta kannaltani tässä asiassa paremmin tilannettani kuvaavat. Nämä liitin vasta valituksiin ja näissä oirekuvaus on rankempi. Eivät tunnu näitä lukeneenkaan.

    Dgt ovat kaikissa neljässä ja vielä yhdessä hoitavan lääkärini lausunnossa F32.2 ja F61 eli näiden dg:n kyllä pitäisi riittää. Oma kertomukseni ja valitukset olivat huonot. En saanut kirjoitettua. Ei minulla ole ketään ystäviä enkä älynnyt pyytää apua ammattilaiselta. Tai uskaltanut. Minulla on vaikeita itsetunto-ongelmia.

    Muutama vuosi sitten sain hetken aikaa kuntoutustukea, jonka jälkeen yritin paluuta töihin. Se oli vaikeaa. Luulin, että käsittävät vakuutusyhtiössä, että en todellakaan pysty töihin, koska sitä olen niin sitkeästi yrittänyt masennuksestani huolimatta. Minkä takia haluaisin olla sairas enkä menisi töihin, jos olisin työkykyinen? Elämäni on näin helvettiä, kun en pysty tekemään töitä.

    Äänestä

  • Tuulia-64 kirjoitti:

    Niin. En tiedä. Jokin on vikana. Ehkä se, etten vain ole riittävän sairas. Eivät ole lausuntoni karmaisevaa luettavaa. Tilanteeni ei ole karmaiseva. Vakuutusyhtiön asiantuntijalääkärin lausunnossa lukee mm.: hja ei ole akuutin suisidaalinen eikä psykoottinen... En olekaan, mutta ainakaan menneisiin kuukausiin en ole pystynyt töihin. Enkä juuri nyt. Tulevaisuudesta en tiedä, toivottavasti voin paremmin.

    Lausunnoista kuntoutustutkimuksen lääkärinlausunto on fysiatrian erikoistuvan lääkärin lausunto, mutta liitteenä on psykiatrin konsultaation lausunto ja siinä on työkyvyn osalta, että työkyvytön nykyiseen työhön eli ei hyvä. Tuossa lausunnossa tulee esiin, että lääkitykseni oli tauolla juuri kuntoutustutkimushetkellä. Lukee siinä myös syykin, kohonneet maksa-arvot, mutta kun lausunto liitteineen on niin pitkä, että on kyllä hankala luettava.

    Työterveyslääkärin, joka ei ole psykiatri, lausunto, jonka hain Kelan pyynnöstä, myötäilee kuntoutustutkimksen lausuntoja, kun se on tehty sen pohjlta. En koskaan parinkymmenen työvuoden aikana ollut edes tavannut työterveyslääkäriäni.

    Hoitavan psykiatri lausunto ja psykoterapeutti-psykiatrini lausunnot ovat minusta kannaltani tässä asiassa paremmin tilannettani kuvaavat. Nämä liitin vasta valituksiin ja näissä oirekuvaus on rankempi. Eivät tunnu näitä lukeneenkaan.

    Dgt ovat kaikissa neljässä ja vielä yhdessä hoitavan lääkärini lausunnossa F32.2 ja F61 eli näiden dg:n kyllä pitäisi riittää. Oma kertomukseni ja valitukset olivat huonot. En saanut kirjoitettua. Ei minulla ole ketään ystäviä enkä älynnyt pyytää apua ammattilaiselta. Tai uskaltanut. Minulla on vaikeita itsetunto-ongelmia.

    Muutama vuosi sitten sain hetken aikaa kuntoutustukea, jonka jälkeen yritin paluuta töihin. Se oli vaikeaa. Luulin, että käsittävät vakuutusyhtiössä, että en todellakaan pysty töihin, koska sitä olen niin sitkeästi yrittänyt masennuksestani huolimatta. Minkä takia haluaisin olla sairas enkä menisi töihin, jos olisin työkykyinen? Elämäni on näin helvettiä, kun en pysty tekemään töitä.

    Lue tarkkaan, mitä tuossa edellä olevassa kirjoitit.

    Älä kysy muilta neuvoa, kysy itseltäsi.

    Lue jokainen kirjoittamasi sana erikseen ja mieti luovaa ratkaisua. Rakenna mitä jos vaihtoehtoja.

    Äänestä

Olen samassa jamassa.Lääkärien lausunnoissa olen työkyvytön.300pv.sairaspäivärahaa maksettu.Nyt eläke hylättiin.Tutkimukset kesken.Rahat loppu.Enkä tiedä mitä enää ajattelisin.Nyt vielä tämä viimeinen lääkärinlausunto oli niin huono että oikein hävettää!Se oli mennyt suoraan kelaan ja sitä kautta Varmaan.Ja hylätty päätös.Moni asia on saatu näyttämään vähäpätöiseltä ja unohdettu jostain kumman syystä monta asiaa...Kun on sairas ollut jo 20v. niin olisi mukavaa löäytää lääkäri joka kuuntelee ja yrittäisi löytää sairauksieni syyn eikä vain katselisi jotain 5v vanhaa röntgenlausuntoa....Minut laitettiin selkäkivun takia psykiatrille tänävuonna....että sitä rataa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tuulia-64 kirjoitti:

En ole pystynyt käymään töissä yli vuoteen ja sairastan vaikeaa masennusta.

Työeläkevakuutusyhtiö Varma hylkäsi määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeeni vedoten siihen, etten ole työeläkelakien mukaan työkyvytön. Minulla on nyt neljän lääkärin lausunto työkyvyttömyydestäni eikä näiden lausuntojen mukaan työkyvyttömyydessäni ole tulkinnanvaraa.

Sain päätöksen Varmalta ja tein valituksenkin jo kesällä ja vielä muutoksenhakulautakunnalle. En ole mikään taitava kuvailemaan asiaa eli työkyvyttömyyttäni tarkasti ja oireitani ja vakuutusyhtiö ohitti lääkärien lausunnotkin, koska he eivät kuulemma hevin muuta ratkaisujaan.

Vasta nyt alan tuntea päätöksen vääryyden ja vointini on sen vuoksi huonontunut rajusti. Mistä saisin apua tai miten kannattaisi toimia mahdollisimman pian päätöksen oikaisemiseksi, jotta jaksan kuntoutua mahdollisimman pian takaisin työelämään.

Olen kuullut, että "älä ota tätä itseesi, näin käy muillekin, jne." Tuo ei auta, vaan masentaa vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu