Nimimerkki Minä vain

Laura1

Vieläkö olet kuvioissa mukana?Olisi mukava kuulla,mitä ajatuksia Hpk:n pelit ja rosteri ylipäätään herättää sinussa, puhumattakaan uudesta valmennuksesta!

184

5043

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä_vain

      Täällähän minä, terve vaan pitkästä aikaa! :)

      No joo, aika kehnostihan (tuloksellisesti) tämä kausi on alkanut, mutta se ei ole koko totuus. HPK on pelannut oikein hyviäkin matseja mm. Pelicansia ja Lukkoa vastaan, mutta selkään on tullut loppuvaiheissa kun ei ole itse tehty maalia. Vaikea voittaa jos ei tee niitä häkkejä.

      Onhan se pirun vaikeaa aloittaa kausi uudella joukkueella, uudella pelisysteemillä ja uudella valmentajalla 10 ottelun virasputkella! Aika heikot eväät menestyksekkääseen alkukauteen. Siksi en ole kamalan suuria johtopäätöksiä tai analyysejä lähtenyt vetelemään. Toivon toki, että heille joku vierasvoitto irtoaisi mahd.pian esmi. tiistaina Tapparasta. Se varmaan heti aukaisisi nyt vähän jumissa olevaa peliä.

      En siis ole painanut mitään paniikkinappulaa pohjaan. Nyt on liian aikasta sanoa mitään. Joukkueelle ja valmennukselle on annettava aikaa.

      Mutta mitäs sinä olet mieltä tämän päivän Kärpistä ja Alatalosta? Miellyttävätkö otteet?

      • Laura1

        Monella joukkueella on uudet kuviot.Ainakin heti tulee mieleen Kärpät, Hpk ja Hifk,joilla kellään ei ole lähtenyt kovin lennokkaasti kausi alkuun,mutta tää on tosiaan vasta alkua!

        Rautakorpi tuo mun mieleen aina vaan sanan kahvaaminen.Nyt,kun teillä on tää pitkä putki vieraspelejä halliremontin takia,niin et ehkä ole päässyt toteamaan pitääkö se vielä paikkansa.Yllättävän alhaalla ritarit kyllä ovat mielestäni silti.Ehkä tää on just sitä palapelien kokoamista.Rosterinne on kyllä mielestäni ihan ok, kovia nimiäkin useampi mukana.

        Kärppien kohdalla on ollut ongelmia,eikä niitä ole helpottanut se,että tärkein pakkimme Järventie on pitkällä saikulla.Pakisto on muutenkin vajaa.Hienoa on,että Kärppien kasvot ovat melkoisesti uusiutuneet siten,että junnujen annetaan saada vastuuta,mutta että alkaa kaatumaan vastuu liikaa heillekin,se ei ole hyvä juttu.Rosteriin on pakko saada muutama kova tekijä,mutta mistä helskutista ne nappaa!!

        Alatalosta sulla taisi olla negatiivinen kokemus,vaikka itse tervehdin ilolla uusiutunutta ilmettä.Enää ei mennä tylsää, puolivaloilla-kiekkoa,vaan taistellaan ja joudutaan tekemään töitä vimosen päälle,että voitto tulisi.Tykkään.Alataloa dissataan ihan turhaa mediassa.Hänellä ei ole olleskaan sellaista rosteria käytös kuin Kojolla oli vuosikausia.Kojollakaan ei oo lähteny kausi Hifk:ssä mitenkään kehuttavasti.Mielenkiintoista seurata sitäkin tahoa.Jos tän parin vuoden sopparin aikana ei saa Hifk:iä nostettua ainakin 4 joukkoon,niin katson,että hän on korkeintaan keskitason valkkuja. Alatalolla on hyvä meininki ja toivon totisesti,ettei hän anna median harhaanjohtavan teilaamisen vaikuttaa.Kärppäfanit ovat pääasiassa suurin osa tajunneet,että joukkue on niin paljon muuttunut,ettei sitä parissa ottelussa sentään muuteta,tää vaatii kypsyttelyä maajoukkuetaukoon asti,sitten nähdään mitkä eväät Matti toi tullessaan:)

        Bluesin ja Kärppien matsi oli viihdyttävää ja ite tykkäsin kovasti.Ei harmittanu ees häviö,ku peli oli sen näköistä ku pitääki.Jännittävä ja vauhdikas, täynnä tilanteita.Lisää samaa vaan ja tietenki toiveis ois,et niitä voittojaki tulis.Jos kaikki natsaa,niin kyl meil mitaleil mahikset on.Ei mulle mikään katastrofi ole,jos ei mestaruutta tuliskaan, pääasia on,että peli viihdyttää ja se tehdään mahdollisimman hyvin.

        Ihmettelen kylläkin,kun alkaa noi kv.turnaukset,että miten Kärpät on lähdössä noin keskinkertaisella porukalla, ennenkaikkea pakisto on järkyttävässä kunnossa.Turpiin tulee et raikaa.Ei sekään mitään,mut pitäshän se rosteri olla sentään sen verran kokeneista kasattu,ettei ihan sukkana olla.Jotain ylpeyttä nääs:)

        Meillä alkaa kova viikko ja uskon,että emme ole vielä siinä vaiheessa,että välttämättä voittoja tulisi.Saas nähä.

        Toivottavasti ainakin kotimatsinne sitten ovat viihdyttäviä. Paljonhan se tekee kotiyleisö ja Rinkelinmäellähän se on kai aina ollut tosi hyvin mukana.Merkitsee joukkueelle paljon.

        Tässä ny tulee omankin joukkueen juttuja kirjoiteltua,vaik ollaan teijän palstalla,mutta ku kysyit,niin suotakoot anteeksi:)

        Toivottavasti suosikkijoukkueemme antavat meille molemmille paljon ilonaiheita kauden aikana!

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Kyllä mäkin muistan ton Rautakorven kahvaamis maineen. Ihan aiheestahan se tuli, mutta pakko myöntää, että Rautakorpi käytti hyvin hyödykseen sen aikaista lepsua linjaa. Nyt on asiat toisin.

        Joo, en pääse toteamaan Kerhon kotikuntoa kun vasta 16.10. HPK-Blues -ottelussa. Sekin vähän jännästi järjestetty otteluohjelman mukaan, että HPK ja Blues pelaa lähes peräjälkeen 3 ottelua toisiaan vastaan. Välissä on yks Pelicans peli. Aika älyvapaa järjestely etten sanoisi.

        Mitä tulee nykypeliin (radioselustuksen/lehtien perusteella) en ole kuullut tai lukenut mitään kahvaamisesta. En yhtä ainutta kertaa. Peliä on päin vastoin kehuttu enemmän kuin haukuttu. Maalit ja voitot ovat tosin hakusessa, mutta kun tilanne on edelleen sama vanha vaikea niin sen toisaalta jaksaa ymmärtääkin. Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että voittoja olisi hyvä tällä vieraskiertueella alkaa tulemaan.

        Jäi negatiivinen maku Alatalosta. Ei maha mittään. tietty itedän, että Mattia ei voi syyttää kaikesta, mutta kokonaiskuva oli negatiivinen. Kiva jos sinä tykkäät Kärppien nykyisestä ilmeestä. Et siis kuulu näihin Alatalon teurastajiin. ja tähän aikaan kaudesta on melko turhaa teurastaa yhtään ketään. Sen aika näyttää kuinka Kärpille ja Matille käy.

        Paha sanoa, miks Kärpät on kehnolla poppoolla liikenteessä tossa turneessa. Miehistövajaus nyt on selviö, mutta onko sitten jotain muuta?

        Ja ei mua haittaa yhtään, vaikka keskustellaan muistakin joukkueista kun HPK:sta. Minähän itte kyselen usein sen puolen kuulumisia ja ne muut joukkueet kuuluvat aika oleellisena osana meidän molempien kannatettavien yhteyteen. ;)

        Tosiaan on mielenkiintoista katsoa miten joukkueiden käy, ja valmentajien niinkuin Kojon HIFK:ssa. Ei muuta kuin liigaa innolla seuraamaan! Palataanhan taas asiaan. :)

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        kyl mä ton tiesin,että jossain vaihees Bluesillekin pakosta tulee putki poikki.Viiteen jäi tällä kertaa.Enkä laskisi sen päälle,että osa lasaretissa, vaan laskisin sen varaa,että muidenkin joukkueet alkavat saada juonen päästä kii.Ei vaan tarttis narrien ainakaan ihan vielä saada juonesta kii,ku meil peli niitä vastaan täl viikol.Voi olla,että Kärpillä on via dolorosaa tää viikko,mut sen näkee sitten.Mä tosiaan tuen Mattia työssään.Hänellä on todella vaikeat ajat ja ois kiva laittaa hälle vaikka jotain postia rohkaisuksi,mutta eihän Kärppäsivuilla ole mitään "fanipostia"minne laittaa.Tiedän,että iso joukko Kärpän kannattajista on Mattia tukemassa ja haistakoot paskan koko pirun media,joka oikein tekemällä tekee tästä tappioajasta ongelmaa.Ässät voitettiin,mutta peli ei ollut oikein uomissaan.Kyl meillä tuo pakiston ailahtelevuus vaan tuntuu.

        Rahaa Kärpillä on kyllä ostaa,mutta olen iloinen,ettei meillä silti ole mikään palkkasoturijoukkue,vaan annetaan omilleki mahiksia.Toki muutama kova nimi maailmalta saisi tulla,jotta vahvistuisimme tästä hieman,mutta katellaan putooko mitään nahilan harkkaleireiltä tai miten kuntoutuu Niinimaa.Kärppäfanit huhuaa virallisella palstallaan jopa mahdollisesti Lehtosen ja Pyörälänkin paluusta.Vaikeaa on uskoa.Kyl rahaa palaisi sen verran paljon.Mut jos tulisivat,niin sanoisin,että alkaa Kärpät olla mestariainesta.Haaveeksi uskon jäävän.Niinistä elättelen vielä joukkoon tulevaksi vuodenvaihteen jälkeen.

        Jep, kyl noi ohjelmat ja ottelut on vähän oudosti.Pks:lla päällekkäisiä pelejä, tapahtumia,jotka syö toinen toistaan yleisön muodossa.Jotenki ei ny ole organisointikyky tainnu olla huipussaan:)Mut pakkohan tolla kaavalla on mennä,ku muutostakaan ei taideta saada aikaiseksi.

        Huomenna Lukko meillä vastassa. Veikkasin viime kautta Lukolle menestykselliseksi,mutta heitti näemmä hiukan;)"oululaisketju"ykkösessä tekee tuhojaan näemmä ja Haataja aivan ilmiliekeissä.Tolla lailla sitä ei saa kyl Lukkokaan pidettyä ensi vuonna.Ainahan noi viedään.

        Mut palaillaanpa tosiaan pelien jälkeen vähän viisaampana taas:)

      • Rautakahva

        Haluaisin hieman täsmennystä tuohon kahvaamiseen. Aikoinaan kun Rautakorpi edusti Tapparaa ja pelasi HPK:ta vastaan tv ottelussa, kuuntelin selostusta radio Jannesta Joksi Jaakkolan vetämänä. Maallikon silmään, kun Kerho oli alakynnessä koko ottelun, se kahvasi jopa enemmän, itseasiassa voittikin estämisjäähyt kahdella. Silti selostaja näki vain ja ainoastaan Tapparan kahvaavan. Rautakorven maine kahvakiekosta on siis muiden keksimä, yksi pahimmista oli Itkijä-Jalosen maineen saanut HPK-valmentaja. Hämeenlinnassa ei surtu Tapparan mestaruutta, olihan se tullut kahva-kiekolla, eikä suinkaan jääkiekolla. Tuomarit kuitenkin päättävät jäähyt ja niiden syyt. Ei Jalonen, eikä Rautakorpi. Puusilmiä tietysti huijataan aina.

        Veitte siis 2 pinnaa Tapparalta.Olin aivan varma,että Tappara voittaa,ku hävis edellisen pelinsä.Vieraskentillä saatuna toi on hyvä juttu ja antaa varmasti uskoa ritarien tekemiseen.

        Meille tuli voitto Lukosta,jota vähän uskalsin epäillä,kun pakisto on mitä on täl hetkel.Mukava yllätys ja lupaa hyvää.Ehkä tämä viikko ei olekaan vielä menetetty,vaik vastaan luistelee narrit ja Blues:)Ehkä mun pitää pessimistiksi heittäytyä ja arvella taas tappioita,nii voitetaan;)

        Palataanpa taas!

      • Laura1
        Rautakahva kirjoitti:

        sen kummempia,ehkäpä "Minä vain"on ollut nois peleis ja tietää paremmin.

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Veitte siis 2 pinnaa Tapparalta.Olin aivan varma,että Tappara voittaa,ku hävis edellisen pelinsä.Vieraskentillä saatuna toi on hyvä juttu ja antaa varmasti uskoa ritarien tekemiseen.

        Meille tuli voitto Lukosta,jota vähän uskalsin epäillä,kun pakisto on mitä on täl hetkel.Mukava yllätys ja lupaa hyvää.Ehkä tämä viikko ei olekaan vielä menetetty,vaik vastaan luistelee narrit ja Blues:)Ehkä mun pitää pessimistiksi heittäytyä ja arvella taas tappioita,nii voitetaan;)

        Palataanpa taas!

        Hei taas Laura1, ja anteeksipyyntöni etten ole kirjoitellut sinulle viimepäivinä. Mutta nyt olen jälleen sorvin ääressä ja koetan parantaa tapani.

        Te tosiaan voititte Lukon ja tänään Bluesin, onnitteluni teille siitä! :) Blues on kova jengi ainakin näin alussa. Hyvinhän se Alatalon urakka näyttäisi lähtevän käyntiin. Media tosiaan tekee mitä tekee, ja sille ei voi juurikaan mitään. Mutta onneksi kaikki eivät ole Mattia teilaamassa. ;)

        Me voitettiin Tappara Tampeereella. Hyvät Kerholle. Toivottavasti se vähän avaisi peliä ja alkaisi niitä voittoja tulemaan enemmän. Rautakorpi on ainakin tyytyväinen Kerhon ilmeeseen ja on kovin luottavainen tulevaisuuden suhteen, että en viitsi minäkään hermoilla. Meillä taitaa olla peli seuraavaksi lauantaina. Voitto olis kiva juttu ton edellisen jatkoks. :)

        Paha sanoa tuohon kahvaamis -asiaan mitään. Varmasti HPK:kin tekee syntiä, mutta eiköhän Tappara ja Rautakorpi ansainneet maineensa. HPK:sta ei ole koskaan puhuttu minään kahvaamisjenginä, vaikka varmasti sitä onkin tehnyt ja rangaistuksensa saanut, mutta peli perustui Kerholla liikkeeseen ja taitoon. En minä mitään kahvahommia kylläkään huomannut. Tämä tietysti HPK -lasien lävitse, mutta kuitenkin.

        Ei muuta kuin kohti uusia taistoja!

        Palataan asiaan, ja pahoitteluni vielä kerran.

        Sä vastailet sit ku vastailet, ei nää nii tulipalokiireisiä juttuja ole:)

        Jep, ei ainakaan Jukka Jalosen aikana mistään kahvaritareista oo voinu puhua millään,vaan imago oli kyllä vahvasti taitojoukkueen puolella.Itse kahvaamistahan toki väläyttää välillä kaikki,mutta että siitä saisi ihan sen leiman,niin se on eri juttu.

        Onneks olkoon tosiaan,että teilläki alkaa solmu aukeamaan.Se helpottaa.Itse en sikäli sitä edes ihmettele,koska ei teidän rosteri sellainen ole,että kovin alhaalla muutenkaan olisitte kauaa olleet,lisäksi kun se remppanne valmistuu,niin pääsette vaihteeksi pitkäks aikaa kotihalliin pelaamaan ja sen jälkeen voi asiat olla todella hyvällä mallilla.

        Meil jokrut lauantaina.Tulee mielenkiintoinen peli!Kärpät eivät mitenkään loisteliaasti Bluesia voittaneet,mutta kaikki lasketaan.Edelleen kehitytään ja parannetaan.Sitähän Alatalo on koko ajan tehny ja luotan edelleen,että hän oli oikea tilaus tälle kaudelle:)Blues on edelleen kova jengi,heillä vaan toi loukkaantumisherkkyys on käsittämätöntä.Liekö vikaa fysiikkapuolen valmennuksessa,vai missä lie..

        Jännittäviä ja suosiollisia pelejä.Palaamisiin!

        Tänään on meillä vastassa kalakukkokaupungin nouseva jengi, eli Kuopion KalPa. Ja vieraissa tietenkin. Ei oo mitään helppoa matsia tulossa, varsinkaan jos sortuu vanhasta muistista asennevammaan. Ennen muinoin KalPasta sai puolivaloillakin väännettyä voiton, mutta tänä päivänä on lyyti toisen lainen. Kaukana lienevät ajat, jolloin KalPa sai 9-0/8-0 selkäsaunoja.

        Teillä on Jokerit vastassa Oulussa. Saapi nähdä, kummalle meisttä koittaa lauantai illan Blues, vai koittaako kummallekaan. Ois meiaan jonkin verran kiva jos toi HPK sais voittoja enemmän alle kun alkuun tuli kolmen pelin takkiin otto. Nyt ois hyvät saumat lähtee kasvattaan positiivisempaa putkea. Teillä onkin se parempi putki ollut päällä jonkin aikaa, hyvä niin. Jokerit on kova porukka. Paha sanoa, katsotaan.

        Kiva ois tosiaan päästä kotihalliin kattoon Kerhoa kun kaikki muutkin pääsevät hurraamaan omilleen, mutta ei vaan voi mitään. On vähän pakko odottaa siihen 16.10. HPK-Blues -peliin. Jotenkin se tuntuu vielä niin etäiseltä kun tässä on alkanut odottamaan niitä pelejä.

        Meillä ainakin oli viimekaudella mennyt fysiikkavalmennus poskelleen. Ja loukkaantuneita äijiä oli tämän tästä. Se myönnettiin ihan julkisesti joskus keväällä. Ei sillä, on Jalosenkin aikaan ollut sellaset 10 äijää sairastuvalla ja silti otettu 6-0 -voittoja, että en tiedä sitten. Siinä on niin monta monessa, ettei voi ehdottomasti sanoa mitään.

        Mutta onnea illan kimaraan, ja palaillaan!

        Kylläpä oli narrit sillassa,tai paremminki tuli kyl selkävoitto!En ois ikinä uskonu,et tollasel erol,vaik mokke oliki Hallikainen.Meilläkään ei ollu Tarkki,mutta ite kyl pidän myös Koivistoa kovana,vaikka mestismoken leimaa kantaa monen silmis vieläki päällään.Hyvä siitä tulee!

        Pistää vaan ihmetyttämään se,että millä helkkarilla Jokerit meinaa päihittää torstaina Pingut?!!!!!!!!Vai onko ne koko ajan vaan tähdänneet JUURI tohon otteluun ja unohtaneet,et liigaki on alkanu ja peli Kärppiä vastaan tauon jälkeen.Vai onko hapoilla liiasta rääkistä, vai..vai..vai...kysymyksiä on monia,mut vastauksia ei taida löytyä..Tolla pelillä pitää sanoa ihan rehellisesti,että narrit nolaa koko Suomen, sillä häviö on jotain uskomatonta luokkaa,eikä maalin tai parin eroa.Toivottavasti ryhdistäytyvät.Kivaa ku samaan aikaan telkus Kärpät ja sit toi Pingujen peli,jossa Pessiki mukana.Pitää nauhottaa Pessin peli.

        Hyvin näyttää Kärpillä kone lähteneen käyntiin yskäisyjen jälkeen.Tykkään aivan mahottomasti Matin tavasta peluuttaa!HYVÄ MATTI!!!Eri meininki ku Nokan aikana,vaikka voittoja tuliki.Mähän totesin jo viime kaudella,ettei mua haittaa,vaik tappioitaki tulis,ku vaan peli ois viihdyttävämpää.Nyt on sitä ja jopa näyttää tuottavan hyvää tulstaki.Pojille tuntuu olevan pelaamisen riemua niin kauheesti,että piti valkun jo aikalisän keinoin vähän jarrutella menoa,etteivät ala sokeesti takomaan vaan pistesarakkeeseen tehoja ja samalla unohda puolustusta.Matti otti aikalisän oikeeseen paikkaan.Oli kivaa,vaik vähän säälittikin narrit.Eikö noi narrit ala jo uskomaan,ettei se,että on rapakon takana valmentanu ole mikään autuaaksi tekevä asia.Hanlon näyttää aika heikolta,jos ei sit oo säästelly paukkuja just pinguja vastaan.Vois aatella,et se on hänen kauden päätavoite,ku on Nhl:ssä valmentanu ja varmasti potkuista on hampaankolossa paljonkin,näin luulen.Mut ikävää,jos kaikki muu jääkin sen takia puolitiehen,se ku vaan on yks matsi ja tulee ja menee.Hänelle ehkä tärkeämpi kuin mikään peli,joka pelataan itse suomalaisessa liigassa.Mitä sä tuumaat tosta asiasta?

        Mä olen ollut aivan varma siitä,että KalPa pärjää tosi hyvin tällä kaudella ja laitan yhteen veikkaukseenki sille voiton ritareista.Mut älä huoli,eiköhän teilläkin ole jotain kasvukipuja vielä,ku on hommat menneet uusiksi.Ei kaikki käy hetkessä ja on suorastaan naurettavaan,jos tässä vaiheessa kelleen valkulle jaettais potkuja.Hyvä kello kauas kuuluu,paha vielä kauemmas, sanoo vanha suomalainen sananlasku, ja sitä soveltaen,jos jotkut joukkueet kovin herkästi valkkuja ulostaa,niin voi olla,että kohtuudella kunnon valkkua eivät enää saakaan,ku sellaset alkaa kiertää tommosia jengejä.Sana leviää kyl ja loppujen lopuksi kiekkopiirit ympäri maailmaa on aika pienet sittenkin moneen muuhun lajiin verrattuna.

        Toivottavasti teillä alkaa homma helpottamaan.Vaik sillä Rautakorvella on kahvaajan maine,niin kyllä se ihan kohtuuhyvä valkku siitä huolimatta on ja en usko,että olette häntäpäässä enää kauaa.

        Näkemisiin täällä!

        No joo, oli aikamoinen teurastus, minkä järjestitte narrilaumalle. Ei haitannu yntään. ;) Ei näyttäny narripakka kovinkaan valmiilta ryhmältä. Tiedä sitten, mikä vaivaa. Jokeri -valmentaja ei ole saanut porukkaa ainakaan vielä siihen iskuun, mikä olisi toivottavaa. Jenkkivalmentajalla olisi täällä näytönpaikka, mutta toistaiseksi se jää tulevaisuuteen. Toivottavsti älyävät panostaa kotoiseen sm-liigaan turnauksien ohella. Mutta kysymyksee siitä, etteikö Hanlon ottaisi niin tosissaan tätä liigaa ja ajattelisi vaan tota toista asiaa, niin en jaksa uskoa. Kyllä luulisi älyävän panostaa tähänkin niinkuin jo sanoin.

        Kärpillä ja Matilla on asiat hyvässä mallissa. Peli kulkee ja muutenkin asiat alkavat olla mallillaan. Teidän kasvukivut on jääny vähän pienemmiksi kuin toisten. Ainakin Tapparalla ja HPK:lla on vaikeuksia pelinsä kanssa edelleen. Ottaa jotenkin päähän toi Kerhon vaikea asema kun ei pääse kotio pelaamaan kunnon peliä, on vaan puolusteltava vieraissa ja kun siellä on muutenkin puolet vaikeampi voittaa kun kotona niin tulos on kaiken tämän kanssa aika heikko. Ei oo Rautakorvella helpot oltavat todellakaan, mutta en tyrmää Jukkaa missään nimessä. Ymmärrän kyllä, että ei tämmöisissä olosuhteissa voi mitään ihmeparantumisia odotella. Ajan kanssa.

        Ihan hyvä, että Matti on löytänyt sen oikean paikan valmentaa. Miehellä on käynyt myös huono tuuri ja useasti. Joskos nyt natsais todella? Sanoit että peli on nykyään viihdyttävämpää kuin Kojon aikana. Tohon en itte osaa sanoa juurikaan mitään, mutta TV-pelin välityksellä oli kohtuullisen liukas Kärppä liikenteessä. :) Jokerit näytti joltain puulaakiryhmältä siellä. En viitsi itsekään ajatella, mitkä numerot siitä Pingu -pelistä saattaa tulla...Herätys Jokerit!

        Ei muuta kun nokka kohti tulevaa, palaillaan.

        Mä uskon,että kun pääsette kotio pelaamaan,niin alkaa voittoja tulla enemmänkin ja kokonaiskuva paljon kirkkaampi sen jälkeen.Kyllähän kotiyleisö tekee paljon ja saa aktiivisuudellaan pelaajatkin yrittämään enemmän,vaik kuin välillä väsyttäiski.

        Narrit eivät tosiaan ole vielä kuosissaan.Luin tuolta Jatkiksen palstalta,että jotkut sen faneista suorastaan toivoivat häviötä,ettei kelleen jää mielikuvaa,että narreilla ois pelikuviot kohdallaan,kun ei kuulemma ollenkaan ole.
        Niillähän se Kauppinen loukkaantu,tiä sit oliko kuin paha menetys.Toisaalta pitäs Jokerien pärjätä muutenkin.
        Teil sit seuraava matsi SaiPaa vastaan.Myötätuntoa molemmille:)SaiPallekin toivois vihdoin onnistumisiakin,mutta tietysti sinä toivot omillesi.Ehkä se reiluin juttu on sit kuitenki se,et PAREMPI voittaa.Silloin ei niin kauheesti harmittaiskaan.Ainakin luulen niin.
        Meil Tepsi tänään.Toivottavasti ei kukaan pidä monenmoisissa ongelmissa painivaa entistä mahtiseuraa läpiheittojuttuna,sillä sellainen varmasti kostautuu.Heillä kun ei ole tavallaan enää menetettävää,kun taitaa koko laiva seilata kohti karikkoa näil näkymin.Uskomatonta,miten asiat voivat mennä!Uskon,ettei Alatalo anna mennä löysin rantein todellakaan,vaan joka peliin on mentävä täysillä.Vähän eri asia kuin Kojon aikana,jolloin osaa vastustajista ei vimosen päälle pelattu.

        Toivottavasti narrit pelaa kunniakkaasti huomenna,vaik tappio tulisikin,ja tuleehan se,jos Pingut ovat ees vähän tosissaan.Toivottavasti Pessi saa pelata.Ois kyl kummallista,jos se valkku ei antais sellaisen huippupelaajan pelata Helsingissä,joka tuntee nämä jäät läpikotaisin.Jos Pessille ei anneta kunnolla vastuuta nyt,niin ei sille anneta myöhemminkään.Taitaa olla jo valmiiksi valkun koirankopissa sitten!Mä en sen kummemmin suosi mitään Nhl-joukkuetta,mutta suomalaisten takia jotain vähän seuraan,etenki tietysti omia suosikkeja.Mä en vaan tykkää yhtään tuosta itseriittoisesta meiningistä ja siitä hypetyksestä,joka täälläkin on rapakon takaista sarjaa kohtaan.Kyl niitä kovia pelaajia on muuallakin!

        Ällöttää toiki,että Mm-kisoja eivät arvosta ja olympiakisatki jäävät muka toiseksi ja uhkailevat,etteivät Vancouverin jälkeen edes osallistuis semmosiin.Kyllähän helvetti vieköön olympialaiset on sentään ihan eri juttu ku Nhl ja Mm-kisoillekin voisivat antaa sentään jotain arvostusta!!Noi asiat tökkii ja pahasti jenkeis ja kanukeis.

        Mut palaillaanpa taas:)

        No johan tuli kolme pistettä meidänkin kylään. :) Vähän nihkeillä numeroilla, mutta hälläkö väliä kun ne pojot kuitenkin kotiin tuli. Vieraspeli on aina vähän semmosta ja tämmöstä niin tää on hyvä. :) Toivottavsti vaan trendi jatkuisi ja pysyisi voitokkaana, pisteiden takia nääks. Seuraavana ois sitten Jyppilässä peli. Ei tuu oleen helpoo... :/

        No joo, mutta teillä on vastaavasti ollu melankolisempaa kun on pari tappioo tullu putkeen, Tepsille ja Hifkille. Mutta tuskin se maailmaa kaataa. Hifkikin pääsemässä jaloilleen.

        Jokrut hävis tänään Pinguille, mutta ei ne niin huonosti pelannu. Ihan hyvää peliä esittivät kun vastassakin oli sentään NHL -porukka. Ei ne erot loppujenlopuksi ole mitään kammottavia. Näyttihän sen Metallurg Magnitogorsk eilisessä Victoria cupissa. Eurooppa on yllättävän lähellä, ja osittain samalla tasolla, ellei jopa edellä! Ei minustakaan änäriä tarttis niin kauheesti hypettää. Munkin mielstä olympialaiset on isompi juttu kun Stanley cuppi. Vähän överiks menee.

        Mua taas ällötää toi miesten viljelemä saastainen "hamekangasta" vittuilu! Aina jos on huono tms. niin tyrkytetään sitä vitun kangasta halveerateen naisväkeä!! Mua ärsyttää toi vertaus ihan saatanasti. Naiset on huonoja ja raukkoja jne. jne. ja miehet jotain suuria ylimyksiä. Voi vittu miten tyhmää apinointia. Menis johonkin luolaan öriseen jos ei ton paremmin aivot raksuta, yök!!

        Jees, mutta palaamme asiaan. :)

        Onnittelut! Millois teillä pitikään se oma halli olla valmis?Eiköhän ne pisteet ala kertyä sitten eri tahdilla.

        Kärppien peli oli luokatonta.Ei siinä muu vituttanu. Kun katto Aaltosenkin menoa ja tekemistä,niin aivan ymmällään oli ja ihmetteli,että mitä on tapahtunu tulevalle suurtähdelle!Usko pois,että lauantaina nähdään ihan erilainen Kärppä.Niillä on nääs totisesti varaa parantaa tän iltaisesta=) Komee oli Pitkämäen hörppy ekan erän lopussa,on varmaan ny jo youtube-kamaa maailmalla;)Ei sillä,kyllä se kaveri on tainnu saada silti juonesta kii ja parantaa koko ajan.Säälittiki vähän jo jossain vaihees hänen vaikeutensa.Mä ku oon tämmönen heikkojen suojelija ja tunnen kovasti sympatiaa kovan onnen sotureita kohtaan,niin kiva nähdä onnistumisiakin,vaikkei suosikkijoukkueessani olekaan.

        Hei kuule!Historiassahan miehilläki on ollu hame ja entäs noi skotit kiltteineen;)))??Lisäksi Ranskas ainaki jossain vaihees naiset elätti julkisesti ritareita=)))Ei niillä ukoilla oo varaa katos puhua yhtään mittää=)

        Eipä noi Pingut tainneet ihan vimosen päälle pelata, mutta ei narrien hävetä tarvi esitystään.Ihan kelvollisesti pelasivat ja paremmin käsittääkseni kuin muutoin Sm-liigassa tähän mennessä, vai lieneekö niin?En oo ni seurannu niiden pelejä,paitsi ku tulevat omia vastaan.Pessiltä syöttö maaliin,mutta saa nähä miten hänen käy.Pessi on asennoitunu siihen,et voi joutua aluksi ainaki farmiin,joten se ei tulisi shokkina,mut katotaan miten käy.Kova homma toki päästä pelaavaan kokoonpanoon,mut toivottavasti valkku tajuaa Pessin lahjat!

        Leinokin pelannu Detroitin joukkuees tosi hyvin mitä oon lukenu,mut ku rosteri kauhean kova,niin vaikeeta on meidän supertähtiemme päästä ylös.Tuntuu jotenki kummalliselta.Kyl mä uskon,ettei ne kaikki hyökkääjät ole meidän Pessiä ja Leinoa parempia, ei taatusti!!

        Magnitogorsk on kyl kova joukkue ja ikävä kyllä Kärpät on sen lohkossa.Jos saadaan rosteri kuntoon,niin mahiksia voittoonki on,mutta ei taida aika piisata:(

        Jännäämisiin taas:)

        Nimittäin täysin pelaamaton joukkue kun ovat johonkin vatsapöpöön sairastuneet. Puoli joukkuetta oksentaa ja paskantaa tai tekee molempia, joten ei siinä paljoa pelailla. Se ottelu siirtyy myöhempiin aikoihin pakosta.

        Meillä muilla pelit pelataan ihan normaalisti. Kerho on tänään siellä Jyväskylässä. Nyt on kolmen pisteen voitto alla sekä nollapeli, joten pojilla on ihan hyvät lähtökohdat otteluun. Ei se mitenkään mahdotonta ole tätä peliä voittaa.

        Pessi putos viimeminuuteilla farmiin. Ikvä juttu kun noin kalkkiviivoilla sattui. Mutta ei auta. Aika monen muunkin on haettava vauhtia farmista. Tie maailman huipulle ei oo koskaan helppo, eikä sen pidäkään olla. Muutenhan minäkin olisin siellä. Vain harvat voivat yltää solle tasolle. Ja sekä Leinolla että Pessillä on mahdollisuus.

        Jooh, kyllä Metallurg on kaameessa kunnossa kun vei änäreitäkin jo 3-0, että kyllä minäkin epäilen Kärppien mahdollisuutta nyt. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Aina sattuu ja tapahtuu.

        Ja olihan ne Jokeritkin hyviä niitä Pinguja vastaan, vaikka tasoeron huomasikin. Ihan hauskoja tapahtumia noi tollaset pelit, ja loistavia mahdollisuuksia moneltakin kantilta. Kyllä noi pelit kannattaa täysillä vetää.

        Mutta palataanpas taas!

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Onnittelut! Millois teillä pitikään se oma halli olla valmis?Eiköhän ne pisteet ala kertyä sitten eri tahdilla.

        Kärppien peli oli luokatonta.Ei siinä muu vituttanu. Kun katto Aaltosenkin menoa ja tekemistä,niin aivan ymmällään oli ja ihmetteli,että mitä on tapahtunu tulevalle suurtähdelle!Usko pois,että lauantaina nähdään ihan erilainen Kärppä.Niillä on nääs totisesti varaa parantaa tän iltaisesta=) Komee oli Pitkämäen hörppy ekan erän lopussa,on varmaan ny jo youtube-kamaa maailmalla;)Ei sillä,kyllä se kaveri on tainnu saada silti juonesta kii ja parantaa koko ajan.Säälittiki vähän jo jossain vaihees hänen vaikeutensa.Mä ku oon tämmönen heikkojen suojelija ja tunnen kovasti sympatiaa kovan onnen sotureita kohtaan,niin kiva nähdä onnistumisiakin,vaikkei suosikkijoukkueessani olekaan.

        Hei kuule!Historiassahan miehilläki on ollu hame ja entäs noi skotit kiltteineen;)))??Lisäksi Ranskas ainaki jossain vaihees naiset elätti julkisesti ritareita=)))Ei niillä ukoilla oo varaa katos puhua yhtään mittää=)

        Eipä noi Pingut tainneet ihan vimosen päälle pelata, mutta ei narrien hävetä tarvi esitystään.Ihan kelvollisesti pelasivat ja paremmin käsittääkseni kuin muutoin Sm-liigassa tähän mennessä, vai lieneekö niin?En oo ni seurannu niiden pelejä,paitsi ku tulevat omia vastaan.Pessiltä syöttö maaliin,mutta saa nähä miten hänen käy.Pessi on asennoitunu siihen,et voi joutua aluksi ainaki farmiin,joten se ei tulisi shokkina,mut katotaan miten käy.Kova homma toki päästä pelaavaan kokoonpanoon,mut toivottavasti valkku tajuaa Pessin lahjat!

        Leinokin pelannu Detroitin joukkuees tosi hyvin mitä oon lukenu,mut ku rosteri kauhean kova,niin vaikeeta on meidän supertähtiemme päästä ylös.Tuntuu jotenki kummalliselta.Kyl mä uskon,ettei ne kaikki hyökkääjät ole meidän Pessiä ja Leinoa parempia, ei taatusti!!

        Magnitogorsk on kyl kova joukkue ja ikävä kyllä Kärpät on sen lohkossa.Jos saadaan rosteri kuntoon,niin mahiksia voittoonki on,mutta ei taida aika piisata:(

        Jännäämisiin taas:)

        Sen hallin pitäisi olla pelikunnossa 16.10. HPK-Blues -ottelussa ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen pitäisi hommien palata normaali päiväjärjestykseen ja minäkin pääsisin peleihin. :)

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Sen hallin pitäisi olla pelikunnossa 16.10. HPK-Blues -ottelussa ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen pitäisi hommien palata normaali päiväjärjestykseen ja minäkin pääsisin peleihin. :)

        Kuten Jukka Jalonen totesikin Canalilla,niin ei oo helppoo voittaa vieraskentillä kellään ja totesi senkin,että Hpk on alkanut oppimaan voittamaan vierasmatseja.Onneksi olkoon,niin saitte selkänahan Jypistäkin,joka on vaikea kukistettava kotonaan ollut aina.Pikkuhiljaa hiipien ritaritkin nousevat ja kun kotipelejä pitkä rupeama odottaa,niin eihän sitä tiedä miten korkealla vielä ootte.Rosterissa on ainakin sellaisia nimiä,että tulosta on lupa odottaakin.

        Kyllä tuolla Jatkoajan keskustelussa jaksetaan vääntää Kärppien paskataudista=))Voi luoja,miten ottaa osaa Hifk-faneista päähän,etteivät saaneet helppoja 3 pinnaa Raksilasta Kärpistä,joka koostuisi kenties jopa pääasiassa junnujoukkueesta.Naurettavaa.Mä en ainakaan nauttisi,jos Kärpät voittaisi jonkun joukkueen siten,että se pelaisi pääpainotteisesti junnumiehityksellä.Kyl tollanen äkillinen iso sairastumisilmiö on todellinen syy peruuttaa ja pelata muulloin.Sen verran on liputkin hintavat,että katsojien on saatava sille sentään vastinettakin!

        Meniköhän narreilla voimat pinguja vastaan,ku olivat ihan nollilla Tapparan kans?Siellä kans joukkue,joka ailahtelee kovasti.Siitä ei silti puhuta yhtä kohunomaisesti kuin Kärpistä.Kun Hifk voitti meidät 4-2,niin se oli nylkemistä, mut arvaa oisko ollu kenenkään muun jengin kohdalla;))Kärpät kun on kysees ni hommat aina kärjistyy mediassakin.

        Hyvin on ritareilla pullat uunissa.Me puolestaan saamme hermoilla miten käy ens viikon EHC-pelin, ku joukkue tos kunnos.Vie nääs aikaa jo se toipuminenkin,ku voimathan tommonen vie.Harmittaa vietävästi.Missä pirussa se surkea kokki hiiviskelee,joka tollaset mössöt Kärpille syötti.Pitää ottaa omat eväät seuraavalla kerralla;)

        Mutta tiistaina uudet pelit,teil kova Blues-matsi edessä.Katellaan taas:)

        Me joudutaan Bluesin kurmuutettaviks vaivaiset kolme kertaa lähes peräjälkeen. Vaikka Kerholla onkin mennyt paremmin, pelkään että Bluesilta tulee tukkapöllyä ainakin vieraissa. Jotenkin se porukka tuntuu niin vahvalta taas, että hirvittää kyllä. :/

        Oli kyllä erikoinen uutinen tuo Kärppien tauti, mutta kaikkea voi sattua. ;) No eihän se nyt hauskaa ollu Kärpille tai HIFK:lle, mutta hiemanhan se laittaa virnettä päälle kun noin kävi. Anteeksi hetkellinen vahingoniloni. Toivottavasti et suutu. Mitään pahaa en toivo.

        Olet oikeassa siinä, että ei ole kiva vastustajastakaan pelata reporankaa joukkuetta vastaan. Muistan jonkun Jokereiden valmentajan aikoinaan sanoneen joukkueensa hävenneen kentällä kun toinen oli ihan siipirikko. Ei oikein olleet tienneet, miten päin olis pitäny olla tai pelata. Ihmisiähän nekin on, ja tunteet omaavia sellaisia.

        Jokrut tosiaana ailahtelee pirun pahasti. Voi toki Pingu -pelin olla osasyy, mutta en usko sen kaikkea selittävän. Siellä on vielä pakka sekasin ja työt kesken. Sen sijaan HPK:lla näyttäisi pakka alkavan toimia pikkuhiljaa, toivottavsti!

        Huomennakos se on se EHC -peli? Täytynee kattella, miten pelit sujuvat. Toki tommonen tauti verottaa voimia, mutta toivon mukaan Kärpät ovat saaneet niitä takaisin nyt viimepäivinä.

        Mutta palataanhan taas. :)

        Harmittavasti hävisitte,mutta antoihan tuo varmasti teille myös uskoa tulevaan.Eiköhän tuo noususuhdanne ala olla tulossa,kun kotipelejä pääsette pelaamaan piakkoin.Melkeinpä voisi onnitella hyvästä pelistä eilen,kun sellainen lukemani mukaan oli kuitenkin ollut kyseessä:)

        Jep, tänään on se peli Kärpillä jääkarhuja vastana,joku Eisbären Saksasta siis. Saksahan on ollut ihan kelpo lätkämaa ja aiheuttaa varmasti hankaluuksia. Toivoa soppii,ettei paskataudin jälkimainingit vaikuta enää!Taitaa se peli tulla Maxilla,eli MAKSULLISELLA kanavalla.Mä oon joskus kokeiluajan pitäny tota korttia,mutta siinä ei ollu oikein mitään muuta mielenkiintoista,niin jätin Canalin kortin itelle ja hylkäsin ton.Emmä sentään monesta maksullisesta kanavasta ala makseleen,kun ei aika riittäis niitä edes katsomaan!Netissäkin pitäs olla,mutta liekö niitä ladattavamaksuisia.Turha niitten on kehua,miten KAIKKI pelit näytetään ja sit ei mainita ku joskus,että ai nii, se ei oo sit kateltavan ku maksullisilla kanavilla.Ärsyttävää!

        Narrit on ihan sekaisin sen Hanlonin kans.Mitä tästä opimme?Saman ku koko Nhl:stä.Ei kaikki kultaa mikä kiiltää;) Ei kaikki parasta laatua,joka tulee rapakon takaa.Monilla suomalaisilla vaan sana Nhl tai rapakontakainen valkku saa suorastaan kliimaksin syntymään.En käsitä.En sitäkään,että pelaajat edelleen pitää sitä jonain unelmapaikkana pelata.Eiköhän ihan rehellisesti suomennettuna kova raha ole aikamoisessa osassa.Toki Venäjälläkin kovat liksat maksetaan ja joskus tuntuu,että kovempiakin palkkoja pystyvät maksamaan kuin Nhl,mutta ehkä länsimaiset maat kuitenkin houkuttavat enemmän verrattuna Venäjän hiukan turvattomaan imagoon.Euroopan muut lätkämaat/liigat ovat varmasti mielenkiintoisia tulevaisuudessakin,kun buumi kasvaa.Pelaajathan ovat sanoneet,jotka ovat Euroopassa pelanneet,että yleisö on aivan mahtavaa.

        No nii..teillä Pelsut vastassa,eikä oo sanottua,etteikö hyvin pelatessa voittokin ole mahdollinen,vaikka Pelsujen kotikentällä olettekin.

        Palaan taas:)

        Kävi vähän niinkuin ajattelinkin, että Bluesilta tulee turpaan, mutta peli oli kova kuitenkin. Pinet asiat ratkaisivat voiton ansaitusti Bluesille. Eipä siinä mittään. HPK:n täytyy vaan olla koko ajan hereillä ja pikkuisen parantaa yksilötasolla niin se on siinä, ainakin valmentajan mukaan. Kovaa oppiahan tässä tulee, mutta sitä saa mitä tilaa. Ei oo varaa nukahdella tällä tasolla. Niin se vaan on.

        Mutta tänään Pelsuja vastaan irtosi puhdas voitto. Hyvä homma Kerholle. Tosin en tiedä mikä "vedetään kimpassa kaikki turpaan" -orgia siellä on ollu, mutta jotain jatkuvaa tappelua jne. On ollu ja sitten on jo pelaajia loukkaantunu. Hämärää. Täytynee lukea tosta hommasta lisää. Pää asia kuitenkin, että palattiin voittojen tielle.

        Kärppien taival ei sitten alkanut ihan yhtä hilpeissä merkeissä. Tuli kuokkaan siltä saksalaisporukalta. Täytyy sanoa, että olen hieman pettynyt ja yllättynyt. Odotin kyllä voittoa. Eikä homma kyllä yhtään helpotu jos seuraavana tulee vastaan Metallurg Magnitogorsk.

        NHL -hypetys on ollu aina ja varmaan tulee olemaan aina. Kun sinne haluaa maailman parhaat pelaajat jne. Niin se liiga on sitä myöten maailman kovin. Kyllä se kait onkin tällä hetkellä maailman tasokkain liiga, ja pelejä on koko rahan edestä. Sekin varmaan osasyy Stanley Cupin himointiin. Mutta kyllä joku Venäjä on lähes samalla tasolla, ellei samalla tasolla ja voipi olla, että vaakakuppi vielä kallistuu.

        Jokrut sai kammettua voiton SaiPasta tänään. Ei mitkään päätähuimaavat numerot kylläkään. Ei ainakaan vielä vakuuta toi Jokerien esitys. Voihan olla, että se vielä jossain vaiheessa loksahtaa kohilleen, mutta vielä se ei ole niin.

        Mulla ei oo ensimmäistäkän maksullista kanavaa. Oon köyhä opiskelija vaan. Ehkä joku päivä. :)

        Palaillaan!

      • Laura1

        Hierarkiaa taas moitti:)

        Varmaan on Nahila kovin liiga,mutta millä keinoin?Mä en usko enää joulupukkiin enkä Nhl:n puhtoisuuteen.Siellä nappi jos toinenki nielastaan ahneuden ja kunnianhimon takia.Tsiitä vaan tsano Tsaikovskikin. Jos haluaa sydärin tms.tollasena kolmikymppisenä tai vähän yli, ni vassa guut vaan!Mä vaan en arvosta sitä helvetin sisäänpäin lämpiävää paskaläjää.Yritän seurata joidenkin suosikkipelaajieni(suomalaisten)otteita,mutta hyvin vähän.Mähän voisin katella canalilta niitä matsejakin,mutta harvoinpa katon.Kyl Sm-liiga vetää ihan eri lailla puoleensa ja mua kyl kiinostais katsoo tota Eurooppan uutta liigaakin enemmän ku Nhl:ää.Venäjän omasta liigasta en sit tiedä.

        Teil kohta kotipelit,niin aina vaan ritarien kilvet kiillottuvat uudella tavalla:)Saat alkaa huokasta helpotuksesta,kun pitkä vierasrupeama alkaa pian olla taaksejäänyttä elämää.

        Mä en kauheesti murehdi häviöitämme.Se Saksan reissu osoitti,että ei kannata aliarvioida,siellä oli kuulemma meinaan todella hyvä jengi vastassa.Saksalaisia ollu nimeksikään,vaan vanhempia Nhl-konkareita,joten kai ne sitten meidän kokemattomampaa kaartia vei.Ainaki erien alut nukuttiin ruususen unta.Pikukin antoi riistää kiekon oman maalin takaa:(Pitäsköhän mun repiä Pikun pelipaitani,heh;)Alatalon Matti käy oikeesti sääliksi.Hänelle ei jaettu samanlaisia kortteja kuin Kojolle. Koita tolla pakistolla sitten saada ehjiä suorituksia aikaan.Ei onnistu ei!ailahtelevaa on luvassa jatkossakin,niin kauan kuin pakisto on tämmönen.Noh, jännitettäväähän riittää sit eri malliin=)Kyl mä silti uskon,että keväällä Kärpät on jälleen korkealla,mutta mestaruudesta taistelee tällä kaudella moni joukkue.Se on hienoa!Me vaan tarvitaan pakkeja muutama lisää ja niiden tulee olla kokeneita ja luotettavia.

        Mut näin on nyt ja mahatautikin voitettu kanta,joten eiköhän se elämä hymyile meillekin vielä.Sehän nähdään taas huomisen pelin jälkeen,miten suut pannaan:)

        Palailemisiin.

        Meinaan otsikollani tota teidän eilistä Ilves -peliä. Ipa vei sen muistaakseni 4-2. Lukemani mukaan ollut vauhdikas ja tasainen ottelu. Pitääkö median edustajien väitteet paikkaansa?

        En minäkään usko enää joulupukkiin saatika puhtaaseen urheiluun yhtään missään! Joku Usain Boltko juoksisi maailman ennätyksen satasella ja kahdella vielä hölläilemällä lopussa!? Vitut. Kyllä niitä poronsarviuutteita on käyny ryystämssä yks sun toinenkin, laji kun laji. Eikä NHL tee mitään poikkeusta. Nappia vedetään sielläkin teini-ikäisitä lähtien. Näin se menee. Pointtini vaan oli se, että se vaan on maailman kovin liiga, oli keinot mitkä hyvään.

        Taitaa tiistaina olla viimeinen vieraspeli edessä ennen torstain kotiavausta. se on Bluesia vastaan Espoossa, torstaina samainen Blues tulee Hämeenlinnaan. Päättäjiltä vois vähän kysellä tän kalenterin tekemisestä. Kyllä sitä on ihmetellyt yks jos toinenkin. Saatana kolme kertaa lähes peräjälkeen tahkotaan samaa joukkuetta vastaan. Pleijarit on vasta keväällä!

        Älä nyt hyvä ihminen paitaasi revi. :) Voi alkaa kaduttamaan jälkeenpäin. Minullakin on pelipaita, mutta en vaan osannu päättä, kenen nimen haluaisin kun koko joukkue oli niin hyvä, että jätinpä paitani ilman nimeä. :D

        Joo ei oo Matilla mitkään hyvät kortit ollu yhtään missään joukkueessa. Ei Jypissä, Kerhossa tai nyt Kärpissä, vaikka Kärpissä ne on parhaimmat tähän saakka. Kyllä tolla rosteerilla voi mitaleista taistella ihan hyvin. Että siinä mielessä on Matillakin saumaa näyttää kyntensä.

        Mutta palataanhan taas.

        Tiukasti ja nihkeenlaisesti,mutta kaikki lasketaan!Ny ei auta vaatia liikoja,kunhan vaan alkais voittojaki taas tulemaan.

        Ipa-peliä yritin kuunnella radion kautta samalla ku järkkäsin pojan synttärijutskia.Ipahan on pelannu paljon paremmin kuin mitä esim.Petteri Punakuono on arvioinu Pietilän kautta.Mahatautikaan ei ole mikään syy häviöön,vaan Ilves oli parempi.Meillä peli ailahtelee niin paljon,et kun luulee,et tossa ja tossa on se syy,nii seuraaval kerral se onki kunnossa ja sit taas jotain muuta.Kärppien häviöthän yleensäkin noteerataan ihan eri tavoin kuin monien muiden.Kirjoitinkin kerran kai sulle,että kun Hifk voitti meidät, olikohan se jotain 4-2,niin se oli MURSKATAPPIO=))Mä kyl ymmärrän luvut vähän erilaisiksi kun tota sanaa käytetään.Parin maalin häviöitä on tullu vaik kuin monelle,mut ei kelleen muulle tule tollasia otsikoita!Kai Kärpät on niin paljon toimittajakuntaaki jo vituttanu menestyksellään,että pitää irvistellä joka häviötä.

        Ehän mä toli revi paitaa=)Mä halusin Pikun,koska Pessi esimerkiksi on niin monilla,etten halunnu sitä.Mietin Korpikariakin pitkään:)Piku vaan mun mielestä symbolisoi hyvin Kärppiä peliesityksineen ja on minusta jollain tapaa aina jääny taustalle,vaik tekisi mitä.Vaatimaton kaveri,jolle joukkue on aina ensin ja sitten vasta tulee hän.Kunnioitan häntä kovasti.Hän on Kärppien pelin sielu ja aivot,vaikka välillä menis vähän huonomminkin.Ei hänkään ihmistä kummempi ole.Uskon,että hän nousee kovasti esille,kun alkaa ratkaisupelit,mikäli saa olla terveenä.Ei mulla silti mitään "idolia"ole.Olen turhan vanha semmoiseen=)Kärpät on kokonaisuus ja Piku paitoineen osa sitä.

        Toi teidän uus peliasunne on muuten aika kivan näköinen.Oon ihmetelly aina,kun osa jengistä mollaa sitä ritarin kuvaa rinnas.Mun mielestä se on aivan nappijuttu.Tietäen jonkinverran H-linnan historiasta voi sanoa,että soppii aivan mainiosti paitoihin.Luonnollinen yhteys kaupungin historiaan.Muutenki värit on kivat mun silmin katsottuna.

        Tiistaina taas uudet kuviot,joten palataanpa silloin:)

        Te(kin) voititte Pelikaanit, onnittelut! Ei taida mennä pelsulaumalla järin hyvin ainakaan tällä hetkellä. Ovat hävinneet aika paljon ottelujaan, ja kun niitä pelattuja pelejäkin on esim. Kerhoon verrattuna 3-4 enemmän niin...

        No onneksi tää meitin ritarilauma on saanut vieraspisteitä ja voittoja ihan mukavasti. Kolmen pisteen voitot on tullu Jypistä, SaiPasta ja Pelicansista, jatkoaikavoitto on tullut Tapparasta ja rankkaritappio tuli Pelicansille. se tekee yhteensä 12 pistettä. Kolmen pisteen tappiot on tullu Lukolle, Ässille, Bluesille ja Tepsille. Yksi Blues -peli on vielä pelaamatta. Eli jos ne saa Bluesilta pisteitä niin tulos on vieraskiertueelta karkeesti 50-50. Vieraskiertueeks ei mitenkään paha, minusta.

        No joo, on "hieman" liioiteltu tuo murskatappio -vertauskuva. ;D Jalkapallolukemina asia vois ollakin noin, mutta nyt on kyse jääkiekosta, ja noi on ihan normaalit lukemat. Joku 5-0 tai 6-0 niin voi puhua murskatappiosta lätkässä. On noi Helsingin herrat päässy taas purkaan kiukkuaan.

        Kiitos kehaisusta (peliasut), minustakin ne on kivan näköiset. Ja se ritarilogo on kuin nenä päähän siihen puseroon. En ymmärrä näin hämeenlinnalaisena, että mikä ihmeen motkotus siitä logosta on tarvinnut pistää pystyyn. Se on todellakin niinkuin sanoit, osa kaupungin historiaa ja muuta kielikuvaa: Ritarihalli, Ritarit, Hämeenlinna, Hämeen Linna (linnarakennus), se on ihan taydellinen kuva!! Noi ulkopaikkakuntalaiset ei vaan ymmärrä... :(

        Tiistaina pelataan taas. Meillä on grande finalé edessä, mitä vieraskiertueeseen tulee. Saapi nähä miten käy sarjakärjen vieraana. No ainakin edellisen pelin mukaan tiukka koitos luvassa. Kerho ei oo niin huono mitä sijoitus antaa ymmärtää. Teillä taitaa olla peli Jyppiä vastaan.

        Katsellaan!

        Siis molemmilla.Bluesilla taitaa kyl taas olla melkoinen loukkaantumislista, en tiä sit helpottaako,ku niil tasasen vahva porukka ollu silti aina.

        Jyp on ollu aina hankala meille.Nyt ku vieraisille mennään,niin voi kyllä pisteet jäädä Jyskälään.Mut optimisti minussa koittaa sanoa muuta.Toisaalta voi olla,että Kärppien ajatukset on jo Magnitogorskissa,niin että peli on sivuseikka huomenna.noh, se nähhään sitte.

        Kärpät on kaukana valmiista.Pakisto on pahiten hakoteillä.On suorastaan käsittämätöntä,että Junno kumppaneineen ei tee asialle mitään.EI YHTIKÄS MITÄÄN PRKL!Kai ne aattelee,ettei enää makiaa mahan täydeltä yleisölle,vaan 7 laihaa vuotta luisine lehmineen on profetian tulos:(Mut sitkeästi koitan uskoa,että ku toi verotusraja on ohitte,niin jottain alkaa tapahtumaan!

        Paluuseen taas!

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Te(kin) voititte Pelikaanit, onnittelut! Ei taida mennä pelsulaumalla järin hyvin ainakaan tällä hetkellä. Ovat hävinneet aika paljon ottelujaan, ja kun niitä pelattuja pelejäkin on esim. Kerhoon verrattuna 3-4 enemmän niin...

        No onneksi tää meitin ritarilauma on saanut vieraspisteitä ja voittoja ihan mukavasti. Kolmen pisteen voitot on tullu Jypistä, SaiPasta ja Pelicansista, jatkoaikavoitto on tullut Tapparasta ja rankkaritappio tuli Pelicansille. se tekee yhteensä 12 pistettä. Kolmen pisteen tappiot on tullu Lukolle, Ässille, Bluesille ja Tepsille. Yksi Blues -peli on vielä pelaamatta. Eli jos ne saa Bluesilta pisteitä niin tulos on vieraskiertueelta karkeesti 50-50. Vieraskiertueeks ei mitenkään paha, minusta.

        No joo, on "hieman" liioiteltu tuo murskatappio -vertauskuva. ;D Jalkapallolukemina asia vois ollakin noin, mutta nyt on kyse jääkiekosta, ja noi on ihan normaalit lukemat. Joku 5-0 tai 6-0 niin voi puhua murskatappiosta lätkässä. On noi Helsingin herrat päässy taas purkaan kiukkuaan.

        Kiitos kehaisusta (peliasut), minustakin ne on kivan näköiset. Ja se ritarilogo on kuin nenä päähän siihen puseroon. En ymmärrä näin hämeenlinnalaisena, että mikä ihmeen motkotus siitä logosta on tarvinnut pistää pystyyn. Se on todellakin niinkuin sanoit, osa kaupungin historiaa ja muuta kielikuvaa: Ritarihalli, Ritarit, Hämeenlinna, Hämeen Linna (linnarakennus), se on ihan taydellinen kuva!! Noi ulkopaikkakuntalaiset ei vaan ymmärrä... :(

        Tiistaina pelataan taas. Meillä on grande finalé edessä, mitä vieraskiertueeseen tulee. Saapi nähä miten käy sarjakärjen vieraana. No ainakin edellisen pelin mukaan tiukka koitos luvassa. Kerho ei oo niin huono mitä sijoitus antaa ymmärtää. Teillä taitaa olla peli Jyppiä vastaan.

        Katsellaan!

        Tärkeät pisteet teille.Kerropas sitten torstaina miltä "uus" halli vaikuttaa,vai oletko päässyt jo etuajassa katsomaan muutoksia?Tai pystytkö menemään peliin silloin?Muistelen,että torstaina pääsette kotiin.

        Toi on kyl järjetöntä laittaa samoja heti vastakkain.Ainakaan mun silmin siinä ei oo mitään hohtoa.Mielenkiintoiset pelit menee vähän kuin solahtamalla hetkessä ohi.

        Meil on kyl synkkää tuo loukkaantuminen ja pakisto muutenki.Hyökkääjissä ei katastrofia,kyl me niis pärjätään.Mokkepuolikin ok.Pikun ja Corson poissaolot ovat 10xpahempia kuin keskivertopelaajien loukkaantuminen.He ovat NIIINN tärkeitä pelinrakentajia meille,et pois alta.Se näkyi eilenkin.Toivottavasti ovat kunnossa ja pian!!Pelkäsin pahempaa selkäsaunaa,mutta ihan ryhdikkäästi Kärpät otti itseään niskasta kii noinkin epätoivoisessa asemassa.Vastustajasta on kyl sanottava,että taitaa se Hytönen olla jo nyt joukkueen mvp!Uskomattoman hieno kaveri, jonka ottaisin riemusta kiljuen Kärppiin koska tahansa:)

        Mikähän siinä on,että mä en tosta Dufvasta diggaa yhtään. Tuntu vastenmieliseltä,että aikalisässä se kiroili koko ajan.Oltii nii machoa nii mahcoha ettäh!Apinoilleko se kuvitteli puhuvansa ja ettei normaali puhe mene perille.Kai sitä ärräpäitä silloin tällöin saa tulla,mutta koko puhuminen oli ns.vittusaatanaa*peukku alas*

        Haaveissa kangastelee,että jos sittenkin..jos sittenkin Janne Niinimaa pelaisi viimeistään vuoden vaihteen jälkeen loppukauden Kärpissä,ennenku se viedään muille kentille.Siinä ois pakistolle tuntuva VAHVISTUS!

        Mut katellaan taas.Torstaina ei näemmä täyttä kierrosta ole,mut tsemppiä teille.

        Täs vitutukselta osaa muuta kirjoittaakaan enää.Ei häviös muuten mitään,mutta kun johto jättää tahallaan hankkimatta ne elintärkeät vahvistukset,jotka se taatusti tietää joukkueen tarvitsevan.se pistää vihaksi.Ottasivat vaikka try-outilla!!Pelkään,et tätä menoa joulun jälkeiset mahdolliset vahvistukset alkavat jo olla myöhässä.

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Tärkeät pisteet teille.Kerropas sitten torstaina miltä "uus" halli vaikuttaa,vai oletko päässyt jo etuajassa katsomaan muutoksia?Tai pystytkö menemään peliin silloin?Muistelen,että torstaina pääsette kotiin.

        Toi on kyl järjetöntä laittaa samoja heti vastakkain.Ainakaan mun silmin siinä ei oo mitään hohtoa.Mielenkiintoiset pelit menee vähän kuin solahtamalla hetkessä ohi.

        Meil on kyl synkkää tuo loukkaantuminen ja pakisto muutenki.Hyökkääjissä ei katastrofia,kyl me niis pärjätään.Mokkepuolikin ok.Pikun ja Corson poissaolot ovat 10xpahempia kuin keskivertopelaajien loukkaantuminen.He ovat NIIINN tärkeitä pelinrakentajia meille,et pois alta.Se näkyi eilenkin.Toivottavasti ovat kunnossa ja pian!!Pelkäsin pahempaa selkäsaunaa,mutta ihan ryhdikkäästi Kärpät otti itseään niskasta kii noinkin epätoivoisessa asemassa.Vastustajasta on kyl sanottava,että taitaa se Hytönen olla jo nyt joukkueen mvp!Uskomattoman hieno kaveri, jonka ottaisin riemusta kiljuen Kärppiin koska tahansa:)

        Mikähän siinä on,että mä en tosta Dufvasta diggaa yhtään. Tuntu vastenmieliseltä,että aikalisässä se kiroili koko ajan.Oltii nii machoa nii mahcoha ettäh!Apinoilleko se kuvitteli puhuvansa ja ettei normaali puhe mene perille.Kai sitä ärräpäitä silloin tällöin saa tulla,mutta koko puhuminen oli ns.vittusaatanaa*peukku alas*

        Haaveissa kangastelee,että jos sittenkin..jos sittenkin Janne Niinimaa pelaisi viimeistään vuoden vaihteen jälkeen loppukauden Kärpissä,ennenku se viedään muille kentille.Siinä ois pakistolle tuntuva VAHVISTUS!

        Mut katellaan taas.Torstaina ei näemmä täyttä kierrosta ole,mut tsemppiä teille.

        Pääsin kyllä peliin ja hienoa oli mennä sinne pitkästä aikaa. Kyllä sitä on kaivannutkin! Ja kun Kerho korkkasi uuden areenansa tyylillä niin mikäs sen hienompaa. :) Kaikki kunnia Kerholle. Mutta hallihan oli vielä kesken. Sisään sai ottaa 4000 henkilöä kun palotiet ei oo kunnossa. Halli valmistuu kokonansa vasta tammi-helmikuussa. Sitten vasta voi antaa arvioita uudistuksesta.

        Ööh, nyt tipuin hiukan kärryiltä. Sanoit, että johto jättää tahallaan hankkimatta vahvistuksia. En siis ihan ymmärtäny. Jos ne ei hanki miehiä niin täytyyhän siihen joku syy olla? Vai mitä siis on meneillään? Oudolta kuulostaa...

        No ette te mitään suurta selkäsaunaa ole saanet vaikka selkäsaunoja on tullukin (tappio), mutta niitä nyt tulee kaikille. Kerhokin sai niitä vaikka millä mitalla kauden alussa. Joku kepperuusi uutisissa sanoi, että HPK on ollut tämän kauden suurin alisuorittaja, siis mitä helvettiä?!? Niillähän oli VIERASKIERTUE ja kaikki muutenkin uutta, ja siksi toiseksi joukkue on selvinnyt tuosta kurimuksesta ihan hyvin! Ne nousee koko ajan taulukossa ja niillä on kaikista vähiten otteluita pelattuna koko porukasta. Vähän rajaa noille jutuille taas, kiitos.

        En minäkään tajua tätä peräkkäisjärjestelyä ollenkaan. Kai siihenkin joku tietty syy on, mutta en oo onnistunu selvittämään sitä. Noh, nyt sekin on ohi ja palataan ns. normaaliin järjestelyyn pelien ja vastustajien suhteen.

        Hmmm, paha sanoa, miksi et tykkää Dufvasta, mutta makuasioitahan nää on. Toisaalta en mäkään arvosta tollasta kiroilu -mentaliteettiä. Jotenkin ällöö mua aikalailla. Ei hyvä ei.

        Nää loukkaantumiset jne. on varmasti paha asia teille niinkuin se on Bluesillekin. Ja varmasti juuri tuolloin tarvittais niitä vahvistuksia. Niinimaasta on vaikea mennä sanomaan mitään, sen aika näyttää, mutta toivotaan parasta! Ja teillä taitaa justiin olla se Metallurg -peli?

        Mutta pura vaan rauhassa tunojasi niin paljon kuin haluat, kyllä minä vuorostani kuuntelen. :)

        Palataan.

        kiivastuksissani kirjoitin kai tyyliin,ettei johto hanki.Enhän mä voi tietää miten kauheesti tekevät loppujenlopuksi töitä rosterin paikkaamiseen.Ei vaan oo uskottavaa tämän hetkinen prosessi sen suhteen ja siksi kirjoitin mitä kirjoitin:)

        Totuus on,että pakisto ennenkaikkea on todella huojuva talo.Romahtaa hetkenä minä hyvänsä ja kaikki hyväkin jää sit sen alle!Ei herrantähen, Magnit vastassa k-viikkona.En tiä uskallanko kattoo ees.Olin nääs ni hullu,että menin sittenki hankkimaan plussapaketin,josta näkee sen matsin.Mikä lie oikosulku tullu.Noh katotaan ny tää tarjous jonku aikaa,miltä vaikuttaa.Kyl Kärpät tol rosteril selkään saavat,ku ei ny sentäs kaksinumeroisil luvuil=(

        Rosteri jo täs vaihees noin rikki!!!!!HAKKARAINEEEEEEN!TUU HETI TAKAS SIELTÄ VIERUMÄELTÄ,VAI MIKÄ SE OLI!!!!!!!Taidettu mennä takapakkia fysiikkapuolellakin,pelkään.Onhan noita loukkaantumisia ollu ennenki,mutta täs vaihees ja näin tärkeillä paikoillakin vielä.Koko Kärppien peli kärsii Viuhkolan,Järventien ja Corson kaltaisien pelaajien puuttumisesta.Siitä kärsis kuka vaan!

        Noh, tulipa purettua sydäntä=)

        Teil näyttää tosiaan alkavan suotuisten tuulien aika.Uskon nääs,että ootte vahvoja kotipeleissänne aika lailla.Vähemmän sieltä taatusti vieraat voittoja hakevat.Ehkä se Rautakorpi tekee jotain oikein;)

        Edelleenkään en kaada paskaa Alatalon niskaan.Ei Kojo ikinä operoinu tollasella rosterilla ja ois ollu mielenkiintoista nähdä miten hän olisi pärjännyt vastaavassa paikassa kuin Alien.Alatalo ei ole suosikkivalkkuni,mutta on törkeetä haukkua häntä alimpaan helvettiin,kun ei siihen syytä ole.Alatalon peluutus on ollut paljon yleisöystävällisempää kuin Kojon Kärppäaikana.Jos häviöt tulee hyvän matsin jälkeen,niin ei se mua niin kauheesti potuta,vaikkei tietysti kivaakaan oo!

        No nii,meil seuraava matsi taitaaki olla toi Venäjä-peli.Voi herranpieksut sentään!!*karmeet kylymänvärreet selekäpiisä*Palaillaan silti.Senkin pelin jälkeen,vaikka mikä ois=)

        En usko sentään kaksinumeroisiin lukuihin. Olisi kyllä melkoinen löylytys/nöyryytys. Eiköhän Kärpät ole muutenkin motivoituneet kyseiseen peliin ihan kunnolla, että uskoisin senkin takia numeroiden pysyvän siedettävinä. Sitä selkäsaunaa minäkin vähän luulen olevan tuloillaan. Metallurg on niin kovan luokan porukka, että ei voi muuta luulla. En halua moittia mitenkään Kärppiä tässä, mutta kun se rosteri on kohtuullisen kehnolla mallilla... :( Mutta peliä ei ole pelattu vielä!!

        Ai sä hankit semmosen paketin. Menit sitten hurahtaan näihin mainoskikkoihin. ;) No ei siinä mitään. Kukin tekee niinkuin parhaaksi näkee.

        Kyl mä luulen että Kärppäjohto tekee tukka sauhuten töitä ton paketin kanssa. Järki on siinäkin hommassa oltava mukana. Meillä on ainakin ollu se raha-asia vaikeuttavana tekijänä, mutta teillä se on vähän eri juttu. Siitä huolimatta ei kannata tehdä Jokereita ja hankkia umpimähkään kaikkea rahalla irtoavaa. Ymmärrän kyllä ketutuksesi hyvin. Tilanne on ikävä.

        Ei toki voi syyttää yhtä Alataloa tai yhtä valmentajaa ylipäätään (vaikka itse siihen syyllistyinkin viime kaudella *häpeää*), MUTTA, myös Matin Kerho oli kovin repaleinen, huonokuntoinen ja loukkaantunut koko kauden. Toivottavasti kyse olis nyt jostain muusta.

        No joo, Kerholla on menny viime pelit ihan kivasti. Tänään kävivät hakemassa Kuopiosta pari pistettä mukaansa ja noustiin taas sija taulukossa. Ihan hyvä vierassaavutus jälleen. Hyvä että HPK on oppinu pelaan vieraissa, ja näillä näkymin myös kotona kun heti tuli voitto. Psykologisesti se voitto oli pirun tärkeä. Toivottavasti Kerhon kunto pysyisi koko kauden tämän tyyppisenä. Ois pullat hyvin uunissa. :)

        Mutta jatketaan näistä aiheista taas.

        Mäki jonkusortin masokisti vissiin, ku ostan pluskortin ja maxilta tuijotan k-viikkona,miten rampa Kärpät käy syvällä.Optimistina en sentään taida uskoa kaksinumeroisiin lukuihin,mut vaikea tuosta on voittoa vääntää vaik miten kattos.Huhutaan,et Corso ois k-viikkona vihdoin mukana,mut se ei riitä.Järventie ja Piku pois ainaki,joten pahaa pelkään.

        Käy vähän jo Alataloki sääliksi.Junnon aivoitukset ovat täysin toiselta planeetalta,kun ei tunnu reagoivan joukkoineen mitenkään täysin selvään puutteeseen pakiston suhteen.Muulla sektorilla voitais jotenki pistää hanttiin,mut ei pakistolla!Alatalo on tehny mitä on voinu.Toki hän voisi olla vähemmän kiltti välillä,mutta se on vaan hienosäätöö,mikään mielipuoli sylki suusta roiskuen,hullunkiilto silmis ei yhdenkään valkun tarvi olla.

        Meil jotenki samaa ku teil viime kaudel.Häviöitä alkanu olemaan liikaa ja sijoitus sen mukainen.Alataloa en tästä syytä, enkä vielä revi pelipaitaani kuitenkaan;)Kyllä noi erot on nii pienet loppujen lopuksi, et kaikki on mahdollista vielä,kaikille joukkueille!

        Teillä kirvesrinnat sit vastas.Onnea peliin ja uskon,että sen viettekin.Ei välttämättä helppo iltatyö,mutta kuitenkin:)

        Palaan taas!

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        En usko sentään kaksinumeroisiin lukuihin. Olisi kyllä melkoinen löylytys/nöyryytys. Eiköhän Kärpät ole muutenkin motivoituneet kyseiseen peliin ihan kunnolla, että uskoisin senkin takia numeroiden pysyvän siedettävinä. Sitä selkäsaunaa minäkin vähän luulen olevan tuloillaan. Metallurg on niin kovan luokan porukka, että ei voi muuta luulla. En halua moittia mitenkään Kärppiä tässä, mutta kun se rosteri on kohtuullisen kehnolla mallilla... :( Mutta peliä ei ole pelattu vielä!!

        Ai sä hankit semmosen paketin. Menit sitten hurahtaan näihin mainoskikkoihin. ;) No ei siinä mitään. Kukin tekee niinkuin parhaaksi näkee.

        Kyl mä luulen että Kärppäjohto tekee tukka sauhuten töitä ton paketin kanssa. Järki on siinäkin hommassa oltava mukana. Meillä on ainakin ollu se raha-asia vaikeuttavana tekijänä, mutta teillä se on vähän eri juttu. Siitä huolimatta ei kannata tehdä Jokereita ja hankkia umpimähkään kaikkea rahalla irtoavaa. Ymmärrän kyllä ketutuksesi hyvin. Tilanne on ikävä.

        Ei toki voi syyttää yhtä Alataloa tai yhtä valmentajaa ylipäätään (vaikka itse siihen syyllistyinkin viime kaudella *häpeää*), MUTTA, myös Matin Kerho oli kovin repaleinen, huonokuntoinen ja loukkaantunut koko kauden. Toivottavasti kyse olis nyt jostain muusta.

        No joo, Kerholla on menny viime pelit ihan kivasti. Tänään kävivät hakemassa Kuopiosta pari pistettä mukaansa ja noustiin taas sija taulukossa. Ihan hyvä vierassaavutus jälleen. Hyvä että HPK on oppinu pelaan vieraissa, ja näillä näkymin myös kotona kun heti tuli voitto. Psykologisesti se voitto oli pirun tärkeä. Toivottavasti Kerhon kunto pysyisi koko kauden tämän tyyppisenä. Ois pullat hyvin uunissa. :)

        Mutta jatketaan näistä aiheista taas.

        Olipas kiva käydä ylläoleva toteamas;))Ritarit on voittojen tiellä,joten hyvältä näyttää teijän kannalta.

        Pidä ny ees pikkasen peukkuja Kärpille,kun huomenna suuri ja paha Magnitogorsk yrittää nuijia meidät maan rakoon.Pohjoisen sitkeällä taistelutahdolla toivon pelin kulun olevan viihdyttävän,vaikka se voittaiski.Paljon on kiinni siitäkin,onko Corso heti valmis sentterin hommissa,vai viekö aikaa tuo loukkaantuminen vielä,että tottuu uudelleen menoon.Hänhän on ollut aivan loistava hankinta meille.Uskon,että jos hän on heti kondiksessa pelin suhteen,niin se nostattaa muidenkin Kärppien tasoa,eikä häviölukemat ole rumat.Jymy-yllätys olis voitto,mut taitaa jäädä daydreamiksi.

        Torstaihin,tai jos oikein mainiosti Kärpil menee,ni taidan hihkua parit huutomerkit myöhemmin;)Noh..ei kannata varmastikaan nuolasta ennenku tipahtaa.

        ps.Teille metsästysonnea narrien suhteen!Vaikka mä hellämielisenä jossain vaiheessa sympatiseeraisinkin heitä,mikäli menisivät ihan häntäpäähän, mut silti..

        No ei voi paljon valitella kun noita voittoja on tullut kiitettävään tahtiin. Ja se yksi tappio Bluesille siinä välissä oli sellainen, missä HPK oli pelillisesti parempi. Tänään nuijittiin Tappara, onneksi!! Meinasi mennä tiukaksi mutta Kerho hoiti homman. Olivat alussa ihan suvereeneja, ja tekivät mitä lystäsi. Tapparaa vietiin kuin kuoriämpäriä. Pojille tuli sitten hyvän olon tunne ja ote lipesi sen myötä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. :) Kovalta tuo nykykerho vaikuttaa, jos todellakin noilla joukkueilla oli ensimmäisen erän veroinen ero.

        Kieltämättä Kärppien asema ei ole kovinkaan kehuttava kun vastassa on vielä se Metallurg Magnitogorsk. Ei oo mikään helppo vastus. Parastaan on laitettava likoon, mutta mikään ei ole mahdotonta. Kärpät voivat voittaa pelin! Ja minä pitelen niitä peukkuja suomalaisille. :) Bluesillakin on peli tiedossa Bernin suunnalla. Toivottavsti suomalaiset pärjäävät huomenna.

        Kiitos vain metsästysonnen toivotuksesta, sitä tässä kyllä tarvitaankin! Narriareena ei ole koskaan ollut Kerhon lempipaikka. Piestynä on tultu lähes aina takaisin, viimeksi 8-3 -nöyryytyslukemin, että en kummoisia odottele itsekään. Vähän samanlaiset fiilikset kun sinulla.

        Mutta palaillaan asiaan!

      • Mä vaan
        Rautakahva kirjoitti:

        Haluaisin hieman täsmennystä tuohon kahvaamiseen. Aikoinaan kun Rautakorpi edusti Tapparaa ja pelasi HPK:ta vastaan tv ottelussa, kuuntelin selostusta radio Jannesta Joksi Jaakkolan vetämänä. Maallikon silmään, kun Kerho oli alakynnessä koko ottelun, se kahvasi jopa enemmän, itseasiassa voittikin estämisjäähyt kahdella. Silti selostaja näki vain ja ainoastaan Tapparan kahvaavan. Rautakorven maine kahvakiekosta on siis muiden keksimä, yksi pahimmista oli Itkijä-Jalosen maineen saanut HPK-valmentaja. Hämeenlinnassa ei surtu Tapparan mestaruutta, olihan se tullut kahva-kiekolla, eikä suinkaan jääkiekolla. Tuomarit kuitenkin päättävät jäähyt ja niiden syyt. Ei Jalonen, eikä Rautakorpi. Puusilmiä tietysti huijataan aina.

        Rautakorven maine kahvakiekosta ei ole ihan hatusta vedetty, ei oikeastaan lainkaan, valitettavasti se näkyy myös HPK:n nykypelissä, eritoten kun näin yhden pelin JYP-HPK, kyllä vedettiin niin sääntöjen rajamailla JYP:iltä vauhti pois ja selkeäti myös sääntöjen ulkopuolella että näky katsomoon vaikka lasini värit ovat aika kirjavat. Mutta HPK ansaitsi voittonsa, sitä en kiellä.

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        No ei voi paljon valitella kun noita voittoja on tullut kiitettävään tahtiin. Ja se yksi tappio Bluesille siinä välissä oli sellainen, missä HPK oli pelillisesti parempi. Tänään nuijittiin Tappara, onneksi!! Meinasi mennä tiukaksi mutta Kerho hoiti homman. Olivat alussa ihan suvereeneja, ja tekivät mitä lystäsi. Tapparaa vietiin kuin kuoriämpäriä. Pojille tuli sitten hyvän olon tunne ja ote lipesi sen myötä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. :) Kovalta tuo nykykerho vaikuttaa, jos todellakin noilla joukkueilla oli ensimmäisen erän veroinen ero.

        Kieltämättä Kärppien asema ei ole kovinkaan kehuttava kun vastassa on vielä se Metallurg Magnitogorsk. Ei oo mikään helppo vastus. Parastaan on laitettava likoon, mutta mikään ei ole mahdotonta. Kärpät voivat voittaa pelin! Ja minä pitelen niitä peukkuja suomalaisille. :) Bluesillakin on peli tiedossa Bernin suunnalla. Toivottavsti suomalaiset pärjäävät huomenna.

        Kiitos vain metsästysonnen toivotuksesta, sitä tässä kyllä tarvitaankin! Narriareena ei ole koskaan ollut Kerhon lempipaikka. Piestynä on tultu lähes aina takaisin, viimeksi 8-3 -nöyryytyslukemin, että en kummoisia odottele itsekään. Vähän samanlaiset fiilikset kun sinulla.

        Mutta palaillaan asiaan!

        Ritareille näemmä niukka tappio.Mut hyvin teil edelleen on nisut uunis:)Nää pelit edelleen tuottaa yllätyksiä,mut kai se vaan sit on hyvä vaihtelun vuoksi:)

        Me sit hävittiin kunniakkaasti Magnille.Vähän paremmalla viimeistelyllä ois voinu mennä toisinki,mut se on jossittelua.Parempi voitti ja sillä sipuli.Kärppien peli oli kyllä uskoa antavaa.Ei me kauaa peräpäässä tota menoa pällistellä,kyl Sihvonen siinä oikees oli.

        Olipas muuten mielenkiintoinen Wallinheimon juttu,jossa hän sanoi,että Venäjällä napsitaan pillereitä ennen ja jälkeen ottelun eikä kysellä mitä se oli.Tietänee asian,ku pelas siellä vasta.Taitaa näitä pillerinpyörittäjiä olla Magnikin pullollaan.Hitto,et mua ärsyttää tommonen!

        Saatiin sit entinen narri joukkueeseen, elikkä Tony Dahlman.Pakistoon ois tarvittu kipeimmin tukea,mutta miten lie, onkohan Viuhkola pitempäänkin poissa,kun Kuusela on ollu senana taas harjoittelemas.Ehkä lautturin paikalle Krissen sijalle sitten Dahlmania suunniteltu tjsp. Saas nähä.

        Mut eiköhän tää omista juttelu Hpk:n palstalla riittäne täl erää;)

        Lauantaina taitaa olla seuraava pelinne.Meillä huomenna Lukko.Uskon,että uus pelaaja joukkuees jo tekee sen,että intoa piisaa koko sakilla.Oletan voiton tulevan.

        Näkemisiin taas:)

        Turpaan tuli, ja ihan ansaitusti. Niinhän sitä sano reilusti Kerhon pelaajat ja valmentajatkin. Kun nukutaan eka erä niin ei muuta ansaita sillon. Hyvä operus Kerholle. Oppii sekin pelaamaan sen 60min. Ei oo mikään eka kerta kun äijät pelaa pari hyvää erää ja on kuutamolla yhen tai kaks erää. Jonkun olikin jo aika antaa opetus siitä hyvästä. HPK pn hyvä joukkue, mutta sen on myös pelattava koko ajan hyvin. Ei sitä aliarvioida liigassa, varsinkaan kun kunto on ollu kova viimeaikoina. Ehkä nyt ne palaa takas jään pinnalle, mikä on ihan aiheellistakin.

        Mutta toinen juttu onkin se areenakammo. Ne oli tosi aneemisia alussa, mutta pelkäänpä sen vähän johtuneen siitä areenasta, kun aina tulee turpaan niin pelätään. Kaikkihan sen tietää, miten "hyvin" niillä on siellä menny ja niitä pilkataan mediassa ja muuallakin siitä. Ehkä ansaitustikin. Käy silti sääliksi. Kun ei ne voi eikä kehtaa myöntää, että pelkää pelata siellä. On ne joskus harvon siitä sanonu jotain ja hävenny sitä myös. Mutta kun ei voi mitään niin ei voi mitään. :(

        Te koitte myös saman kohtalon, eli turpaan tuli. Magnitogorsk oli odotetun kova. Hienosti Kärpät taisteli kyllä, siitä nostan hattua, mutta se ei vaan nyt riitäny. Tätä vähän odoteltiinkin.

        Mutta toi pilleri -juttu on kyllä inhottavaa! Uskon Sinuhen tietävän, mistä puhuu. Ei kukaan lämpimikseen mene tommosta laulamaan. Ja jossain Venäjällä niin enpä ihmettele. Olot on toki parantunu, mutta on se silti vielä sellasta, että miehet ei halua sinne vielä(kään) kauheesti. Mieluummin ne menee vaikka Sveitsiin tms. Jonkun kyllä pitäis puuttua tommotteeseen juttuun.

        Onnea Dahlmanin kaappauksesta. :) Uskon hänestä olevan apua teille paljonkin. Sitä en osaa sanoa, miks johto ei hommannu pakkia, mutta näin nyt. Ja onhan Niinimaa vielä mahdollisuuksien kirjoissa.

        Mutta palaillaan taasen!

        Tuol yhes veikkauskeskustelus vastapelurini ihmetteli tuota ja avasi munkin silmäni ihmettelylle.Miten tosiaan teil taas vierasmatsi Ässiä vastaan?!Eikös teän pitäny kotona alkaa pelaamaan?!

        Mitä tulee Kärppien tämän päivän esitykseen,niin näinköhän täysillä Kärpät on keskittyny huomiseen narrien kaatoon,että unohtu valmistautuminen kokonaan Lukkoa vastaan."Omat koirat"puri ja kovaa.Jos ei katkeruutta Lukon "oululaisketjun" pelaajilla jääny Kärppiä kohtaan,niin en usko heidän silti 100%:sti riemuineen kasvattajaseuransa kaatamisesta ja yleensäkään riemuitsevan Kärppien pitkästä alamäestä,joka on nyt ollut.Murhaava trio se oli kyllä ja ollu aina meitä vastaan.Piru vie,ku niitten pitääki syttyä aina Kärppiä vastaan!

        Se, mikä aiheuttaa Kärpille näin paljon häviöitä on ehdottomasti pakiston paha vuotaminen.Viimeistelyn tarkkuutta on hiottava paljon,sillä kyllä Kärpät maalipaikoille pääsee väliin tosi komeastikin,mutta sitten laukaukset menee joko hivenen ohi tai suoraan yritetään tykittää moken läpi.

        Dahlman oli vaisu,toivottavasti petraa.Olihan tämä vasta eka ottelunsa,joten ymmärrettävää,et viehän se jonkin aikaa tottua systeemiin.

        Huomenna uskon "kuolonkellojen"soivan Jokereille. Olen satavarma siitä,että näemme tyystin erilaisen Kärppälauman.Saman tyyppisen,kuin mikä pelasi Magneja vastaan ja silloin ei Hanlonin kässäri riitä mihkään;)

        Mut katellaanpa miten käy!

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Turpaan tuli, ja ihan ansaitusti. Niinhän sitä sano reilusti Kerhon pelaajat ja valmentajatkin. Kun nukutaan eka erä niin ei muuta ansaita sillon. Hyvä operus Kerholle. Oppii sekin pelaamaan sen 60min. Ei oo mikään eka kerta kun äijät pelaa pari hyvää erää ja on kuutamolla yhen tai kaks erää. Jonkun olikin jo aika antaa opetus siitä hyvästä. HPK pn hyvä joukkue, mutta sen on myös pelattava koko ajan hyvin. Ei sitä aliarvioida liigassa, varsinkaan kun kunto on ollu kova viimeaikoina. Ehkä nyt ne palaa takas jään pinnalle, mikä on ihan aiheellistakin.

        Mutta toinen juttu onkin se areenakammo. Ne oli tosi aneemisia alussa, mutta pelkäänpä sen vähän johtuneen siitä areenasta, kun aina tulee turpaan niin pelätään. Kaikkihan sen tietää, miten "hyvin" niillä on siellä menny ja niitä pilkataan mediassa ja muuallakin siitä. Ehkä ansaitustikin. Käy silti sääliksi. Kun ei ne voi eikä kehtaa myöntää, että pelkää pelata siellä. On ne joskus harvon siitä sanonu jotain ja hävenny sitä myös. Mutta kun ei voi mitään niin ei voi mitään. :(

        Te koitte myös saman kohtalon, eli turpaan tuli. Magnitogorsk oli odotetun kova. Hienosti Kärpät taisteli kyllä, siitä nostan hattua, mutta se ei vaan nyt riitäny. Tätä vähän odoteltiinkin.

        Mutta toi pilleri -juttu on kyllä inhottavaa! Uskon Sinuhen tietävän, mistä puhuu. Ei kukaan lämpimikseen mene tommosta laulamaan. Ja jossain Venäjällä niin enpä ihmettele. Olot on toki parantunu, mutta on se silti vielä sellasta, että miehet ei halua sinne vielä(kään) kauheesti. Mieluummin ne menee vaikka Sveitsiin tms. Jonkun kyllä pitäis puuttua tommotteeseen juttuun.

        Onnea Dahlmanin kaappauksesta. :) Uskon hänestä olevan apua teille paljonkin. Sitä en osaa sanoa, miks johto ei hommannu pakkia, mutta näin nyt. Ja onhan Niinimaa vielä mahdollisuuksien kirjoissa.

        Mutta palaillaan taasen!

        Teillä kulkee luistin mainiosti!Onnea JÄLLEEN!!Nyt voin ymmärtää oman tuskasi viime kaudelta,kun kuljemme samoja jälkiä.Edelleenkään en ole valmis teilaamaan Matti Alataloa,sillä hänellä ei oikeesti ole samanlaisia rostereita ollut käytösään kuin Kojolla.Eipä tuolla Kojolla näytä kovin loistavasti menevän Hifk:ssä,joten olisiko sittenkin tällä paljon puhutulla rosterilla osansa asiassa!Saatas tuo pirun pakisto kuntoon,niin sen jälkeen voi alkaa katsomaan mitä Alatalo osaa ja mitä ei.

        Ny saimme kokea miltä tuntuu viimisen sekunnin maali vastustajalta.Samaa rohtoahan Kärpät juotti viime kaudella muille.Eipä kivalta tuntunu,ei.MUT ME NOUSTAAN PERKELE VIE AIVAN VARMASTI!JUNNO,KUNNON PAKKEJA PELIIN,HEI!=))

        Mut nauti sä menestyksestänne,kyllä se varmasti on ansaittuakin:)

        Mulle on kyllä harvinaisen tuttua tommonen koko kauden kestäny pohjanoteeraus. Turpaan tuli välillä jopa 10-1, 6-0 tai 8-3. Ihan hirveetä näin jälkeenpäin ajatellen. Mahto äijiä surettaa ja hävettää tollasen kauden ja pelien jälkeen. Siihen lopulta tottu jo niin, ettei sillain välittäny siitä, mutta ei sekään mikään hyvä asia ole!! Eli ymmärrän pahan olosi. Oon kokenu jotain samanlaista. Ja joo, viimeisen sekunnin maali vastustajalta tuntuu niin hemmetin pahalta! :(

        Mutta älkäähän heittäkö sitä kirvestä kaivoon. Vielä ei ole sen aika. Piste-erot ovat yllättävänkin pieniä (jos olet sarjataulukkoa katsellut sillä silmällä) ja kautta on jäljellä paljon. Jos saatte ne toivomasi pakit ja muutenkin niin asiat voivat kääntyä päälaelleen. Matilla ei ole parasta rosteeria, mutta oliko koskaan Jukka Jalosella? Eipä ollut, ja siihen ei voi sanoa kahta sanaa. Se mies vaan on huippu.

        Noista meidän kotipeleistä, ens viikolla on kolme kotipeliä peräjälkeen (tiistaina Lukko, torstaina JYP ja lauantaina HIFK) että kyllä niitäkin on. Älkää olko huolissane, ne kyllä tasataan. :)

        Varmaan ärsyttää jos itsellä menee huonosti ja toisella hyvin niinkuin nyt tässä meillä. Kärpillä menee heikosti ja HPK taas menee menojaan (lukuunottamatta Hartwall -areenaa, siellä kun tuppaa tulemaan aina turpaan) ja muutenkin näyttää hyvältä. Eihän se kivalta tunnu. Mutta paljon voi vielä tapahtua HPK:llekin.

        Pelit jatkuu, joten jakasmisia sinne!

        näytätte seilaavan:)Jälleen kerran onnea.Alan ton onnittelun suhteen tuntemaan itseni jo paikalleen juuttuneeksi gramofonin neulaksi=)Mut kun hyvin menee,niin samaa joutuu toistamaan.

        Torstaina me näemme miten on tää pitempi taukonen auttanu pelin strategian sujumiseksi. Maaottelutauko lähenee ja itse alan arvostelemaan kohta Alatalon aikaansaamisia.Sen kuitenkin pidän mielessä,että hänellä ei todellakaan ole ollut käytössä samoja resursseja kuin Kojolla.Uskomattoman huonosti näyttää x-valkkummekin uusia joukkojaan johtavan.Mistä lienee kysymys, paljastuneesta kyvyttömyydestäkö vai onko Hifk:n pelaajat asenneongelmissa.Eiks siellä vedetä kahteen suuntaan muutenki KJ:n suhteen, kun se historia hänen kanssaan on mitä on.Joka tapauksessa kuulostaa henkisesti jälkeenjääneiltä,jos eivät pelaa valmentajalleen,kuka se kulloinkin on sitten kyseessä. Samaten odotan,että Kärpät pelaa Alatalolle ja valmentajan ohjeiden mukaan täysillä.Menipä syteen tai saveen.

        KalPan puolesta voi olla vaan iloinen ja se on joukkue,jonka kärkijoukoissa olemista en pidä ollenkaan pahana.Olisi jo aikakin heille alkaa valoa näkymään tunnelin päästä!

        Mut tämmöstä. Sä nautit ny täysin siemauksin menestyksestänne ja hyvä niin:)

        Ehkä mekin täältä vielä noustaan!

        Hienoahan se on katsoa omien otteita kun näin hyvin on viimeaikoina mennyt. Mutta mikään ei ole ikuista. Ei HPK voi aina voittaa, ja heille(kin) luulisi tulevan niitä huonoja hetkiä. Toki yksi oli heti kauden alussa, tosin ymmärrettävistä syistä, mutta eiköhän jossain vaiheessa repsahda taas. Kuulostaa vähän skeptiseltä jäpitykseltä, mutta viime kauden takia täytyy olla varautunut kaikkeen. Jääkiekkossa voi tapahtua niin nopeaan.

        Mutta tällä hetkellä menee nätisti. Olin todella yllättynyt 6-1 -lukemista Lukkoa vastaan. Onhan ne sentään neljäntenä. Oli kyllä kovat lukemat. Mutta torstaina tuleekin sarjajohtaja vastaan, joka on voittanu koko ajan, joten pelkäänpä Jypin pyyhkin HPK:n vähintäänkin kostoksi tieltään. Nääs HPK voitti viimeksi Jypin Jyväskylässä...

        Teidän sijoitus muistuttaa identtisesti Kerhon viimekautista sijoitusta Alatalon opein. Toki materiaali on "huono", mutta niinkuin jo kerran sanoin, on Jalonenkin luonut voittavan joukkueen mistä tahansa poppoosta hänen kuutena vuotenaan. Jotain hämärää Alatalossa täytyy olla. Onhan Jyppikin lähtenyt kiitoon uudella valmentajalla, samoin HPK Rautakorven alaisuudessa. Miksi...?

        Hifkillä tosiaan on ollu ongelmia jo pidemmän aikaa. Kojo ei oo saanu porukkaa kuosiin, mutta aika erikoista on, jos pelaajat kapinoivat jonkun historian takia. Nyt on nyt ja ennen on ennen. Saas näähdä miten tuonkin asian käy nimittäin tällä hetkellä näyttää aika lailla huonolta.

        Minä myös sympatiseeraan KalPaa. Kaikki kunnia kalakukkokaupunkiin. Ollaan hengessä mukana! :)

        Palataanhan taas.

        Nojoo, ei varmasti.Jälleen kerran onnittelut voitosta.Turhaan pelkäsit Jyppiä.Tällä menollahan te haastatte täysillä kenet vaan mestaruudesta!!Ei näemmä tarvita ees JJ:täkään:)

        Kauheen pienet on marginaalit liigas,ku eilinen voitto Tepsukasta toi meijät jo 10:nnelle sijalle.Uskomatonta.Toinen voitto,nii tiä miten kaikki muuttuu.Meillä ollu valkun mukaan jo henkien taisto itsensä kanssa ja uskon.Tiedän,että Kärpät on parempi kuin sijoitus kertoo, aivan varmasti,vaikkei tietystikään voi verrata täysin viime kauden rosteriin,jossa sentään pelasivat sellaiset herrat mm.kuin Hannes,Pessi ja Lehtonen monta muuta.Edelleenkään en ole luopunut toivosta Matin suhteen.Jos Kärpät rämpii maaottelutauon jälkeen,kun pitäs rosterissa olla jo Viuhkolakin,niin sitten alan kritisoimaan.Loputtomiin ei voi joustaakaan.Mut se on sen ajan juttu ja tällä hetkellä luotan,että homma alkaa pelaamaan,etenkin kun Corso saatiin jo mukaan.Heti oli vaikutusta.Se mua surettaa,että "suuri diivamme"Juhis(Aaltonen)ei oikein ole pelipäällä.Hän on loistava,kun on parhaimmillaan.Ois paras alkaa hänenkin täyttää isoja saappaita nyt ku niitä miehiä tarvitaan!

        Pakisto on edelleen vajaa ja pahasti.Oletan,että siihen tulee täydennystä.Toivottavasti pian.

        Hifkillä voi olla henkisesti kivinen korpi raivattavana, sillä he olivat kuulemani mukaan pelanneet hyvin,mutta huonolla sapluunalla pelannut narrilauma vei silti pisteet.Kaipa siinä voi joukkue kiitellä yhtä henkilöä,eli Riksmania.Ilman häntä ois varmaankin luvut olleet toiset ja toisinpäinkin.Ei siis kerro mitään Jokerien kenttävahvuudesta,kun mokke pelastaa.Tulee vaan sekin aika,että Riksman ei pysty kaikkea torjumaan todellakaan ja silloin kentän peli paljastuu totaalisesti.Vähän kuin Jokerit nukkuis Ruususen unta,ei ny sataa vuotta,mutta jokusen puolikelvollisen peliajan verran kuitenkin,ennenku herää ja huomaa,et kaikki on muuttunu:)

        Mut hieno homma teillä menossa ja meilläkin viitteitä edes hiukan positiivisempaan,vaikka pelillisesti ei ollutkaan mikään menestystarina.

        Tästä tähän ja lauantaihin:)

      • Laura1

        Hierarkian syvyyttä taas valitteli.

        Toki siinä perää on,että tuomareita ei meidän maassa sais oikein arvostella,mikä on kyllä väärin.Mikään ei kehity koskaan,jos ei kritiikkiä sallita.Niinhän se on kaikessa muussakin.Joutuu katsomaan asioita uudesta näkökulmasta,kun nostaa ns."kissan pöydälle."

        En mä nokkiini ota Kärppien arvostelusta,jos semmostakin harrastaisit,sillä ainahan kaikesta voi löytää negatiivistakin,jos haluaa.Itellä vaan on pääasias Kärpistä positiivinen kuva,eikä sitä oikein olekaan päästy mollaamaan.Täysin asiattomat, tiettyjen murkkukriisien kourissa painiskelevien kirjoitukset voi jättää sikseen:)

        Onnea taas voitosta.Mutta Ara taisi olla aivan raivona?Syystäkin?

        Meidän peli oli laiskaa ja aika mitäänsanomatonta,mutta voittohan se tuollaki tuli.Kai siihen sitten on oltava tyytyväinen.

        Tähän tältä erää.Palaillaan.

        Aika jännää, että päädyttiin tänne keskelle keskutelupötköä. Vai oliko se vaan vahinko?

        No joo, tuomareista riittää sitä puhetta aina. Niin tiistainkin pelin jälkeen. Ara oli varsin vihainen Jukkaan verrattuna. Tuomareille sattui isoja virheitä ja linja oli muutenkin sekava, molemmin puolin. Eli ei mitään hyvää sanottavaa. Mutta ainakin alkuun HPK sai ansionsa mukaan noita jäähyjä. Ei meinaan ollu meiltäkään mikään ihmeellinen peli, varsinkaan ekassa erässä.

        Mutta toi Kärppä -peli oli sitten oma juttunsa. Se vaan kun se ei ollu ensimmäinen kerta kun Kärppiä vastaan saa paikallaan seisomisestakin jo jäähyn. Näin on käyny ennenkin. Jätkät ei uskaltanu enää edes pelata kun koko ajan tuli jostain jotakin. Tommonen on aika perseestä. Ei toi oo enää jääkiekkoo saatika reilua peliä.

        Ymmärrän kyllä, miksi Aravirta suuttui kun Kerho teki maaleja näiden jäähyjen aikana. Ja sitten kun puhalletaan jatkuvasti jostakin niin ei siinä paljon enää pelata. Meidän pelin kaikki maalit oli erikoistilanne maaleja. Aika säälittävää jo. Mutta tämmönen oli taas linja tiistaina.

        Juu, kiitos onnitteluista. Samat sanat sinne. :) Kolme pistettä on aina kolme pistettä, tuli se sitten millä esityksellä hyvänsä. Iloitse! :)

        Palataanpas taas.

        mut aidosti iloitsen sitten,kun pelikin näyttää siltä,mistä tykkään.Kyl tää tästä,kuhan loukkaantumisia ei tule tärkeimmille pelaajillemme ainakaan,tai no..ei sais tulla kelleen ku meidän vara-arsenaali on jätetty retuperälle.

        Mut jänniä matseja taas tulos.Saa nähä miten käy Canal-matsis Kärppien.Mä en ehi ku osan pelistä katsoa töiden vuoksi,mut ei auta.Rahaakin on tienattava,jotta elää:)

        Palataan!Toivottavasti ei kummankaan meistä tarvi illan pelien jälkeen räjähtää=

        aihetta ois ollu, sen verran paskalta pelaaminen näytti.Kamalaa!Tosta ei voi ku parantaa.Meinaan Kärpät.

        Ritaritki hävis Tapparalle,joten Mansen suunnassa vihdoin ilonpäivä koitti kahes leiris:)Eiköhän me se suoda,vai mitä?=)

        Seurailemisiin!

        ps.en oo laittanu muuten tahallaan keskelle keskustelua tätä uutta linkkiä.Se meni sattumanvaraisesti käsittääkseni.Otin vaan ekan josta liikkeelle.

        Eipä ollu kehuttavaa toi Ritaripakankaan pelaaminen. Ollaan nyt vähän samassa veneessä. Kummallakin samanlainen ehtoo ja samat fiilikset.

        Tapparalle teki hyvää voitto HPK:sta. Ne tarttee pisteitä enemmäm kun Kerho. Tosin HPK vois pikkuhiljaa tajuta sen, että tämä liiga on tasainen ja ketään ei voiteta puolivaloilla. Mutta ei. Sama juttu. Voi perseet sentään niiden kanssa!! Täytyy kaivaa se jalkapuu esille...

        Kyllä ne pystyy voittaan kenet vaan kunhan pelaa kunnolla. Sarjakärkikin on kaadettu jo kolme kertaa. Samoin on kaadettu Kärpät, Blues, Jokerit jne. Ja vielä usean maalin erolla. Tosin lopussa on löysätty ja päästetty kaveri lähelle.

        Tästä täytyy meitin vaan jatkaa ja toivoa parasta. Me taidetaan päästä huomenna sarjakärjen vietäväksi. Jypillä on paljon kalavelkoja maksettavana juuri Kerholle. Luulenpa että huomenna tulloo turpaan. Kärppien taasen veikkaan palaavan voittojen tielle.

        Katsellaan.

        Ei pidä missään nimessä aliarvioida Porin pirua.Kyl se jotenki vaan on onnistunu tekemään Kärppien elämän hankalaksi yleensä aina.Niukka voitto kenties meille,kun vielä Raksilas ollaan:)

        Jypillä yskähtelyä hiukkasen,joten voi olla,ettei se teitä voitakaan,mut katellaanpa huomenna:)

        Tämä nyt ei kuulu Sm-liigan piiriin, mutta:

        Luinko oikein väitteen: "Talermo valitsi Vancouveriin Selänteen ja Koiuvun". Siis eikös tälläset päätökset kuulu päävalmentajalle sekä muulle valmennusjohdolle?!? Äijähän käveli Jalosen ja muiden yli tosta vaan! Onpas törkeetä!

        Kyse ei ole siitä, etteikö Jukka ja kumppanit olis valinnu näitä miehiä muutenkin sinne, vaan periaatteesta, että tämä kuuluu valmennusjohdolle. Olipas alhanen veto minusta! :(

        Mitä nyt sitten piätis sanoa tän päivän pelistä?

        Mitä nyt Janne Laakkonen ajettiin suihkuun kun törmäs tuomariin...että semmosta. Voi hemmetin hemmetti sentään!! Tuomari tulee jostain eteen eikä Laakkonen pysty väistämään niin suihkuun?!? Voi jumalauta tätä tuomaritoimintaa. Siis ei voi olla todellista!!! Tää on ihan hirveetä touhua!

        Jari Viuhkolalle tehtiin saman tyyppinen temppu parilla pelikiellolla kun "tahalteen" törmäsi tuomariin sulkiessaan purkukiekkoa laidassa. Kyllä se ihan näin oli, varmasti. Tulee yrjö.

        Ei siinä mitään. Jyppi teki ratkasevan osuman siinä vitosella, että ihan jees. Ei oiken kiinnosta kommentoida tota ottelua tän enempää.

        Meinasin täs käydä toisel palstal asiasta juttelemassa,mut se sit jäi.Toihan on täysin JJ:n ylikävelyä ja aliarvostusta, JOS Talermo on todella tollasta möläytelly.Kyllä mäkin oon luullu,et leijonaluotsi se on,joka joukkueen valitsee!!Ei kuulosta hyvältä,meinaako ne suitsia Jukan heti alkuunsa?!!

        Mielenkiintoista seurata mitä tapahtuu!Eikä se oo ns.kirkossa kuulutettua,että nää valittais ees sinne.Vaik Selänne on häikäissy Nhl:ssä,nii kummasti oli valju Suomen Leijonissa,ei taida jaksaa vanhempi mies enää niin pitkää kautta.Antaa kaikkensa taalajäillä,mutta paukut on loppu Leijonissa.Jos niin on,nii pitäs jo itekki tajuta,että väistyy.En usko,että silti niin tekee,vaikka ehkä aihettakin ois.Mut ei mennä asioiden eelle,katotaan Selänteenkin kunto keväällä sit.Samaten Sakun.Saku on kyl loistava kapteeni,joten hänet ottaisin huonompikuntoisenakin mieluummin kuin Selänteen.Hänessä on karismaa,joka heijastuu muihin pelaajiin,mutta jos oikein on surkee nii ei sitten häntäkään.Kyllä ny täytyy alkaa jo nuoremmillekin antaa tilaisuutta,eikä aina samoilla vanhoilla parroilla vetää,ainakin enemmistön pitäisi olla nuorempaa sakkia.Enkä halua halveksua silti ketään vanhaakaan,mutta joskus sen nuorennusleikkauksen on tapahduttava ja uskon et JJ pystyy tekemään sen jo pian.

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Mitä nyt sitten piätis sanoa tän päivän pelistä?

        Mitä nyt Janne Laakkonen ajettiin suihkuun kun törmäs tuomariin...että semmosta. Voi hemmetin hemmetti sentään!! Tuomari tulee jostain eteen eikä Laakkonen pysty väistämään niin suihkuun?!? Voi jumalauta tätä tuomaritoimintaa. Siis ei voi olla todellista!!! Tää on ihan hirveetä touhua!

        Jari Viuhkolalle tehtiin saman tyyppinen temppu parilla pelikiellolla kun "tahalteen" törmäsi tuomariin sulkiessaan purkukiekkoa laidassa. Kyllä se ihan näin oli, varmasti. Tulee yrjö.

        Ei siinä mitään. Jyppi teki ratkasevan osuman siinä vitosella, että ihan jees. Ei oiken kiinnosta kommentoida tota ottelua tän enempää.

        Palataan.

        Mä tiesin,et Ässät on vaikee.Helvetin vaikee,ku ne jotenki syttyy AINA meitä vastaan.Ei ne nii huonoja ole,ku sijoitus kielii.Kaikkihan tossa listalla alkaa paria ekaa lukuunottamatta olemaan aika lähellä toisiaan,kukaan ei oo totaalisesti pudonnu.Enkä mä usko Jypin enkä narrien jatkuvaan voittamiseenkaan,kyl niilleki tappioita tulee niinku muillekin ja erot tasaantuu.

        Viuhkola oli hyvin loukkaantunut siitä,että häneen iskettiin sikailijan leima.Ei kukaan ikimaailmassa voisi kuvitella,että Piku on sellainen.Kyllä hän kamppailee paremminkin herrasmiespelaajan arvosta=)))Kyl noille tuomareille jotain pitäs tehä.Ei ny kaikki mahdollinen voi johtaa ottelurangaistuksiin ja moniin sellaisiin.Jos teilläkin tuomari ite luistelee tielle,eikä se pelaaja ehdi enää väistää,niin sehän on oikeusmurha.Mitä helvetin jumalia ne tuomarit muka on!

        Kyl täytyy sanoa,et tää liiga on oikeesti mielenkiintoinen,ku noin tasainen.Häviöt ja voitot menee miten menee,ku ristikkäin pelaillaan samoilla sijoituksilla taistelevien kanssa:)Noh,parempi näin*sanoo entisen, ylivoimaisen Kärppäjoukkueen fani*Onpahan jännittämistä ihan eri lailla=)

        Mut palaillaan.Seuraava matsi voikin olla jo triumfin arvoinen;)

        Hyvin on pullat uunis paistumassa,joten herkullista lopputulosta ootellaan:)

        ON vaan kyl nii kiemurainen Sm-liiga,et pois alta!Noo, jännäksihän tää vaan vetää,ku joka peli on oikeesti tärkeä,eikä auta puolivaloil mennä kenenkään.En menis kärkijoukkueinakaan,vaikka heillä ny muutaman pelin häviö ei viel tunnukaan samal taval,mut äkkiäkös sieltä häviöputkes lähdettäisiin alamäkeen.Ei kukaan voita koko ajan:)

        Bluesille peukkuja tän illan CHL-peliin.Pitäkää Suomen lippua korkeella,vaik seurajoukkuepeli onki.Joka tapauksessa edustaa tavallaan maatamme ny yksin,ku Kärpät putos.Hieno historiahan Kärpilläki on kv-peleistä,joten aika aikaansa kutaki ja ny katellaan toisen suomalaisjoukkueen edesottamuksia:)

        Kiitos onnitteluista, samat sanat vaan täältäkin. :) Sm-liiga on tosiaan tiukka ja on hienoa nähdä, että pärjätään. Toivottavasti hyvä tahti jatkuu.

        Ja sitten tämä: 1. Kurinpitoryhmä ei pidä Laakkosen kertomusta uskottavana, 2. Kysymyksessä ei myöskään ole tilanne joka nopeutensa takia tai muutoin pelaajan ja erotuomarin jouduttua ns. samoille raiteille olisi aiheuttanut törmäyksen, 3. Laakkonen päättää kurinpitoryhmän näkemyksen mukaan tietoisesti tönäistä linjatuomaria 4. Janne Laakkoselle määrätään kolmen ottelun ottelurangaistus.

        Että näin. Vai että ihan tietoisesti ja harkitusti meidän molempien pelaajat ajelee tuomareita. Ei saatana sentään. Ja vielä kolme ottelua pelikieltoa! Viuhkolakin sai kaksi ottelua vaikka tilanteessa ei ollu mitään. Kyllä tää on ihan hullua hommaa. Molemmille on lyöty sikailijan leima ja rangaistu aika huolella. Jotenkin tuntuu epäreilulta tää juttu....Mutta eiköhän seuraavaksi saa Nickerssoni pelikieltoa tuomarin koskemattomuudesta kun tappelussa löi väliin tullutta tuomaria. Varmaan joku viis tulee kun ennakotapauksia on nyt nää kaks. Ja ihan tahallaan löi juuri tuomaria! Tuomari ei tietenkään voinut osata katsoa mihin nokkansa pistää, ja missä välissä. Hyvin meillä menee hei.

        Toivottavasti Blues hoitaa homman kotio tänäänkin. Pidetään Suomen lippua korkealla! :)

        Tästä täytyy vaan jatkaa ja niellä kaikki, pah.

        P.S. Onko tuosta maajoukkuevalinta-asiasta kuulunu mitään uutta tai luotettavaa?

        Iso hatunnosto Matikaisen porukalle.Näkee kyl kaikesta,että pelaajathan suorastaan rakastavat valkkuaan.Jos ny noin hempeenlempeetä ilmaisua voi käyttää=)Joka tapauksessa sikahurrit saivat mitä ansaitsivat!

        Tuomareilla on mun mielestä myös oma vastuunsa jääkiekossa.Ei voida olettaa,et pelaaja aina pystyy ottamaan huomioon,jos tuomari äkkiä ilmestyykin ajoradalle,eikä vauhtia ehdi jarruttaa.Tahallistako teidän pelaajilta?JOtenkin vaikea uskoa,että edes goonit tahallaan tuomaria ajelis,saati sit nää herrat PIku. Ei ymmärrä.Tän logiikan mukaan pitäs tosiaan oikeitten tappelijoiden ja törmääjien saa sit pelikieltoa rutkasti enemmän!Ei auta ku harmitella ja puida henkistä nyrkkiä.

        En ole tarkemmin seurannut vielä maajoukkuevalintaa,tai sitä,mitä siitä puheen kömmähdyksestä Talermolta seurasi.Kyl mä oletan silti,että se on JJ joka rosterin kokoaa ja sillä siisti.Tottahan hänen on muodostettava sellainen rosteri,jolla voi työskennellä.

        Mut palataanpa!

      • Laura1

        Jep,ei voittoa tullu,mut hyvä taistelu.Narrit osaavat ton puolustuksen,siihenhän se homma jumittu ja ennenkaikkea Riksmaniin.En kyl tykkää,että jos Narrit veis mestaruuden,nii se ois ihan vaan Riksun ansioita.JOukkuelajihan tää on!
        Edelleen tykkään silti Alienin tavasta peluuttaa.On tää erinäköistä ku Kojon aikaan,vaik silloin niitä voittoja tulikin ihan solkenaan.Nyt on katsojaystävällistä pelaamista.Tiistaina on varmasti huikee peli,ku vastas Jyp ja taitaa olla ihan töllötavaraakin.

        Teil tupsukorvat vastas.Tulee varmasti vaikea matsi ja ite veikkaanki tasuria.

        En mä usko liigan hajoamiseen ainakaan lähivuosina.Kyllä ne jotain varmennussuunnitelmia tekee,että liiga säilyy elinkelpoisena.Mut vaikeita nää vielä mieltää.Ymmärrän toki,että muutosta tapahtuu ja kehitystä kansainväliseen suuntaan.Aika näyttää.Mä kyl tykkään omasta liigastammekin näin,mut katotaan mitä tuleman pitää!

        Mitäs tähän muuta voi sanoa,ku kivaa=) MÄ ainakin tykkään,ettei mikään ole varmaa viime metreille asti.Se on koko homman suola,joten älä vielä revi pelimerkkejäs sinäkään;)

        Pelit on tiukkoja varsinkin tähän aikaan vuodesta ja nyt on vielä ennätystasaista. Eihän sitä aina voida voittaa, vaikka Kerho sitä peliä hallitsikin 50min. Nyt ei tullut kuin piste. Ilves koulutti isäntiään kovalla kädellä. Mutta kyllä tuolla peli-ilmeellä pisteitä pitäisi tulla. Huomenna yritetään KalPaa vastaan.

        Sitä en nyt muista, missä te pelaatte huomenna, mutta kai teillä peli on? Joka tapauksessa niitä pisteitä pitää saada kaikkien, ketkä mielivät siellä kuuden joukossa olla. Ei auta mikään.

        Niin en tiedä, mitä tästä tulee vielä kun noita höpinöitä liigan hajoamisestakin viljellään. Ja taas uutta liigaa johonkin suuntaan. Kyllä se nyt pikkuhiljaa alkaisi riittämään. Ei koko ajan tartte jotakin uudistaa kun ei vanhoihinkaan ole kunnolla totuttu. Ei semmoinenkaan vaahtoaminen ole hyvästä. Kyllä minäkin tykkään tästä meidän liigasta, missä on kaikki joukkueet. Aika typerää on, jos osa jengistä lähtee menemään.

        Mutta palaillaanhan taas! :) Oli aika paljon menoa ja puuhaa viikonloppuna niin venähti tämä kirjoittaminen, mutta nyt ollaan taas ruodussa.

        Saas nähä miten vaikuttaa meihin;)Uskoisin,että tarkkaa,mutta vauhdikasta ja laadukasta peliä tulossa.Mäkin ehin töistä tölläämään.

        Ai,teil sympaattinen KalPa,voivoi...onnea kai molemmille=)Oiskos se sit tasuri..äh..

        Noh,palaillaan taas pelien jälkeen.Pelit vähenee ja jännitys tihenee.

        meillä..tätä se kiirus teettää=)

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        meillä..tätä se kiirus teettää=)

        Voititte tiukan pelin, onneksi olkoon.

        Myö hävittiin, ansaitusti. Se siitä.

        Oon vähän hiljainen kun oon kipeä. Pyydän anteeksi.

        Palaillaan.

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Voititte tiukan pelin, onneksi olkoon.

        Myö hävittiin, ansaitusti. Se siitä.

        Oon vähän hiljainen kun oon kipeä. Pyydän anteeksi.

        Palaillaan.

        Älä turhaan pyytele anteeksi.Tulit ku ehit ja toivottavasti olet pian kunnossa:)

        Tarkki ei ole tällä hetkellä oikein luottamusta herättävä, mutta otaksuisin,että hänellä mennään kevät silti.Tuomaksella on kuitenkin tuota kokemusta näistä kovista peleistä enemmän.Totta lienee sekin,että aiemmin Taakella on ollu kivikova puolustus tukenaan ja silloin on aina helpompaa pelata kenen tahansa, silti uskon,että hänen taitonsa ovat riittävät,kunhan koko joukkue osallistuu myös puolustustyöskentelyyn tarvittaessa.

        2pinnaa tuli,mutta pelejä on saakelin vähän.En usko,että millään ehditään piikkipaikalle,mutta kakkossija on kyllä ihan haarukassa.En usko Jypin niin kovasti häviävän,enkä narrien voittavan kaikkia loppuja pelejään.Eikähän Jyppi vie runkkaria.MUT kuka vie mestaruuden,sitä ei kyllä osaa kukaan ennustaa,siinä on niin monta joukkuetta,joilla kaiken natsatessa,voi tulla unelma todeksi:)Eikös Hpk:llakin sentään ole omat saumansa vielä?

        Mut paranemisia ja onnistumisia myös suosikkijoukkueellesi.Se,joka mestaruuden vie on toivottavasti sellainen porukka,jossa JOUKKUE sen on ansainnu,en pidä sellaista mestaruutta minään,joka tulee vain yhden eli moken ansioista.Näin se vaan on.Jypille en sitä halua siksi,että Dufva on niin vastenmielinen persoona,että ei jaksa;)

        No nii..kliseita kehiin..eli parempi voittakoon=)

        Jooh. Tais mennä niin, että TPS johti 0-3 mutta Kerho vei pelistä 5-4 -voiton jatkoajalla. Paljon tapahtui tuossa pelissä, mitä en nähnyt tänään.

        Kiitokset Elorannalle. Hän nimittäin otti "saatanan tyhmän jäähyn" keihästämisestä näin Suikkasta lainatakseni, ja vitonenhan siitä aina tulee. Ihan älyvapaa jäähyhän toi on ja vielä reilussa johdossa. No HPK kiitti ja alkoi nousemaan. Tappelukin siellä oli kun Vihkoa taklattiin tahallaan kyynärpäällä päähän. Mäkelä kävi antamassa taklaajalle kunnon selkäsaunan.

        Te hävisitte isoille kissoille. Oliko millainen peli? Tiukkaa ainakin nykyjänsä on, se on selvä. Ja kukas oli maalilla, Tarkki kenties?

        Pelit vähenee koko ajan. Ja vielä ollaan kuuden joukossa kun tuo Ilveksin nyt hävisi, onneksi. Mutta loppuun asti tulisi pieteitä nappailla. Saas nähdä nyt miten kaikkien käy. Mielenkiintoista kun on näin tasaista.

        Enpä ole vielä kunnossa, mutta toivottavasti paranemaan päin!

        Se ratkaisi pelin Hifk:lle.Hatunnosto:)Tarkkuutta omaan peliin ja nöyryyttä.Niillä mennään pitkälle vielä.Piku ton ajatuksen on tiivistäny hyvin.Pikun kenttä ja Corso omalla paikallaan olivat meidän parhaat.Tarkki maalis ja jotenkin on ollu epävarma.Tulee epämiellyttävä olo,ku kattoo sen herkkää polvilla konttaamista.Mut luotan kuitenki,et valittiin kumpi mokke tahansa,niin kenttäpelaajat hoitaa asiansa niin,että moken työpaine hellittäisi.Näinhän se on mennyt ennenkin ja soisin menevän nytkin:)

        Ei mua häiritse,vaikkei runkkarinvoitto tulekaan meille, johan sitä on tullutkin.PÄÄASIA on hyvät asetelmat loppukahinoihin!Tekin ootte vissiin kahden pisteen pääs vaan meistä.Hitsi,et tää on ihan perkuleen jännää=)KalPan voitosta narreista olen ERITTÄIN tyytyväinen ja vielä ku yks mun suosikki teki voittomaalin,niin avot(=lue Killeri)Kalle on niin vaatimaton ja hieno pelaaja,että joka paikassa haluaisin nostaa megafonin huulille ja rääkäistä,että ettäkö te perskatti soikoon tajua sitä;)

        Eloranta on tainnut olla melkoinen pettymys Tepsukoille.Täytyy sanoa,että kun kuulin hänen palaavan Tepsiin,niin en pitänyt sitä minään suurena asiana.Jotenkin se kaveri ei vaan oo niitä pelaajia,joita eniten arvostaisin.Ehkäpä se hällä sitten iän mukana rumat temput nousevat enemmän ja enemmän pintaan,kun muut osa-alueet tökkivät..eipä ole Bergistäkään tai Kiprusta ollu isoa tukea porukalle,mutta hienosti on Suikka saanu nuoremmat pelurit parantamaan otteitaan ja tulosta on alkanut näkyä.

        Se on totta,että roima alkujohto voi hiipua ja näivettyä kokonaan,jos vaikka hyvänolon tunne saa liiaksi valtaa.Sitä en sit tiä,mikä teidän matsissa oli syynä:)Onneksi olkoon vaan voitosta.Me koitama parhaamma,että pohjoisesta vielä kylmä puhuri puhaltais ja te kaikki jäätyisitte ku lumiukot tai kaatuisitte sinne lumihankeen sohjoiseen;))

        Nooh,leikki leikkinä,mut totta rahtunen=)Paranemisia!

        Olen edelleen kipeä, joten vähäsanaisuus jatkuu.

        Mutta mutta, pleijareita pelaillaan koko ajan. Kuka
        saa kotiedun? Kuka pääsee kuuden joukkoon? Kuka joutuu/pääsee säälipleijareihin? Ja kuka joutuu karsimaan liigapaikasta? Monta asiaa avoinna. Mekin ollaan kuudentena, ja omataan mahdollisuudet kotietuun ja korkeammallekin, ja taas toisaalta, on suuri riski pudota säälipleijareihin. Me ollaan niin lähellä teitä, että se sama vika on teilläkin.

        Mutta katsellaanpa lauantai-illan pelit ja palataan asiaan.

        OK, HPK voitti ja Ilves hävisi, hyvä niin, mutta kaikki muu olikin sitten vähän liikaa.

        Kaikki alkoi tuosta Janne Kolehmainen-Veli-Matti Savinainen -taklauksesta/osumasta. Savinainen jäi kamalan näköisesti jään pintään sätkimään ja hänet vietiin paareilla pois. Tuloksena murtunut nenä ja iso aivotärähdys, kaikkein ihmeellisintä: Kolehmaiselle ei mitään rangaistusta!!! Siis Kolehaminen on HPK:sta, joten en voi olla tässä nyt puolueellinen kun tätä tässä ihmettelen.

        Mä en näe tosta nelosen videosta, mikä osuu päähän ja milloin. Ilmeisestikään ei kyynärpää eikä olkaapää eli taklauksen on täytynyt olla sinänsä puhdas. Onko "pommi" vaan niin kova vai mitä hemmettiä siinä oli sitten? Osuuko kenties maila taklauksen yhteydessä päähän? Jos näin on, se on työtapaturma eikä tahallinen päähänveto (mitä liian usein liigassamme nähdään). OK, työtapaturmille ei voi mitään, ne on vaan helvetin ikäviä joskus. Mm Jani Hassisen ura päättyi Hämeenlinnassa tällaiseen tapaturmaan. Ja Jyväskylässä joku Jyp -pelaaja sai aivovaurion jossain vaiheessa kautta, puheiden mukaan.

        Ja kun tuomarit eivät jäähyä antaneet niin en yksinkertaisesti keksi muuta syytä kuin ns. yhteentörmäys/työtapaturma. En tosiaan tiedä nyt. Mutta kai Ässät laittaa videoo päättäjille ja Kolehmainen saa sitä kautta rangaistuksen. Vaikka jonkun 3-5 ottelua olis paikallaan, vaikka olisikin ollut vahinko jne. Täytyy häntä rangaista tuntuvasti. Minusta asia on näin.

        Kaikkea hyvää kuitenkin Veli-Matti Savinaiselle ja toivottavasti toipuu tuosta peleihin vielä!!

        Menihän se peli sitten ihan sekaisin tämän jälkeen tietenkin. Kaikkia hakattiin ja jäähylle lenneltiin puolin ja toisin, Alpo Suhonen oli jäällä jossain vaiheessa peliä, joku Ässistä alkoi riehumaan yleisölle jne. jne. Eli meni ihan päin peetä noin muuten. Yllättäen Suhonen ei ollut lehdistötilaisuudessa, ehkä parempi niin. Huhhuh, mikä pelipäivä. Ei näitä enää kiitos.

        Onnittelut sinne voitosta. Tärkeitä pisteitä saatiin molemmat.

        En oikein keksi muuta sanoa. Mietityttää jonkin verran tuo tämän päiväinen...

        Nelosella oli video siitä Savinaisen tapauksesta.Kaameeta katottavaa ja varmasti sattu pahasti,ei ihminen noin sätki,jos ei aivoihin ole tullut jotain.Koko sydämestäni toivon,että hän tästä toipuu ja palaa samaksi,hyväksi pelaajaksi,joka on ollutkin.Voi olla Kolehmaisellakin aika paska fiilis tällä hetkellä,sillä en millään usko,että hän tahallaan haluaisi toista pelaajaa vahingoittaa.Jos halusi,niin sellaiset ulos liigasta!Uskon myös,että kyllä tuosta jälkiseuraamuksia tulee jokatapauksessa,vaikka itse pelissä tuomarit eivät tainneet jostain syystä huomata tapahtumaa.Käsittämätöntä,vaikka monta tuomaria!

        Ei varmaan tunnu voittokaan kauheen makealta,kun tollasta jouduit todistamaan?

        Blues jäi sit meijän taakse ja ollaan täl hetkel nelosina.On kuitenkin muistettava,että Bluesilla on peli vähemmän pelattuna kuin meillä,joten kiharaa on.Ois ollu hienoo,jos KalPa ois ollu kärjes,mut Jyppi siellä vaan edelleen mesoaa:)Narritki aina vaan ne pisteet pääasias nappaa,vaik peli ois mitä.En kylläkään tiä,oliko hyvällä pelillä tulleet pointsit,mutta vois kuvitella,et ku ei tähänkään asti ole ollu loisteliasta,niin tuskin jatkossakaan.

        Jotenki mä tykkään Apen tyylistä.Kyllä aina on mukavampi kattoo ylireagoivaa valkkua ku viilipyttyä!Hän on ainakin koko sydämestään mukana!(se tosin sit näkynytki rytmihäiriöinä)Tunteenpaloa tais olla sit enemmän ku tarpeeksi ja toivon,ettei Ässät sentään tosta mitään sakkoja saa.Jotenki ei tuntus reilulta.

        Meil seuraava matsi k-viikkona Ässiä vastaan.Vaik sympatioita tunnen täl hetkel heitä kohtaan niin kyllähän mä Kärppien voittoa toivon ja odotan!Meillä toi peli ailahtelee vieläkin turhan paljon.Epäilen,et jos Tarkki ois ollu maalis,nii oltais hävitty,onneks oli Koivisto.Tarkilla on ny jotain ongelmia,toivottavasti selvittää ne päänsä sisällä ajoissa,sillä käsittääkseni häntä kuitenkin edelleen pidetään meidän ykkösmokkena.

        Ei tarvi toivoa jänniä matseja,niitähän riittää ihan runkosarjan loppuun asti:)

        Palataan taas!

        EI VARMASTI TEHNYT TAHALLAAN TUOLLAISTA!!! Niinkuin sanoin, siinä on tapahtunut joku vahinko. Eikä tosta videosta saa mitään selvää, mikä se on ollut. Ja Kolehmaisella on varmasti paha mieli!!! Ja tulee saamaan kovan rangaistuksen, vaikka se olisi vahingossa ollutkin mikä lie sitten olikin. Ja tuskinpa Kolehmainen laittaa yhtään hanttiin. Todella harmittava tapaus kaikenkaikkiaan.

        Noniin, eiköhän tuo sitten ratkaise sen mitä ratkaisee. Mutta mitään yltiöoptimismia ei kannata herätellä, sillä otteluvalvoja moneen kertaan nauhan nähneenä ei sitä mihinkään laittanut eikä tuomaritkaan rankaisseet. Eli siinä valossa ei välttämättä mitään tapahdu, JOS taklaustilanne ei sinällään ollut väärä. Mm. Hassisen uran lopettaneen törmäyksen/taklauksen yhteydessä ei tullut mitään jälkisanktioita. Kyse oli kuitenkin jokun uran päättymisestä. Eikä käsittääkseni Jyp -pelaajankaan (aivovamma kait) törmäystilanteen aiheettaneelle Ässäpelurille. Että ei niistä aina tule.

        Mutta jos tulee niin tulee. Uskon kuitenkin mieluummin tällä hetkellä otteluvalvojaa ja hänen videoitaan kun jotain yksittäistä fania. Jos taklauksessa ei ollut mitään, taklauksessa ei ollut mitään. Aika outoahan se on, mutta jos mies kymmeneen kertaan pätkiä katsoo ja noin toteaa niin sitten olkoon niin. En mäkään jaksa ruveta riehumaan sen enempää tässä. Tuomiot tulee aikanaan tai sitten ei. Ja kovakin tuomio käy kaikille, myös Kolehmaiselle. Hän kun ei tehnyt sitä tahallaan ja on pahoillaan, että kävi miten kävi. Niin me kaikki ollaan.

        Eihän tuossa tutkintapyynnössä mitään väärää ole.Ymmärrän kyllä myös Ässiä tässä,vaikka olenkin sitä mieltä,että ei se Kolehmainen varmasti tahallaan tehnyt mitä teki.

        Jos peliura loppuu tms.taklauksen seurauksena,vaikka ois puhdaskin,niin kyllä mun mielestä siinä tapauksessa pitäs jotain rangaistusta silti saada,vaikkei se mitään pelaajan uraa ajatellen autakaan.Oikein tai väärin,mutta jotenki tuntuu väärältä sekin,että elämä tuhoutuu ja siitä ei seuraa mitään,ku se oli puhdas se taklaus.Sillä perusteellahan saa vaikka henki mennä,mut ku oli puhas!Näin mä sen vaan näen.Sulla on toinen näkemys.

        En tiä miten tollaset saatas ehkäistyä,ehkä ei sitte ikinä=(Kai siinä se taklaaja vois vaikka jättää taklauksen tekemättä,jos tietää,että suurempi todennäköisyys on vahingoittua pahasti kuin vaan kerätä kamppeita jäältä,en tiä. Toivoa vaan soppii,että muisti Savinaisella palautuu ja kaikinpuolin kuntoutuu nopeasti pelikuntoon.

        Palaillaanpa taas ens viikolla:)

        Tottakai se on oikein tehty, ei siinä mitään. Niinhän Kerhokin teki kun Ässät puolestaan taklasi J-P Laamasta päähän ilman rangaistusta ja pelaaja loukkaantui. Siitä hyvästähän nämä Ässä-fanit haukkuvat Kerhoa säälittäväksi videokerhoksi jne. Että ehkä hekin ovat tästä lähtien ihan hiljaa.

        Tarkoitin, että ei voi olla varma rangaistuksista kun ei niitä tosiaan ole aina tullut. Vaikka olisi urakin päättynyt. Hassinen oli Kerhon pelaaja ja näin tilanteen aitiopaikalta. Surullista, että tämmöinen kävi. Ei oo kaunista.

        Mutta sitten taas jos sattuu esim. yhteentörmäys ikävine seurauksineen niin vähän vaikea on syyttää siitää ketään. Se oli pointtini. Mutta edelleenkään en ole Kolehmaisen mahdollista rangaistusta vastaan millään lailla. Näitä on tosi vaikea estää kun sitten saisi melkein kieltää jääkiekossa taklaamisen. Näitä ikäviä tapauksia sattuu joskus. Ei kait voi mitään.

        Savinaiselle kaikkiea hyvää.

        Jotain hämärää on muutenkin otteluparissa HPK-Ässät. Jostain kumman syytä siellä käydään ihan hellankoukkuina. Se näkyy jo Rautakorven lausunnostakin "arvattiin että tulee kuuma peli" että mikä ihme siinä oikein on ollut jo pidemmän aikaa? Ässien peluri mm. rullasi Salosen voimalla päin laitaa vihellyksen jäkeen. Hyvä kun ei niskat menny kun kaatu selkä edellä sinne laitaan ja löi päänsä viime hetkellä niin, että olis voinu sattua tuossa(kin) todella pahasti. Ja tapeltiin ja kaikkee muuta perinteistä. Suohonenkin jäällä. Ei Savinaisen jutun takia vaan siksi kun tuomarit puhuivat Rautakorven kanssa. Että siihen sekosi loputkin Ässien pelistä. Näin sanoi Alpo Suhonen itsekin.

        Ehkä on ihan hyvä ettei HPK ja Ässät kohtaa enää kun tää on on aina tämmöstä erikoista "tappamista" alusta loppuun. Sammalkangaskin tööttäsi tutun pelaajan (Salonen) ja oli siellä muitakin tuttuja pareja. Johan on hemmetti. Ja kaudesta toiseen vielä jaksetaan tätä!?! Huhhuh.

        Noh, koitetaan nyt jatkaa tästä ihan normaalisti ja ihan vaan pelien parissa.

        Mutta toivon jatkossa,että pelaajat kuitenkin ajattelisivat loppuun asti,että onko tämä hyvä paikka taklata,jos tiedossa on,että toinen ei välttämättä ole valmis,vaikka olis miten väärässä paikassa,tai väärässä asennossa jne.Semmosiahan on ollu paljon ja kiljutaan pään ylhäällä pitämisestä.Jatkoajan kolumnissa oli hyvä juttu tosta.Taitopelin loppuhan se ois,jos koko ajan pitäs pää ylhäällä porhaltaa!

        Mä muistan,että Kertsiä on pilkattu siitä mailanmittauksesta pitkän aikaa,tais olla koko JJ:n kauden ajan?Mut ei kantsi välittää.Jokainen taistelee omiensa puolesta kynsin hampain ja kaikin keinoin,jotka vaan on luvallisia.Kärppiä pilkattiin sukellusjoukkueeksi,joten me otettiin asia huumorilla ja pojat sitten mestaruutta juhlies jäällä tekivät joukkosukelluksen.Arvaas naurattiko=)Tiedetään kyllä,että PELAAMALLA ne meidän mestaruudet on tulleet ja sen tietävät kyllä muutkin,mut vitutus voi olla niin valtaisa,että laput on silmillä ihan vapaaehtoisesti monilla;)

        Tänään sit taas yllärinpylläri!Eihän täs uskalla mitään veikata,kuka viel vie runkkarin!!!Kyl mä vaan sanon,että ei tolla pelillä narrit oikeesti ansaitsisi olla noin korkealla.Mua ärsyttää suunnattomasti,että pelkän moken varassa pelailevat noin ylhäällä:( Nostan kyllä narreille hattua,kun peli on sitä mitä pitääkin.Siinä ei mitään.NYT nostan vain ja ainoastaan Riksulle.Kova on mies,kun hinannu kulkushatut noin tappiin!Häviöstä huolimatta tänään.Ei sekään kone oo.

        Teil huomenna Lukko.Teitä se ei taida ehtiä saavuttaa,vaik voittaiski,mut luulenpa,että 3 pointsia Kerho nappaa.Me jännätään omaa peliä k-viikkoon!

        Peukkuja hyvän pelin suhteen!

    • Minä_vain

      No ei kyllästytä Kerhon meno, päin vastoin! :) Viimme kauden jälkeen on kiva seurata tällaista meininkiä. Ja HPK on voittonsa ansainnut. Ei ne pyhästä hengestä kenellekään tipahda.

      Tänään vielä pitäisi piestä HIFK. Saapa nähdä, kuinka käy. Hifki on ärsytetty peto ja HPK on hyväntuulinen ritari. Kunpi vie juhlaotteluissa voiton? Kerholle sitä tietysti toivon näin katkonkin takia. On kivampi lähteä tauolle voiton turvin kuin piestynä huonon asenteen takia. Jostain syystä toi pelataan vasta klo: 19.30

      Mutta onnittelut sinulle Kärppien voitosta!! Joskos se nyt lähtis rullaamaan? Vielä ei ole liian myöhäistä. Mutta jos jouluun mennessä ei ala tapahtua niin voi melekin sanoa, että ei onnistunu tällä kaudella. Ja voi osoittaa syyttävän sormensa myös Mattiin. Ei kaikki ole koskaan yksin valmentajan syytä, mutta osa on.

      Mutta katsellaan kuinka äijäin käy! :)

      • Laura1

        Harmi teille,kun oranssimeri velloi ja fiilis kaikin puolin Canalista katsottuna katossa ja sitten tulee tappio.Mut älähän sure,teillä on edelleen pulla hyvin uunis,ei tää mitään merkkaa.Hifk kyllä pelasi todella hyvin mun mielestäni ja ansaitsi voittonsa.Ehkä tuo vähän höllensi Kojonkin kiristyvää kravattia=)

        Kärpillä alkanu myönteistä palautetta tulemaan peleistä.Hyvä niin.Paljon on silti vielä tekemistä,mutta luotan edelleen,että tauon jälkeen homma vaan paranee,kun Pikun pitäs palata kans.Hän on elintärkeä sentteri meille ja esim.Koivisto hyötyi paljon Pikun hienoista oivalluksista maalaten niistä.

        Mut ny henkäystauko ja Leijonien jännääminen.Toivottavasti Jukan resepti tehoaa=)

        HIFK ansaitsi voittonsa täysin. Siitä ei ole kahta sanaa. HPK sai taas sen mitä se ansaitsi.

        Toi tempaus oli kyllä tosella hieno katsojia ja fanikulttuuria ajatellen. Se on saanut kiitosta ihan kaikilta, ja HIFK -faneja myöten on kiitelty. Tosi hieno tunnelma, oranssi väri, myöhäinen peliaika, televisiopeli ja tupa täynnä. Ja sitten HPK nolasi itsensä. Koko homma lässähti siihen kun poijjaat oli vähän ylimielisiä, eivätkä noudattaneet rautaorven pelikijrjaa. Ei ihme, että valkku oli vihainen. Sama toistui jo Jyppiä vastaan. Lassila parka sai huhkia 22 torjuntaa ekassa erässä!

        Ehkä tämä julkinen nöyryytys palauttaa pojat jään pinnalle. Ja taisivat pukukopissa kuullella korvat oranssina Rautakorven ripitysti. Ihan ansaitusti kylläkin. Eihän tää toki mikään maailmanloppuo ole. HPK säilytti viidennen sijansa ja kaikki on sillain ihan ok, mutta ärsyttää toi tapa hävitä. Kun ei edes viitsitä. Stadin isoveljet on antanu maaseudeun pikkuveljelle selkään jo kaks kertaa. Molemmilla kerroilla samaa vikaa. Eikö ne ikinä opi? Pöh.

        Ei muuta kuin onnittelut HIFK:lle voitosta.

        Ja onnittelut sinulle voitosta! Nyt varmaan tuntuu jo paremmalta kuin viikko sitten? :) Tähän väliin vaan pukkaa se maaottelutauko, mutta ainakin lähtökohdat on hyvät. Tauon jälkeen taas jatkuu ja selviää, missä mennään. Mitä itse luulet, nouseeko Kärpät kohti kärkeä?

        Jukka Jaloselle ja Leijonille toivon kaikkea hyvää. Se mies sai niin paljon hyvää aikaan sm-liigassa ja HPK:ssa, että toivoisin sen jatkuvan maajoukkueessakin. Kyllä soisin sen Jukalle.

        Mutta palaillaan taas. :)

        Oudolta näytti peluutuskin.Kiroilin itekseni,että peli ei näyttäny olleskaan semmoiselta,kuin JJ on yleensä peluuttanu.En mä tiä enkä osaa selittää,mutta jotenki se vaan tökki,eikä variaatioita oikein ollu.Eikai tossa oo alettu vetämään konsensus-linjaa Dufvan kans, ku Jypil menee ni hyvin.JJ aatellu,et pakkohan Sven Tuuvalla on olla hyviä ajatuksia Leijoniinkin?=)Se kalju piru oli taustapiruna Jukureissaki ja pilasi täysin Reksa Ruotsalaisen valmentamismahikset,joten en ainakaan edustusjoukkueen peräsimeen päästäis,vaik kuin Jyp porskuttais Sm-liigas!Toivottavasti tää oli vaan tää turnaus tämmönen.Uskon,että Jukka pystyy PALJON parempaan näyttöön.

        Ihmettelin kovasti itekseni tota Lehtosen heikkoa esitystä Leijonissa.Yleensähän se on varma pakki,mutta mun silmis ei kyl tullu positiivisesti esiin oikeestaan ollenkaan.Numppa oli Numppa ja ilo katsella.Siitä tietää taatusti,että menee MM-joukkueeseen.Hyvönen ois mahtava laukomaan,mutta ku tuntuu Fortunaki hylänneen:( Eipä taida Hannes-poika päästä kevään kisoihin..

        Mut tää Sm-palsta,joten huomenna pelit taas.Meillähän on vielä toi Berlin Eisbären vastas k-viikkona.Ny on annettava takas ja kunnolla.Maaottelutauko on käytetty ja NYT alan vaatimaan jo Kärppiinkin noususuhdannetta!Huolimatta pakiston heikommasta laadusta.Paremmin on mentävä!Käys muuten kattoon vasiten Kärppien kotisivu.Mua naurattaa toi k-viikon peli-ilmoitus.On hiukan kokoeroa logois=))Toivottavasti ei psyykkaa negatiivisesti Kärppiä!

      • Juha82

        Hyvösen suhteen.
        Pelasi hyvin joskin plusmiinus-saldo oli huono.
        Mutta ei se ollut kokonaan hänen vikansa että lukemat oli pakkasella inhottavasti.
        Seurakaverit töppäsivät, tuli kaatumisia ja Kallion paha moka mm.

        Hyvönen sitäpaitsi pelasi hyvin Ruotsi-ottelun, teki töitä myös puolustuksessa mallikkaasti.

        Toivottavasti olet väärässä hänen suhteen.

      • Laura1
        Juha82 kirjoitti:

        Hanneksen suhteen,sillä symppaan häntä kyllä kovasti.Hän on kovin ailahteleva pelaaja,tunnetasolla vuoristoratalainen,mutta silti aivan järjettömän hyvä pelaaja!Pelkäänpä vaan,että nahilan pelaajat ne vievät paria paikkaa lukuunottamatta kevään paikat Leijonissa.Pakistossa vois ehkä olla mahkuja jollekulle muullekin kuin Numpalle,mutta Hanneshan ei pakista käy,vaikka koittaa huseerata montaa virkaa välillä:)

        Pidetään silti peukkuja Hyvöselle.Pelimies.Aina!

        ps.sori Hpk-fanit, olkaa nyt niin ritarillisia,että annatte tämän sivuraiteen anteeksi.

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        HIFK ansaitsi voittonsa täysin. Siitä ei ole kahta sanaa. HPK sai taas sen mitä se ansaitsi.

        Toi tempaus oli kyllä tosella hieno katsojia ja fanikulttuuria ajatellen. Se on saanut kiitosta ihan kaikilta, ja HIFK -faneja myöten on kiitelty. Tosi hieno tunnelma, oranssi väri, myöhäinen peliaika, televisiopeli ja tupa täynnä. Ja sitten HPK nolasi itsensä. Koko homma lässähti siihen kun poijjaat oli vähän ylimielisiä, eivätkä noudattaneet rautaorven pelikijrjaa. Ei ihme, että valkku oli vihainen. Sama toistui jo Jyppiä vastaan. Lassila parka sai huhkia 22 torjuntaa ekassa erässä!

        Ehkä tämä julkinen nöyryytys palauttaa pojat jään pinnalle. Ja taisivat pukukopissa kuullella korvat oranssina Rautakorven ripitysti. Ihan ansaitusti kylläkin. Eihän tää toki mikään maailmanloppuo ole. HPK säilytti viidennen sijansa ja kaikki on sillain ihan ok, mutta ärsyttää toi tapa hävitä. Kun ei edes viitsitä. Stadin isoveljet on antanu maaseudeun pikkuveljelle selkään jo kaks kertaa. Molemmilla kerroilla samaa vikaa. Eikö ne ikinä opi? Pöh.

        Ei muuta kuin onnittelut HIFK:lle voitosta.

        Ja onnittelut sinulle voitosta! Nyt varmaan tuntuu jo paremmalta kuin viikko sitten? :) Tähän väliin vaan pukkaa se maaottelutauko, mutta ainakin lähtökohdat on hyvät. Tauon jälkeen taas jatkuu ja selviää, missä mennään. Mitä itse luulet, nouseeko Kärpät kohti kärkeä?

        Jukka Jaloselle ja Leijonille toivon kaikkea hyvää. Se mies sai niin paljon hyvää aikaan sm-liigassa ja HPK:ssa, että toivoisin sen jatkuvan maajoukkueessakin. Kyllä soisin sen Jukalle.

        Mutta palaillaan taas. :)

        Jälleen kerran vilpittömät onnittelut.Kai se on sanottava vihdoin,että Rautakorpi osaa muutakin kuin kahvata näemmä.Ei tollasia lukuja Ipan kotiluolassa sentään alvariinsa nähdä!Hienosti on Hämeenlinnan joukkue nousukiidossa.Taitaa ne pronssiset ainaki kangastella taas vähintään mieles?=)

        Katoaan sitä meän peliä huomenna sit.NYT odotan jo selkeää vahvistumista kaikilla osa-alueilla,vaikkei pakisto vielä teräs olekaan.Tauko on kuitenkin ollut aikaa tehdä korjauksia pelistrategiaan ja luotan,että "Alien"on ymmärtänyt mikä on paras tapa peluuttaa Kärppiä ja millä kokoonpanoilla.Vahvistuksia odotellessa pitelen peukkuja Bäreniä vastaan:)

        Ihmeen hyvin alkoi Kerhon rupeama näin tauon jälkeen. Mitä pelistä olen kuullut niin ei HPK:n tarvinnut mitään ihmeellistä edes esittää. Ihan perussettiä vaan. Ilves oli kyllä ruokottoman huono! Ei ihme, että Pietilää "hävettää ja vituttaa". Kummallisen surkea kotiavaus heiltä. Kun vielä muistaa, että Kerho oli keskinkertainen, semmonen perusvarma porukka, ja 0-6 tauluun?! Jotain lienee pielessä...

        Oliks toi pronssi vähän niinkun piikki? ;) Meille on kettuiltu aika paljon tosta pronssista ja väännetty lempinimi "pronssikerho", että enpäs nyt oikein tiedä, mitä siintää mielessä. ;)

        Kävin muuten kattomassa sen logo-jutun, kieltämättä hupaisa. ;) Toivotan kuitenkin Kärpille onnea sen karhulauman kaatamiseen. Joskos Alatalon opit menisivät paremmin perille. Kyllä Kärppien pitäisi pystyä voittamaan. Suomi on kuitenkin sen verran tasokas jääkiekkomaa.

        Jaloselle ikävä alku, mutta en ole valmis teilaamaan Jukkaa. Tsekki-peli oli hyvää peliä. Iloista ja Jukkamaista. Mutta sitten se vähän lässähti. Osittain Venäjän ylivoimaisen esityksen takia. Jätkät ei enää kolmannessa erässä pysyny perässä ja se repsahti. Maalintekotaito oli myös onnetonta luokkaa. Ja Ruotsi-peliin ei löytyny intohimoa enää. Syytä en osaa sanoa. Mutta tämä oli vasta eka turnaus. Katsotaan rauhassa.

        Ja Nummelinin uskon olevan maajoukkueessa, ehdottomasti. Sami Kapanen vois olla toinen varma kandidaatti. Muut onkin sitten avoimia kortteja. Kyllä Hanneksella mahkuja on, ainakin minusta. Ei passaa heittää kirvestä kaivoon liian aikaisin.

        Mutta palataan taas.

        Joo,ei viel kirvestä kaivoon,pidän Hanneksellekin peukkuja.Paljonhan se riippuu siitä,minkäverran Nahilasta on pelaajia käytöskin.

        Ei ollu piikki,vilpittömästi.Jos mä puhun pronssikerhosta tms.niin en tarkoita pahalla todellakaan!Olen sanonut aina,että jos mitaleille sijoittuu,niin se on aina kova tulos!Monille porukoille se ois kuin voitto jo!

        Jukka on viel vihreä nois hommis,joten ei häntä pidäkään teilata,mutta toivottavasti ei anna muiden vaikuttaa suunnitelmiinsa silti, sillä JJ:n omat kuviot ovat riittävän hyvät.Toki kuunnella voi apureita,mutta silti.Uskon,että parantuu toi Leijonien pelikin.Tsekkipeli oli tosiaan lupaavampaa.Venäjää vastaan ois voinu paremmalla jalalla liikkua,kyllä siinä Venäjän taitavuuden lisäksi oli kyse myös Leijonien huonoudestakin.Ruotsi-peli oli katastrofi!Se olis pitäny selvittää etenkin,kun kruunujoukkue ei ollut edes kova rosterina.Mut se siitä ja jellonat kohden uusia seikkailuja:)

        Palaillaan!

        ps.jeps, Kapasen Sami oli kyl hyvä.

        ei voi kun ihmetellä tätä tän kauden liigaa!!Aina ku luulee,et ny menee jollain porukalla rautaisesti,niin heti muuttuu.Mikään ei näemmä todellakaan ole niin varmaa kuin epävarma. Kauheeta vuoristorataa ollu koko syksy melkein kaikilla.

        No, jännäämistähän riittää sit monilla, kuten mullakin tänään esim.Kärppien pelissä!

        Joo...mitä siitä pelistä nyt vois sanoa? Ei oikein muuta kun että se oli läpipaska ja Kerho sai ansionsa mukaan. Jos kuvittelee hoitavansa hommat vasemmalla kädellä niin turpaan tulee. Toivottavsti ne alkais joku päivä oppia. Kotona on kuitenkin tullut nekkuun kaks kertaa peräjälkeen, ja syystä. Kerhoa on nöyryytetty koitiyleisen edessä tässä jo pariin kertaan, että jos huomenna viitsittäisi edes yrittää.

        Rautakorvelle on annettava propseja. Suoraselkäinen ja jämäkkä valemntaja. Ei selittele mitään vaan myöntää asian kun asian. Ja antaa pelaajien kuulla kunniansa, onneksi. Mikko Mäenpää taasen saisi hävetä käytöstään, ja rankasti. Todella typerää käytöstä. Hän nyt ainakin sai turpaan myös valmentajalta, joten toivon mukaan jotain alkaa tapahtumaan.

        Eipä oo paljon hilpeempää siellä Kärppäleirissäkään. Se oli sitten taasen tappio sille Bärenille. Odotin kyllä vähän muuta. Eipä näyttäny sittenkään Matin teesit purreen. Vielä pitäisi pelailla Magnitogorskia vastaan hyödytön tempaisu. Mahkut on kuitenkin menneet. Toivottavasti sm-liigassa alkaa osakkeet nousta. Illallahan se nähdään kun teillä on KalPaa vastaan perjantai-peli. Paha on vastus kylläkin.

        Minäkin uskon ja toivon Jalosen ajan muuttuvan paremmaksi. Se Tsekki -peli oli kuitenkin niin hyvää. Ja Jukka on uusi valmentaja, jolla on taas uudet kuviot. Ei se ole niin helppoa hommaa. Mutta toivotaan nyt parasta Leijonille.

        Nyt kun on muutaman pelin "voittoputki"*heh*menossa,niin sijoituskin noussut heti roimasti.Onhan tämä jännää,kun on oikeesti hirmutasainen liiga.Kukaan ei ole superylivoimainen, vaikka Jyp ehkä vähän siltä nyt näyttääkin.Pelimäärät ovat kuitenkin osalla huikean erilaisetkin,enkä usko Jypinkään koko ajan voittavan,kuten Kärppä-pelikin näytti.

        Ritarit sit maalilla hävisi.Mihin on kadonnut Rinkelimäen taika,vai onko nimenmuutos,oliks se ny Patria?tehny jonku oudon tempun?:)MUT kyllähän se on selvä,että Hpk tulee niitä voittojakin vielä ottamaan,sitä en epäile.

        Omieni puolesta täytyy olla iloinen ja kovasti.Neljään päivään 3 peliä,niin onhan siinä ollu vääntämistä!Nyt tosiaan aika turha Magni-peli.Toisaalta,jos ny sattuisimme voittamaan,niin antaishan se varmasti henkisesti melkoisen itseluottamuspläjäyksen.

        Mut jännäämisiin.Ei voi ainakaan moittia tätä kautta tylsäksi:)

        ps.uskon myös J.Jalosen pärjäämiseen Leijonaluotsina.Oppirahoja kaikki maksaa aikansa,mutta eiköhän aika pian JJ saa omia vahvuuksiaan näkymään rosterin strategiassakin.Tietysti paljon merkitsee sekin,minkälaisen joukkueen saa kokoon,mutta luotto on kova!

        Nyt piiskattu HPK:ta oikein urakalla tosta kotona häviämisestä, juurikin noin kuin sanoit: Missä on HPK:n kotitaika? Miksi ne kehtaa hävitä kotonaan useaan otteeseen? Hyi häpeä HPK!!

        Voi sen noinkin ajatella ja haukkua, mutta itse olen realistisempi. Liiga on tasaisempi kuin ennen, ja kaikille tulee huonoja hetkiä. Tosin Kerholle sitä ei sallita. niidenhän pitää pelkästään voittaa. Häviöstä tulee turpaan. Koko jengi jalkapuuhuun ja ruoskittavaksi että oppivat. Sm-liigassa ei saa hävitä otteluita!

        Ei sillä, että Kerho pelasi paremmin kuin TPS ja oli hyvä. Maalipaikkoja luotiin, mutta mistään ei mennyt sisään. Ei ollut onneakaan mukana. TPS sai yhden maalipaikan kolmannessa erässä ja rankaisi isäntiään kovalla kädellä. Maalilla Andreas Salak pelasi huippu ottelun. Siinä se olikin. Ja muuta ei tarvita ottelun häviämiseen.
        Ei sillä, että Kerholta puuttuu huippumiehiä ja ketjut on menny tuhannen sekaisin ja ne ei tietenkään toimi niinkuin oikeissa koostumuksissaan, mutta eihän sillä ole väliä.

        HPK ansaitsee kaikki mahdolliset haukut, niinkuin aina kun ne kehtaa tehdä jotakin. Niinkuin nytkin uutta jämäkkää pakkia hankkiessaan. Haukkuja on tullut ympäri ämpäri, että kuinka HPK kehtaa hankkia sellaisen pelaajan jne. Ei sovi pienelle ja viattomalle HPK:lle. Ei ry:n sovi sellaista tehdä. Tibbets vasta kohun aiheuttikin aikanaa. Kerho haukuttiin ihan lyttyyn varsinkin Helsingin suunnalta, ja kuitenkin Billy meni sinne. Se on vaan se, että HPK ei saa tehdä yhtään mitään. Muuten se saa vähintään verbaalisen selkäsaunan. Ensinnäkin, HPK on niin pienikokoinen joukkue, että ne saa koko ajan selkäänsä siellä maalinedustalla jne. että eikohän se ole ihan aiheellista hommata kunnon kaveri niihin puuhiin! Eikä heti tarvitsisi alkaa haukkumaan. Jostain syystä meillä on vähän samanlainen asema kuin Kärpillä, mutta vielä vähän lisättynä.

        Onneksi olkoon Kärppien puolesta ja onnea sinne ja Kärpille myös jatkossakin.

        Ugh, olen puhunut, MUR.

        Vaik niitä kiroaakin,niin sit ku voittojaki alkaa tulemaan,niin sen paremmalta tuntuu.

        Ainahan muiden satsauksia on arvosteltu, ei siinä sinällään uutta ole.Mitä isompi rosteri sen enemmän tulee sitten pilkkaa ostoarmeijastakin.Kuitenkin pitäisi nähdä se,että menestyäkseen on kuitenkin satsattava jonkin verran,sillä ei se ainainen mäihä nimettömistäkään toimi.Etenkin,kun JJ on ny muissa hommissa:)

        Mut eiköhän tää tästä.Peukkuja peliin!

        Tiedän mitä tarkoitat ja olen samaa mieltä. Kirjoituksenihan oli sarkastinen haukkujia kohtaan. En oikeasti tarkoittanut sitä, että Kerho pitäisi laittaa jalkapuuhun ja ruoskia kun voittoja ei tule. Se oli siis sarkasmia kun ärsytti se jatkuva ja liian helpolla aloitettu haukkiminen. Vähän rajaa tuollekin touhulle.

        HPK voitti Jokerit tänään puhtaasti, vaikka piti olla suuri ja mahtava kotikipsi. Eihän ne olis narreja kaatanu jos ne olis ollu jossain kipsissä. Jokereilla on kova putki menossa ja muutenkin kova joukkue, että sikäli. En tykkää siitä, että liian helposti tuomitaan, haukutaan ja kirjoitellaan sitä sun tätä. Puhuit joskus itsekin siitä Kärppien kohdalla kun heti ollaan repimässä otsikoita jostain mitättömyyksistä. Tämä on ihan sama asia. Ja se pistää ärsyttään.

        Enkä oiken ymmärrä sitäkään, että satsauksia pitää haukkua. Mitäs hiivattia se muille kuuluu? Ja nää Kerhon satsaukset on yleensä ottaen tuntemattomampia heppuja niinkuin tyyliin kuuluu. Ei oo varaa ottaa mitään supermiestä riveihin, vaan on edelleen tehtävä löytöjä ja kasvatettava pelaajia. Toivottavasti Rullier tulee ja hänestä olisi sitä toivottua apua joukkueelle. HPK:lla on sitäpaitsi monta omatekemää miestä joukkueessaan, että aivan turha arvostella meidän rosteria. Yhtä iso osa on sitten Jokereissa...hemmetti.

        Mutta juu, palattiin upeasti voittokantaan kun ottaa huomioon Makkosen hattutempun, hyvän pelin kovaa joukkuetta vastaan ja toimivan ylivoima ja alivoima pelin. Hieno peli. Ei valittamista :) Taisivat muuten nousta taulukossa neljänneksi.

        Mutta jatketaan tästä. Meillä taitaa olla keskinäinen kohtaaminen täällä Hämeenlinnassa lauantaina. Saapa nähdä sitten kuinka käy.

        Magneja vastaa ja mitä siihen maaliin tulee,joka hylättiin,ni oli sit satavarmasti maali!!!!!!!Lähetys oli karmeaa pätkimistä, puheen ja kuvan viivettä toisistaan, olihan siellä menny valotki välillä.Uraliin Uraliin,huh huh!KOvasti ollaan tekemäs loistoliigaa,eikä sit perusjutut toimi!Ole siinä sit uskottava=)Kärpillä oli osa huipuista poissa kokonaan,esim.Aaltonen ja Corso.säästeltiin,etteivät vaan loukkaannu.Toivottavasti Blues voittaa ja menee pitkälle,kun meiltä se ei ny onnistunu millään.

        Joku pikkusadisti kai joskus yrittää noustaa päätään minussa,kun huonon esityksen jälkeen tekis mieli laittaa jätkät jalkapuuhun ja fanit sais sit kulkee ohi sylkien;)))Nojoo, mul hellä sydän,joten en kai mä raaskis=)

        Ei mua harmita häviöt, kunhan PELATAAN!Jos on tunne,että on tehty parhaansa,niin mitä hittoa voi vielä vaatia?Mitään puolivillaista laiskanpulskeaa pelailua en siedä.Tietenkin joukkueet eivät voi aina sata lasissa mennä,eihän ne koneita ole,mutta yritystä pitää silti olla.

        Hpk on tosiaan tuntunut välillä narrien "farmilta".Ainahan ne on kupannu just teiltä.Mikähän ihme siinäkin on, sillä hyviä pelaajia on varmasti yksilöinä muuallakin,mut Hpk on ihmemagneetti Hjallikselle=)Kai se sit aattelee,et rahan voimalla pelaajat lähtee ja ehkä aattelee sitäkin,et Kärpis pystytään maksamaan samal viisii ku nekin,joten eivät yritä meiltä pelaajia saadakaan.

        Mut katellaanpa miten jatkos pelit menee.Parempi saa voittaa!

        Mäkin näin sitä peliä, ja muistan nuo rasittavat pätkimiset ainakin kuvassa. Välillä olin "kuutamolla" kun makasin sohvalla ja torkuin päänsäryissäni. En pystynyt kunnolla keskittymään peliin. Mutta lopputuloksen tiedän ja tuon hylätyn maalinkin näin. Kiekko oli siinä viivalla, mutta en nähnyt, että menikö se kokonaan maaliviivan yli? Se pitää mennä ihan kokonaan yli, että on maali. Videotarkastaja näki tilanteen tietysti paremmin, mutta ainahan noissa voi kotiin päin vetää. :/ Ja juu, ihan hyvä peli Kärpiltä, mikä nyt joku erä oli kehnompi, mutta kokonaisuudessaan ihan hyvä peli. Harmi vaan, että ette voittaneet yhtäkään peliä siellä. Homma on nyt sitten Bluesin harteilla. Onnea heille.

        Hehheh, et ole ainoa, joka joskus ajattelee jalkapuita tms. Muakin riepoo niin pirusti välillä, että tekis mieli vedellä ympäri korvia. Juuri semmonen laiskanpulskea pelailu niinkuin SaiPaa vastaan. Semmonen pistää ärsyttään!! Mutta hyvinhän noi oppivat läksynsä. On se vaan kumma, että sitä opetusta tarvitaan useaan otteeseen. Miksi ihmeessä se ei voi mennä kerralla jakeluun?

        Niinpä. Hjallis kuppaa Kerhoa kovalla kädellä. Jostain syystä ne on isekeny silmänsä Kerhoon, ja näin on ollut jo pidemmän aikaa. Kerhokaan ei voi oikein muuta kuin nöyrtyä. Ei sillä riitä valuutta. Me kasvatetaan ja ne ostaa. Peli on raakaa, mutta ollaan me silti pärjätty hyvin. :)

        Mutta palataanpa taas asiaan.

        Voi mennä miten vaan,mut tietysti toivoisin omieni voittoa,kuten säkin.JOS häviö tulee,mut silti pelaten hyvin,homma ei nii harmita,mut jos menee ailahteluksi,kuten väliin on menny noi pelit,niin sitten...kirosanoja litania tähän..

        Nii jotta katellaanpa pelin jälkeen.Jännää ja tasokasta matsia odottelen tulevaksi:)

        ps.mun silmis se oli maali se Kärppien hylätty CHL:ssä,mut ehkä hitusen mustakeltalasit vaivaa;)Tai en tiä,kyl mä MELKEIN löisin vetoa..

        Noniin, se peli on pelattu ja Kerho sen vei nimiinsä ja ne kolme tärkeää pistettä myös. Harmi vaan, että ne johti jo sen 5-1 ja sitten perseillään peli 5-4:ään kun ei enää pelata kunnolla. Herätys HPK!! Peli kestää 60min!! On se kumma kun tolle porukalle ei meinaa millään mennä jakeluun kun vaikeemman kautta. Seuraavan kerran toivon vastapuolen jengin antavan niille tuntuvan muistutuksen menemällä ohi kokonansa. Eiköhän sitten oppisi nekin pelaaman kunnolla loppuun.

        Tuomarikin alkoi ottamaan päähän. Jätkä viheltää pelkästään Kerholle jotain vitun kakkosiaan ja Kärpille ei mitään, vaikka mäiskitään poikkitaisella tai millä vitulla ikinä. Täytyyhän Kerholle minuuttia antaa herranjestas jos Kärppien alueelle pääsee. Eihän sellaista voi sallia. Joku osuvasti huusikin, "Hei Salminen! Meniks pitkäveto perseelleen?" Tais mennä. Ei kellään joukkueella saa olla tommoista statusta, että mitä vaan saa tehdä ja vastustajaa ajetaan jäähylle kuin vierasta sikaa. Ällöttävää katseltavaa ja jääkiekon raiskausta. Peli on kova mutta REHELLINEN. Ei ollu tänään todellakaan. Mm. Forrest sai käydä pieksämässä Kerhoa maalin jälkeen kun miehet juhli ja vielä pelin päätyttyä samainen äijä kävi hakkaamassa HPK:laisia. Ihan mielenkiintosta toimintaa Kärpiltäkin. Yleensä annetaan vastustajan juhlia rauhassa maaliaan. Se kuuluu vähintäänkin hyviin tapoihin, mutta ihan miten vaan. Mä en ihan hirveesti arvosta tommosta.

        Peli oli kuitenkin mun mielestä hyvää, ja HPK ansaitsi voiton ja kolme pistettä. Jos se johtaa 5-1 kolmannessa erässä niin se ansaitsee ihan täysin voittonsa, vaikka likeltä liippasikin. Kärppien peli oli myös hyvää ekaa erää lukuunottamatta. Siinä te olitte kyllä jokseenkin aneemisia. Kerho pyöritti peliä silloin, mutta siitä se rupesi tasaantumaan vaikka numerot toisin näyttävätkin. Ei Kärppien tarvi hävetä. Mutta HPK saisi hävetä noita loppujaan.

        Joo, eipäs muuta. Palaillaan asiaan.

        Tottapuhuen kyllähän siellä myös vastapuolella on ollu omat juttunsa ja tuskin ny sentään jäähyt on kaikki aiheettakaan tulleet.Forrestin turhautuminen siten pelin jälkeen oli murkkumaista touhua, eihän Kärpät joukkueena tollaiseen ole osallistuneet.Yksittäisen pelaajan ylilyönti.

        Onnittelut voitosta.Mä olin netin varas ja täytyy sanoa,et tein töitä siinä vaihees,kun peli oli 5-1.Arvaa oliko ylläri,ku maalin päähän päästiin sentäs?!Asenne on säilyttävä tosiaan loppuun asti,niin kaikki on mahdollista.Ritarien liian hyvä ja kylläinen olo ei ole hyvä,etenkin kun kyseessä on Kärpät.Edelleen meillä porukka taistelee loppuun asti.Rautis oli oikeassa sanoessaan,että Kärpillä on loistava hyökkäyskalusto ja koko joukkue muutenkin kovaa luokkaa.Tietysti sanoisin,että vain pakki puuttuu:)Siellä meidän heikko kohta on edelleen,eikä muutu,ennenkuin saamme kunnon täydennystä.

        Olit pelissä kai mukana,joten kerropas mahdollisimman vähin värilasein tapahtumia.Mitä se Rautis oli raivonnu käytävälläkin tuomareil?Radio Megas kerrottiin,että semmosta höykkyytystä ei ole ennen nähty ja tuomareita arvostellaan yleensäkin vasta pelin jälkeen.Rautis kulkee vähän huteril jäillä siinä mieles,et jos tulee siinä ja siinä-tilanne,niin tuomari ihmisenä voi hyvinkin kallistaa vaakaa toiseen suuntaan ku Rautis tahtoo.Tuskin Kärpil ainakaan enää mitään statusta ole!Onhan sitä jotkut toimittamas jo mestikseenkin peliesitysten perusteella!Huhhuh!Kauheen helposti vaan Kärpistä sanotaan,et tuomarit suosii.Jumalauta,kattokaa sitä peliäkin sentään!!!!!Ei ne ny ihan puukäsiä siel oo ja meiltä puuttu kovia nimiäkin joukosta,vaik Piku palasikin.Hän on kuitenkin edelleen puolikuntoinen ja pelkäänkin,ehtiikö kuntoutua olleskaan!On meinaan liigan paras sentteri pelikäsitykseltään,jos on täydes tikis.Ei nopea,mutta ehtii kaikkialle peliälyn turvin.

        Teil on kyl kova jengi koossa ja tasapainoisempi eri osiensa suhteen ku meillä.Varmasti on ihana fiilis viime kauden jälkeen.Toivottavasti Matti ei saanu kauheeta vastaanottoa?Luin jostain palstalta,että meinaatte irvistellä Matille viime kauden takia vieläkin.Minusta se ois suorastaan omituista.Mennyt on mennyttä ja mul on sellainen kuva,että ei se rosteri viime kaudel mikään huippu teil ollu muutenkaan ja JJ:n haamu leijui liian vahvana Rinkelimäen päällä.
        Matti ei ole hommia täällä ainakaan pilannu,vaan johto,joka ei anna tarvittavia työkaluja käyttöönsä.Kyl Alienista ois paljon iloa valkkuna,kuhan se sais perusjutut, joita käyttää!

        Mut palataanpa tiistain jälkeen taas:)

        Toki jäähyt on ansaittujankin olleet, ei kysymystäkään siitä. Mutta jos joukkue johtaa jotain 3-1, 4-1 tai 5-1 ja on kohtuu suvereeni kentällä niin ei kai sen nyt tarvi käydä torppaillemassa kavereita kumoon kun ei oo parempaakaan tekemistä!? Jäähyjä annetaan ansiosta, ja molemmille joukkueille samoista asioista. Mursunnahkapersekin näki, että se ei ollu tasapuolista kohtelua nähnykään!! Eikä Rautakorpi käy erätauolla huutamassa tuomareille ilman mitään syytä. Kyllä sillä ihan syy oli. Jos on tuikka linja niin se on oltava molemmille sitä. Tää tämmönen on ihan saatanan perseestä!

        Tuomarit tais ottaa nokkiinsa kun Rautakorpi ripitti niitä ja jakoi kahta kauheemmin jäähyjä Kerholle. Äijä tuntui saavan orgasmin kun sai antaa Kerholle jäähyn ottelun lopussa. Niin innoissaan se siitäkin asiasta oli. Voi jeesus. Mutta en pysty kommentoimaan tota Jukan huutamista kun siitä ei ole mitään dogumenttia missään. Mulla ei oo mitään käsitystä asiasta. Sitä vaan ihmettelen minäkin, että tuomarit ovat Jumalasta seuraavia eikä heitä saa arvostella. Ja milläköhän perusteella??!! Heti lätkästään sakkolasku kouraan jos kehtaa sanoa arvon Jumalhahmoista poikkipuolisen sanan. Voi vittu.

        Ja mä kyllä näin sen pelin. Kysymys ei ole mistään värilaiseista, vaan ihan tosta mistä on puhuttukin. Kyl mä ton suosimiseks nyt lasken. Ei tommosta voi kauheen monella muullakaan tapaa selittää kun tuomari on ainoo joka näkee pelissä näin paljon paskaa niin jotain on vialla. Se oli siisti peli, missä ei missään nimessä olis näin paljon jäähyjä tarttenu jaella. Tuomari pilas tätä peliä omalla toiminnallaan, ja sittenhän siitä alkaa syntymään niitä tappelun poikasia.

        Toivottavasti tämmönen tuomarointi ei tule jatkumaan ihan kauhean usein.

        Mutta joo, Kerholla on kova porukka ja se pystyy todella koviin suorituksiin kunhan vaan oppisi pelaamaan sen 60min kunnolla. Jokohan ne pikkuhiljaa alkais käsittään tonkin faktan. Kärpillä on myös todella kova porukka kasassa ja samat sanat pätevät myös teille, lukuunottamatta tota loppua. Ehkäpä se puolustus on sitten se mitä tulee parantaa. Kaikilla on jotakin aina.

        Toivottavasti et loukkaanu tosta mun mielipiteestä. Se koskee tuomareita, ei Kärppiä eikä Kerhoa. Se on ihan sama onko siellä esim. Blues ja Jokerit, tasapuolista on oltava. Muuten hommasta menee maku lähestulkoon täysin.

        Ööö, en mä ainakaan huomannu mitään Matti mollausta koko pelin aikana. Lieneeköhän vaan jotain huhupuheita tai muuta lietsontaa?

        Kiitos onnitteluista. Onnea myös teille jatkossa. Palataan juu asiaan taasen.

    • <<<

      HPKOON BIISIKISI SOPISI FREDERIKIN TAI MARKUKSEN TITANIC KOSKA < HPK ON KUIN TITANIC JOKA JYRÄÄ VOITTOOON

    • Minä_vain

      Meidän viestejä on poistettu täältä. Tietäis vaan miks. Sinun "ailahtelee tosiaan" puuttuu ja minun "perseestä" puuttuu yhtälailla. En sitten tiedä, miksi ne on poistettu, mutta ei ole.

      • Laura1

        mitä kaikkee ollaan laitettu:) Ite en oo ainakaan mitään poistanu.Ehkä ne sit oli jollekulle "kirkkokuorolaiselle"liian roisia?=)))

        MUT asiaan!Onnitelut jälleen kerran.Hifkiä alkaa jo käydä sääliksi.Kojo on kyl ny jotenki oudossa tilanteessa,kun on tottunu aivan superluokkaa olevia pelaajia meidän liigassamme peluuttamaan ja ny tulee tollasia luokkaa,ehkä paria heikompia.Ei näy osaavan tehdä mitään niiden kans.Pitkämäen epäonnistuminen oli itelleni yllätys ja kun noita tappioita hänelle on tullut noin paljon,niin olis pitäny rohkeesti vaan jakaa torjuntavastuuta muillekin.Vaik kuin ois otettu ykkösveskaksi,jos ei siihen kykene,ei semmoista voi maalissa sit pitääkään,vaik palkka juoksee.Ois muuten hyvä tohonki duuniin saada tulos tai ulos-pykäläkin jollain muotoa.Toki häviöitä tulee kaikille,rumiakin,mutta jos se on vastuupalkkaukseen nähden niin pahalla mallilla,kuin Pitkis-paralla ny on,niin ainaki pitäs jotai lohkaista pois jättitilistä.Enää Hifk ei voi odottaa ja katsoa.Kyllä Pitkämäen tie on loppuun käyty ja jos Kojo häntä edelleen peluuttaa,niin alkaa tulla mieleen sekin ilmaan heitetty ajatus,että "kostaa"kärsimänsä helvetin pelaajana tuossa lafkassa;))

        Meil turpiin teil gloriaa.Näin se välil menee.Kumpa rökitettäs narrit KUNNOLLA perjantaina.En jaksanu kattoo niitten peliä Canalilta kauaa,kun oli ihan paskaa.Mä en kertakaikkiaan sulata sitä,että moken takia koko joukkue saa synninpäästön ja sitä ylistetään.Toki puolustus heillä on hyvä,parempi ainakin kuin meillä,mutta ei tuo pelitapa kyllä palkitse katsojaa,ei millään.Mä en ainakaan halua,että Kärpät voittais mestaruuden vain ja ainoastaan moken ansioista!Jotenki jäis ns.kissankusen maku suuhun.Noo, tuskin on pelkoa mestaruudesta tälle kaudelle=)ainaki pitäs saaha hyviä vahvistuksia heti vuoden alkuun.Pakisto kirkuu suorastaan!!Alieninkin pitää saada liian suuri pelien ailahtelu vähän tasaantumaan.

        Noh, tässähän tätä taas tuli.Pysyimme vielä 6:ntena taulukossa,mutta on kyl hurjan pienen pistemäärän sisällä joukkueita pilvin pimein.Jännää!!

        Pahoitteluni myöhästymiseni johdosta. Väsymys yms. vei voiton. En jaksanu edes avata konettani. Mutta nyt ollaan taas mukana. :)

        Joo, ilmeisesti joku herkempi herra on ottanu ropoja nokkaansa ja poistanu meidän viestejä. Itsestäni ainakin tiedän, että tuli arvosteltua HPK:ta aika rankasti ja melkoisen sarkastisesti. Ilmeisesti se on kiellettyä.

        HIFK sai löylytyksen Helsingissä, kieltämättä. Ja Pitkämäellä menee kehnosti. Minullakin alkaa säälin tunteet heräilemään. Jotain toista kaveria kannattaisi peluuttaa nyt mutta saas nähdä nyt sitten. Hyvin ei pyyhi sielläkään.

        Lukko nappasi sitten meistä voiton jatkoajalla. Ei voi mitään. Maalipaikkoja oli valtavsti mutta kun kiekkoa ei viedä maaliin niin tämä on tulos. Pelillisesti Kerho oli parempi, ja varsinkin ekassa erässä suorastaan huikea. Tuollain kuin pelaisivat aina. Potentiaalia on valtavsti.

        Te otitte turpaan ja voititte. Vähän niinkuin mekin. Tällä kaudella kyseinen trendi ei ole mitenkään ihmeellistä. Ainahan sitä toisvoisi enemmän voittoja, mutta vastustajatkin osaavat keskimäärin pelata. Ei se ole niin helppoa. Joka peliin pitäisi pystyä latautumaan täysillä.

        No joo, Jokerit ratsastaa maalivahdillaan, mutta se ei pitkässä juoksussa tule riittämään. Just tota mestaruutta ajatellen. Siihen tarvitaan koko joukkueen täydellistä panosta. Yksin ei maalivahti voi voittaa yhtä ainutta peliä. Kenttäpelaajienkin on tehtävä siellä jotakin.

        Aika karmeaksi menee muuten touhu tuolla kentällä. Viimeisin tempaisu, kirjaimellisesti, oli Salakin tuuppaisu linjatuomariin. Huhhuh. Tuomari on koskematon. Tuo ei ollut vahinkoa nähnykään. Viuhkolan ja Laakkosen tapaus oli mielestäni vahinkoa, mutta tämä ei todellakaan. Mahtaakohan meidän tapaukset vaikuttaneet Salakin teutarointiin? Toivottavasti tästä ei kuitenkaan tule mitään trendiä sm-liigassa...

        Mutta tänään pelataan taas. Toivottavasti meille käy hyvin. Kerholla on vastassa Ässät vieraissa ja te pelaatte sarjakärkeä (JYP) vastaan kotona.

        Palaillaanpas taasen.

        Kyllä Jyp on kovassa lennossa täl hetkel,ei tolle pyörremyrskylle kukaan mitään voi,ku VIP-kenttä etenkin on kunnossa!Meille odottelen edelleen ens vuoden puolella vahvistuksia etenkin pakistoon ja tarkoitan todella VAHVISTUKSIA!

        Te teitte näemmä tilastoista päätellen thrillerin,mut ei aivan riittäny.Ei tainnu olla eka kerta noin.

        Ei meikä osaa enää ees veikata mitään mihkään suuntaan,ku täs liigas ny on näemmä ihan mikä tahansa mahdollista ja kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa=)Mielenkiintoista totta tosiaan!

        Mut ny hengähdystauko joulun muodossa, joten toivotan sulle mitä mukavinta joulua:)Palataanpa taas!

        Täs vähän fiilistelyä jouluun.Toivottavasti toimivat:)

        http://www.youtube.com/watch?v=V8xb5uywGsY

        http://www.youtube.com/watch?v=Ki0mVpIs0zE&feature=related

        Minäkin toivottelen omasta puilestani mitä parahimmat joulut sinulle. Olkoon se onnellinen ja rauhallinen, ihan jokaiselle. :)

        Hyvää Joulua!

        P.S. Maaottelut on vielä edessä... ;)

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Minäkin toivottelen omasta puilestani mitä parahimmat joulut sinulle. Olkoon se onnellinen ja rauhallinen, ihan jokaiselle. :)

        Hyvää Joulua!

        P.S. Maaottelut on vielä edessä... ;)

        Katellaan miltä näyttää ja käydään keskustelemassa jellonien omas osios ku tarvis:)

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Katellaan miltä näyttää ja käydään keskustelemassa jellonien omas osios ku tarvis:)

        Nyt sitten alkaa jälleen kotoinen Sm-liigamme usean ottelun kimaralla, meillä vieraissa SaiPa. Ei ole odotettavissa mitään huikeaa spektaakkelia. Kerholla on aina vaikeuksia idän poppoota vastaan, peli myös näyttää siltä.

        Maajoukkuepelit pelattiin myös ennen joulutaukuoa, vedänpä turneeta vähän yhteen:

        Moskovan turnauksen kakkosija on hyvä saavutus. Ylivoimainen venäjä siis jälleen kärjessä. Peli Venäjää vastaan ratkesi vasta kolmannen erän lopussa, vaikkakin Leijonat olivat ottavana osapuolena koko pelin ajan, eikä se mikään ihme ole. Niin taitava ja kova Venäjä vaan on. Rakas naapurimme ja arkkivihollinen Ruotsi voitettiin rankkareilla. Nihkeä ja tylsä peli, mikä selittyy suurella osalla Ruotsin kuolettavan apaattisella ja tylsällä pelityylillä. Ihan niinkuin siinä ei olisi mitään tunnetta. Ruotsin peli on näyttänyt jo pitkään siltä ja ihan ansaitusti jäivät turnauksen jumbosijalle. Tsekkiä vastaan Leijonat pelasivat hyvän pelin. Voittivat peräti 5-2. Hieno tulos Tsekkejä vastaan, sillä kyllä sielläkin taitoa riittää. Kaksi voittoa kolmesta ja kakkossija. Kyllä tähän täytyy olla tyytyväinen. Jalonenkin sanoi vähän joululahjaa huonon Karjalaturnauksen jälkeen, kirjoitteli Sihvonen mitä hyvään. Jukalla ja Leijonilla on vielä pitkä tie edessä. Toki parannettavaakin on esim. maalinteossa, laukausten määrässä ja laadussa, ylivoimassa jne. Mutta taas maalivahtiosasto on huippua. No, ei muuta kuin Ruotsin turnausta odotellen. :)

        Katsellaanpa illalla miten pelit ovat menneet.

        Palataan!

        Sekä illan pelit meitin osalta,että jellonienki jutut.Mua toisaalta kyl kismittää helvetisti se,että kaikki tietää venäläisten nappiruletin ja kuinka paljon niitä vedetään,mut silti kepulikonstein saavat edelleen ihailua ja palvontaa.Saatana,sanon minä!!!!Tuo kertoo kaiken;)En tiä kumpia arvostan vähemmän,rapakon takaisia vai idän jättiläisiä.Ehkä rapakon takaisia vielä vähemmän,sillä sillä liigalla on todellakin superhyperstatus!

        Onnittelut ja aplodit sulle ja itelle*tap tap, vai näin joulufiiliksis varmaan tip tap*:)

        Ihan lupaavalta näyttää,vaik pakisto on edelleen mulle hermoilun aihe.Uskon,että tammikuussa tärähtää=)

        Pikkuleijonien otteita täytyy seurailla.Ruotsia vastaan ei lähteny kovin hyvin,tai lähti siis alku hyvin,mut parit pahat virheet ja mokomat karkasivat,eikä kii saatu.Etenkin Kärppien Granlundia seurailen,vaikka eihän Leijonissa pidä katella seuran pelaajia,kyll sitä silti kattelee,et mimmosia nuoria meiltäki on tulossa.Todella lupaava 16 v jannu!Saa nähä,miten turnaus hänenki osaltaan etenee.Peukkuja nuorille leijonille!

        Voitettiin molemmat tahollamme kolmen pisteen arvoisesti, ja ansaittiin voittomme, uskoisin. Tiptaptiptaptipetipetiptap vaan. ;D

        Mutta tiistaina ollaankin sitten napit vastakkain kun Kerho kohtaa kotonaan Kärpät. Viimeksi voiton vei HPK puhtaasti, mutta kuinkahan mahtaa tiistaina käydä? Jaiks...kyllä mua vähän pelottaa. Me ollaan perä jälkeen sarjataulukossa ja pisteitä olis pakko ottaa jotta kärkikuusikossa pysyttäis. Pianhan se nähdään, että kumman poppoo on kovempi.

        Ikävä kyllä, napeista ei päästä ikinä eroon. Se on sitten ainoa, että laillistetaan doping niin sittenhän voisi kuka vaan kiskoa mitä lystää niin paljon kuin lystää. Muuta ei vaihtoehtoa ei ole, sillä kitkemään tota ei pystytä ikinä.

        Mäkin kyyläilen pikkujellonien otteita mielen kiinnolla. Ruotsi vei voiton, mutta ei Leijonat mitenkään jaloissa tiellä pyörinyt. Ihan tasapäisen vastuksen antoivat naapurille. Jellonat voivat hyvin pelaamlla mennä pitkälle. Toivottavasti he ja Rautakorpi onnistuvat.

        Ja sehän on toki Kärpät,heh=)Tv-peliki vielä.Ne ei välttämättä ole suopeita Kärpille,tai mistäs ton ny tietää.

        Pikkujellonat sit ei pärjänny venäläisille.Vaik se tiedos olikin,nii aina sitä vaan jotenki toivoo.Granlundille vaan paljon peliaikaa,niin kyl se tonttinsa hoitaa hyvin.Eiköhän niitä voittojaki tule ny jatkos.

        Nii, kai se ois sama,jos ne myrkyt laillistettais,ku niitä kerta kuitenki käytetään.Se mua sapettaa eniten,et mikä palvontakohde esim.Nahilasta on tullu ja kaikki kuitenki tietää millä keinoin siellä touhutaan.Surettaa suomalaisten puolesta,kuinkahan moni niistäki on retkahtanu käyttämään jotain!Pakotetaanko sanoen niitä joksikin vitamiinipillereiks tms.

        Mut peukut pystyyn tiistain pelille,et ois viihdyttävä ja korkealaatuinen.Sen mä tiedän kummalle joukkueelle kumpikin peukaloa nostaa=))

        Onneksi olkoon murhaavasta pelistä. Pesitte Kerhon teeveessä aika huolella. Ylivoima oli murhaavaa ja Kerho sai semmoisen selkäsaunan kotihallissaan, ettei ole vähään aikaan saanutkaan. Onnittelut vielä kerran HPK:n pieksemisestä. :) Kovan luokan numerot. :)

        Olihan Kerhollakin hetkensä, ja peli oli hyvää puolet ottelusta kunnes repesi ja vastustaja rankaisi todella kovalla kädellä. Siinä tuli isän kädestä isännille. Kärpät oli kovassa tikissä ja halusi voittaa kun viimeksi meille hävisivät ja ollaan sarjataulukossa perä kanaa. Kärpät näytti Kerholle sitä parasta itseään ja 1,5 eräähän siinä mentiin tasa tahtiin ja oli hienoo ja tiukkaa peliä. Sinänsä sääli, ettei Kerho saanut sitä maalia siinä toisessa erässä. Siinä meni se jännän ja hyvän pelin mahdollisuus sitten. HPK:n ja Kärppien väliset ottelut on yleensä aina vauhdikkaita ja hyviä, mutta ei tänään ollut niin.

        Hyvin erikoinen peli koska HPK voitti maalipaikat ja hävisi 2-8. Täytyy sanoa että on tosiaan himpun verran erikoista. ;) Mutta kuten sanottu, Kärpät rankaisi Kerhoa säälittä ja lujaa. Ei HPK oikeasti ole mikään 2-8 -häviöitä keräävä joukkue. Kyllä se ihan hyvä porukka on kun ovat tuolla kärkikuusikossakin (toistaiseksi). Vähän pelottaa, että ne tippuu sieltä ja joutuu karsintasarjaan tms. En halua niin käyvän. :/

        Täytyy vaan toivoa, etti niin käy ja HPK tuosta piristyisi ja ottaisi niitä voittoja jatkossa.

        Onnittelut vielä kerran ja palataan asiaan.

        Jä hyvää uutta vuotta 2009! :)

        Kuten kirjoititkin,niin laukaisutilastokin kertoo,että Koivisto sai tehdä hommia,meille vaan yv oli aivan uskomatonta!Lassilakaan ei ollu numeroista huolimatta silti huono.Joskus vaan kaikki erikoisjutut natsaa näin helvetin hyvin.Alienin puolesta olen iloinen,että hän sai kunnon voiton Hpk:sta,kun ajattelee hänen tuskien taivaltaan viime kaudella Rinkelinmäellä.Niinku oon aiemminki kirjoittanu,nii paljon sai Matti paskaa niskaansa,vaikka osa aiheestakin,niin osa ihan varmasti aiheetta.Hänen työkalunsa olivat kyllä eri luokkaa silloin.

        Teilleki tulee jännä matsi,tais olla narrit vastassa.Tulee taatusti tiukka vääntö,vai miten ne on yleensä menny teiltä?Mulla tollanen muistikuva jotenkin..

        Noh,meilläki Blues vastaan lauantaina ja hävisivät Hifk:lle.Ei varmasti tule helppo matsi,vaikka Raksilan taika on aikalailla kutinsa meille pitänytkin.Ollaan vahvoja kotona ja uskon,että jos Blues voittaisi,niin tekee sen kyllä niin,että on antanu kaikkensa.Samaten,jos Kärpät voittaa,niin kyllä sen on annettava kaikkensa.Sekin tv-matsi,joten jännää katsoa,miten ny menee ruutupeli=)

        Te ette mihkään karsintaryhmään putoo,älä ny vallan ihmeellisiä haasta=)Ailahtelevaa on tainnu peli jonkin verran olla ja uskon sen muuttuvan,kun Rautis palaa nuorten MM-kisoista.

        Hienosti pikkujellonat ny voiton ottivat.Toivottavasti jatkossakin.Uskoisi ainakin niin käyvän.Peukkuja heillekin!

        Mitä mukavinta alkavaa vuotta 2009 vaan sullekin:)Pelillisesti toivon viihdyttäviä ja jänniä matseja jatkossakin!

        Kyllä tätä peliä ihmetteli valmentajat ja pelaajatkin. Ei ihan äkkiä tommosilla tilastoilla ja pelillä näitä numeroita tule. Nyt vaan tuli ja tietysti telkkapelissä. HPK:lle ei sovi nää telkkapelit yhtään. Aina tulee turpaan ja huolella. Mikäköhän siinä on? Pelottaako siinä joku? Ainakin Kerholle käy huonosti eikä ole ainoa joukkue, jolle ei teevee sovi.

        Mutta ei selitellä. Kärpät ansaitsi voittonsa kun rykivät niin kovalla prosentilla sisään. Kerholle hyvä opetus jäähyboksista. Sitähän ne ittekin sano, että jos ne vihdoin oppis pysymään jäähyltä pois. Olihan toi aika nolo tappio kaikin puolin. Kyllä tommonen hävettää.

        Narreja vastaan on yleensä tiukkoja pelejä, ja usein on niin, että Jokerit voittaa Hartwallilla, Kerho Rinkelinmäellä. Ainahan poikkeuksia on mutta ei toi Hartwall -areena mitään huippuja lupaa. Selkäsaunaa se lupaa taas.

        Kieltämättä Matilla on parempi kalusto nyt kun mitä Hämeenlinnassa on tyyliin ikinä. Ei meidän poppoo ole koskaan samaa luokkaa kuin Kärppien. Mutta ei se tarkota sitä, etteikö voisi pärjätä. Tätä voi kysyä HPK:lta, JYP:ltä ja KalPalta. Mutta kaikki onnittelut Kärpille, Matille ja sinulle komeasta voitosta. Upeaa se oli. :)

        Minulla ja ystävällänikin oli hauskaa kun kuuntelimme Kärppä-fanien kannatuslauluja:

        1. "Tinttantanttantallallei, ette te meille pärjää, ette te meille pärjää."

        2. "Miksi Kerho mököttää?, Miksi Kerho mököttää?, eikö teillä ole mukavaa? Meillä on mukavaa! Meillä on mukavaa!"

        Muunmuassa tuollaisia värssyjä oli kun pulivahingossa eksyimmä Kärppien katsomon viereen. Oli kyllä hemmetin hauskaa kuunnella. :D ja kun ne oli hausoja lauluja, eikä mitään törkeitä vastustajan haukkumisia. Olitiin varmaan ainoot, joilla oli Hämeenlinnalaisittain hauskaa! :) Toivottiin vaan lisää maaleja ihan kumpaan päätyyn vaan ja taputettiin Kärppien upealle suoritukselle. :) Hauskaa voi olla vaikka omat ottaa kuonoon. :)

        Kunhan tulevaisuudessa ottavat niitä voittoja ja pysyvät siellä kärkikuusikossa. Mitään muuta en kaipaa. Se on jo Kerholta hyvä suoritus näinkin tasaisessa liigassa, ja kun ottaa huomioon kaikki uudet kujeet, mitä tänä vuonna on tullut niin kyllä se riittäisi. HPK on vielä raakile, jolla kestaa aikansa kypsyä valmiiksi. Ja vielä kun vastuuvalmentaja on Kanadassa. Kyllä Kerho kaipaa käskyttäjäänsä. Ei voi muuta sanoa.

        Pikkuleijonat voittivat 5-1. Hyvä juttu. Vielä pitäisi tempaista Slovakeista voitto niin hyvä on. Vältettäisiin karsintasrja ja päästäisiin jatkoon. Minusta Suomi ansaitsisi jatkopaikan.

        Mutta katsellaan ja palataan taas asiaan. Onnea teille Bluesia vastaan telkkupeliin! :)

        Tietysti voi aatella,että vaikka toinen hallitsisi peliä koko ajan,mutta ei tee maaleja,vaan se toinen vaikka vain sen yhden,niin kumpi on parempi?Kärpät tosin olivat kyllä eilen aika lailla homma hanskassa.Eka erä oli tasainen ja siinä olisi ollut ehkä parhaat mahikset ritareilla paremmalla viimeistelyllä/tuurilla? tehdä pelistä erilaisen.No, se peli tuli ja meni ja Bluesia vastaan lauantaina.Ei ole helppo matsi sekään ja kova on urakka tammikuussa Kärpillä ison pelisuman kanssa.Muistaakseni 9 kotipeliä kuitenkin.

        Etikset on pelaajien mielestä parhaita Kärppäfaneja.Raksilassa kun ollaan totuttu liian hyvälle ja vaatimukset kasvaa kohtuuttomuuksiin.Ihan aiheesta välillä tuleekin palautetta oululaisille,vaikkakin esim.Hanneksen avautuminen aikoinaan oli sikäli väärä ajankohta,ettei Hanneskaan aina niin skarppina ollu,vaan höntsäili välillä kummasti:)Aiheestakin väliin tuli palautetta, sitä negatiivista pelaajille,mutta joku roti sentään arvosteluunkin.

        No mites oli,tsiikasitteko kaverisi kanssa paidattomia Kärppämiehiä?;)) Oisitte menny shallalaata laulellen vaan liki testosteronipläjäyksiä=)

        Noita laululurituksia tuntuu olevan aika samanlaisia monilla, tietysti helppous ja sen myötä muistettavuus rajoittaa kovin verbaalista tuotantoa;)

        Ei Kärppien rosteri ole lähellekään sellainen enää,mitä se on ollut aiemmin.Kyllähän se on näkynytkin,mutta hyvää työtä Matti on tehnyt ja saanut hyökkäävämmän ilmeen,vaikka toki hänkin tota puolustusta välillä korostaa.

        Täytyy illan päälle lasten kanssa painella ilotulitusta katselemaan,joten häippäsen koneelta kotihommiin:)

        Palataanpa ensi vuonna asiaan!

        Suomen Leijonat (pienet) karsintasarjaan...ei hyvää päivää sentään. Kyllä on aika...siis en tiedä mitä tohon sanois kun vetää niin sanattomaks. Suomi, joka on perinteikäs ja menestyksekäs jääkiekkomaa hakee vauhtia karsintasarjasta mm. Kazakstanin kanssa. Voi jumalauta. Kannattanee istua alas ja miettiä itse kunkin, mikä tähän johti ja miten jatkossa. Se nyt vielä puuttuisi että A-maajoukkueen miehet valahtaisivat samaan tilanteeseen.

        No joo, Kerholla ei viimeistely onnistunut paikoista ja Kärpillä onnistui loistavasti ylivoima huono alivoimaa vastaan. Sitä kautta päästiin näihin rumiin lukemiin. Mutta 2-8, ansaitsiko ne todella näin ruman tappion? Tappion ansaitsi varmasti, mutta noin ison...mutta kuten sanottu, se peli tuli ja meni.

        No ei menty paidattomien miesten sekaan, vaikka mielessä kävi liittyä seuraan. :D

        Ne laulut on kyllä kivoja. Ei voi muuta sanoa. :) Ja Etäkärpät olivat loistavia. :)

        Kyllä välillä on aihetta antaa krtiikkiä omille, vaikka siitä ei aina tykättäisikään tai oltaisi samaa mieltä. Aina ei voi silitellä päähän ja sanoa "hyvä pojat". Mutta ei aiheetta tai kohtuuttoman koviakaan saisi vaatia. Mitä se Hannes on sitten mennyt avautumaan?

        Tänään on Lukolla peli, jo toivottavsti häviävät, sillä voitolla Lukko(kin) menee meitin ohi, nyyh! Eikä...toivottavasti KalPa auttaa. Ja Kerholla kun on plei narreja vastaan huomenna niin ei kauhean komeaa tulostaa lupaa tänne. Kotipelisuma on myös tulossa meille. Vastaan tulee mm. JYP, KalPa, Blues, Ilves, Ässät jne. Joopa, ja kun muistaa kuinka hyvin Kerholla on menny kotona. Kyllhän siinä jokunen vieraspeli on just Jokereita ja Kärppiä vastaan, että onpas helppoa! Turpaan tulee ja huolella jos ei aleta voittamaan niitä kotipelejäkin. Pelottaa kyllä.

        No oliko hienot rakettikestit? :)

        Palataanpa asiaan...

        Mikäli lahjakkaimpien peliaika karsiutuu sen takia,niin kyllä. Mielestäni todellisten lupausten pitäisi saada oma harjoitusrinkinsä,jota johtaa pätevä koutsi.Ihan nuoresta alkaen.Tuolla Leijona-palstalla kirjoitinkin asiasta enemmän.

        Lauluthan on usein vähän provosoivia,mutta senkin voi tehdä taidolla,eikä loukata tahallaan tosi ilkeesti ketään:)

        No,pojathan ois ottaneet teidät "ritarillisesti"huomaansa ja ennenkuin olisitte huomanneetkaan,olisitte pohjoisen perukoilla jatkoilla;))

        Mä en enää muista sanatarkasti Hanneksen puheita,mutta henki oli se,että Raksilan yleisö on kohtuuton vaatimuksissaan,että he tekevät kaikkensa,mutta kansa vaan nipottaa=)

        Lukko meni sit voittamaan matsinsa.Tätä sahaustahan tää tilasto taitaa olla koko ajan,kun erot on niin pienet.Älä hätäile sen narrijutun kanssa.Eikös Hifk ole juuri osoittanut,että isoja voi voittaa,sehän on tainnut voittaa kaikki pks-matsit sen alueen joukkueita vastaan?Siitäkin huolimatta,että on vielä tilastonumerollisesti keskikastin joukkoa.Sen sijaan se on taapertanut häntäpään joukkeita vastaan,joten asenne pitää olla aina kondiksessa!

        Kaikki on vielä mahdollista suurimmalle osalle liigan joukkueista, siihen kuuluu myös Hpk ja Kärpät.Peli kerrallaan riemuitaan tai vittuunnutaan.Parempi ottaa asia niin:)

        Kyllä oli hienot pamautukset.Kelpasi käydä katselemassa:)

        Eiköhän toi kerro kaiken oleellisen...Taas tuli turpaan, ja olipahan suuren suuri vitun yllätys, että pää ei kestä Hartwall-areenan jäätä!! Siis voi jumalauta että voi olla säälittävää!! Kymmenessä vuodessa kaks voittoo ja ykskin niistä siks kun Jokerit hävis tahallaan. Hei lopettakaa se lätkän pelaaminen jos ette ton parempaan pysty. Mä teen kohta itte jonkun pilkkalaulun niistä. Johan tota tilastoo nauretaan jossain Brasiliassakin jo!!! Ja ihan ansaitusti, pässit!

        Ja taaaaaaaaaaas oli niin saatanan maalipaikoja ja kiekollista pelaamista jne. hallintaa, mutta MITÄ VITUN VÄLIÄ SILLÄ ON JOS SITÄ KIEKKOA EI OSATA LAITTAA MAALIIN!!!!! Ketä kiinnostaa jotkut tilsatot?!? Niilläkö otetaan pisteitä, pysytään kahinoissa mukana ja voitetaan otteluita???!!!??? Kyllä Kerhon valmennuksen mielestä kaikki on ihan vitun hyvin kun on niitä vitun paikkoja ja tilastot naaman edessä niin se on siinä. Vittu ampukoon nekin ittensä kun muuta osaa sanoa eikä tehdä. Karsintasarja kutsuu tuota pikaa. Hyvä HPK!! Hyvin te vedätte!! Pudotkaa mestikseen. Ehkä siellä noilla taidoilla ja teorioilla voidaan olla keskikastissa, jos tuuria käy.

        Onnittelut voitosta. Jotkut sentään osaa pelata jääkiekkoa ja laittaa kiekon maaliin.

        Ainiin, anteeksi, unohdin yhden asian, missä HPK on ollu ihan SAATANAN hyvä: JÄÄHYJEN OTOSSA!! Vittu siinä on koko HPK:n osaaminen. Oksettaa.

        En sitten tiedä, mitä tai ketä tahoa pitäisi syyttää tuosta pikku-Leijonien tilanteesta. Voi hyvinkin johtua siitä mainitsemastasi Nuori-Suomi systeemistä. Mutta kun Suomessa istutaan peukalo perseessä hienoilla penkeillä eikä uskalleta tehdä mitään asialle niin ei voi mitään. Jos erehdyt kritisoimaan jotakin niin lyödään sakkolappu kouraan kun erehdyt avaan suus. Me ollaan hei Suomessa. Täällä on turpa rullalla ja voivotellaan kun menee päin vittua. Että silleen.

        Anteeks, meen nyt oksentaan ton niinsanotun edustusjääkiekkojoukkueen tarjoomaa paskaa.

        Tiukille tais kuitenki mennä?Niinhän toi meni meilläki ja rl ny aina on onnenkauppaa.Jotenki toi voittomaali tuntuu oudolta sanoa.Hyvä kuitenki,että saatiin ees 2 pinnaa, saadaan ees pikkasen hajurakoa niskaan hengittäviin.Kaikki pisteet ovat elintärkeitä.Uskon,että kun Rautakorpi palaa,niin teilläkin hommat taas hoituvat.Tais narrien voitto olla ihan Riksmanin hyvyyttä?

        Pikkujellonat sit löivät murskaavasti Kazakstanin.Noh,niinhän pitääkin.Tuo ei vielä kerro paljoakaan.Seuraava pelikin pitää sit voittaa,että ollaan selvitty putoamisesta!Hienoo on se,että kuopus Granlundkin sai maalin:)

        Onhan meillä vähän sellainen hyshys-meininki,eikä saa talloa kriittisesti kenenkään isokenkäisen varpaille.Toivottavasti ovet avautuvat ja kabinettien sankat sauhut tuulettuvat veks.Kyl nää rakenteet vaatii vähän isompaaki ravistelua,että kehitystä tapahtuisi.

        Katellaan ja ihmetellään.

    • Minä_vain

      Olihan se tiukka niin, mutta kun ei sillä ole minkään valtakunnan merkitystä.Ja Riksman oli hyvä mutta voitot ratkasee, ei mikään muu. Kyllähän sen järkikin sanoo. Ei mitkään tilastojen ja maalipaikkpojen lukemiset auta mitään. Osas ne sentään jo puolen vuoden kokemuksella sanoo, että kiekko pitää laittaa maaliin paikoista. Enpä olis arvannu! HPK:n suoritustaso laskee kuin lehmän häntä vaikka tässä vaiheessa sen pitäisi olla ihan toisin päin. Se jonkun verran niinkun huolestuttaa tässä. Ja vastuuvalmentaja on Kanadassa. Jipii.

      Jalonen osas aikanaan rankaista pelaajia jos tarvetta oli. Penkin päähän istumaan ja miettimään jos ei pelata kunnolla. Samoin poistettiin vapaapäivät jos ei pelattu kunnolla, ja laitettiin äijät kunnon rääkkiin harjoittelemaan kun ei ollu mielessä, miten jääkiekkoa pelataan. Kyllä äkkiä oppivat kun rangaistiin tuntuvasti, eikä siitä joukkue purnannu yhtään, ikinä! Otettiin nöyränä vastaan se mitä ansaittiin. Piste. Sitä samaa taktiikkaa tarvittais nytkin. Kunnolla kun laittaa jätkät miettimään ja oppimaan niin alkais tapahtua. Päähän silittelyt ei auta yhtään mitään.

      Muutenkin ihmetyttää tuo HPK näin yleisellä tasolla. Miksi Sm-liiga sallii HPK:n toiminnan ry -muodossa?! Jos kerta kaikkien piti aikanaan yhtiöityä, niin miksi ei HPK:n? Mitä ihmettä siinä voi olla takana. Sillä Kerhohan ei tuosta ry:stään luovu, vaikka ne saa sapiskaa muilta seuroilta ja niitä painostetaan joka taholta muuttamaan toimintaansa niin ei. Mm muut Sm-liiga seurat painostavat HPK:ta muuttumaan. Ne perusti kyllä joku vuosi sitten tukiosakeyhtion ry:n taakse, mutta arvaas kuka sen omistaa: HPK itse yhdessä juniorikiekon kanssa! Pelkkää silmän lumetta koko homma. Murto-osa osakkeista on kaupattu vanhoille Kerhon omille NHL-pelaajille ja joillekin yhtiöille. Eli käytännössä HPK omistaa edelleen kaiken itse. Ja on sitkeästi ry.
      Ja toinen ihmetyksen aihe, samaan asiaan liittyen: Millä oikeudella Sm-liiga pakottaa seuroja olemaan oy? Mitä helvettiä se kuuluu kenellekään?! Kummallista alistamista toikin.

      Voittomaalikilpailu on tosiaan ihan arpomista. En oo koskaan tykänny niistä enkä tule koskaan tykkäämään. Musta vanha oli parempi. Jos jatkoajalla ei tullu ratkasua niin sitten ei. Ei oo mikään pakko vedellä jotain rankkareita. Erot saadaan varmasti vaikka maalisuhteesta sitten.

      Mutta onnittelut kuitenkin siitä voitosta.

      Suomen hyssyttelymeininki on välillä todella ärsyttävää katteltavaa. Kansa on oppinu jonkun nöyrän asenteen vissiin Ruotsin ja Venäjän valtojen myötä. On tainnu jäädä geeneihin alistuminen ja hyssyttely. Niinhän se on kummasti ollu Suomelle vaikeaa voittaa tuo Ruotsi jääkiekossakin. Nöyristellään koko ajan joka paikassa muutenkin niin tässä on tulos.

      Palaillaanhan taas.

      • Laura1

        Niin pelit pitäs mennä.Jos aletaan diivailemaan Aaltosen tyyliin,niin superlahjakas kaveri menee hukkaan ja samalla pilaa osaltaan muunki joukkueen mahiksia.Toivottavasti meijän Juhis ottaa vihdoin opikseen kiemuroistaan joilla paitsi sekoittaa muut nii väli ittensäkin;)

        Mä en syitä syviä noista OY-jutuista tiedä yhtään,mut järki sanoo,että markkinataloudella on siinä varmasti näppinsä pelissä.Jos joku viisaampi lukee näitä meittien juttuja,niin pliis,avarra tietämystäni.

        Eikö Rautis sitten anna "koirankoppia"huonojen pelien jälkeen tms.?Mites paljon toi teidän rosteri ny muuttuikaan,aika paljon,muistaakseni,mut silti sinne jäi vanhaa pohjaa,joka varmasti on sit tottunu toisenlaiseen komentoon,jos Rautis ei rankaise heikoista tuloksista.

        Voittomaalikilpailu on kivaa silloin,ku omat voittaa,muuten suolesta;)

        Toi Tre Kronorin henkinen peikko meidän pelaajille ehkä alkaa pikkuhiljaa haihtua..TOIVOTTAVASTI!!!!!Vaik me Ruotsin vallan alla oltiin historiasta pitkät pätkät,ei renkipojan asema ole meitä varten.Mehän ne ruottalaisten taistelutki käytiin ja ne kyyristeli meän selän takana=)

        Jep, katellaanpa taas!Eiks se muuten oo hyvä,et se heikompi osio on ny ku keväällä?Voihan se mennä niinki,et tästä petraatte!

      • Laura1

        Päivä taas paistaa,eikö vain?Hyvä me!Ipaa mua käy vähän kyl sääliksi:(

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Päivä taas paistaa,eikö vain?Hyvä me!Ipaa mua käy vähän kyl sääliksi:(

        Mitäköhän Suomi24 ajatteli poistaessaan koko mun profiilin!! Ihan törkee veto perkele!! Ei tosta noin vaan mennä poisteleen ihmisten profiileja ja nimimerkkejä. En arvosta ihan kamalasti, mur!!

        Samalla lähti mun eilen kirjottama pitkä viesti täältä pois. Oon aika pettyny. :(

        Mutta onnittelut meille molemmille voitoista ja jatketaan taistelua eteenpäin.

        Tosi outoa.

        Hienosti Blues taisteli tänään.Ei tarvi hävetä.Loppulukemat sitten liian kauniit vastustajalle,ku tyhjiin veteli.Harmi,että meni sit näin.Kovia ne on noi sveitsiläisetki.

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Tosi outoa.

        Hienosti Blues taisteli tänään.Ei tarvi hävetä.Loppulukemat sitten liian kauniit vastustajalle,ku tyhjiin veteli.Harmi,että meni sit näin.Kovia ne on noi sveitsiläisetki.

        Kun huomasin ton mun viestin poistetuks niin painoin tota mun nimimerkkiä, ja sitten tuli eteen lätkä, jossa iloisesti ilmotettiin, että mun profiili tms. on poistettu käytöstä terveisin Suomi24. Painoin sitten "ota uudelleen käyttöön" napukkaa niin pääsin takasin. Aika vittumaista pelleilyä noilta tyypeiltä. Poistelee ihan asiallisia viestejä ja sitten vielä profiileja. Kiitosta vaan tosi paljon teillekin!!!

        Jooh, ei tartte Bluesin hävetä. Pitkälle pääsivät vaikka finaali jääkin näkemättä. Hieman yllättäen sinne menee Lions Sveitsistä. Ehkäpä Sm-liigan ja Suomen jääkiekon kannattaa miettiä, missä mennään ja tehdä niitä oikeiota ratkaisuja, niinkuin tossa juniorikiekon suhteen on jo puhuttukin.

        Toivottavasti olet oikeassa siinä, että Suomi ei ole nöyristelijä maa. Ollaan kuitenkin oltu satoja vuosia alistettuna "herran tahtoon ja pelkoon" niin johan on ihme jossei se näy. Pakkoruotsina se ainakin näkyy, ja pelkona Venäjän ja Ruotsin suhteen. ollaan hyvin nöyrää "isännän" edessä vielä tänäkin päivänä. Jos nyt joku päivä tajuttais, että tän maan nimi on Suomi ja sen virallinen pääkieli on samainen Suomi...

        Kappas, voitettiin sarjakärki 2-0. :) En ollu paikanpäällä tänään mutta kuuntelin ratiosta. Hieno ja tärkeä voitto Kerholle. Pisteet kelpaa kyllä, kiitosta vaan JYP! ;) Mutta teillä ei käyny flaksi vaan KalPa vei voiton ja pisteet. Edellisessä pelissä oli Suhonen riehunut itsensä pukukoppiin. Mielenkiintoinen käänne sekin.

        Mutta palataanpa taas, jos Suomi24 sallii...

        Oisko siel jotain,jonka vuoksi tekivät niin.Mut kyllähän toi aktiivinen on ollu,ku oot säännöllisesti kirjoittanu,vai pitääkö sinne ite galleriaan kirjautua vielä muulla tavoin kuin palstan vastaa-systeemillä.Sama juttuhan toi pitäs olla,joten ei kuulosta oikein järkevältä.Tää tais olla sitä naisen logiikkaa parhaimmillaan=)))*vitsi*

        No nii,me ollaan sit peräperää taulukossa samal pistemääräl,mut teil matsi enemmän pelattu ja maalisuhde meän hyväksi.Mä en osaa yhtään veikata tuloksia,ku on niin eriskummallinen kausi menossa,et pois alta!Mielenkiintoista.

        Alienin jatkopestistä olen erittäin tyytyväinen.Hänen peluuttamisensa on viihdyttävää eikä semmosta puolivalohommaa ku Kojolla oli pääasias.Toki Kojon rosteri semmostaki salli,oli sen verran kovia tekijöitä,mut ei mua harmita toi niukka häviö KalPalle.Sekin on niin paljon saanu turpiin meiltä,että aikaki kääntyä lehti.Harvemmin on KalPa tätä herkkua Kärppiä vastaan saanu nauttia.Kärpät vyörytti peliä kolmannessa erässäkin niin totaalisesti,että uskon KalPa-faneilla muutaman nitropurkin huvenneen.Oksa oli maaginen maalilla heillä.Kyl tästä hyvä tulee meille vielä.En usko,että ollaan keväällä huonoissa asemissa ollenkaan.Mitalikin mahdollinen.

        Joo, historian ies on painanu kauan meitä ja siitä on tultava stoppi vihdoin ja viimein.Sekin,että ei saa sanoa,jos on hyvä jossain,on peruja tolta ajalta.Lisäksi papit paukutti Raamatulla päähän,että nöyrä pitää olla ja totella mahtavimpiaan,eikä täs aina ollu kyse mistään jumalastakaan vaan ihan maallisista herroista=)Ihmekös tuo,että on vaikea päästä eroon roolistaan.

        Toivottavasti-95 ei ollu poikkeus joka vahvistaa säännön!

        Blues tulee ny taatusti kovaa seuraavas pelis,koska Lionsit voittivat.Taidatte joutua ny uhreiksi lauantaina...no,sen näkee sit miten käy.Kotiareenalla kuitenkin taistelette.

        Jypillä jo 3 peräkkäistä tappiota,joten katotaan miten käy.Sillä on ennenki käyny nii,et hyvän syksyn jälkeen lähtee takkuamaan.Voihan se olla,että ne tappiot tulee ny ja keväällä porskuttaa kuin ei mittää tappioita ois tullutkaan.Katellaan!

        Virmasen poikahan on jo kupannu farmiseuraansa (HPK) jo kesken kauden! Tulikohan Hjallikselta käsky soittaa juuri Kerhon leiriin? ;) Meinaan kun kuppasivat tuon meitin kakkosmoken sinne torjumaan kun ittellä on mokkeongelmia.

        No ei silti, Saa Mikko vastuuta ja pelituntumaa ja Kerho saa siinä sivussa peluutettua toista veskariaan ja käärittyä rahaa. Mikäs siinä. :) Mutta jotenkin surkuhupaisaa jo, että jälleen Jokerit asialla. Mikä niitä himottaa täällä? ;)

        Hjalliksella jotain ihmefetisismiä kenties ritarien logoa kohtaan;)Noh,te hyödytte,kunhan narrit häviää vaan,kuten ny on käyny.Vai olikse maalis?Narreil alkaa olla mokkeongelma,ku ja jos Riksulle tulee probleemia.Eivät opi edellisistä vuosista,vaan aina riskeeravat yhel mokel.

        Toi alkaa oleen jo surkuhupaisaa meinaan. ;) Jokerit on kupannu Kerhoo niin kauan kun muistan, ja nyt anellaan apua kesken kauden. Kyllä siellä joku himo tai fetissi Kerhoon on. ;) Mikko oli maalilla kun Kerho ei suostunu antaan sitä mikskään luukkuvahdiks tietenkään. Ihan hyvin Mikko pelas. Bluesia vastaan kärsitti tappio johtuikin sitten Riksmanin hörpystä ja Jokereiden perseilystä. Että jos Riksman ei oo mieletön niin Jokerit häviää...aika raadollista sinänsä. Kyllä meilläkin on Lassila ollut "vain hyvä" ja HPK pystyy voittaan. Voi olla, että Jokerit kaatuu tohon ongelmaan tai sitten ei. Sen näkee sit. Mutta eikös teilläkin ollut vastaanlainen tilanne kun aikanaan malissa oli vain Bäckström?

        Vai olit ihan varma Bluesin voitosta! ;) Höh, ei Kerhokaan mikään ylikävelyporukka sentään oo, vaikka huonoja hetkiä/pelejä on tullutkin. Mekin ollaan kärkikuusikossa! Ja näin tasasen sarjan aikaan se on pirun kova suoritus olla siellä. Ja me voitettiin mm. sarjakärki nollapelillä tällä viikolla, niiden kahden muun voiton lisäks, ettäs tiedät! ;) Ei saa aliarvioida ketään.

        Tekin voititte Tapparan, onnittelut voitosta. Oli ollut sekin tiukka matsi. Mitä nyt Tappara vähän lipes loppuminuuteilla. Mahtaa tietää meille vaikeeta peliä Tampereella. Muistaakseni HPK matkaa porkkanapöksyjen vieraaks seuraavaks.

        Vähän kyllä menee kummalliseks toi tuomaritoiminta ajoittain. Eilisessä pelissä jo annettu jäähy vedettiin hetken päästä pois! Herranjestas sentään! Kyllä tuomarin auktoriteetti hiukkasen kärsii tollasesta, ja yllätys yllätys, kaikki kävi mussuttamassa sille tämän tästä tapauksen jälkeen. Ja muutenkin, kaksikko antoi joukkueiden mm. osittain tapella ja painia keskenään ilman mitään seurauksia ja tehdä koiruuksia jne. kentällä koko ottelun ajan. Se oli viitä vailla ettei koko touhu lähteny lapasesta. Huikeet neljä jäähyä per joukkue jaettiin, ja nekin ties mistä. Huhhuh sentään. Ja Ilves -pelissä tuomari katsoi vierestä! kun Ilveksen pelaaja VAIHTOAITION puolelta tarrasi Kerhon Tikkaseen ja alkoi retuuttamaan tätä!! Siis voi pyhä sylvi sentään mitä meninikiä!! Se on kaamea virhe osallistua vaihtopenkiltä mihinkään ja siitä seuraa oikeasti iso rangaistus, mutta ehei. Näillä mennään vaan...teidän pelissä Suhonen ajettiin pihalle. Ei tää nyt ihan putkeen oo menny kun ottaa noi ihme pelikiellot tuomaritaklauksista sun muista huomioon. Täytyis vähän miettiä, mitä tekee.

        Virolaisille ollaan juu isoveli, pääs unohtuun. ;) Mut Ruottille ollaan pikkuveli...dääm. Noh, ei se nyt niin vakaa oo. Eikä sitä pahalla tarkoiteta, mutta kyllähän ne "vähän" yrittää kaapin paikkaa näyttää Suomelle ja puhuu just semmotteeseen malliin. Ja osa on ihan sitä mieltä, että ollaan edelleen yks ja sama maa. Mut toi urheilukateus on ihan käsittämätöntä. Suomi-Ruotsi -maaottelut on kyllä jotain niin spektaakkelimaista. ;) Ja sitten haukutaan ja vinoillaan toisillemme. Ruotsi pilkkas ihan kaameasti Suomea kun hävittiin niille se Olympia kulta lätkässä. Voi jessus sitä nöyryytyksen määrää... ;) ne kyllä osaa piestä kun tilaisuus tulee, vaikkakin huumoria se on mutta silti. Hemmetti!!! ;) Suomikin harrastaa sitä, mutta vähemmän ja hillitymmin. Eipä taideta ihan uskaltaa, vielä. Ja jotain syystä Ruotsi pilkkaa aina vain Suomea tuolla tavalla. Kenelläkään muulla ei ole samanlaista erityisasemaa siellä. :)

        Mutta jatketaanpas taas. :)

        Tiedät kyllä,että arvostan ritareita korkealle edelleen.Ajattelin,että Blues tuon kv-turneen jälkeen on tosi nälkäinen voitolle ja siksi olin varma,et se voittaa.Psykologista,mut enpäs tiennyt:)Tosi on,että mitä tahansa kärjes voi tapahtua,eikä toi keskikastikaan kaukana oo.Yks peli kaiken melkeinpä muuttaa voi.Jännää!

        Nyt mä kyl oon varma,että voitatte Tappuran.Oon laittanu sen jo tonne veikkauksiinki monta päivää sit.

        Ku NIkke oli maalilla,nii kaikki oli hyvin,mutta tiesin silloinki,että Pekka Rinne ku oli kakkosena,nii hän olisi ollut myös loistava mokke.Harmittikin,ku hänelle ei suotu mahista,ny se kaveri on rapakon takana ja taitaa mennä ihan hyvin,ku ei oo takaskaan tullu:)Yleensä meillä on ollu hyvät moket.Pietilä vaan joutu liian vaikeeseen paikkaan suoraan kylmiltään,ku Nikke telottiin veks.silloinhan päädyimme pronssille.Mokke on iso asia.Teillä on kans aina ollu hyvät moket ja mun mielestä Lassila on edelleen tosi hyvä!Viisasta on toki peluuttaa molempia mokkeja,ettei jää toinen ihan maskotiksi.Meillä on Koivistokin pelannu paljon,toki siksikin,että Tarkki lepuutti pieniä vammojaan.

        Mähän oon sanonu,et narrit elää ja kuolee Riksmanin myötä.Näin se vaan on!Sääliksi melkein käy mokke,mimmosen paineen alla pelaa.Narreilla ei vaan kokonaisuus jotenki toimi kentällä.

        Tuomarit on kyllä olleet turhan usein,ettenkö sanoisi kummallisissa rooleissa ratkomassa.Ei herätä luottamusta.Kärppäpelissä muuten yks päätuomari joutu lähteen pois kesken pelin kovan migreenikohtauksen takia viimeks.Taitaa olla stressiä niilläkin paljon,ku vaaditaan ja pitäs aina onnistua.Ei oo seeproillakaan helppoo, mut kyl maalaisjärkee saa tuomiois käyttää,ettei ihan oikeusmurhaa tehä!

        Kyl kevääl on taas jännät paikat,ku saa jännätä Leijonia viimisen päälle.Toivon mukaan Mertaranta edelleen selostaa.En tiä ketään,joka pääsis ees lähelle hänen antamaa hurmostilaa!Kyl lätkähullulle koittaa ihanat ajat:)
        Huomiseen!

        Kyllä tiedän, että arvostat joukkuettani. Se oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa. ;) Nääks. En minä tosissani ajatellut, että aliarvioisit Kerhoa. Mutta metsään meni sinun toinenkin veikkauksesi Tapparan suhteen. Ne mokomat niisti meitin. Ei voi mitään, mutta kun ei aina voi voittaakaan. Sellaista se elämä on. Joskos torstaina KalPaa vastaan? :) Tosin se on tv-peli tietääkseni, ja sehän ei tunnetusti lupaa Kerholle hyvää... :/

        Onnittelut sinne voitosta. SaiPa kaatui selvin numeroin. Moneskohan voitto se oli jo putkeen? :) Ja tuskin loppua näkyy Kärpät tuntien. Tuntuu siltä, että on ihan sama kuka valmentaa, aina tulee tulosta. Hienoahan se on, ei siinä mitään.

        Pudotuspeleissä varmaan nähdään tuo Jokerien tilanne selvemmin. Jotenkin vaikea uskoa, että vain maalivahdin varassa oleva joukkue voittaisi mitään ihmeellistä, elikkäs mitalia. Se on tosiaan Riksmanille aika paha paikka. Ja entäs sitten jos hän loukkaantuu? Vaikeaa on.

        Niinpä. On noi tuomarit vähän väliä pistäny silmään yhden jos toisen otteluissa. Ei tässä kukaan oo säästynyn "hyviltä yrityksiltä". Eihän niiden luulis tahalleen vetävän vihkoon, mutta kyllä se pistää hatuttaan jos on oman joukkueen peli kyseessä ja tehdään ihan mitä sattuu. Eihän siitä voi joukkueitakaan syyttää. Se on tuomarin vastuulla esim. pitää peli hyvänä. Jos nyt joku päivä löydettäis se punainen lanka ja linja.

        Mä oon kans Mertaranta-fani! :D Oon tykänny miehestä aina. Se on paras kiekkoselostaja mitä löytyy! Siks ärsyttääkin kun Euro Hockey Tour vietiin Maxille niin Antero tippui pois. :( :( Mutta jos keväällä saisi nauttia taas Mertsistä. Toinen ihanuus on Kerhon pelien selostaja. Ihan loistava äijä. :) Näistä tykätään. :)

        Mutta palaillaan!

        tais olla neljän voiton putki menos,ku mentiin häviimään maalil KalPalle.Kova oli taisto sitäki vastaan ja voi sanoa,et ihmeellä ja onnella KalPa selvisi viimisestä erästä.Mut semmosta sattuu ja KalPa ON hyvä joukkue.Kärpät myös,mutta kuten kirjoitit,aina ei voi onnistua.Ei myöskään ritarit.

        KalPaa kohtaanhan me molemmat tunnetaan sympatioita,joten jos sattuisitte häviämään,ni tuskin se nii kauheesti harmittais,kuin jotain toista joukkuetta kohtaan.KalPallekin menestystä jo vilpittömästi soisi tulevan.Tiukka matsi varmasti.Meil Hifk vastassa ja jos semmonen vetoliha on ku on näyttäny olevan,nii Kärpät pieksää sen!Ois siis parasta Kojon saada ihmeitä aikaan ja se jengi pelaamaan,etteivät aina tuota kotonaan pettymystä katsojille,eivät meinaan oo tainneet montakaan kotimatsia voittaa noi punanutut.Kojo katselee varmasti melkein kyynel silmässä vastustajan porukkaa;))

        Jep..kyl mä arvelin,että tuskin sä ihan tosissaan olit,mut varmistelin silti*tosikko,nääs;)*

        Luulis,et Mm-kisat ja olympialaiset selostais Merta,vaik mikä ois!Sehän ois katastrofi muuten,sillä ei nää muut tee muuta ku piipittää Antsan rinnalla!

        Mut kattotaan taas:)

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Kyllä tiedän, että arvostat joukkuettani. Se oli kirjoitettu pilke silmäkulmassa. ;) Nääks. En minä tosissani ajatellut, että aliarvioisit Kerhoa. Mutta metsään meni sinun toinenkin veikkauksesi Tapparan suhteen. Ne mokomat niisti meitin. Ei voi mitään, mutta kun ei aina voi voittaakaan. Sellaista se elämä on. Joskos torstaina KalPaa vastaan? :) Tosin se on tv-peli tietääkseni, ja sehän ei tunnetusti lupaa Kerholle hyvää... :/

        Onnittelut sinne voitosta. SaiPa kaatui selvin numeroin. Moneskohan voitto se oli jo putkeen? :) Ja tuskin loppua näkyy Kärpät tuntien. Tuntuu siltä, että on ihan sama kuka valmentaa, aina tulee tulosta. Hienoahan se on, ei siinä mitään.

        Pudotuspeleissä varmaan nähdään tuo Jokerien tilanne selvemmin. Jotenkin vaikea uskoa, että vain maalivahdin varassa oleva joukkue voittaisi mitään ihmeellistä, elikkäs mitalia. Se on tosiaan Riksmanille aika paha paikka. Ja entäs sitten jos hän loukkaantuu? Vaikeaa on.

        Niinpä. On noi tuomarit vähän väliä pistäny silmään yhden jos toisen otteluissa. Ei tässä kukaan oo säästynyn "hyviltä yrityksiltä". Eihän niiden luulis tahalleen vetävän vihkoon, mutta kyllä se pistää hatuttaan jos on oman joukkueen peli kyseessä ja tehdään ihan mitä sattuu. Eihän siitä voi joukkueitakaan syyttää. Se on tuomarin vastuulla esim. pitää peli hyvänä. Jos nyt joku päivä löydettäis se punainen lanka ja linja.

        Mä oon kans Mertaranta-fani! :D Oon tykänny miehestä aina. Se on paras kiekkoselostaja mitä löytyy! Siks ärsyttääkin kun Euro Hockey Tour vietiin Maxille niin Antero tippui pois. :( :( Mutta jos keväällä saisi nauttia taas Mertsistä. Toinen ihanuus on Kerhon pelien selostaja. Ihan loistava äijä. :) Näistä tykätään. :)

        Mutta palaillaan!

        Turpiin tuli molemmil,meil ni et raikas.Noh,eipähän leijuilla turhia,vaan herätään kunnolla.Kojo näyttäs pelauttavan just meitä vastaan jengiänsä oikeilla aseilla.Tän illan tuloksen perusteella ei voi ku ihmetellä mikä mättää Hifk:ssä.Taitaa olla perää siinä,että vanhemmat pelaajat jollain tavoin boikotoivat Kojoa oppeineen.Ylimielisyyttä,joka maksaa viel ja paljon.Noo, välillä elämä pistää polvilleen näyrtymään.Nyt kun ens kaudella vielä vähenee pelaajamäärä ja ulkomaat avautuvat paremmin,niin ei pitäs olla kenellekään itsestäänselvyyttä joku hemmetin vakiopaikka kokoonpanossa.terve kilpailu niistä on kai sittenkin se paras motivoija.Mitään ei tule saada ilmatteeksi.

        KalPalla taitaa mennä täl hetkel parhaiten kärkijengeistä.Hienoa heille.Mä en maatani tästä tappiostamme oo myyny,enkä myy.Uskomatonta,mutta tuntee itekki välillä iloa siitä,että muillakin sujuu,kuhan se lopulline sujuminen vaan menis Kärpiltä parhaiten;)

        Lauantaihin!

        Eli juuri niinkuin sanoit. Me hävittiin telkkapeli ja te saitte aika huolella turpaan. Sellaista se on välillä nimimerkillä kokemusta löytyy. Ja huomenna vastassa Kärpät, selkäsauna lienee Oulusta tuliaisina. Vähän siltä tuntuu.

        Mikäköhän siinä sitten on, että Hifki boikotoi ja on ylimielinen Kojoa kohtaan? Ymmärtäisin jos homma ei oikeasti vaan toimisi, mutta mikäs nyt on? Eikö pelityyli kiinnosta vai?

        Se on hienoa, että Matilla sujuu Oulussa nyt. Meillä meni Hämeenlinnassa silloin kaikki pieleen kaikkien osalta, sen on myöntäny ihan kaikki faneja myöten, mutta sekin kuuluu urheiluun ja elämään. Näitä vaan pitää joskus tulla.

        On kieltämättä kiva nähdä muidenkin menestyvän, kuten Jypin ja Kalpan. Vähän uutta verta vanhojen partojen sekaan. ;) Ei käy aika pitkäksi.

        Mutta palataan!

        että saatte selkään Raksilassa.Kärpät harvemmin monia otteluita kuitenkin putkeen häviää,vaikka toki semmostaki tapahtunut.Uskon kuitenkin,että kotona ollaan niin kova luu,että Hpk:lla täytyy onnistua ihan joka rintama sen pelin voittaakseen.Mahdollistahan se tietysti on,mutta mä en ny oikein usko:)

        Mä uskon,että Hifk:ssä vanhat pirut taustalla häärää entisiä muistellen.Kojohan pelasi aikoinaan vähän aikaa tuossa joukkueessa ja hänet savustettiin ulos,kun eivät tykänneet.Oli todella kiusattu ja pilkattu. Tais nää hakit sun muut olla niitä varsinaisia työpaikkakiusaajia ja jotenkin uskon,että ei oo tainu meno muuttua tuopin ääres.Kojo ei takuulla ole vanhan perustan toivevalmentaja.Summanen sinne pitää niitten mielestä saada.Raato avaa taivaat ja hoitaa valmennuksellaan mestaruuden Hifk:lle.Tai Erkka sit,jos ei Raimoa saa.Ois kyl mukava nähä Summanen Hifk:n ruorissa.Mitenkä lienee taidot tallella,sosiaalinen puoli ainaki on kovasti rajoittunut,eikä edelleenkään taida osata muuta ku karjua ja pilkata.Epäilen,että karikkoon karahtais.Ketähän ne sitten itkis tilalle=)))

        KalPan menestystä vastaan mul ei oo mitään.Jyppiä sen verran vastaan,että Dufva ei mestaruutta tarvis.Oonhan mä siitä kirjoittanutki miks ei.Joukkue ansaitsisi,mutta liekö kevätharjoittelu tukkeuttanu lihakset ku ei peli oikein kulje ny,vai mikä lie,mut näyttäis,että Jyp on alkanu mollivoittoisen kulun.Toki kukaan ei aina voita,joten katotaan ny miten jatko menee.

        Matti on oikeesti arvostettu Oulussa ja hän on sanonut,että on ollu vapauttavaa ja mukavaa valmentaa ,kun tietää,että saa tukea.Tuo saattoi olla jonkinlainen heitto H-linnaan päin.Ei tainnu koko organisaatio olla Mattia auttamassa vaan hän sai käydä tuskien tiensä ihan yksin.Noh,onneksi kurssi on muuttumassa,sitä ei yks tappio Hifk:lle muuta,eikä muutama muukaan.Ihan hyvin meil on menny ja olen tyytyväinen peli-ilmeeseen.

        Huomenna sitten jännäämään.Jompikumpi hymyilee illalla enemmän;)

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Eli juuri niinkuin sanoit. Me hävittiin telkkapeli ja te saitte aika huolella turpaan. Sellaista se on välillä nimimerkillä kokemusta löytyy. Ja huomenna vastassa Kärpät, selkäsauna lienee Oulusta tuliaisina. Vähän siltä tuntuu.

        Mikäköhän siinä sitten on, että Hifki boikotoi ja on ylimielinen Kojoa kohtaan? Ymmärtäisin jos homma ei oikeasti vaan toimisi, mutta mikäs nyt on? Eikö pelityyli kiinnosta vai?

        Se on hienoa, että Matilla sujuu Oulussa nyt. Meillä meni Hämeenlinnassa silloin kaikki pieleen kaikkien osalta, sen on myöntäny ihan kaikki faneja myöten, mutta sekin kuuluu urheiluun ja elämään. Näitä vaan pitää joskus tulla.

        On kieltämättä kiva nähdä muidenkin menestyvän, kuten Jypin ja Kalpan. Vähän uutta verta vanhojen partojen sekaan. ;) Ei käy aika pitkäksi.

        Mutta palataan!

        Hemmetti,ku ei voi mihkään luottaa,mut mä uskon vuorenvarmasti siihen,että Kärpät on mitalisaumassa keväällä.Sen vika,joka jättää Kärpät laskuista.
        Tämä ei meinaa sitä,etteikö ritarit olleet parempia tänään.Onneksi olkoon!Hienon päänahan "skalpeerasitte"!

        Se olikin Kärpät kun otti selkäänsä ja kieltämättä ansiosta. Kyl tänään oli HPK se parempi osapuoli ja vei pisteet kotio kohtuu selkein numeroin. Mahtoiko Kärpillä olla mielessä tuo Kerhon löylytys Hämeenlinnassa taannoin? Silloin tuli ylivoimaruoskasta niin että tuntui, ja pitkään, mahdollisesti tähän päivään saakka. Luulen että Kerhokin halus näyttää osaavansa pelata kiekkoa. Kyllä sen tappion Kerhokin meinaan muisti.

        Ei kai kukaan niin hölmö oo, että menee laskeen Kärpät ulos mitalipeleistä? Kyllä täytyy tosi tampio olla. Nythän tää sarjataulukkokaan ei näytä käytännössä yhtään mitään, sillä niin ennätystasainen kausi on menossa. En tosiaankaan rupee arpomaan mitalisteja mutta sen verran voin arpoo, että kokemusta omaavilla joukkueilla on etu. KalPa ja JYP antaa tässä tasotusta mutta ei sekään vielä mitään ratkaise.

        Jännää on ja jännäämistä myös riittää. En nyt muista kuka tulee tiistaina vastaan Hämeenlinnassa mutta helpppoja pelejä ei ole olemassakaan. Katsellaan ja tunnelmpoidaan! Ja kiitos onnitteluista, tuntuu hyvältä! ;)

        Ilveskin parantanu otteitaan ja on esim.Tapparaa paljon edellä.Tai no, paljon ja paljon,ny ku ei voi sanoa,et piste-erot ois mitenkään huimaavat=)Ässätkin taistelee viel vaik kuin siitä,ettei jäis viimisten joukkoon.Taitaapi Ässätki olla jo voitolla veks jumbosijalta,jos pari sen edellä olevaa vaan häviää ottelunsa,tai ainakin siis yks niistä.Tiukkaa on!!

        Kärpät peilailee maanantaina Alienin kaa;)Katsovat kunnolla missä mennään ja mitä joukkueella on oikein tavoitteena,kun katsoo pelejä!Mä en oo huolissani.Tähän aikaan saa tullaki pieni notkahdus,jos panostus on sit keväälle.Painotusjuttuja pelaamiseen.

        Meil Lukko seuraavana ja siellä Haataja-Saarenheimo ovat kovia kotiseuransa rokottajia,valitettavasti:( Jos vaan ovat pelikunnos,en oo ny seuraillu miten niillä sen suhteen menee.Sittenpä tiistaina näkee.

        Sinnepä asti siis:)

        Noniin, tänään on taas pelattu ja hieman vähän muutakin uutisten perusteella. Siellähän oikein mylläköimään riehaannuttiin. Harvoinpa Kärppien näkee riehuvan missään ottelussa, mutta tänään näin. Tappio oli jälleen, jos saa sanoa, aika iso. Ja lopussa rupesitte telomaan vastustajan pelaajia paikalliselle päivystävälle hammaslääkärille. Ei nyt ehkä ihan pohkeeseen mennyt toi ottelu, tuomareiltakaan, vai miten sinä näet homman? Tietänet asiasta paremmin.

        Me voitettiin sitten Ilves varsinaisella, vaikka helppoa sekään ei ollu. Tiukka peli 5-4 -lukemin, ja aika lopussa toikin maali tuli. Meinaan voittomaali. Mutta kolme pistettä ja hyvä niin. Ei taida Nickerssonille Rinkelinmäki sopia. Joko se riehuu ittensä pihalle, hyppää katsomoon tai pilaa joukkueensa pelin mm. tekemällä oman maalin niinkuin tänään. Aika surkea saldo on.

        Ei tainnu sitten toi peilailu mennä ihan perille. Haastattelussa tosiaan sanottiin, että on syytä katsoa peliin ja se thedään ja tehtiin, mutta 3-7 Lukolle on aika karua kertomaa. Toki siinä nyt on toi mylly, jos ilmeisesti Kärppien kasetti palo pahemmin kun ulsoajoja tuli vaan lisää. Ja kieltämättä, oli aika törkeitä taklauksia suoraan päähän ja suuhun kun veri lensi jne. että mikäs meininki siellä nyt on? Ei toi ihan normaalilta Kärppäporukaltaakan vaikuta. Ehkä joltain Hifkiltä vois odottaa tollasta, mutta Kärpiltä...ja vaikka menee huonosti niin se ei silti oikeuta hakkaamaan vastustajaa verille.

        Mielenkiintoinen vertaus Pietilältä kun kutsui kenttäämme "pesuvadiksi" :D On vissiin aika pieni kokoinen jää täällä Hämeenlinnassa. Mutta toi pesuvati oli ihan mainio! :D Pesuvati ja lato. Siinähän sitä onkin jo puitteita, hahhah! :D

        Onnittelut Boumediennen kaappaamisesta joukkueeseenne. On oikein hyvä pelaaja! Ja koettakaahan nyt rauhoittua ja päästä ruotuun.

        Perkeles,Corson kimpus kuulemma 3 lukkolaista!!Kaikki lähti siitä,että tuomarit oli sysipaskoja,etenki tämä Leppänen,jota Apeki haukku.Anto oikeesti Kärpille turhia jäähyjä monta syyttä.Anderson alkoi kuumenemaan,ku kahesta tämmösestä Lukko teki maalit.Mut tuomarin sana on laki.Sit Haatajakin esimerkiksi koukki ja tökki pitkin peliä kuulemma Kärppä-pelaajia.Alkaa olla semmoset toiveet pikkuhiljaa faneilla,että eivät omaa poikaa haluakaan takas Raksilaan,ku tollaseksi on Raumalla menny;)

        Corso ja Andersson pelas täysillä nää kaks erää siihen viimiseen sekuntiin asti ku sirkus alkoi.Kolmannen erän kaks suihkua tuli tietojeni mukaan niin,että toinen oli silkka vahinko ja toinenkaan ei tahallinen vahingoittamisyritys,vaan yritti muuta koiruutta meijän mies ku päähän kohdistunutta.Edelleen meidän pelaajat ei mitään sikoja ole eikä tule olemaan.Tää on muutenki harvinaista.Kyl mua pakkas naurattamaan ku nettiradion ääres kuuntelin ja nelosen videoita kelailin noi tilanteet.Radion kautta kuulu Ramonan selostajanki kommentit ja oli kyl nii erilaiset tulkinnat välil Stenkan kans,ettäh!Se meinaan pisti kaiken Anderssonin syyksi ja kyl Juunäästä ekaks rikottiin.Kärpäthän sai jäähyjä jo pelkästä yskäisystä.Poissa ne ajat,jolloin väitettiin tuomarien suosivan Kärppiä!Päinvastoin.Kohtuuttomia rangaistuksia.

        Tarkkikaan ei ole ihan kondiksessa vielä pelituntuman kanssa,mut uskon,ett parantaa.Hän on aina kuitenkin pelannu pleijarit mainiosti ja luotan siihen nytkin.

        Bumen tulo on loistavaa=)))))!!!!!!!!Tollasia pakkeja harvoin enää saa,ku ne tahtoopi mennä Venäjälle.Bume on viihtyny meillä hyvin ja uskonkin,että Kärpät on ollu Suomes hälle se ykköspaikka tulla.En tiä oisko ees halunnu Venäjälle.Siell ei pelaajat oikein tunnu viihtyvän pitempään.

        Teilläki oli kova matsi.Ipa joutu sit "pesuvadis" nöyrtymään tappioon.Sakke tais olla vähän katkera,joten ymmärrä kommentit:)Kyl pisteet ois ollu tupsukorvillekin tärkeitä.

        IHan mielettömän jännittävää kautta eletään,ku toi Jypin iso johtokin on huventunut olemattomiin!Tekin meijän kans kovassa taistossa sijituksessa.Ei todellakaan tiä ees kuka runkkarin voittaa!

        Nickerson on käsittääkseni ollu Ipalle hyvä kauppa.Tosin en oo ehtiny sen seuran edesottamuksia aikoihin katsomaan,mut jostain olin lukevinani,että Nicke on ollu ihan kelpo pelaaja heille.

        Torstaina,Bume jo mukana,Tepsille tulee vaikeat ajat.Toki meiltä taitaa olla poissa ainakin Corso,jos ei joku muukin.Järventieki kohta kehis,joten pakkipuoli alkaa olla mainiolla kannalla=)Mä en oo huolissani ollenkaan tosta rökäletappiosta.Tottahan semmosilla suihkukomennoilla Kärppien peli sekos täysin.Se oli Lukon onni se.Selostaja sanoikin,että pitäs lehdistötilaisuudessa mainita tuomarit,ku ne oli nii hyviä pelaajia Lukolle;)

        Noh,myrskyvaroitus on annettu,ettei täällä neiteillä.Spontaanit tappelut mä hyväksyn,en semmoisia sovittuja paskoja,joita pääkaupunkiseudulla tunnutaan harrastavan.Tossa videoklipeis näki,että tilanteet oli aitoja.Saa nähä mitä sanktioita tästä tulee viel lisää.Sakkoja kenties ainakin...Muukkosella hommia tiedos!Kansanedustajatki taitaa päästä jeesustelemaan.

        Palaamisiin:)

    • Minä_vain

      Kunhan ilmaisin näkemääni ja kyselin samalla sun mielipidettä just tosta syystä, etten ollu varma.

      Just toi sama kaksikko oli Apenkin riesana, ja meidän! Hetkinen sitten kun kauhistelin näitä pelejä kun sai tehä mitä vaan ja peli oli viittä vailla karata tumpusta niin arvaapas ketkä siellä oli piiparoimassa? Että tiedän tunteen! Ja sympatiat ovat puolellasi. Toi ei oo hauskaa. Ja sitten sama juttu näiden jäähyjen kanssa. Jälleen kerran ollaan koettu ihan sama ilmiö. Saat jäähyn kun luistelet ohitte. Koitapas siinä sitten pelata tuloksellista jääkiekkoa. Niinpä niin.

      Noh, tänään pelattiin uudet pelit Raksilassa ja "pesuvadissa" ja molemmat saatiin pisteitä. Ihan hyvä niin. Eipä mua oikeestaan kismitäkään. Piste on aina piste, vaikka olis voinu olla enemmänkin, mutta samaa voi toisaalta sanoa Pelicanskin, että semmosta. Me mennään nyt vuoroin vieraissa tuolla sarjataulukossa. Ollaan menty jo pidemmän aikaa. Ollaankohan pleijareissa vastakkain?!? Jos näin jatkuu niin ollaan. En vaan ekalla "oikealla" kierroksella haluais. Mieluummin myöhemmin.

      No mites Bume pelas?

      Eipä kai tässä pöhkömpiä nyt kun toi hierarkiakin tuli tohin sotkemaan niin en näe mitä kaikkea kirjoitit, mutta toivottavsti tässä oli ne tärkeimmät ja vastasin niihin mihin piti. :)

      Mutta palataanhan taas. :)

      • Laura1

        sen verran kiirettä pittää=)

        Hienosti KÄrpät selvitti vaikeutensa ja Bume heti pääs maalintekoon.ON se äijä!Linnut visertelee keskellä talvea,että Kukkosen Lasse tulisi vielä luutimaan takalinjojamme!!!Voi elämä!Mä nään varmaan jotain ihmeunta,eihän se voi olla totta!Jos noin on,että Lasseki sieltä porhaltaa,meijän x-kapu,niin valehtelematta ja ilman värilasejakin voin sanoa,että alkaa olla liigan kovin pakisto!Noh,hetki vielä kitua tätä tammikuuta ja sit tiijetään miten on.Kyllä mä hyrisen onnesta jo Bumen takia:)Ei vie sekään ees ulkkaripaikkaa ja näin ollen voidaan pitää kaikki noi ulkkarit.Hyvin ovat onnistuneet jokainen ja Forrest on ollu uskomattoman hyvä ja tuntuu,et parantaa vaan.Andersson on jäätävä samaten Corso.Me emme voi sanoa,että ulkkarit ois epäonnistuneet,emme totisesti=)

        Miten on,ootteko te ritarifanit olleet tyytyväisiä omiinne?

        Paljon on Kärpillä ny pelejä menos,ku pitää se yks "ylimääräinenki"pelata tammikuulle,ku varsinainen peli syksyltä jäi pelaamatta mahataudin takia.Hifk oli jalomielinen ja siirsi ottelua,vaik ois vissiin voinu pakottaa pelaamaan "kuravana peräs" ja noukkia helpot 3 pinnaa.Mä en ois Kärppinä vastaavas tilantees myöskään pistäny pelaamaan melkein junnuporukalla.Rehtiä meininkiä Hifk:ltä,josta iso käsi.Voi vaan olla nii,et seuraava koitoksemme heitä vastaan saattaa olla heidän kannaltaan ikävän sorttinen,sillä peli paranee koko ajan ja vaik Kojo hyvin tietääki Kärpät,ainaki osan pelaajista,nii ei sekään joka matsia voita meitä vastaan niillä tiedoil!

        Mut huomenna taas uudet ympyrät ja jännäämiset.Siihen asti moro:)

      • Laura1

        Oliko peli sitä,miltä numerot näytti lopussa?
        Pikkasen saatiin eroa,ettette ihan hönkää niskaan,mutta kaikkihan on vielä täysin mahdollista!

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Oliko peli sitä,miltä numerot näytti lopussa?
        Pikkasen saatiin eroa,ettette ihan hönkää niskaan,mutta kaikkihan on vielä täysin mahdollista!

        Hemmetin HPK sieti saada selkäänsä, taas jälleen kerran!! Ja sietäisi saada selkäänsä ihan vanhanaikaisellakin tavalla, hemmetti sentään!! Tais olla J. Rautakorpi niin vihanen ettei lehdistötilaisuuteen edes tullut. Enkä yhtään ihmettele! Toi joukkue sietäisi saada nyt semmoinen rangaistuksen ja opetuksen, valmenjalta nimenomaan, että muistaisi ikänsä! Hiivatin tallukat!!!! Tyhimin joukkue mitä tiedän!!

        En voi käsittää joukkuetta, joka pelaa vain 20-40 min PELISTÄ TOISEEN!! Kyllä pitäisi jokaisen täysjärkisen tyypin pystyä ymmärtämään, että jääkiekkopeli kestää 60min. Mikä ihme siinä voi olla, että noin yksinkertainen asia ei mene jakeluun?!? Kai niille on kaikille tehty lobotomia. Ei sitä oikein tervejärkinen ihminen jaksa käsittää. Ammattiurheilijat, mukamas, pyh!! Ammattilaiset olis tehny tolle asialle jotain jo monta kuukautta sitten! Mutta ei Kerho, ehei. Ne pelaa päin helvettiä ottelusta toiseen ja ihmettelee joukolla, että onpas jännää kun jatkuvasti käy näin. Niihiin, katos vaan niin!!

        Toivottavasti valmennusjohto oikeasti RANKAISEE noita pelaajia niin huolella, että ei enää uskalleta pelata tollain!! Kyllä ne sen anaitsee, ja olis ansainnu jo kauan aikaa sitten!!! Kerran on Mäenpäätä rankaistu huonosta asenteesta ja sen jälkeen ei oo samanlaista Mikkoa enää kertaakaan kentällä näkyny!! Kyllä otti opiksi heti!

        Musta olis aika reilu peli ottaa palkasta kylmästi pois. Jos ei pelata kun se 20-40min niin sitten ei myöskään makseta kuin 20-40min pelaamisesta. Ei tavallinenkaan duunari saa palkaa puolen päivän työstä, tai muuten sais aika äkkiä sanoa näkemiin! Ei pelaajienkaan tarvitse paskasta saada palkaa! Olis varmaan hiukkasen korkeempi motivaatio pelata se 60min kun tietää, että palkasta lähti heti kun löysää! Piste.

        Että siinä on mun mielipide Kerhosta kun sitä kysyit. Ja Kärpät ansaitsee olla ton ailahtelavan löysäilyporukan yläpuolella! Onnittelut voitosta ja hyvästä pakista. Ei kai tässä voi muutakaan sanoa. On jotenkin tyhjä milei nyt.

        Vittu.

        Tasaisuus puuttuu meijänki peleistä,mutta sehän on vaan jännittävää.
        Sul sana hallussa=)Vaik tappio on aina ikävää,niin hauskaa,verbaalista tulittelua osaat silti päästellä.Samaten mua nauratti kauheesti Ape,ku se oli pelin jälkeen Alienille todennut,et älä toljota siinä ku mikäki Buddha, kyllä käskytit.Heh..joteski noin se meni=)Apella on aina syy tuomareis,harvoin ite pelis ja omas strategias.Ainahan tuomarit välil on totaalisesti pihalla,esim.SaiPan hylätty maali vois vituttaa rankasti,jos oisin SaiPan kannattaja.Käsittääkseni se oli ollu virhe ja tuomari oli pyytäny anteeksikin.Laiha lohtu,sillä SaiPa ois tarvinnu pisteensä.

        Meil 4 pelin viikko,joten kovilla ollaan.Huomenna Hifk,tiistaina jo KalPa, sit to Tappara ja lauantaina Blues.Täytyy joukkueen ny viisaasti koittaa jakaa voimansa.Jos noi voitettais kaikki,ni pullat ois toooosi komeesti uunis!Tuskin ny sentään kaikkia voitettais silti.

        Toivoa sopii,että tuomarit ei ratkaise otteluita.Yksittäisissä tilanteissa virheitä tulee aina niin kauan kuin ihminen luistelee,koneetkaan ku ei ole mitään idioottivarmoja,mutta jos mokat ovat raskaat toiselle osapuolelle,menee maku koko touhusta.

        Oikeudenmukaisia ja reiluja pelejä odotellessa palaamisiin:)

        Jooh, mä tosiaan osaan ilmaista itseäni kohtuu pontevasti, jos sille päälle satun. ;) Onneksi siitä riittää riemua muillekin! :)

        Apella on tapana kanssa räyhätä usein, vähän niinkuin nyt. Matti sai kuulla kunniansa. ;D Se on välillä hauskaa luettavaa, ei voi mitään. :D

        Te viette tällä hetkelle HIFK:ta. Eikös tämä ollut se siirretty ripulipeli? Teillä on aika raastava urakka edessä totta tosiaan.

        No jooh, noiden tuomareiden kanssa on aina saanu vääntää kättä. Ei aina voi onnistua ja olla täydellinen, mutta ei pitäisi olla liikaa vaadittu, että linja pitää. Silloin ei pitäisi ottelunkaan karata lapasesta niin helpolla. Mutta kun ei täänyt oo oiken toiminu. :/

        Mutta katsellaan ja palaillaan taas.

        Välil tosin saa mennä mustalla huumorilla,mutta senkus vaan.Kyl muaki muuten nauratti makeasti toi Buddha-nimitys Alatalon Matille.Ku se on tunnettu siitä "muikistelustaan"=))))Apella kyl kieltämättä välähtää.Taidan vaihtaa Alienin Buddhaksi!

        Ny ku Blues ja Narrit häviäis huomenna,nii taitaapi yks pienpeto pohjoisesta mennä ohitte!Hienosti täältä tullaan,mutta ku on noin monta peliä,nii vaikea uskoa,että kaikkia voitettais sentäs.Huomenna nähään miten meitin käy:)

        Teil Ässät vastas.Se on ihan turhaan parjattu jengi.Pirullinen ku mikä ja aina ollu vaikee vastus,vaik numerot sanois mitä.Tappuraa vastaan meidän on oltava tarkkana.Ainakaan asennehommia ei saa tulla,tai huonosti käyp.

        Tarkkailemisiin!

        Sai HPK:kin kolme pistettä, vaikkei kovin kaksisella pelillä tullutkaan. Mutta pisteet on aina pisteet ja voitto on aina voitto. Hyvä. Lieneekä Rautakorven "tarinatuokio" mennyt perille vai mistä tuulee? ;) Oli ne meinaan (HPK:n joukkue) saanut kuulla kunniansa Tepsi -pelin jälkeen. Yli tunnin reilusti oli Jukka ripittänyt Kerhoa, eikä kovin hiljaisella äänellä...hyvä!! :) Oli ihan ansaittua.

        No sinun toiveesi kävi toteen, onnittelut siitä. Tosin Bluesilla on peli vähemmän, mutta onhan tässä vielä sitä aikaa tapahtua vaikka mitä. Me ollaan aika lähellä Jokereita jo kun ne tulee alas kun lehmän häntä. Eikä haitaa yhtään. ;)

        Vähän mietityttää Apen syytökset ja Aarnion toiminta. Jos tempaistaan kaveri sairastuvalle pelitilanteen jälkeen niin se on auttamatta tahallista. Ja siihen ei voi kukaan sanoa yhtään mitään. Ja eilen sama Aarnio runnoi polvella jonkun HIFK:n kaverin polvitaklauksella kait sairastuvalle. Saihan se sen 2 ottelua pelikieltoakin nyt kun Muukkonen asiaa tutki. Ja oliko vielä jälleen sama mies toimittamassa Lukon pelaajia sinne hammaslääkärille?

        Ihan vaan hiukkasen suututtaa tommonen. Mikä vimma Kärpillä tai Aarniolla on tahallaan teloa vastustajia? Kun nyt ei vaan ei pääse tosta tahallisuudesta mihinkään, ja kun se on ollu toistuvaa. Tiedätkö jotain asiasta? Ja oletko huomannu kyseisen ilmiön? Mitä mieltä olet? Nimittäin eivät valmentajatkaan huvikseen räyhää tai syyttele ketään. Ne näkee enemmän kuin me ja tietää asioista enemmän kuin me. En halua haukkua tai syyttää ketään ehdoin tahdoin, mutta nyt siihen on syytä. En kauheesti tykkää tommosesta.

        Ja yllätys yllätys, Alpo Suhonen sai 5000€ sakot. Voi luoja tätä sm-liigaa. Jos sanot mielipitees niin tulee sakot. Aika sairasta meinikä. Huhhuh.

        Toivottavsti et suuttunu mulle tosta Aarnion tapauksesta ja mitä mieltä siitä olen, mutta siks kysynkin mielipidettäsi, ettei ole vain minun ja muun median mielipiteitä.

        Kyllä mä sit tykkään tosta Buddhan kiekkoilusta.Kyl on ihan eri meininki ku Kojon aikana puolivaloin spurttailu.Ei oo tappiotkaan ottanu nii päähän,ku pääasias homma on ollu kivannäköistä menoa.

        Mitä tulee noihin isoihin rangaistuksiin,niin aika hepposesti lähtevät kaverit suihkuun!Tänäänki Järventie,joka haastattelus sanoi,ettei edes huomannu,että maila oli vahingossa sohassu "arkaan paikkaan"Kiiskistä.Kaks suihkua ja molemmat olis voinu tuomari kyl ratkaista erilailla.

        Änä,eli siis Aarnion Antti,on kieltämättä kakspiippuinen pelaaja.Välil menee oikeesti pahastikin yli,mutta aika paljon se on saanu kuraa niskaansa syyttäkin,nimi painaa tuomarienki silmis ja saa helposti jäähyjä ja ulosajoja.Tuomarien linja on muutenkin,etten sanoisi peräti eriskummallinen.Luin tuolta Tps:n puolelta Elorannan ulosajon,joka on ollut aivan naurettava ja tämä toteamus on tullut muidenkin kuin omien fanien puolelta.JOssain mättää.

        Haatajan hammaskaluston kimpus oli kyl Keränen ja se oli tahaton.No,ny varmaan aattelet et joopajoo,kaikkihan ne näyttäs olevan mulla tahattomia,ku omat kysees,mut uskon kyllä pelaajan sanomiseen.Keränen ei mikään rotta ole.

        Polvitaklaukses Änä lähti puhdasta taklausta hakemaan,mutta vastapuoli pelkäsi ja lähti pakenemaan.Yläkroppa ehti,mutta alaosa ei alta pois.Polvet kävi yhteen.3 viikkoa huilia käsittääkseni tuli taklatulle.Änä on hankkinu hemmetin paljon jäähyjä joukkueessa,eikä se tietenkään ole hyvä juttu,toisaalta mä kuitenkin katsoisin,että me kans tarvitaan joku vähän vittumaisempi pelaajakin rosteriin.Änä on tämmönen, kunhan vähä peliaika ei saa sitä ylikierroksille ja hommaa näin överiksi.

        Mua huolestuttaa monien muiden lailla uudelleen esiintullut kahvaus,ronkkiminen,mailahäirintä yms.vauhdin tappamiskeino.Näistä piti päästä eroon ja JJ syystäkin on sanonut,että tietää vaikeuksia MM-kisajoukkueelle,jos kerta kv-tuomarilinja on eri ja tiukempi kuin meillä.Sehän meinaa sitä,että jäähyjä tulee enemmän,eikä Leijonat jäähyilyllä mitään voita!Totutetaan siis huonoon tapaan.Ei hyvä!Noh,luultavasti suurin osa pelaajista on kuitenkin muualta kuin SM-liigasta,joten ehkä tuo vahinko jää minimiin.

        Hyvä juttu,että Rautis on äännelly tiukempaan sävyyn.Teilläkin on kaikki mahikset vaik mihin vielä,jos peli kulkee.Me ollaan jo tosiaan kolmantena.Yks peli eroa Bluesin kans,mutta onhan siel Kärppiä enemmänki pelanneita kärkiporukoita,joten kaikki tsäänssit täs on vaik runkkarin voittoonki,jos Jyp tulee pelillisesti alaspäin jatkossakin.Eipä tuo Bluesikaan enää vakuuta,puhumattakaan narreista!On aivan uskomatonta,miten se ns.kovalla rosterilla saa pelinsä kuitenki aina pilatuksi.Mikähän kirous niilläki leijuu pään päällä!

        Edelleen väitän,että Kärpät ei ole mikään sikajoukkue vaan TAITOjoukkue.Pelaamme toki kovempaa kuin Kojon aikana ja vastaamme taklauspeliinkin miesten lailla.Kärpät on saanu jo pitemmän aikaa tosi paljon ns.turhia jäähyjä,naurettavia,jotka rumentavat sitä tilastoa,mutta eivät kerro totuutta asiasta.Muutenkin tuntuu,että Kärpät on tuomarien silmätikkuna negatiivisesti tällä kaudella,sanokoot muut mitä hyvänsä.Esim.miksi toisilta joukkueilta hyväksytään semmoisia maaleja,joista Kärpille ei.Tänäänin KalPan toinen maali oli semmonen.Eikä tää oo ainut kerta.Jäähyjä on tullu kummallisesti siten,että pelaaja ei oo ees koskenu vastapuoleen ku on saanu rangaistuksen=)Et semmottii.

        Mut hyvä mieli siit,että on alkanu kuitenki homma kulkemaan ja ollaan ainaki viel rattailla kivasti keikkumas mukana.Sua varmaan haukotuttaa,jos Kärpät voittais runkkarin ja aattelet monen muun lailla,että:VOI EI TAAS!!!;)

        Mut me Kärppäfanit kyl tykätään=)

        Palaamisiin!

        Voitot kotiin ja Kärpät killuu jo kakkosina.Tekin kuuden joukos!Kyl on tasaista senkin suhteen,kuka runkkarin vie,jos Jyp ei ryhdistäydy!JÄNNÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!

        Hyvillä mielin lauantain matsia odotellen:)

        ps.olipas kiva huomata,että JJ oli studiossa.Pitää kattoo Canalin peli uudestaan myöhemmin,ku ei oikein ehtiny paneutumaan.Jos vaikka siellä keskusteltiin muistakin kiekkoasioista:)

        Hienoa oli kattoa kun Kerho voitti sarjakärjen, jälleen kerran. :) Se oli muuten jo neljäs kerta kun Jyppi piestiin. Kerran on jyp voittanu Kerhon. Ja pisteet/voitot tulee tarpeeseen kun sarja on niin kaamean tasainen, että pelata täytyy! Tänä vuonna voi käydä miten hyvänsä.

        Ja onnittelut Kärpille ja sinulle voitosta ja noususuhdanteesta kohti terävimpää kärkeä. :)

        Ymmärrän mielipiteesi Aarniosta ja tilanteista. En sen enempää rupea purnaamaan tai syyttelemään ketään. Toivottovasti jatkossa kaikki sujuu hyvin eikä tule ikäviä loukkaantumisia kenellekään. Toisilla toki on kova pelityyli, mutta se täytyisi katsoa, ettei se menisi ylitte.

        Jaa oli JJ studiossa? JJ on edelleen se nr.1. Ei siitä pääse mihinkään. Se oli ja on HPK:n ja Hämeenlinnan kiekkojumala ja gurujen guru. HPK:n ikimuistoinen ja rakastettu päävalmentaja. :) Oi niitä Jukka Jalosen upeita aikoja! :) Ehkä joku päivä Jukka tekee paluun Kerhoon...näin muuten Jukan jälleen kerran Kerhon pelissä (HPK-Ässät) Lintumäen kanssa. Jukka käy täällä usein katsomassa pelejä. Kerho on aina Kerho. :)

        No jaa, tämä kausi on ollut niin yllätyksellinen jne. että ei oo ketuttanu toi sarjan järjestys. Että ota ihan rauhallisesti, enköhän mä kestä. ;)

        Mutta palaillaan taas.

        Mä vaan jollain tavoin nautin tämmösestä,ku kilpailu on todella kovaa ja joka pelis on kovat panokset.Ei todellakaan kukaan voi mennä ns."puolivaloilla!"

        Kuuden joukossa sitkeästi pysytte ja mekin taidamme olla viel neljänsinä,vaik molemmat hävittiin.Blues oli meitä reilusti parempi ja sillä hyvä.Vaik meil oliki tosi raskas viikko,jolloin oli paljon pelejä,niin sama oli vastapuolellakin.

        Leino oli heti päässy maalin makuun Detroitis.Hienoa ja onnea jatkossakin.Enemmän se on saanu ekas pelis peliaikaa,ku Pessi.Paljon enemmän,vaikkei ny sentään ruhtinaallisesti.Pessi on sanonu viihtyvänsä loistavasti siel Ahl:ssä.Noinkohan suurin polte nousta ylös on sammunut.Oudolta tuntuu,sillä eikös sen pitäs olla kaikilla Nahilaan menneillä se tärkein juttu.Noh,katellaan.Leino tais pelata viel kolmannes ketjussaki.Pessi sai tyytyä leivänmurusiin isäntien pöydästä alhaalta,eli nelosesta lähinnä.Muutaman vaihdon kai sai kolmannes ja vielä vähemmän ylempänä.Mut hyvä,jos joku onnistuu.Toivois vaan Pessilleki menestystä,ku tiedetään miten hyvä pelaaja hänkin on.Mut aika näyttää.Nii..ja se onko se sama valkku kuin ottanu hampaisiinsa.

        Ny jännätään hetki Leijonia.Siinä ei tarvi muuta väriä kannattaa ku sinivalkoista=)Ei muuta ku lykkyä pyttyyn ja poweria kentälle:)

        Eilen saatiin pöllytystä molemmat, mutta ansaitusti, joten sillä hyvä niinkuin sanoit.

        Kovaa on kilpailu kieltämättä. Kerhokin sitkeästi vaan killuu kuuden porukassa, mutta matkaa on vielä paljon jäljellä ja se tarkoittaa sitä, että voittoja olisi otettava. Kuuden parhaan joukossa olisi todella hyvä olla.

        Luin kanssa tosta Leinon onnistumisesta, sekä muiden suomalaisten menestyksestä. Hienoa, että omat pojat pärjäävät rapakon takana. :) Ja kaikkea hyvää Pesillekin, kyllä se siitä.

        Hyvä, että Jukka avautui tosta tuomarilinjasta. Joskos olisi tavoittanut sm-liigan raitapaitoja. Ainakin semmoista huhua kuulin, että on linja taas alkanut tarkentua. Toivottavasti näin on. Sillä kohtahan ne jellonien pelit alkaa, ja siellä ei ole hyvä ottaa rangaistuksia liikaa.

        Mutta laitanpahan tähän loppulevennykseksi erään videopätkän NHL:n loistotasosta. ;)

        http://www.youtube.com/watch?v=vg4_n3y-4cY

        Palaillaan... :)

        Olipas hauska rankkari=))Kyl se noinki voi näemmä käydä!

        On elintärkeää,et kahvaukset sun muut roikkumiset ja mailahäirinnät saatais ihan meijän liigas jo kuriin,sillä kv.kisois ne kyl näkyy sit jäähyinä.Toki moni sanoo,ettei meidän liigasta lähe ees pelaajia,vaan paikat täyttyis muilla.Kyl mä silti uskon,että muutama pelaaja täältäkin lähtee mukaan varmasti.Vituttaa toi Nhl:n pyhä lehmä-status,jonka rapakon takana ovat ite saaneet muodostettua ja hölmöt eurooppalaiset ovat nielleet syötin karvoineen päivineen.Kun oon joitain otteita koittanu kattoo niitten peleistä,nii kyllä ne välillä on ollu jopa huonompia ku meidän liigassa.Ei toki niin huonoja,kuin heikoimmat esitykset täällä,mutta silti.Kyllä tos glorias on paljon omakehua,joka on saatu syötettyä faktana hyväuskoisille.Money talks ja sillä varjolla koko Nhl on saanu turhaakin hohdetta.Jos palkat ois paljon pienemmät vois olla hypetyksen laita toinen,uskon ma:)

        Toivottavasti tän tauon aikana on strategiat pleijareita varten kuosissa,vaikka Koivisto ny joutuuki viel pelaamaan MJ:ssa.Mut kyl Kärpät saa muuten varmasti osasia loksahtamaan paikoilleen.Olen aivan älyttömän tyytyväinen myhäilevään buddhaamme.Kiitos Hpk,että saimme Alienin luotsiksi.Sihvonenki oli tismalleen oikeessa ku totes,että se on lätkäjätkä täydellä sydämellä ja antaa varmasti kaikkensa Kärpille.Siltä tää on vaikuttanutki.Dissaajat ovat joutuneet nielemään paskapuheensa ja vaikka ei mestaruuttakaan tulisi,niin Matti on jo nyt onnistunu,ku aattelee millaisen kiusaamisen kohteeksi hän joutui ja mielettömiin paineisiin,kun tarttui liigan halutuimman joukkueen ruoriin.Rispektiä pukkaa täältä ihan hitosti häntä kohtaan.Samaten Viitakoskea.Olen molempia alusta asti puolustanut Kärppä-palstalla,kun paskanheitto oli pahimmillaan.On hienoa huomata,miten oikeessa olen heidän suhteensa ollut=)Vesku on aivan äärettömän tärkeä osanen pleijareita.Silloin vanha veijari nuortuu ja pelaa kuin energiaa täynnä oleva nuori jannu.Odotan pitkää kevättä:)

        Mut ny sit peukkuja jellonille.Toivottavasti JJ:n aivoitukset tuottaa hedelmää!

        Se oli aika huikea veto, mäkin pystyisin tohon! ;)

        Samaa mieltä sinun ja JJ:n kanssa, kahvaukset sun muut pois tästä liigasta! Taitokiekko kunniaan. Niin sen homman kuuluu mennä.

        Sonä tosiaan inhoat tota NHL:llää. ;) Mulla ei henk.koht. ole noin suuria antipatioita kyseistä liigaa kohtaan, mutta mielipiteensä jokaisella.

        Tauon jälkeen alkaa sitten viimeinen rypistys kohti pudotuspelejä. HPK on yksittäisenä yksikkönään kuudentena niin, ettei kukaan ole pelin päässä tai peliä edellä. Kaikilla muilla on vähän se tilanne, että ollaan pelin päässä.

        Mutta jännätään nyt Leijonia. :)

        Ihan lupaavaltahan toi maajoukkuejuttu näytti Ruotsi-tappiosta huolimatta.Kyllä JJ siitä viel hyvin jengin kokoaa.

        Tästä illasta pikkasen:me sit hävittiin Ipalle.On se kumma,miten Ipa on tullu melkeinpä vaikeimmaksi mistään joukkueesta.Tälläki kaudella kohdattu kolmesti ja aina tupsukorvat vieneet pisteet.Yks kerta viel jälel Raksilas.SE ON PAKKO VOITTAA=)
        lepsuiltiin alku niin maan perusteellisesti,että ei mitään rajaa, mitä raportista luin.Runkkarin voitto ei se must-juttu ole,kuhan päästään hyvistä asetelmista pleijareihin,ni se riittää mulle:)

        Te saitte sit jatkoaikavoiton.Taitaa kai olla ny niin,että täytyy alkaa kärkeä hätyyttääkseen saada 3 pisteen voittoja,ku matsit vähenee silmis.Kattelin muuten telsusta Jypin peliä ja ihmetellä täytyy,et siel pelas kaks kärkijoukkuetta ja peli oli ...miten sanois..krooh...Onko tää sarja plurahtanu todella alas?En kuitenkaan vielä siihen usko.Toisille ei vaan taida tv-pelit sopia?

        Mut joku aika sit olimme kakkosina ny neljänsinä muistaakseni.Katoavaista on mainen sijoitus sm-liigassa;))

        Torstaihin!

        ps.Mites muuten Kiren pelas?Sehän tuli Kärpistä teille.

        Toisaalta on niin, että tuo sarjan taso on tullut alaspäin vanhoista hyvistä ajoista kun oli vielä taiturimaisia tsekkejä, kovia suomalaisia (meilläkin) ja Otakar Janecky. Saamanlaista loistokkuutta ei tänä päivänä ole. Se on sitten toinen asia, tuleeko joskus olemaan.

        Ja toisaalta on niin, että tv:pelit ei sovi kaikille, ei esim. minun Kerholleni. Perseelleen menee aina. Ja maaottelutauko oli tässä justiinsa. Peli ei ole paketissa missään nimessä ekassa pelissä. Se on sen hetken hakemista.

        Ruotsi -peli oli tosiaan ponneton. Naapuri pöllytti Leijonia aika hyvin loppujen lopuksi, ei auta mikään. Jäätiin nuoleen näppejämme ja ruotsalaiset sai mitä halus: Turnausvoitto ja Suomen nöyryyttäminen/voittaminen. Mutta eiköhän JJ tuosta ihan kelpo kakun vielä leivo! :)

        Jaa on Ilves ollu paha vastus? Meille on ollu paha vastus Saipa, Tappara ja TPS. Esim. Tepsiltä on tullu aina turpaan kun taas muut on joten kuten voitettu edes kerran. ;) Sellasta se on. Mutta olis se kieltämättä tulevaisuutta (pleijarit) ajatellen hyvä ottaa se voitto.

        Kiren pelas ihan hyvän pelin ja Rautakorpi oli tyytyväinen hänen esitykseen.

        Muttas palaillaan!

        Kyllähän nää loput matsit pitäs järjestään hoitaa ny,jos meinaan aikoo olla kärjessä runkosarjassa,toisaalta en mä siitä huolestu,vaik ei oltais.Antaa ton Jypin mennä vaan, saapahan maistella kv-menoakin ees yhen kauden;)Mä uskon lujasti Kärppien mahikseen keväällä.Buddha hymyää niin salaperäisesti,et tiä mitä taikoja viel ootettavis=)Maalivahdeista en mene sanomaan kumpi ois laitettava ykköseksi.

        Laitoin muuten tekstiä Sihvosen suoraan uudestaan ja mokoma laittoi sen ihan julkaistavaksi:)Laura-nimellä löydät viimisestä netti-Urheilulehdestä.

        Jännäämisiin!Meil peli jo tänään,joten saas nähä miten menee.Meille ne yleensä ovat kääntyneet ja siihen uskoa on nytkin.

        Jokerit nappas tiukassa pelissä niukan voiton, ainakin näin numeroiden valossa. Kieltämättä JYP ja runkokärki alkaa karkaamaan melko hyvin, mutta ei se maailmaa kaada olla alempana. Siltikin voi menestyä, ja vaikkapa voittaa Suomen mestaruuden. :)

        Me voitettiin isot kissat Nordiksella. Ihan hyvä juttu sarjasijotuksen tähden. HIFK oli aikas lähellä. Olis päässy hengittään ihan niskaan. Nyt on sentään edes se 7 pojoo eroo. Mutta pakko on koittaa voittaa näitä pelejä jatkossakin.

        Paljon on ollu höpinää tosta Sm-liigan hajoamisesta ja uudesta sarjasa. Mitäs mieltä ite olet? Onko näissä hommissa perää?

        Jaa kirjottelit Sihvoselle? :) Täytyy varmaan mennä lurkkaamaan sun juttu. ;)

        Huomenna on meidän arenaan vihkiäisottelu, ja monta muutakin ottelua, että palataan taas!

    • Minä_vain

      Nyt voidaan jatkaa normaalia elämää, eikä tartte enää puida tätä "oliko taklaus puhdas vai ei?" -keskustelua. Asiasta on annettu päätös:

      Kolehmaisen taklaus oli puhdas, eikä siinä ollut mitään rumaa, väärää tms. tms. Seuraus on puhtaasti siitä, että pelaajilla on kokoero. Ei mistään muusta syystä. Ei asennoista, puun takaa -jutuista, vauhdeista jne. Että se oli puhtaasti työtapaturma, mitä ihan alkuun epäilinkin. Kentällä jätkät on eri kokoisia ja harvinaisissa tapauksissa (onneksi!!) voi käydä näinkin ikävästi. Kohtuutonta siitä olisi Kolehmaista rangaista kovalla kädellä niinkuin Muukkonenkin sanoi. Se on vain valitettava tapahtuma, joka ei periaatteessa ole kenenkään syytä. Ei pelaaja voi miettiä kentällä, että "haa, toi on 7,28cm lyhyempi kuin minä ja 6,69kg kevyempi, näin filosofisesti jatkoa ajatellen... ..." ehei siellä semmoisia ajatella, ei kerkiä eikä voi. Toki nyt voi ja pitääkin katsoa mitä tekee noin pääpiirteittäin, mutta tämmöisissä tapauksissa se on ihan mahdotonta. Kyllä se pitäisi tajuta.

      Eikä enää tarvitse keskustella 20:ntä sivua jatkoajan keskustelupalstoilla, oliko taklaus sitä vai tätä ja onko Kolehmainen edes ihminen. Hän ja Savinainen ovat ihimsiä, joiden taklaustilanteessa kävi työtapaturma. Over and out. Savinainenkin tervehtyy tilanteesta.

      Saihan se Kolehmainen sen pois jääneen ottelurangaistuksen kärsittäväkseen (tulee aina jos pelaaja loukkaantuu), että se kärsitään. Olen itse tyytyväinen tähän. Minusta se meni täysin oikein kun mitään väärää ei oltu tehty. Silloin ei voi laittaa kärsimään toisia liikaa. Ei muussakaan elämässä mene asiat niin, että laitettaisiin kauheat rangaistukset vaikket olisi tehnyt mitään väärää. Niin vaan ei voi tehdä. Eri asiahan olisi ollut, jos olisi ollut väärintaklattu tapaus, mutta kun ei ollut.

      Ajatellaanpa asia näin: Henkilö X käynnistää koneen työpaikallaan täysin ohjeiden mukaan ja tekee työnsä täysin ohjeiden mukaan, mutta, kone hajoaakin kesken työstön. Pitäisikö henkilö X:n ostaa uusi kone työpaikalle koska kone sattuikin juuri hänen kohdallaan hajoamaan? Vastaus: Ei pidä, koska henkilö X:ää ei voi laittaa kärsimään koska hän ei ole tehnyt mitään väärää. Kyseessä on työtapaturma, joita vain joskus sattuu.

      Ymmärrän pointtisi, että pitää katsoa vähän ketä taklaa jne. Niinhän se onkin, mutta tässä tapauksessa erot oli niin marginaaliset, että niitä ei paljon katsella. Kolehmaisen tarkoitus oli pysäyttää kiekollisen Savinaisen nousu maalintekoalueelle. Ei kai hänkään voi vaan katsoa vierestä ja antaa mennä. Ei kukaan voi jos haluaa pelata joukkueessaan jääkiekkoa. Mutta se järki näissä asioissa pitää aina olla. Mutta eiköhän pointini tullut jo aika selväksi.

      Mutta se, että pitäsi rangaista jos toinen loukkaantuu, en ymmärrä täysin. Miten voi rangaista jotain, joka ei tee mitään väärää? Kolehmaistakin siis pitäisi siltkin rangaista vaikka hän ei mitään rangaistavaa tehnytkään? Tätä en kylläkään allekirjoita enkä ymmärrä. Seuraukset voi joskus olla ikävät, mutta siitä ei vaan voi lähteä rankaisemaan syyttömiä. Olin valmis rankaisemaan Kolehmaista kovastikin, JOS, tilanteessa olisi tapahtunut se jokin vääryys.

      Muihin aiheisiin: Ässät voitti Jokerit, mikä on hyvä! Minäkin halusin Ässien voittoa. Jokerien heikkous on kieltämättä vähän väliä päässyt näkymään. Toki nyt valmistellaan jo pleijareita varten, mutta en usko heidän mestaruuteen.

      Meil on juu peli Lukkoa vastaan. Minäkin toivon kovasti voittoa, mutta Lukko ollut kova nippu. Pisteet tulis todella tarpeeseen kun näitä sijoituksia ajatellaan. Huomenna ollaan taas viisaampia. Täytyy meinaan tota HIFK:ta ja Ilvestä seurata yhtä tiiviiseen tahtiin.

      Olit muuten oikeassa silloin kun epäilit, että en tuntenut järin suurta riemua Ässä -voiton jälkeen. Toki tommonen ikävyys varjostaa iloa. Käy kyllä välillä sääliks Ässiä ja Alpoa. Toivottavasti Ässät pääsee vielä jatkoon.

      Palaillaan!

      • Laura1

        Ootta meitä jo eellä.Toki matsin enemmän pelanneina,mut kuka sanoo,et me voitettas se matsi.HUH!En tiä pitäskö onnitella;)

        Ässiä vastaan Kärpät ei saa "ryssiä".Ässät on aina ollu pirun vaikea vastus,vaik useimmiten kuitenki voitettu,mut kyl se on nii lähel omaa nousuaan,että mitään ei tuu helpolla.Saas nähä kuin käy.Olen saletti siitä,et vitun Dufva vie runkkarivoiton,kyl pelejä on nii vähän enää jälel.Ollu varmaan loistelias matsi KalPalta.Harmittaa,etteivät saaneet pidettyä sitä johtoa,vaan Jyp tuli tasoihin 9 sekkaa ennen loppua!Jypin joukkuetta vastaan ei mitään,mut you know,olenhan kirjoittanu miks en Dufvasta pidä.

        Hifk on kans hönkimäs lähellä,ei jumatsuikka,täs voi käyä vaik miten vielä!Niil hurmos päällä ja ny nähdään mitä Alien on tehny tän breikin aikana,ku vkl:na oli peli viimeks.Toivottavasti jengi on iskussa ja tehny viimiset valmistelut pleijareita varten:)JÄNNITTÄÄ HUOMINEN SAAKELISTI!

        Kolehmasjutusta viel,et kyl se nii pahannäköstä oli se pelaajan loukkaantuminen ja ihmettelen,et mistä ne murtumat kasvoihin on tulleet!Mut en usko tosiaan,et tahallaan on tehny mitään pahaa Savinaiselle.Tarkotin tota rangaistusta silloin,kun pelaajan ura on ohi ja loukkaantunu pahasti niin,että vaikeuttaa loppuelämää.Silloin vois mun puolesta vähän sanktioita antaa lisääkin.Kai se oudolta tuntuu,et jos puhdas taklaus,nii ei silloin sais antaa mitään.Voin mä olla väärässäkin,mut ku tunteella menee vaan välil eikä järjel:)

        Mut palataan.Kyl alkaa verenpaineet nousta=)

        Ja minä kun luulin tuon romaanin jälkeen, että Kolehmaisen jutussa ei voi olla enää mitään epäselvää, niin todistit heti toisin. Mur!!

        Siis: Kun pelaajilla on kokoero niin siitä seurasi se, että Kolehmaisen taklaus osui osittain Savinaista päähän. Se oli edelleenkin puhdas mutta harvoissa tapauksissa voi käydä näin. Jääkiekossa sattuu ja tapahtuu, aina. Ja joskus (kuten kaikessa muussakin elämässä) sattuu se ikävä mäihä. Ja kun se ei ollut tahallaan kohdistettu päähän ja siinä ei ollut mitään rikettä sinällään, ei voida Kolehmaista rangaista vain siksi että hän on isompi mies, ja että se juuri sen pienen, kriittisen verran tärähtää jonnekin, mikä aiheutti mitä aiheutti. Niinkuin sanoin, näitä paskoja mäihiä vaan sattuu joskus. Ei sille voi vaan mitään. Kuolemantapauksiakin on sattunut siksi, että kaveri on kaatunut jäähän ja hänen kypärä on irronnut ennen pään iskeytymistä jäähän. Ketään et voi syyttää. Siinä vaan käy joskus näin.

        Onko asia nyt selvä ja loppuunkäsitelty? Parasta olisi nyt vaan jatkaa pelejä niinkuin nuo pomotkin sanoivat. Antaa asian jo viimein olla.

        Noniin, me voitettiin Lukko, ja ne oli todella arvokkaat 3 pistettä jälleen kerran. HIFK on koko ajan meistä (kaikista) sen 5 pisettä jäljessä, että ei voi paljoa hävitä otteluita. Helpottaisi jos HIFK häviäsi jonkun ottelunsa. Meilläkin onkuitenkin pelejä mm. Jokereita ja Kärppiä vastaan, että ei oo helppoo päästä kuuden sakkiin, ei ole meidän kenenkään!

        OK, me ollaan teitä edellä nyt, mutta teillä on 1 peli vähemmän pelattuna. No jos Ässät voittaa, on tilanne toinen. Silloin te olette liipasimella. Tämmöstä tää nyt on, ja pelejä on vielä 4 pelaamatta ennen tosipelejä.

        Katsellaan taas illemmalla. :)

        *nostaa kädet ylös*Kole-jutun kohdalla;)
        Palaillaan,jos ei sit hävitä ja viduttaa nii,ettei viitti palstalle raahautua=)

      • Laura1
        Laura1 kirjoitti:

        *nostaa kädet ylös*Kole-jutun kohdalla;)
        Palaillaan,jos ei sit hävitä ja viduttaa nii,ettei viitti palstalle raahautua=)

        Huomenna kaikki voi jo olla toisin,mut voihan se olla meille ilon päiväkin.Blues ei ole mun mielestä ollut aikoihin enää niin varma ja uskottava,mut näkee sit.

        Ässät oli just niin vittumaisen hankala ku osas oottaakki.On se kumma joukkue.Jos pelais samal viisii tasasemmin,nii ei tarttis jännäillä senkään mitä pelejä keväällä pelais!

        Vesku sit aiheetta suihkuun.Siinä oli kyl arvostelukyky tuomarilta puuttunu täysin.Kato nelosen kooste nii tiijät mistä puhun.Eipä tarvi ihmetellä,miksi tuomarit on hampais.Ape ei ny saanu sanoa tulenpalavia,ku kymppitonnin uhkasakko leijui pään yllä.En tiä,jotain rotia tohonkin pitäs saaha,eihän toi oo mistään kotosin,että mitään ei saa sanoa eikä arvostella.Mitä helvetin puujumalia ne on olevinaan!Aiheesta saa ja pitää pistää ääntä mediaan.

        Teil SaiPa huomenna.Se on varmasti vaarallinen,sillä nyt sen ei ainakaan tarvi puristaa mailaa,vaan voi ottaa rennosti ja keskittyä putoamiskamppailuihin.JOS Kertsillä on vähänkään rotsi auki,niin noutaja tulee taatusti.Saapas nähä,sano nokialainenki:)

        Huomiseen taas!

        ohi sit pyyhälsitte=)) Onneksi olkoot sit vaan,mut ei me olla viimistä sanaa sanottu;)

        Hienosti pelasi meijän poikanen Mikael Granlund Veskun ja Juunaksen kanssa!Toivottavasti poika saa tästä lähin vakipaikan kokoonpanoon.Aivan upeaa Mikeltä,joka täytti tänään 17v vasta.Hänestähän on jo pitkään toitotettu seuraavaa Suomen superpelaajaa.Eikä syyttä.Jos googletat tai katot vaikka Sm-liigan etusivua,niin tiedät miksi.

        Narrit mokomat voittivat ja Jyp on jo voittanut käytännössä runkkarin.MUT mehän tähdätään muuhun ku runkosarjan voittoon ja olen luottavaisella mielellä.Oltiin 3-0 tappiolla mut 3.erä toi taistelevan Kärpän kehiin ja tykkäsin.Rankuilla sitte Blues vei 2 pojoa.Tarkista on sanottava,että tällä hetkellä luotan hitusen enemmän Koiviston Peteen.En tiä mikä vaivaa Taakea,mutta ei ole ihan ollu täydes teräs ja vähän hermostuttaa ajatus riskistä pelata hänellä pleijareita,kun mitään kunnon gamesavereita hän ei ole tehnyt.Koivisto on ollut tällä hetkellä parempi ja ansaitsisi ykkösmoken paikan näytöillään.

        Teillä tais olla kotipeli?Jos olit toipunut sairastelusta(toivottavasti)niin tod.näk.olit hallilla.Mitäpä olit mieltä pelistä,jos sen näit?

        Lauantaina meillä sitten Ipa vastassa.Kun niil ei oo Seikolaa,niin jotenkin tuntus et voitetaan se,ku ollaan viel Raksilas.Teillä taitaa olla Pelsut.Sekin noususuunnassa,joten tuskin kovin helppo peli tulee.Seuraava matsihan ens viikol taitaaki olla meän keskinäinen.HUI=)

        Palaamisiin jälleen!

        Päästiin sitten neljänsiksi. :) Ainaskin hetkisen saadaan olla tuolla korkealla pallilla. Pelejä on kuitenkin vielä jäljellä n. 3 kipaletta.

        No oli tutun nihkeä SaiPa -peli. Ne on aina tylsiä ja nihkeitä. Mä en oikein tiedä, mistä se johtuu mutta tylsiä, vaikeita ja nihkeitä pelejä ovat. Kolme pistettä tuli ja se on se pääasia.

        Voisi melkein sanoa, että aloititte pelin huonosti. Blues johti alle kymmenen minuutin jälkeen 3-0. Saitte onneksi kirittyä, mutta vähän enenmmän saisitte olla hereillä noissa aluissa. Nyt pelataam kuitenkin tärkeistä asioista.

        Joo, ei oo turhaan tämä poikanen huippulupaus. :) Toivottavasti kaverista tulee vielä se huippu.

        Pelsut tulee lauantaina Hämeenlinnaan ryöstöretki mielessään. Täytyy taas toivoa, että Kerho hoitaisi itselleen pisteitä mahd. paljon. Ja juu, meillä on vielä jäsentenväliset pelaamatta. ;)

        Seuraava matsi onkin sit meijän välil tärkee,sillä sen voittaja pyyhältää ohi,jos on Kärpät,muutoin ritarit vie.Toivon ny kovasti KalPan voittavan runkosarjan.Tollasta paskaa mitä Jyp ja narrit esittää ei mun silmis ansaita runkkarin voittoa!Sehän pitäs olla signaali siitä,että on koko kauden paras joukkue ollu pitkällä periodilla.Tollasil peleil ei toivottavasti ainakaan mestaruutta viedä!Häpeisin silmät päästä.Vaik Kärppälaseja käytänkin,niin on pakosti sanottava,että ne runkkarivoitot,jotka Kärpät sai tulivat aiheesta.Olimme niin kova nippu,että siinä ei pisteistä tapeltu vaan johto oli suvereeni.Oi niitä aikoja*niisk;)*

        Loppuun asti pidetään lätkän ystäviä kyllä jännityksessä ja joukkueesta riippuen melkoisessa pinteessä.Mut kohta tää hermorääkki loppuu,torstaina vihoviimiset pelit ja sit pleikkarit!

        Onneksi olkoon voitostanne,mut korjataan tilit tiistaina;))

        Nyt on sitten kuuden kärki sinetöinyt paikkansa. Siellä on turha Hifkien tai Ilveksien enää unelmoida, sillä HPK ja Kärpät löivät sinetin eilen ja äskettäin saman teki Blues, uhrina Jokerit jonka tappion myötä mahdollisuudet senkun kasvavat vain. Esim. Kerholla on vielä keksinäinen ottelu narreja vastaan. Ja jokerit ovat nyt pelanneet ottelun enemmän. Huono juttu... ;) Mutta sen tulevaisuus näyttää. Kaikkeen on saumat mutta se vaatii jo ristiin pelaamista useamman pelin osalta. Katsotaan.

        Jaahas, ritarit matkaavat seuraavaksi kohti pohojoista, mielenkiintoista! ;) Onko siellä revanssihenki päällä vai? ;) Kerho vei viimeksi pisteet melko selvin numeroin ja saman teki Kärpät Hämeenlinnassa vielä selkeimmin numeroin piesten Kerhon televisiossa todella nolosti. :( Sai Kerhon näyttämään puulaakijoukkueelta, eikä miltään sm-liigan huippujoukkueelta. Perse. Mutta en usko mihinkään suuriin revittelyihin meidän välillä nytten. Taistellaan niin isoista asioista, että veikkaan play-off -henkistä kamppailua Kärppien ja Kerhon välille. Nääks, saatetaan hyvinkin kohdata pleijareissa... :/

        Jonkun Blues -fanin älynväläys oli sanoa: KalPa, Kärpät ja HPK ovat pleijareissa ihan lapasia. Nää lapaset ovat voittaneet mestaruuksia ja mitaleja niin ettei kohta kantaa jaksa (KalPaa lukuunottamatta) että kannattaisi varmaan ottaa asioista selvää ennekuin huteelee niitä lapasia.

        Ymmärrän tuon "oi niitä aikoja" -tuntemuksen. Itsellänikin on aina välillä samanlaiset fiilikset. Mutta paluuta entiseen ei taida olla.

        Jännäilemisiin, ja onnea keskinäiseen otteluumme. Parempi voittakoon. :) En jaksa surra vaikka selkäsaunan olulaisilta saisimme. Paikka kuuden joukuossa on jo taskussa, ja sanoin olevani tyytyväinen jos se tulee. Kaikki muu on sitten extraa. Kerho saa tiistaina sen minkä se ansaitsee, niin hyvässä kuin pahassa.

        eikä tuomarit ota roolia liikaa!Kuten oon sanonu,nii tottakai toivon omieni menevän tappiin asti ja voittavan mestaruuden,mutta jos niin ei kävisi,niin toivon,että sen pojan vie sitten sellainen joukkue,JOKA SEN ANSAITSEE JOUKKUEENA!

        MÄ oon kamalan huono arvioimaan kaiken maailman juoneja,mut jotkuthan epäilee,että esim.narrit koittaa saada sellaista sijoitusta,ettei Hifk tulisi heti vastaan.Liekö tollanen ees mahdollista.Uskon,että kyllä Blues voitti ihan paremmuuttaan tänään!Nythän tietysti osa voi alkaa jo katselemaan tilastoa,että kuka tulee vastaan ja oisko joku sopivampi ku toinen.Mä kyl oon sitä mieltä,et tulis kuka tuli,niin kaikki on voitettava.Jos sillä asenteella lähtee,että koittaa tähdätä helpompaan alkuvastukseen,niin huonosti käy!Mitä oot mieltä tosta asiasta?

        KalPalla on vielä mahis runkkarin voittoon ja oikeesti toivon sitä.Niin pitkään KalPa on ollut heittopussin leima "otsallaan",että ainakin mä oisin iloinen ihan aidosti sen menestyksestä.Siinä saisivat pilkalliset,ylimieliset paskat vähän takaisin, kun KalPa näyttäis mikä on ollut kauden paras runkosarjan joukkue.

        Suoraan sanoen,mua vituttaa toi jatkuva Jypin telkkumatsien näyttäminen.TAAS on tulossa tiistaina Canalilta Jypin peli.Niitä on tainnu tulla kaikenkaikkiaan jo yli 10 tällä kaudella.Eniten kai kuin kellään muulla.En oo varma,onko kaikki joukkueet saaneet edes yhtä peliä töllöttimeen.Oisivat voineet laittaa vaikka KalPan pelin Jypin sijaan,siinähän on panosta samal viisii runkkarin voiton suhteen!

        Kyl meidän pitää revanssia teistä ottaa ny tiistaina,sori vaan=)Itehän sitä en nää,mutta täytyy sit seurailla raportteja kuin menee.Mä vaan olen varma,että Kärpät on aivan hirmuisessa iskussa kun pleijarit alkaa.Siellä on voittamisen kulttuuria riittävästi ja uskon meijän Buddhaan=)

        Kuntokäyrät osoittavat kuulemma Hpk:n tulevan salakavalasti ja olevan kova luu pleikkareissa.Sitä en epäile.Olen kuullut kyllä sitäkin,että Rautiksen "kahvakiekkoa"teillä taas herkemmin pelattaisiin.Pystytkö ilman ritarilaseja sanomaan asian oikean laidan?Pitääkö kutinsa?

        noista Blues-fanin tai vastaavan möläytyksistä ei kantsi hernettä ainakaan vetää nokkaan:)Menestys on sen verran harvinaista herkkua ollu siellä,että ymmärrän hyvin,jos alkaa menemään välillä vähän yli.Ei osata suhteuttaa asioita ja näkeehän ton keskustelupalstoiltakin siitä,että ottavat kauhean herkästi nokkiinsa,jos joku heidän jengiään arvostelee,asiastakin.Kun voittamisen kulttuuri kasvaa,niin sitten ei enää joka asia ala vituttamaan.

        MUT jännitystä tiistaille.Toivottavasti tosiaan parempi voittaa.Ite olen innoissani uudesta pelaajasta nimeltä Mikael Granlund.Uskon,että hän saa pelata joukkueessa jatkossakin.Aivan loistava nuori poika,joka vois ikänsä puolesta pelata viel b-junnuissa,mutta on niin taitava,että on nuorten mm-kisoissakin ollut jo mukana.Jotain toivoa on siis Leijonajoukkueenkin tulevaisuuden suhteen.Enkä ny sano,että pelkästään Mikke,onhan siel muitakin,kuten mm.Rajala,mutta Mikke on niin nuori ja sen tehot ovat vertaansa vailla ikäistensä vertailuissa,vaikka otettais kuka suomalainen lätkätähti verrokiksi.Kyl siitä saa vähän ylpee ollakin:)

        Kierros vielä ja sit runkosarja on ohitte.Eipä mua tuo meidän sijoitus kuudenneksi paljoo hetkauta.Joskus näinkin ja netistä kuunneltuna Kärpät ei todellakaan olleet parhaimmillaan.Stenkka totesikin heti ekan erän jälkeen,että PALJON pitää Kärppien parantaa,jos meinaa voittaa.Alien taas sanoi haastattelussa,että hyvin pelattiin=))Arvaas,naurattiko!

        Corson loukkaantuminen tässä harmaita hiuksia aiheuttaa=(( Kyllä hän on valehtelematta niin tärkeä osanen Kärppiä tänä kautena,että jos ei kykene pelaamaan,niin se TODELLA TUNTUU!!!Corsolla on tod.näk.aivotärähdys ja ruhjeita tietysti tuli,kun siihen luukkuun törmäs.Myöhäs taklas Vihkoa ja valitettavasti kävi näin.Peukut ja varpaat pystyyn kyllä laitan,että Daniel vielä pleijareihin kuntoutuu.

        Piku(siis Viuhkola) ei ole vieläkään sillä tasolla,jolla hänet on totuttu näkemään.Liekö ehtii täysin kuntoutua olleskaan.Toivottavasti ei ura ala olemaan lopussa ton selän takia.Hän on terässä ollessaan aivan mielettömän mahtava pelaaja.

        Koivisto on jotenkin nyt ollut useamman pelin jotenkin kateissa.En tiä missä vika,mut uskon,että pleijarit sytyttää.

        Granlundin junnu ei sit saanu ees pelata,vaik oli ilmoitettu jo kokoonpanoon.Pahat kielet juoruaa,että agentti tai/ja vanhemmat ahnehtisivat rahaa ja kielto pelaamiseen tullut.Jotenkin tuntuu sairaalta,kun kyse on sentään 17 v poitsusta.En oikein tykkää meiningistä.Saa nähä pelaako Kärpis ollenkaan,jospa vaikka narrit kovalla setelinipulla saavat sinne!Junno kun ei ihan mitä tahansa kyllä maksa Suomen lupaavimmasta junnustakaan sentään,joka on mielestäni oikein.Tietenkään millään pähkinärahallakaan ei tarvi pelata,kunnon soppari vaan.JOS kaveri menee rahan perässä pois kotiseurastaan,niin mä ainakin BUUAAAN ENKÄ ANNA ANTEEKSI.Näin on näreet.Katellaan miten hommat menee,mut uskon vieläkin,että kyllä se on Kärpät jossa Granlundin Mikke pelaa.PAKKO OLLA!Muu ajatus on täysin mieletöntä jotenkin.

        On teil hyvä maalivahti muuten.Jotenkin tuntuu,et Lassila on jääny ton Riksun hehkuttelun ja ehkä monen muunkin varjoon.Huomasin,että hemmetti,sillähän on nollapelejäki enemmän ku Riksmanilla!!!HOHOI MEDIA,MIKSI TÄSTÄ EI OLE PIDETTY ÄÄNTÄ,MUT JOKERIEN MOKESTA ON!Just tää mua vituttaa,että pääkaupunkiseurojen hehkutus kyllä taatusti pidetään yllä,mutta esim.Lassila on jääny täysin aiheetta varjoon.Epäreilua saatana!!Vaihatteko Tarkkiin?Pelkään vähän,et Taake ei sittenkään saa itteään kuntoon pleijareihin.Se näyttäs antavan aina vastustajalle muutaman maalin johdon ja pleijareis siihen ei oo varaa.Koivisto näyttäs sittenkin tällä hetkellä kuumemmalta mokelta.Sori Tuomas,en silti aio haukkua sua,mutta kyllä faktat siltä ny näyttävät,et Pete on parempi.

        Kovasti on viel torstailleki säpinää.Tais olla Tps,Lukko ja Ipa,jotka taistelee tosissaan siitä,kuka putoo sääläreistä.Pää suorastaan kipeentyy,jos joutuu miettimään eri variaatioita,miten käy jos se tai se voittaa tai se tai se häviää=)Ehkä parempi vaan kattoo lopputulos ja sillä hyvä.

        Jypin pelaajille onnee.Tiedän kyllä et Dufva on menestyksessä mukana vahvasti,mut siltikään en sitä läpikieroa halua onnitella.Harvoin oon pitkävihainen,mut ny tökkii vieläki se Reksan juttu.Toivottavasti eivät mestaruuteen mee.Ipa oli liian helppo vastus tänään ja pinnasade suorastaan ropisi Jypille.Taisivat tupsukorvat olla aika allapäin jotenki.

        Mut palataanpa taas:)

        Näin siinä sitten tänään kävi. Ritarit kävi hakemassa täyden pistepotin pikkupedoilta. Ottelu oli tasainen ja siisti, niin kuin olettaa saattoi, mutta silti tuomarikaksikko löysi käsittämättömän määrän aihetta jaella rangaistuksia. Meille enemmän. Ja yllätys yllätys, Hannu Henriksson piiparoimassa lähes kaikki Kerhon jäähyt!! Toivottavasti se ei tuu yhteenkään play off-peliin kun se on tätä samaa paskaa. Raivostuttavaa!! :/

        Noh, tuloshan tiesi sitä, että me noustiin runkosarjan kakkosiks, ja ollaan kiinni jopa mestarien liigan paikassa, jösses! Mutta sen varmistaminen vaatis jo seittemännen tai kahdeksannen (en muista) voiton ottamista putkeen, ja mielellään kolmen pisteen voitto kun kaksi pistettä ei välttämättä riitä. Se riittää kotietuun mutta kakkospaikka voi liusua pois. Että onpas pirun tiukkaa vieläkin! Ärsyttävän tiukkaa suorastaan jo. Kyllä mulle olis kelvannu jo tänään ton kakkospaikan sinetöinti...

        Te menetitte sitten kotiedun. Sen saamiseksi takaisin meidän pitäis voittaa Jokerit ja teidän Pelicans. Samalla ois hyvä jos välissä joku tai jotkut häviäis ottelunsa. Muuten menee varmaan jo johonkin maalisuhdesysteemeihin kun Bluesilla ja KalPalla on se 97 pistettä ja pelit tyyliin Ässiä ja Tapparaa vastaan, että milläköhän todennäköisyydellä molemmat häviäis ottelunsa? Aika pieni on valttikortti, että kyllä se yksinkertaisella matemaatikalla vaatii HPK:n kolmen pisteen voittoa ja samoin teidän kolmen pisteen voittoa. It´s all in our hands now.

        Mutta sanoit tuossa, että Jokerit häviää tahallaan otteluitaan välttääkseen HIFK:n kohtaamisen. Eipä olisi ensimmäinen kerta kuin näin tapahtuu. Jokerit hävis ottelunsa kerran tahallaan Hartwallilla Kerhoa vastaan koska vältti sillä sen samaisen HIFK:n. Silloin HPK sai HIFK:n vastaansa ja Jokerit jonkun muun, että tää voi pitää hyvinkin paikkaansa. On tota samaa harrastanu mm. Lukko ja vielä joku muu. Siitä on puhuttu kyllä mutta ei ole voitu todistaa. Mutta juu, kaikkihan ne pitää voittaa jos tappiin asti halutaan mennä. Taktikoinnilla pyritään välttään pahoja tilanteita heti alkuunsa. Siksi tämmöstä.

        Mutta tällähän matematiikalla Jokerit tulee Hämeenlinnaan tahallaan häviämään ottelunsa, koska voitolla he voisivat joutua kohtaamaan HIFK:n, jota ne niin kamalasti karttaa. Se on niille selkeä riski silloin voittaa. Tämä kaikki ratkeaa torstaina, mutta toivon taas jälleen kerraan Kerhon voittoa (3 pistettä) ja teidän nousua Jokereiden ohi tuonne kotiedun autuuteen. Minäkään en liieemmin arvosta joukkuetta, joka ratsastaa pelkällä maalivahdilla, enkä noin ylipäätään pidä Jokereista. Ei maha mittään.

        JYP voitti runkosarjan, vaikka se inhottaakiin sillä puolella tietoliikennettä. Mulla ei henk.koht. oo oikein sanomista noihin juttuihin kun en sillain tunne asiaa. Oon vaan lukenu mitä oot Duhfvasta kirjottanu, ja siinä se. Oon vähän niinkuin puolueettomalla maaperällä. Mulle nyt on ihan ok, että JYP sen vei. Töitä on tehty paljon.

        Kahvakiekosta en ikävä kyllä osaa sanoa mitään! Mä oon yrittäny kattoo tota ihan samaa asiaa, mutta kun en ihan tosissaan näe mitään ihmeellistä paikanpäältä. Peli on pirun nopeeta ja (aika usein hyvin läheltä jäätä tietyistä syistä) tapahtumarikasta niin en vain näe sitä.

        Daniel Corso loukkaantui törmäiltyään avoinna olleeseen Kärppä -luukkuun, mites tämä on mahdollista? Hemmetin ikävää tälläset ns. turhat loukkaantumiset. Luukku pitäis olla kiinni...

        Kieltämättä toisia näytellään koko ajan televisiossa. Mikäs on canal peli torstaina? Vai onko ollenkaan? Toivottavasti ei vaan Hämeenlinnan peli. Menee muuten ihan vituiks ainakin historian kirjojen valossa. Yhteen aikaan tuntui siltä, että teeveessä oli aina Jokerit. Nyt siellä on aina JYP. Runkosarjan sijoituksilla näyttää olevan suuri merkitys tohon asiaan.

        Tottakai saa ja pitääkin olla ylpeä. Ei siinä mitään pahaa ole. :) Onnea ja menestystä nuorelle kaverille. Näitä tarvittaisiin lisää!

        Mutta palataan asiaan. Toivottavasti et ole kauhean pettynyt ja murheissasi tappiosta. Kaikki on vielä(kin) mahdollista. :)

        Mää kirjotin omaa viestiäni samaan aikaan kun tuo sinun tuli, että on nyt vähän sitä ja tätä nuo kirjoitukset, mutta kirjoitellaan lisää tässä vielä.

        Mutta ei tänään, menen nukkumaan. :)

        ainakaan kauheesti.Onkohan tää ny sitä,että kun sitä runkkarivoittoa ja mestaruutta on tullut kauheesti,niin kestää jo häviöitäkin;))Toki en takaa,etteikö ärräpäitä silti tule pleijareis,jos huonosti mennään.Näkee sit.

        Canalilta taitaapi tulla Lukon ja Ipan välinen matsi.Siinä on panosta Tps:n lisäksi niin,että ratkeaa se sääliasia,meneekö tepsukat vai Lukon ja Ipan taktikoides kenties nää 2 kummatki Tepsin jäädessä nuolemaan näppejään.

        Epäilen,että narrit edelleen koittaa vältää Hifkin ja syystäkin.Punanutut ovat alkaneet osata voittaa ja kyllähän Kojo on marinoitunut pleijarivalkku.Siitä niille on etua.Hifk puolestaan tuntuu fanien kirjoitusten mukaan pelkäävän kuollakseen Hpk:n kohtaamista välieris.Huom!Ne höpöttää jo välierävastustajista,vaik säälärit pitää ensin voittaa:)Tossa on pieni kompastuksenpaikka etten sanoisi.Joka tapauksessa pitävät teitä jatkoon mennessään(?)pahimpana mahdollisena vastuksena.Mekin olemme kuulemma helpompia:)

        Unohdin muuten onnitella eilen Makkosen kuukauden pelaaja tittelistä.Ei kahta sanaa,etteikö sitä olisi ansainnu.Aivan loistavasti pelannu!Taitanee se ketju olla kokonaisuudessaankin melkeinpä teidän elinehtonne?Rautis on kaikista moitteista huolimatta Kojon lailla kova koutsi,joten uskon kyllä,että meette vielä pitkälle.Uskoa on kyllä omiinkin viel jälel.

        Corso loukkaantu,ku kakkosmokkemme Koivisto ei kuulemma hoitanu luukunvahtijavirkaansa ihan oikein ja huolellisesti.Voin kuvitella,miltä Petestä on tuntunu!Hyvässä lykyssä saamme ehkä kuitenkin Corson pleijareihin.Toiveita on.Peukut pystyyn.Uskon,että loistopelaajaa on aina ilo katsoa,kannattipa ketä tahansa.Corso on mielestäni koko liigan paras ulkolainen pelaaja.Jos haluat tarkistaa tilastojen mukaan,niin katoppa pelattujen pelien määrää muihin verrattuna!Siinä kaverissa on kaikkea, SIIS ihan kaikkee=)

        Mut torstaina ollaan taas monen asian suhteen viisaampia,joten sitä siis venaileen:)

        Nyt tulee sitä lupaamaani jatkoa. :)

        Kiitos onnitteluista, kakkossija kelpaa kyllä! :) Mutta vielä on voitettava jos haluaa esim. kotiedun pitää, puhumattakaan kakkossijasta.

        Hahhah, noi on kyllä hauskoja noi "pelattiin hyvin" ja sitten toinen sanoo "paljon pitää parantaa". :D oon joskus kuullu näitä lapsuksia. Taidan jostain kumman syystä uskoa pelaajaa ennemmin kuin "Buddhaa". Noh, mutta näitä sattuu väillä. :)

        Corson menetys on kyllä Kärpille paha isku. Kyllä muakin harmitti kun kuulin loukkaantumisesta, ja varsinkin siitä miten se oli tullu! Vihkolla ei ollu kyllä asiaa tohon juttuun. Taisi vain ihmetellä, että mitä mahtoikaan tapahtua. Odotti varmaan taklausta, joka päätykin vaihtoaition luukkuun...Hämeenlinnassa loukkaantui saman lailla Jesse Niinimäki Ilveksestä. Yritti kanssa taklata Kerhon miestä ja luukkuun osui, muistaakseni näin. Voi harminpaikka näitä. Toivottavasti mies parantuu tosipeleihin!! Onhan hänen meriittinsä (ihan kaikessa ;)) kovat.

        No joo, tommonen selkävika ei niin vaan parane. Voi viedä paljonkin aikaa, tai sitten syyt ovat ihan muualla. Paha mennä sanomaan näistä.

        Ihmeellinen soppa tullut tuosta Granlundin tapauksesta. Kättä väännetään joka suuntaan, ja pelaaja kärsii kun ei pääse pelaamaan! Ihan älytön juttu! Siis, en vaan voi ymmärtää, että miestä ei pästetä pelaamaan vaan tapellaan mieluummin jostain hikisistä koukeroista. Mitenköhän tuo edesauttaa hänen uraansa? Koittaisivat nyt saada ton homman purettua.

        Pitää paikkaansa, Lassila on kovan luokan kassari, mutta ei hänestä mitään juuri puhuta. Mitä nyt vaivaiset 8 nollapeliä ja maajoukkuekassari mutta mitäs pienistä. Hänhän on vain jonkun HPK:n maalivahti. Pääkaupunkiseutu tuntuu ottavan kaiken gloorian Juuso Riksmanin muodossa, mutta entäs nämä muut? Noh, ei se mitään. Mulle riittää että Kerholla on loistava maalivahti. Pitäkööt lehdet vaan juttunsa. Sorry, mutta Lassila on tehnyt jo jatkosopimuksen HPK:n kanssa, joten vaihto Tarkkiin ei nyt onnistu, mutta kiitos, otan tuon kohteliaisuutena. :)

        Jooh, uskon kyllä että HIFK pelkää Kerhoa. HPK on piessyt Hifkin jonkun 2-3 kertaa peräjälkeen, että enpä ihmettele jos pelkäävät Kerhoa. ;) Mutta mikään ei ole sanottua tai varmaa. Joka vuosi on uudet systeemit ja uudet kujeet. Ja kyllähän Kerhokin pelkää Jokereita ja Areenaa ihan samasta syystä, aina tulee turpaan. :( Noh, mutta kattellaan kuinka näissä peleissä käy.

        Jes! Onneksi ei ole telkkapeli! :D

        Mutta juu, huomiselle on jännät panokset! Palaillaan ja katsellaan, miten meitin käy.

        No niin, nytten on pelit pelattu ja aloitetaan ne tosipelit, mikä lienee jääkiekon huipentuma. :)

        Ittelläni on huojentunut, tyytytväinen, iloinen ja hyvä olo. Runkosarjassa tuli kolmossija, kotietu, taloudellinen korvaus ja vastaan KalPa. Oikein hyvä mieli on. :) HPK ja valmennustiimi pukumiehineen onnistui tähän mennessä hyvin. Ei voi olla harmissaan tai pettynyt missään nimessä. Kerho esitti hienon loppukirin, liigan parhaimman ja ansaitsi tuon paikkansa sen turvin. Viimeisestäkin kovasta pelistä tuli piste. Pistemäärä on yhteensä 99. Hieno luku. Melkein 100 muttei ihan. Blues on edellä sillä 100:lla.

        Te voititte Pelicansin ja saitte viidennen sijan. Jokerit tulee vastaan kotietunsa turvin, minkä se saavutti meidän pelissä. Mitäs mieltä olet? Henk. koht. olen erittäin tyytyväinen, ettei Kerho saanut vastaansa Kärppiä tai Jokereita. Kerho ei osaa pelata Areenalla ja Kärpillä on liikaa meriittejä ja rutiinia, mitä on myös Jokereilla. KalPalla taas ei ole mitään rutiinia liigasta.

        Onnittelut kaikille pistepörssien voittajille. Mm. Hirschovitsille pistepörrsisstä, Makkoselle maalipörssistä ja kuukauden pelaajavalinnasta, Lassilalle nollapelikuninkuudesta, Riksmanille torjuntapörssistä, Mäenpäälle pakkien tehopörssin voitosta, ja monille monille muille!! :)

        Sitten vähän yhteenvetoa ja pohdintaa: Mestaruuden ja mitalit ratkovat joukkueet joilla on A. Loistava maalivahtipeli B. Hermoja, kokemusta ja rutiinia C. 4 kovaa kenttää D. Toimiva erikoistilannepeli. Se on siinä.

        Pettymyksiä ovat ehdottomasti olleet tuomarit. Ei onnistuttu tällä kaudella riittävän hyvin. Ihan liikaa polemiikkia ja epämääräisiä tuomioita ja linjatonta linjaa. Ei missään nimessä voi sanoa onnistuneeksi kaudeksi heidän osaltaan. Täytyy toivoa, että pudotuspeleihin löytyy osaamista.

        Pettymys oli myös Alpo Suhosen yliampuva käytös. Vaikka hän puhuukin asiaa niin vähän pitäisi rajoittaa kun oma seurajohtokin jo suutahti. Samoten sm-liigan kummallinen sakkolinjasysteemi on jokseenkin kyseenalainen. Ihmetyttää tuokin.

        Tässä näin äkkiseltään näitä mietteitä. Laita sinäkin vähän ajatuksiasi runkosarjasta ja pudotuspeleistä sun muista.

        Mutta palaillaanhan taas!

      • Laura1
        Minä_vain kirjoitti:

        Nyt tulee sitä lupaamaani jatkoa. :)

        Kiitos onnitteluista, kakkossija kelpaa kyllä! :) Mutta vielä on voitettava jos haluaa esim. kotiedun pitää, puhumattakaan kakkossijasta.

        Hahhah, noi on kyllä hauskoja noi "pelattiin hyvin" ja sitten toinen sanoo "paljon pitää parantaa". :D oon joskus kuullu näitä lapsuksia. Taidan jostain kumman syystä uskoa pelaajaa ennemmin kuin "Buddhaa". Noh, mutta näitä sattuu väillä. :)

        Corson menetys on kyllä Kärpille paha isku. Kyllä muakin harmitti kun kuulin loukkaantumisesta, ja varsinkin siitä miten se oli tullu! Vihkolla ei ollu kyllä asiaa tohon juttuun. Taisi vain ihmetellä, että mitä mahtoikaan tapahtua. Odotti varmaan taklausta, joka päätykin vaihtoaition luukkuun...Hämeenlinnassa loukkaantui saman lailla Jesse Niinimäki Ilveksestä. Yritti kanssa taklata Kerhon miestä ja luukkuun osui, muistaakseni näin. Voi harminpaikka näitä. Toivottavasti mies parantuu tosipeleihin!! Onhan hänen meriittinsä (ihan kaikessa ;)) kovat.

        No joo, tommonen selkävika ei niin vaan parane. Voi viedä paljonkin aikaa, tai sitten syyt ovat ihan muualla. Paha mennä sanomaan näistä.

        Ihmeellinen soppa tullut tuosta Granlundin tapauksesta. Kättä väännetään joka suuntaan, ja pelaaja kärsii kun ei pääse pelaamaan! Ihan älytön juttu! Siis, en vaan voi ymmärtää, että miestä ei pästetä pelaamaan vaan tapellaan mieluummin jostain hikisistä koukeroista. Mitenköhän tuo edesauttaa hänen uraansa? Koittaisivat nyt saada ton homman purettua.

        Pitää paikkaansa, Lassila on kovan luokan kassari, mutta ei hänestä mitään juuri puhuta. Mitä nyt vaivaiset 8 nollapeliä ja maajoukkuekassari mutta mitäs pienistä. Hänhän on vain jonkun HPK:n maalivahti. Pääkaupunkiseutu tuntuu ottavan kaiken gloorian Juuso Riksmanin muodossa, mutta entäs nämä muut? Noh, ei se mitään. Mulle riittää että Kerholla on loistava maalivahti. Pitäkööt lehdet vaan juttunsa. Sorry, mutta Lassila on tehnyt jo jatkosopimuksen HPK:n kanssa, joten vaihto Tarkkiin ei nyt onnistu, mutta kiitos, otan tuon kohteliaisuutena. :)

        Jooh, uskon kyllä että HIFK pelkää Kerhoa. HPK on piessyt Hifkin jonkun 2-3 kertaa peräjälkeen, että enpä ihmettele jos pelkäävät Kerhoa. ;) Mutta mikään ei ole sanottua tai varmaa. Joka vuosi on uudet systeemit ja uudet kujeet. Ja kyllähän Kerhokin pelkää Jokereita ja Areenaa ihan samasta syystä, aina tulee turpaan. :( Noh, mutta kattellaan kuinka näissä peleissä käy.

        Jes! Onneksi ei ole telkkapeli! :D

        Mutta juu, huomiselle on jännät panokset! Palaillaan ja katsellaan, miten meitin käy.

        Ehdin pikapäin täs käväistä.Jotenki sitä vaan tulee kasattua työtä jos monenlaista,vaikka vähempiki riittäs,mut näin on ja aika menee siivillä.Aina ei edes jaksa enää raahautua koneen ääreen.

        Laitan tähän sanan pari..elikkäs mistäs alottas..joo..teil tais tulla KalPa ja meille tuli narrit.Piru vie.Mä kyl uskon,et voitamme ne,mutta kyllä voi mennä ihan vimoseen peliin asti,ku niillä on kuitenkin tosihyvä puolustus,johon Hanlon on käsittääkseni satsannu.Jos hän kerta on ollu Nahilassakin korkeella valkkuna,nii oletettavasti osaa pleijarit..jos on niis ollu..noin paljo mä tiedän rapakon takaisista asioista=))Eikä jaksa ottaa ees selkoo.Voittaa pittää.Kuhan Alien saa balanssiin homman,eikä se enää ailahtele,ni kyl meil on täydet mahikset mennä jatkoon tästä parista.JOS se ihme tapahtuis,ettei mentäis,niin en mä jorpakkoon hyppää epätoivoissani.Se vaan ei aina mee niinku haaveillaan,mut jotenki mä luotan omiini.Meitä on jopa aliarvioitu useallakin taholla.Sehän passaa:)Kyl Jokerit laulukuoroon lähtee loppujen lopuksi vaik kuin rimpuilisivat.

        Hpk on aina vaarallinen ja teillä on taitoa ja kovuutta myös,kuten meilläkin.ON hyvä ettei tultu viel vastakkain!!Kokemusta pleijareista on ja KalPalla ei,joten siinä on jo etulyöntiasema ritareil.En usko,että ihan mielipuolisesti suakaan rassais,jos KalPa voittaiskin,vaikka toki omillesi parasta toivotkin.KalPa ansaitsis jonku mitalin ainakin.

        Tuomarien linja huolestuttaa kyllä paljonkin,sillä sen vaihtelu pelin sisälläkin on sitä luokkaa,että pelaajat eivät tiedä mitä saa ja mitä ei tehdä.Lisäksi,kuten aiemmin olen kirjoittanut,pitäisi meidänkin liigassa se nollatoleranssiraja olla sit sitä mitä pitää.Tuomarit pilaa pelin turhillakin jäähyillä ja sit kuiteni pahempia menee myös läpi.Toki ihmisiä ovat,mutta silti.JJ on syystä huolissaan,että miten käy kv.matsien,kun löysyyttä on tullut kahvaukseen ja se kitketään ehdottomasti pois muualla.Tietää siis jäähyjä Leijonille eikä siihen ole varaa.Uskon näet,et kyl meidän liigastakin maajoukkueeseen jokunen menee.

        Corson toipuminen voi sittenkin olla mahdollista,mitä olen viimeksi lukenut.Tosin en ole nyt käynyt viimisiä uutisia katsomassa,kun ei oo ehtiny.Samaten Granlundin kanssa ollaan positiivisella mielellä,ovat Arposen kanssa vanhemmat ja agentit jutelleet sopuisasti.Raha täs haisee.Edelleenkin ihmettelen sitä,että mitä pirua se jenkki siel tekee!!Vituttaa ne,ku kuvittelevat repivänsä kaikesta hynää minkä kerkiää.Kehtaaki tulla pojan kotia täysin viera tyyppi.Sillä ny ei ole mitään sympatioita mihinkään eikä kehenkään,money taks!Larva halus vissiin saada jotain nostetta vielä rahanpyyntiin lisää tän kautta.Ällöttää.Kyllä Kärpät varmasti junnulle hyvin maksavat,mutta nämä haluaa taatusti jotenki sumplia asiat,että saavat ite hyötyä siitä mahdollisimman paljon irti.Larva tais mainita,ettei oo ahneudesta kyse.Hehheheheheheheh!Pitääks se meitä ihan idiootteina?=)

        En muuten tarkoittanu,että Vihko ois ollu syyllinen siihen Corson loukkaantumiseen.Oli vaan turhan vikkelä ja ehti taklauksen alta pois, vaik Corsokaan ei dieseljyrä ole:)

        Jännä seurata näitä playouttejakin.Voin vain kuvitella mikä hermojännitys on näillä jotka karsii!!Uskoisin silti,että ei Mestiksestä nouse jengi liigaan.Kyllä tää ero taitaa riittää.Noh, eihän sitä tiä.Jos nousee,nii ovat sit paikkansa ansainneet toki!

        Mut palataanpa taas.Vähän täs hommia kesken,joten katellaan ku omat on kehissä,jos ei tuu jutunjuurta jo aiemmin:)

        Täytyy sanoa,että mulle oli yllätys kuitenkin se,että Hifk putosi noin suoraan Tepsukalle.Uskomatonta.Näin se mun Kojon kritikoiminen taitaa sittenkin pitää kutinsa,että hänellä oli valmiit pohjat ja loistava joukkue.Hifk:n näköistä lätkää hän ei osannut pelata.Ainakaan tällä kaudella.Näkee sit,että onko duunis viel ens kaudella.Noo,ehkä budjetti sanoo sen,että on.Hifk:n talous taitaa olla sen verran megamiinuksella,että kärsivällisyyttä täytyy siinäkin puljussa alkaa toteuttamaan.Mukava on seurata Suikan vilpitöntä lätkähenkeä.Hieno mies tämä "iso Dalton":)

        Sen verran tupsukorvia sympatiseeraan enemmän,että toivon sen ainakin menevän tiistaina jatkoon!Mut tietysti,jos toinen on parempi,nii ei siinä sit oo mitään väärää.Molemmilla ymmärrettävä tarve päästä mahdollisimman pitkälle,kun katsoo noiden lähihistoriaa ja vähän kauempaakin.

        Palataanpa!

      • Minä_vain
        Laura1 kirjoitti:

        Ehdin pikapäin täs käväistä.Jotenki sitä vaan tulee kasattua työtä jos monenlaista,vaikka vähempiki riittäs,mut näin on ja aika menee siivillä.Aina ei edes jaksa enää raahautua koneen ääreen.

        Laitan tähän sanan pari..elikkäs mistäs alottas..joo..teil tais tulla KalPa ja meille tuli narrit.Piru vie.Mä kyl uskon,et voitamme ne,mutta kyllä voi mennä ihan vimoseen peliin asti,ku niillä on kuitenkin tosihyvä puolustus,johon Hanlon on käsittääkseni satsannu.Jos hän kerta on ollu Nahilassakin korkeella valkkuna,nii oletettavasti osaa pleijarit..jos on niis ollu..noin paljo mä tiedän rapakon takaisista asioista=))Eikä jaksa ottaa ees selkoo.Voittaa pittää.Kuhan Alien saa balanssiin homman,eikä se enää ailahtele,ni kyl meil on täydet mahikset mennä jatkoon tästä parista.JOS se ihme tapahtuis,ettei mentäis,niin en mä jorpakkoon hyppää epätoivoissani.Se vaan ei aina mee niinku haaveillaan,mut jotenki mä luotan omiini.Meitä on jopa aliarvioitu useallakin taholla.Sehän passaa:)Kyl Jokerit laulukuoroon lähtee loppujen lopuksi vaik kuin rimpuilisivat.

        Hpk on aina vaarallinen ja teillä on taitoa ja kovuutta myös,kuten meilläkin.ON hyvä ettei tultu viel vastakkain!!Kokemusta pleijareista on ja KalPalla ei,joten siinä on jo etulyöntiasema ritareil.En usko,että ihan mielipuolisesti suakaan rassais,jos KalPa voittaiskin,vaikka toki omillesi parasta toivotkin.KalPa ansaitsis jonku mitalin ainakin.

        Tuomarien linja huolestuttaa kyllä paljonkin,sillä sen vaihtelu pelin sisälläkin on sitä luokkaa,että pelaajat eivät tiedä mitä saa ja mitä ei tehdä.Lisäksi,kuten aiemmin olen kirjoittanut,pitäisi meidänkin liigassa se nollatoleranssiraja olla sit sitä mitä pitää.Tuomarit pilaa pelin turhillakin jäähyillä ja sit kuiteni pahempia menee myös läpi.Toki ihmisiä ovat,mutta silti.JJ on syystä huolissaan,että miten käy kv.matsien,kun löysyyttä on tullut kahvaukseen ja se kitketään ehdottomasti pois muualla.Tietää siis jäähyjä Leijonille eikä siihen ole varaa.Uskon näet,et kyl meidän liigastakin maajoukkueeseen jokunen menee.

        Corson toipuminen voi sittenkin olla mahdollista,mitä olen viimeksi lukenut.Tosin en ole nyt käynyt viimisiä uutisia katsomassa,kun ei oo ehtiny.Samaten Granlundin kanssa ollaan positiivisella mielellä,ovat Arposen kanssa vanhemmat ja agentit jutelleet sopuisasti.Raha täs haisee.Edelleenkin ihmettelen sitä,että mitä pirua se jenkki siel tekee!!Vituttaa ne,ku kuvittelevat repivänsä kaikesta hynää minkä kerkiää.Kehtaaki tulla pojan kotia täysin viera tyyppi.Sillä ny ei ole mitään sympatioita mihinkään eikä kehenkään,money taks!Larva halus vissiin saada jotain nostetta vielä rahanpyyntiin lisää tän kautta.Ällöttää.Kyllä Kärpät varmasti junnulle hyvin maksavat,mutta nämä haluaa taatusti jotenki sumplia asiat,että saavat ite hyötyä siitä mahdollisimman paljon irti.Larva tais mainita,ettei oo ahneudesta kyse.Hehheheheheheheh!Pitääks se meitä ihan idiootteina?=)

        En muuten tarkoittanu,että Vihko ois ollu syyllinen siihen Corson loukkaantumiseen.Oli vaan turhan vikkelä ja ehti taklauksen alta pois, vaik Corsokaan ei dieseljyrä ole:)

        Jännä seurata näitä playouttejakin.Voin vain kuvitella mikä hermojännitys on näillä jotka karsii!!Uskoisin silti,että ei Mestiksestä nouse jengi liigaan.Kyllä tää ero taitaa riittää.Noh, eihän sitä tiä.Jos nousee,nii ovat sit paikkansa ansainneet toki!

        Mut palataanpa taas.Vähän täs hommia kesken,joten katellaan ku omat on kehissä,jos ei tuu jutunjuurta jo aiemmin:)

        Ei mitään hämminkiä, kirjoitat kun ehdit. :)

        Itsellenikin tuli yllätyksenä tuo HIFK:n puotaminen, ja vielä suorilta. He kuitenkin tappelivat suorasta pudotuspelipaikasta tasapäin. Oliko harmitus sitten liian suuri kun se valui hukkaan muiden pelatessa paremmin? Jotenkin se touhu tuntui lässähtävän siihen kuin pannkakku. Eik kieltämättä onnistunut Kari Jalonenkaan niinkuin mainitsitkin. Esim. Kerhon Rautakorpi onnistui paljon paremmin ja Kärppien Matti Alatalo. Noh, ainahan ei voi onnistua ja menestyä, että onhan siinä sekin. Eihän Mattikaan onnsitunut Kerhossa. Mutta tosta Kerho -asiasta on puhuttu jo ihan tarpeeksi. Otin vaan esimerkin, että aina ei vaan voi onnistua. En tiedä sitten, miten tulevilla kausilla on.

        Toki Kerholla on useampikin etu puolellaan, mutta kuten sanottua, eihän se mitään takaa! Joukkueiden todellinen potentiaali tulee esille perjantaista eteenpäin. Silloin sen vasta kunnolla näkee, kuka on kuka. Toivon tietysti Kerhon voittoa, mutta jos KalPa rehellisesti on parempi niin ei voi mitään. Sitten on niin.

        Ennakkoon tuo Jokerit-Kärpät on kovin ottelupari. Harmi, että se on heti tässä alkuunsa. Toivon noiden narrien tippumista laulukuoroon. Toivossahan on hyvä elää, mutta katsellaan.

        Ja taas puhutaan Granlundista. Nytten nuorukainen olisi siirtymässä joukkuesiin alá HIFK, Jokerit, Blues. Yllättäen noilla kaikilla on hieman oravannahkaa. Mutta toisaalta, niin on Kärpilläkin. Kuunnellaanko tässä Granlundin mielipidettä ollenkaan vai viedäänkö häntä kuin pässiä narussa? Kyllä tää rahalle haisee.

        Juu, en uskonutkaan että olisit laittanut Corson loukkaantumisen jotenkin Vihkon niskoille. Kunhan mainitsin Vihkon olleen taklauksen kohteena tuolloin, tosin ohi meni kun mies ehti alta pois ja Corso törmäsi siihen onnettomaan oveen. Toivon mukaan hän tosiaan toipuu.

        Minulle on periaattessa ihan sama, kumpi huomenna menee jatkoon, Ilves vai Pelicans. Toisaalta, soisihan sitä menestystä lahtelaisillekin joskus.

        Harmillista,mutta olihan hyvä peli!Katselin Canalilta ja nyt oli kyl todella kovat piipus molemmil.Väärin ei ollu pelsujenkaan voitto,mutta kyllähän Ipa oli kokonaisuudessaan himpun parempi,mutta kun ei sitä maalia saa niin ei saa.Ara näemmä osaa vieläkin temput,kun altavastaajasta jatkolla alkoivat nousemaan.Proffa on pettänyt odotukseni,sillä luulin kauden alussa häntä kovemmaksikin.Toki hän on välillä väläyttänytkin ajoittain,mutta kokonaisuudessaan kausi on uskoakseni ollut melkoinen pettymys Ilvekselle.

        Granlund..juu..huhhuh..Kaikki variaatiot syistä ja seurauksista on taidettu käydä jo läpi,kun katselee eri keskusteluketjuja!Mäkään en malttanu laittaa kommenttiani nettiKalevaan;) Ihmettelin sitä,että miten vanhemmat antavat nuoren pojan puhua muunneltua totuutta mediassa!!!Mitä sellainen kasvatus on?!Kuka siis oikeesti täysjärkinen kuvittelee,et hokkuspokkus kaikki tapahtui yhtenä viikonlopun aikana, eli esim.vanhempien työpaikat, koulut,pelipaikat,muiden joukkueiden tarjoukset...heh..kyllähän tätä on suunniteltu pirun kauan!

        Soppari pitäs olla edelleen Kärppiin voimassa ja siltähän se näyttää Larvan törkeestä hyökkäyksestä huolimatta,kun viimeinen käänne on,että Mikke pelaakin Kärpissä kevään!!Puhuttiin agentin taholta ja Mikelle suuhun laitettujen sanojen mukaan LUOTTAMUSPULASTA KÄRPPIIN,KUN SOPPARIA ON PEUKALOITU!Miten sitten tämä on selitettävissä,että nuoriherra pelaa sittenkin Kärpissä?Ei käy lanttuun,ei.Mahtaa olla hyvätki fiilikset.Kuka kusetti ja ketä!

        Mikkehän menee maajoukkue-edustukseen ny vahvistamaan ja taitaa pelata junnupelejäki kevään aikana ja auttaa Kärppiä voittamaan mahdollisesti.Ristiriitaista varmasti pelata Kärpille ja vetää sit Hifk:n edustusvermeet päälle,jota se kai joutunee tekemään ku Hifkille se soppari on muka kans tehty.Kyllä asia niin on,et tää kaveri on menetetty tapaus Kärppien kannalta.Sen verran paskaa on meidän johtokin saanu kyseisen agentin media-avautumisista.Tää US muuten on lehti,jossa agentti on osakkaana!Rahaa pitää näemmä tehdä keinoja kaihtamatta ja mustamaalata Kärppiä.Ahne paska!Mikke on kyllä alunperin ensijaisesti halunnut Kärppiä edustaa,mutta muut sohinu hommat.Larva on polttanu sillat moneen suomalaisseuraan ja nyt näyttää polttaneen Kärppiinkin.Ketähän se kohta yleensä voi edustaa=)Koivistohan on tällä hetkellä sen listoilla Kärpistä,mutta voi tätä menoa menettää senkin edustamisen,kuten monen muun,esim.Bergenheimin.On niitä muitakin mitä luin,mutta en muista keitä kaikkia oli,kovia nimiä kuiteski.

        Kohta tosiaan kiekko putoo jäähän ja verenpaineet nousee=)))IHANAA ku pelit alkaa meijän osalta.Ny ois hemmetin ihanata,jos Alien näyttäs närhen munat ja sais esim.Granlundit miettimään toisenkin kerran mitä tuli tehtyä,ku mestaruus taas menisi pohjoiseen.JOtkut Alatalon dissaajathan arvelee,et Mikke joukkoineen lähtis just siks pääkaupunkiseudulle,ku Alien ei ois paras mahdollinen valkku.Hyvinpä se Kojokin on antanu pelata viime kaudella!!!Ei peliäkään!

        Mut palataan perjantaina.13.päivä.Onnenpäivä Kärpille=)

        Mä olen luottanut Alieniin koko ajan.On ollu tunne,että tälläkin jengillä mennään pitkälle!Hyvin lähti.Corso ja Viuhkola ovat olleet kovemmassa paineessa ja heihin keskitytty vastustajien toimesta enemmän.Mitä tapahtuu,kun he eivät tee tehoja..noh..silloin nousee kenttäkolmonen!Paakkis, ihana Paakkis!Kauan me sua varrottiinki takastulevaksi,nyt näytit,että kyllä sieltä viel pesee!Entäs Tarkki!Riksmania kaikki media ylisti pelkästään ja Tarkille jäi taas siinä säälittävän osa.Kyllä Taake on näemmä edelleen suurten pelien mies.Paljonhan täs on viel pelejä,ennenku välieriin mennään,mut sinne mennään kyl tollasel peli varmasti.Hanlon oli sanonu,että kaikki toiminta keskittyy pleijareihin ja siel on narrit parhaimmillaan.Nyt eivät todellakaan olleet.Huomenna sit nähdään ovatko saaneet peliänsä parannettua.

        Sori,et sä jouduit pettymään.Sikäli sääli,mutta uskoisin,ett ku kyse KalPasta,niin ehkä tän pettymyksen jotenkin nielet?Sitä paitsi huominen jo voi hymyillä teille ja näyttää meille murheellisemmat kasvot.Niin tasasta kuitenki ollu.

        Ny kuitenkin ilo läikkyy rintaan,joten en hehkuta tän enempää tätä ekaa matsia,ettei sua ala pännimään.

        Tsemppia huomiselle.Edelleenki sanon,että parempi voittakoon,siis kaikissa matseissa!Uskomattomia tuloksia kyl ollukki.Aattele,et Suikkanen saanu tepsukat tollaseen vauhtiin.Kapanen puolestaan on kyllä koko ajan nostanut pisteitään mun silmissä.Aivan uskomaton pelaaja ja ansaitsee kyllä täysin kunnioituksen yli joukkuerajojen.Samaa mieltä oon kyl Killeristäkin.Hän on myös vaatimaton,mutta äärettömän hieno herrasmies.

        Palataan!!

        Mutta sen jo arvasi kun meni hallille, tv-kamerat ja canal . HPK ja tv sopii yhtä hyvin yhteen kuin hajuvesi lihapullaan. Ja turpaan tuli. No, taistelu jatkuu jo hetken kuluttua, joten ei tässä kerkiä yhtään ihmetellä.

        Kaikki on toki mahdollista ja toivon, ettei tästä tule mitään 4-0 -sarjaa suuntaan tai toiseen. Ei ole tämän kauden hengen mukaista. Sama pätee kaikkien muidenkin sarjoissa. Minusta se antaisi enemmän oikeutta tälle kaudelle. Ei narritkaan ansaitsisi hävitä 4-0 kenellekään.

        Toivottvasti saisi vähän miehiä tonne kerhon joukkueeseen. Laakkonen ja Laamanen puuttuu, ja heitä kaivataan kyllä todella paljon!

        Onnittelut kuitenkin voitosta. Kohta mennään taas

        Ja Kärpät, Blues ja JYP. Voitot kääntyikin mlkein kaikkialla päikseen. Jokerit saivat kunnian hävitä toistamiseen. Sääli heidän kannaltaan, mutta pelejä on vielä jäljellä.

        Mutta kyllä hiukkasen kiukuttaa tuo narrifanien käytös. Käytiin ihmisten kimppuun ja pahoinpideltiin, häpeällistä! Miksi en ole yhtään yllättynyt, että kyseessä oli Jokeri-fanit? Jotain tokkua tohon homaan täytyisi saada.
        Toivottavasti Kärpät hoitavat homman kotio niin päästääisiin noista molemmista eroon!

        Eipä kyllä ole paljon kehumista illan tuomaroinnistakaan, mutta sen nyt näkee jo nimistä, että metsään menee (Aleksi Rantala & Jyri "kottikärryllisen paskonut" Rönn). Käynnissä lienee tuomarirotaatio, että parit kiertävät otteluita, onnkeksi! En tiedä onko nämä veijarit käyneet teidän peleissä, mutta sääliksi käy kaikkia, joiden peliin menevät!

        Onnittelut tosiaan tuosta 2-0 -kotivoitosta. Varmasti vähän helpompi olla, mutta sarja on vielä pahasti kesken ja seuraava peli on narrilassa. Jäitä hattuun ja menoksi vaan.

        Tiistaina jatkuu sitten taistelut, palaillaan!

    • Laura1

      Alkaa hierarkiat olla turhan syviä=)

      Jep,hyvin on alkanu meidän pelit ja teillekin tuli voitto,kuten otaksuin.Jokerit ovat nyt jotenki heikoilla, ehkä sillä Hanlonilla ei sitten oo ollu "pelikirjaa"?Toki viel voi kaikkee sattua ja jotenki tuntuu,ettei me tota sarjaa sentään 4-0 viedä.Mut ei sekään mahdottomuus ole,etenkin jos Riksu ei ole täysin kunnos.Hänhän on kaiken onnistumisen ydin tällä kaudella ollut narreis ja on edelleen.

      On toi käsittämätöntä tuo Ultrasjokrujen touhu.Ainakin virallinen faniklubi haluaa erottua tästä UJ:sta.Tiedä sit miten asia on.Siel on ollu niin törkeitä juttuja,että esim.Junno vois vetää kunnianloukkauksesta oikeuteen kun syytetään pedofiiliksi!!!Ei tollanen oo mitään aitoa fanitusta,ei.Luin Jatkoajasta,miten esim.vanhan linjan pitkäaikainen jokerikannattaja suorastaan itki sitä tilaa,mihin faniuskin on menossa.Kummallista,että tahot,jotka ovat syyttömiä pyytelevät anteeksi.Helvetti, pistäkööt ne kusipäät vastuuseen keinolla millä hyvänsä.Saa nähä tuleeko Jaffalaan etäKärppiä enää olleskaan!En ihmettelisi,sillä meidän faneilla on halu kannustaa omiaan,eikä tapella vastustajan ylikäyvien fanien kanssa!Mahtoi tehdä sillä Kärppäfanilla kipeää,jolta oli revitty korvakorut korvista=( Olen samaa mieltä,kuin monet muutkin,että asiaan pitää jo tarttua kunnolla,ennenku ruumiita alkaa tulemaan.Meillä vissiin ollaan niin hitaita härmälandiassa,että pitää ensin tulla tollasta,ennenku hälytyskellot soi!Poliisitkaan eivät olleet saaneet mitään rotia niihin riehujiin ja jotkut faneistamme totesivat,ettei näyttänyt siltä,että halusivatkaan!Noinko sinivuokkojakin kyrpi Kärppien voitto!

      Toivon,että tää vastustaja voitetaan 4-0,se olisi suorastaan armeliasta,että pääsevät miettimään uusia kuvioita ja päästään mahdollisimman äkkiä niistä paskakikkareista eroon.

      Tiistaina telkkupeli ja ehdin just töistä sen tölläämään:)Saas nähä miten meän peli menee,ku kuvataan.Kaksjakoset fiilikset täälläki sen suhteen,vaik ollaanhan me voitettuki niissä.Se mahtava juttu Kärpis on ny,että täl hetkel 1 ja 2 ei ole vielä edes päässeet vauhtiin.alemmat kentät on tehneet maalimme tähän mennessä=)Mitä tapahtuu kun ruoska läimähtää koko arsenaalillaan!Mun mielestä pullat on hyvin uunissa,ny pitää vaan kattoo,etteivät ne pala:)

      Tiistaihin!

      • Laura1

        Kyllähän Juhis ja Corso on näyttäneetkin.Sori aamukatkos aivois=)MUT tästä voi vielä todellakin parantaa.Corso on vasta alkuvauhdissa ja uskon hänen näyttävän aivan häikäisevän potentiaalinsa 100%:sti.Vesku Viitakosken uskon kans alkavan nostavan jälleen pelitasoaan,vaikkei oo ollu kauheesti moittimista nytkään.Mut vanhat vertyy ny:)

        ps.taisit lukeaki lehistä jo se 2 lapsen äidin hakkaamisen Helsingissä juna-asemalla?Jokerien kannattajia pukeutumisesta päätellen kuulemma.Kamalaa hommaa,jos ei saa tunnustaa enää väriäkään!Se nuori nainen oli siis Kärppäfani ja kulki yksin.5 "MIEHEN"porukka otti käsittelyynsä,kun näky takin alta Kärppäfanipaitaa!!!!Kyl on sairasta hommaa sanon minä!Käys kattoon Ultrasjokerien sivuja.Hitlerimeininki tulee väistämättä mieleen.Millähän imukupilla nekin on maailmaan vedetty ja rankalla otteella,kun ei aivot näytä pelaavan.

        Noh,toivottavasti nyt virinnyt turvajärjestelyjen kehittäminen vie asioita parempaan suuntaan.Eihän siitä mitään tuu,et fanit ei uskalla kulkea rauhassa,kun toinen osapuoli pahoinpitelee.Ei herranjestas sentään!

        Jännittää jo huominen peli!Toivottavasti olemme silloin jo tilanteessa 0-3;)

        Pieni aamukatkos suotakoon kaikille. :)

        Corso on pelimies ja varmasti korvaamaton Kärpille. Jos on jo jälkeä tehnyt niin tulee tekemään jatkossakin, näin uskon. Sama pätee tietty Juhikseen ja moneen muuhunkin, jokkuepeliä. :)

        En ole ehtinyt lehtiä lukemaan, mutta karmealtahan tuo kuullostaa!! Sairasta ja järkyttävää touhua! Jokerit yrittävät puuttua asiaan, näin luin tekstikanavalta. Tottahan se on, että eivät kaikki ole pahoja, vaan juuri nämä Ultrasjokerit, jotka ovat Hämeenlinnassakin vierailleet, mutta eipähän vieraile enää. Se meni lopulta niin, että sieltä ei tänne tulla. Huhhuh, mikäköhän voi saada porukan noin ääliömaiseksi?! Kyllä noille mulkeroille jotain tarttee tehdä!!

        Huomennahan nuo pelit jatkuvat, että ei muuta kuin jännäilemisiin. Teillä on se tv seurana, meillä on vain yleisö, eikä haittaa yhtään. :)

        Olipas matsi, voi PERKELE sentään!Kärpät ei ollu sit yhtään läsnä tos matsissa,ei yhtään!Näki jo alusta asti seuraavaa: löysiä syöttöjä,huolimattomuutta ihan törkeesti,liikaa vauhtia,kun ei kiekko pysyny mukana, syötöt onnettomia, roiskimisia, välillä alkoi jo tahattomasti naurattamaan,kun huiskittiin sinnesuntänne,eikä huomattu ku kiekko oli vieres.Narrit pelas paremmin,mut ei nekään kyl tosta pelistä voi kauheesti rinta rottingilla olla.Mun mielestä ei ollu hyvä peli, enkä tarkoita sitä,et Kärpät hävis ja siksi ois ollu huono,yleiskuva oli aika mitäänsanomaton.Ei ne mokkein torjunnatkaan mitään todellisia gamesavereita ollu mun silmään.Sanoin,että ei tää mee silti 4-0 ja oikees olin.Jotenki on semmonen kutina,et torstaina Oulussa nähdään SE Kärpät,jota voi jo ihailla.Nyt annettiin se heikko peli,jatko on toista.
        Piku oli karmea syötöissään,mut aloituksissa oli kyl edelleen hyvä.Corso,missä se olikaan...noh,ei aina natsaa ja uskon,että hän tulee vielä.Bume oli aika yössä,huh.Mut tää optimsti täällä vaan hymyilee.Hyvä täst viel tulee=)

        Teillä alkaa olla aika ankeeta.Miten hitos teil noin heikonnäköinen peli tuli,ettei maaliakaan tainnu tulla?Kotikirous,vai?Muistelen,et vierasmatkat on ollu teille armeliaampia?Niin kauan ku on pelejä on toivoa.

        Ei voi muuten narrit syyttää ny ainakaan tuomareita,kyl sen verran hepposia jäähyjä Kärpille tuli,että pois alta.Torstaina uusin elein! Palataan.

        Oli varmaan molemmilla samankaltaisia ongelmia kun niitä maaleja annettiin ja pelattiin vähän miten sattui. Ei mennyt kummallakaan putkeen.

        Paha sanoa, että miksi kotona tökkii. KalPaa nöyryyttää Kerhoa kotiyleisönsä edessä tämän tästä. Ei hyvältä näytä. Toisaalta, jos HPK voittaa huomenna niin samaa voi sanoa KalPalle. Katsotaan.

        Ja toivotaan molempien peleihin hyvää tuomarointia ja hyvä ottelita! Lepsuilut riittäkööt.

        Ei voi voittaa jos ei osaa tehdä maalia. Niin se vaan on, ja silloin se toinen, joka osaa tehdä maalin, ansaitsee voittaa. Ei me tästä enää nousta. HPK voi varata lippuja Kanarian saarille. En aio itsekään vaivautua katsomaan surkean joukkueen surkeaa peliä. Nollaa pelataan koiyleisölle tässä vaiheessä kautta, häpeällistä! Joten en mene sellaista katsomaan. Ne osaa vallan mainiosti hävitä ilman muakin.

        Onnittelut sinulle voitosta. Jokerit oli sikaillu pelissä, että ei mikään ihme, jos pelit päättyy kehnosti. Hölmöjä kun ovat, siinä missä faninsakin. Oksettavaa sakkia kaikki tyynni.

        KalPasta sen verran, että en halua joukkueen, joka työkseen ajalee veskaria ja sukeltaa tms. niin voittavan minkään valtakunnan mitalia.

        Enpä uskosi KalPasta tollasta!Kuka siellä on semmonen pelaaja,joka teijän mokkea on ajellu?Ikävää kuulla.

        Niin,maalejahan pitää tehdä.Toisaalta kirjoituksestasi tulee ilmi se,että MYÖS MAALIPAIKKOJA ON LUOTU!Sehän puolestaan meinaa sitä,että on ajankysymys,eli seuraava peli,milloin ne hanata aukeaa.Muista miten kävi Bluesilla.Piti olla selvä,mutta miten kävi.Älä vielä heitä pyyhettä kehään sinäkään.Eri asia olisi,jos joukkueen peli ois niin sekaisin,että niitä paikkojakaan ei luotaisi.Nyt kyse alkaa olla tietysti myös siitä,että henkinen kantti pitäs saada pidettyä rauhallisena ja kylmänä.Jos alkaa mailanvartta puristamaan liikaa se ei tiedä hyvää.Tykkään kyllä KalPankin meiningistä lukuunottamatta mitään ajeluja,joten jos sen sortin sikaa alkaa tulemaan,niin pettyny oon heihin.Esim.Kapasta ja Killeriä en usko millään miksikään rotiksi!Tiedän,että täs vaihees kevättä niitä ylilyöntejä tulee kaikilla,emme mekään ole Kärpissä puhtoisia aina.Mut jos jotain inhoan,niin se on maalivahdin ajelu.Saatana!Meillähän on karvas kokemus,mitä tapahtu ku Nikke loukkaantu.Nyt Jokrut Nielikäisen johdolla yritti Tarkin sormia saada paskaksi.Ei helvetti vie!Onneksi eivät onnistuneet.Nyt pitääkin katsoa,että eivät telo meijän jengiä,jos huominen peli menee niinkuin oletan,että Kärpät voittaa.

        Pisdä pää pystyssä vaan.Niin kauan ku on pelejä on mahdollisuuksia.juu tiedän, tiedän..klisee mikä klisee,mutta se on myös totta silti!

        ps.kerho on niin monesti vieny pronssimitalit,että jostain syystä sekään ei ihmetyttäisi kaiken keskellä.Tänä kautenahan kaikki näyttää olevan mahdollista muutenkin,kato vaikka Tepsukoita.Uskomatonta meininkiä.Siellä taitaa se tän kauden musta hevonen olla.

        Jäämme siis odottamaan seuraavaa vastusta semejä ajatellen torstaina.Taitaa tulla joko Blues tai Pelsut.Kumpikin käy,voittaa pittää!Olo on hemmetin luottavainen:)

        Te sitten saitte sen solmun auki,että alkoi maalihana aueta kotona näis kekkereis.Eipä toi ois eka kerta,kun altavastaaja nousisi ja menisi ohi,mut vaatii kyl kovaa työtä.KalPa ei oo tainnu kotonaan olla kovin vahva,joten siinä sit saumat ritareilla.Jännää on seurata teidänkin pelejä:)

        Hyviä ja reiluja pelejä jatkossa ja toivottavasti tuomarit eivät näitä ratko pääosissa vaan pelaajat ja toivottavasti voittomaali,kuka sen missäkin tekee,on sitten sellainen kunnollinen, ettei kelleen jää hampaankoloon sana JOS.

        Palataan taas!

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe