Kainuun maakuntahallinnosta

Paavo Väyrynen esitti pääkaupunkiseudulle kaksiportaista hallintomallia, joka kovasti näyttää samalta kuin nyt Kainuussa meneillään oleva maakuntahallinnon kokeilu. Väyrysen esitys on useammalta taholta ammuttu alas tuoreeltaan ja nyt herääkin kysymys, että kannattavatko samat piirit ns. Kainuun mallin hallintokokeilun lopettamista?

Kainuussa kokeiluaikaa on jäljellä muutama vuosi, joten mietintäaikaa on vielä vähän jäljellä. Ei kuitenkaan kovin paljoa, koska synnytettyjen rakenteiden ja käytäntöjen purkaminen veisi oman aikansa.

Talousmielessä kokeilua pidetään onnistuneena, joskin hallinnon ja palveluiden järjestämisessä on ollut ristiriitoja. Tämä on luonnollista, koska eräänlaisen koelaboratorion rakentaminen ja siinä toimiminen ei voi moniulotteisessa kokonaisuudessa koskaan helppoa. Siitä esimerkkinä yritys lopettaa Vuolijoen tarveyskeskus kokonaan, oikeuden päätöksellä maakuntahallinto sitten kuitenkin joutui perumaan päätöksen ja vain osa toiminnoista lopetettiin.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Ovatko herrat Helsingissä sitä mieltä että kaksiportainen hallinto sopii kyllä olla muualla, kunhan sitä ei tuoda pääkaupunkiseudulle uhkaamaan vanhoja aikojen muotoutuneita kuvioita? Onko sittenkin pääkaupunkiseutu se osa Suomea, jossa mikään ei muuttua saa?

1

69

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hallintoon

      Keskustelussa unohdetaan usein, ettei hallinto-organisaatio ole mikään itsetarkoitus muuta kuin palkkiovirkoja tavoitteleville, urakehityksessään syrjäytetyille poliitikoille.

      Suomessa on iso pinta-ala, mikä on sata vuotta sitten vaatinut hajautetun hallinnon satoihin pieniin kuntiin ja niiden päälle kakkosportaan, läänit ja maakunnat.

      Nyt kun tietotekniikka eliminoi hallinnolliset etäisyydet, voidaan organisaatioita yhdistää ja keventää ilman, että mitään menetetään - paitsi turhia palkkiovirkapaikkoja.

      Suomessa on saman verran väkeä kuin joissain Lontoon tai Pariisin lähiössä. On aivan käsittämätöntä, että meille ehdotellaan kahden portaan hallintoa vajaan miljoonan ihmisen palvelujen järjestämiseksi niin kuin Väyrynen tekee.

      Sellaista tuhlausta ja tehottoman byrokratian lisäämistä ei todellakaan tarvita!

      Pääasia on, että kansalaiset saavat heille kuuluvat hyvinvointi- ja muut julkiset palvelut tehokkaasti ja laadukkaasti. Palveluja tuottava ja hallinnoiva organisaatio on rakennettava niin kevyeksi ja kustannustehokkaaksi kuin mahdollista.

      Pääasia on palvelut. Hallinto-organisaatio on sivuasia. Tämä olisi keskustassa jo tajuttava, kun pirstalemaisia pikkukuntia yhdistetään palvelujen tuotannon turvaamiseksi, koska verorahat eivät riiutä sekä palvelujen kustannuksiin että turhiin, päällekkäisiin hallintokustannuksiin samaan aikaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe