Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Seksi ällöttää

Yksin ollessani tunnen kuinka kiihotun ihanasti ja harrastan mielessäni täydellistä seksiä.

Mutta tositilanteen tullen tunnen mahassani vain perhosia. Vähän ajan suutelun jälkeen meinaa seksi jopa alkaa ällöttämään ja peräännyn. Kostun kyllä, mutta en tunne samanlaista halua ja kiihoittuneisuutta kuin itsetyydyttäessä. Johtuuko se vain jännityksestä?
213376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Itsekin valitsen mieluummin itsetyydytyksen kuin "oikean" seksin. Minulla tämä johtuu siitä, että koen seksuaalisen kanssakäymisen naisen kanssa itseäni nöyryyttävänä. Siinä ollaan alastomana naisen nuoltavana, suudeltavana, kihnattavana ja suihinotettavana, ja intiimeimmätkin paikat ovat naisen käsiteltävissä. Erittäin loukkaavaa ruumiillisen koskemattomuuden kannalta. Sitä paitsi masturbointi tuntuukin paremmalta kuin emättimen seinämien hinkkaaminen terskalla.

Äänestä
  • Nuo kaikki mitä koet vastenmielisenä on just sitä parasta mitä maa päällään kantaa. Ikävä vain ettei tämmönen hieman yksinäinen, työtön ja ujo mies saa helposti naisseuraa, ei sillä ettäkö oisin kokematon. Sun pitää nyt varmaan pitää huoli ruumiillisesta koskemattomuudestasi, ettet loukkaannu.

    Äänestä

  • provoviesti kirjoitti:

    Nuo kaikki mitä koet vastenmielisenä on just sitä parasta mitä maa päällään kantaa. Ikävä vain ettei tämmönen hieman yksinäinen, työtön ja ujo mies saa helposti naisseuraa, ei sillä ettäkö oisin kokematon. Sun pitää nyt varmaan pitää huoli ruumiillisesta koskemattomuudestasi, ettet loukkaannu.

    ...sellaisen lentävän lauseen, kuin että meitä on moneen junaan. Niin käsittämättömältä kuin se sinusta ehkä kuulostaakin, niin kaikki miehet eivät tykkää naisen kanssa peiton alla möyrimisestä. Ehkä olen mielestäsi friikki, mutta se on toisaalta minulle ihan yhdentekevää, koska et kuulu tuttavapiiriini.

    Äänestä

  • Mies30v kirjoitti:

    Tiedän monta pariskuntaa jotka eivät juuri lainkaan harrasta seksiä. Kukapa muutenkaan, kun on kiireinen arki, työt, harrastukset. Itse harrastan naiseni kanssa seksiä kerran viikossa ja se on jo aika paljon mielestäni. Mutta ihan hyviä hetkiä ne on ollu.

    Äänestä

  • Mies30v kirjoitti:

    ...sellaisen lentävän lauseen, kuin että meitä on moneen junaan. Niin käsittämättömältä kuin se sinusta ehkä kuulostaakin, niin kaikki miehet eivät tykkää naisen kanssa peiton alla möyrimisestä. Ehkä olen mielestäsi friikki, mutta se on toisaalta minulle ihan yhdentekevää, koska et kuulu tuttavapiiriini.

    on sitten jokin muu mielenkiinnon kohde kuin naiset Esim. miehet, eläimet,ruumiit ym. Tämä oli toteamus, ei kysymys.

    Äänestä

  • ,.,,,. kirjoitti:

    on sitten jokin muu mielenkiinnon kohde kuin naiset Esim. miehet, eläimet,ruumiit ym. Tämä oli toteamus, ei kysymys.

    onhan ihmisiä jotka ovat a-seksuaaleja eli ei ole himoja/ haluja ollenkaan.

    Äänestä

  • Mies30v kirjoitti:

    ...sellaisen lentävän lauseen, kuin että meitä on moneen junaan. Niin käsittämättömältä kuin se sinusta ehkä kuulostaakin, niin kaikki miehet eivät tykkää naisen kanssa peiton alla möyrimisestä. Ehkä olen mielestäsi friikki, mutta se on toisaalta minulle ihan yhdentekevää, koska et kuulu tuttavapiiriini.

    jos kulli ei ota eteensä, eikä kivekset iske kipinää, niin pakkohan siinä on olla naimata.
    Mä ainakin oon liiankin kova naisten perään ja hyvin ne mulle antaakin. Ja kivaa on.
    Kersoja vaan pakkaa tulla kun naiset tahallaan jättää pillerit pois.

    Äänestä

  • tuo äskeinen..... kirjoitti:

    onhan ihmisiä jotka ovat a-seksuaaleja eli ei ole himoja/ haluja ollenkaan.

    siten tyyppi masturboi? A-seksuaaleilla EI OLE HALUJA. Runkkaus on yleensä HALUJEN tyydyttämistä.

    Äänestä

  • ,.,,,. kirjoitti:

    siten tyyppi masturboi? A-seksuaaleilla EI OLE HALUJA. Runkkaus on yleensä HALUJEN tyydyttämistä.

    Miksi seksuaaliset halunsa pitäisi tyydyttää alentumalla naisen seksileluksi? Minä koen niin, että alastomana olo ja köyriminen naisen kanssa samassa sängyssä loukkaa räikeästi yksityisyyttä. Puhumattakaan raskauteen johtavasta yhdynnästä. Todella nöyryyttävää, kun omat sukusolut aiheuttavat uuden ihmisen syntymisen. Minä koen näin, mutta kukin taaplaa tavallaan.

    Olen todella hämmentynyt. En tiennyt tuollaisia ihmisiä edes olevan olemassa. Jotenkin vinksahtanut on sinun maailmankuvasi ja varsinkin seksuaalinen identiteettisi. En arvostele, eihän se ole minulta pois, että sinun mielestäsi alennut naisen seksileluksi...(?) Runkkailehan vain ja yritä keksiä elämääsi jotakin sisältöä, rakkauttahan et varmaankaan sitten tule kokemaan kuin vanhempiasi kohtaan. Et kyllä sitä ilmeisesti tekstisi perusteella tarvitsekaan. Minä taidan nyt tästä keskustelusta provosoituneena mennä viettelemään mieheni ihanaan rakasteluun :)

    Äänestä

  • ,.,,.. kirjoitti:

    ...en kaipaa rakkautta. Mihin ihmeeseen sellaista tarvitaan? Arvostan ihmisiä, jotka tulevat omillaan ja itsenäisinä toimeen, eivätkä alennu asumaan saman katon alle toisen ihmisen kanssa ja samalla luovu vapaudestaan.

    Äänestä

  • ...että.. kirjoitti:

    ...en kaipaa rakkautta. Mihin ihmeeseen sellaista tarvitaan? Arvostan ihmisiä, jotka tulevat omillaan ja itsenäisinä toimeen, eivätkä alennu asumaan saman katon alle toisen ihmisen kanssa ja samalla luovu vapaudestaan.

    (en mennytkään vielä viettelytouhuihin, jäin kiinni tänne nettiin...) Kuulut siis siihen vähemmistöön kenen mielestä rakkaus on sairautta(kö)? Jos tuo elämäntyyli tekee sinut onnelliseksi niin juuri siten sinun pitääkin elää. Elämän tarkoitushan on olla onnellinen, eikö? Mutta ei kannata varmaankaan tutuille/kaverille kertoa tuosta ajattelutavastasi, saat vain pitkiä keskusteluja ja syitä miksi pitäisi toimia eri tavalla. Luultavasti jotkut vielä alkaisivat pelkäämään sinua...

    Äänestä

  • ,.,.,.,, kirjoitti:

    Minua pelätään jo! Ja aivan syyttä. Se, ettei kaipaa rakkautta, ei tarkoita sitä, että ihminen olisi automaattisesti paha.

    Äänestä

  • Mies30v kirjoitti:

    Minua pelätään jo! Ja aivan syyttä. Se, ettei kaipaa rakkautta, ei tarkoita sitä, että ihminen olisi automaattisesti paha.

    ihmiset automaattisesti ajattelee. Ei ole normaalia olla haluamatta suuria tunteita.. Mitä olet ottanut elämääsi (sisältöä) niiden sijasta??

    Äänestä

  • ,.,,. kirjoitti:

    ihmiset automaattisesti ajattelee. Ei ole normaalia olla haluamatta suuria tunteita.. Mitä olet ottanut elämääsi (sisältöä) niiden sijasta??

    Paikasta paikkaan liikkuminen (mukaan lukien kaikki mitä tuo pitää sisällään), kirjallisuus laidasta laitaan, ystävät, lemmikit, lukemattomia harrastuksia, joita on tullut ja mennyt tähän ikään mennessä useita, elokuvat, musiikki, baareissa ihmisten kanssa jutustelu jne. jne. jne. Miksi ihmeessä haluaisin kahlita itseni johonkin väsyneeseen parisuhteeseen ja olla tilivelvollinen jollekin tulemisistani, menemisistäni ja tekemisistäni?

    parisuhteesta?? Seksistähän puhuttiin? Eri asia, ainakin yleensä. Mutta nuo ovat hyviä "korvikkeita", vaikka sinullehan ne ovat vain elämää :) Ollaan onnellisia, millaisia sitten ikinä ollaankin :D

    Äänestä

  • ,.,.,., kirjoitti:

    parisuhteesta?? Seksistähän puhuttiin? Eri asia, ainakin yleensä. Mutta nuo ovat hyviä "korvikkeita", vaikka sinullehan ne ovat vain elämää :) Ollaan onnellisia, millaisia sitten ikinä ollaankin :D

    On sitä tullut kuksittua naisia baari-illan päätteeksi kerran jos toisenkin, mutta ällöttäviä kokemuksia ne ovat näin jälkeenpäin olleet. Ja nöyryyttäviä! Ei halua kokea enää, paitsi silloin, kun runkkaamiseen kyllästyy, niin vaihtelun vuoksi, mutta mitään tapaa tuosta en enää ota!

    Äänestä

  • Oletko ehkä vähän kokematon?
    Asutko vanhempiesi luona?

    Äänestä

  • Tiedänpäs kirjoitti:

    Oletko ehkä vähän kokematon?
    Asutko vanhempiesi luona?

    Miksi minun kielteinen suhtautuminen seksiin naisen kanssa aiheuttaa niin paljon herneitä joidenkin nenään. Nussi sinä niin paljon kuin puhtia riittää, minä en nussi. Minä masturbeeraan.

    Äänestä

...että pakotat itsesi. mua niin vituttaa, että nykyään neitsyys on niinkun joku vaiva. siis mikä ihmisiä vaivaa????
se on vaan asia! yksi asia.
okei, sua vielä ällöttää seksi jonkun muun kanssa, joten: sä et ole siihen valmis, sä et sitä kyseisen tyypin kanssa halua ja: sun ei ole pakko.

muutakin elämänkokemusta on kun seksi. (ja ryyppääminen.) se että teitä panee joku, ei tee teistä yhtään viisaampia. se että te suostutte johonkin, kun ette oikeasti halua, ei tee teistä aikuisia. se että teidän itsetuntonne ei kestä sen hyväksymistä, että jokainen kehittyy omalla ajallaan (myös te itse) ja omalla oikeudellaan niihin asioihin, mitä kulloinkin katsoo ajankohtaiseksi, tekee teistä aivan liian nuoria ja vastuuttomia seksiin. aloita seksin kehittäminen nyt seuraavaksi sillä, että hyväksyt itse itsesi mahdollisimman hyvin.

seksiä on toisaalta myös se hyvänä pito, se kaikki muu paitsi yhdyntä. yhdyntä on yksi pieni osa elämää ja that's it. se aina unohdetaan mainita.

joten: harrasta seksiä yksin ja ihanasti ja hei haloo! turvallisesti! sulla ei ole riskiä taudeista eikä raskaudesta, sä olet vapaa.
ja sitten kun kohdalle sattuu joku ketä oikeesti haluat, koska sellanenkin sitten tulee, niin muista ehkäsy ja anna sitten palaa. ja ei, jos se on just oikea tyyppi, sitä ei haittaa että oot neitsyt, sitä ei haittaa, että haluat huolehtia ehkäsystä, vaan se itekin haluaa, ja kyllä: sä tiedät kyllä koska haluat.

sitten ei enää ällötä ollenkaan. äläkä koskaan suostu häpeämään neitsyyttäsi, älä koskaan anna sille liikaa valtaa mielessäsi: se on vain yksi osa sinua, ja sulla on paljon muutakin. älä ainakaan siksi pakota ittees, että kuvittelet, että sun pitää pystyä johonkin, mihin ei tarvii.

joten, elä elämää ja nauti siitä sellaisenaan.

Äänestä

mantelilikööriä ja sit touhuilee, jos ei auta kyse tuskin on jännityksestä: Vaara jos tehoo, niin
tulee juopoks, eli relax vaan ja hepun täytyy lämmittää sut tosi kuumaks, voi viedä joillain naisilla tunteja mut sit saa kyytiä ja naapurit kirjottelee häätölappuja!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paitsi itsetyydytys kirjoitti:

Yksin ollessani tunnen kuinka kiihotun ihanasti ja harrastan mielessäni täydellistä seksiä.

Mutta tositilanteen tullen tunnen mahassani vain perhosia. Vähän ajan suutelun jälkeen meinaa seksi jopa alkaa ällöttämään ja peräännyn. Kostun kyllä, mutta en tunne samanlaista halua ja kiihoittuneisuutta kuin itsetyydyttäessä. Johtuuko se vain jännityksestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu