Yli puolet.

Asuu etelä ja keskisuomen kaupungeissa,jos lasketaan äänestäjillä olevan 1-3lasta niin se tekee aikasuuren väkimäärän noin 6-8 sataatuhatta kaupunki keskustalaista.
Tämä on tosisuuri voimavara ja lisää tulee kokoajan,joten meitä eivoi sivuuttaa olankohautuksella.

Viherkaupunki rakentaminen sopii meille kuin piste iin päälle,sillä meiltä kaupungit saa kohtuuhintaista maata rakentamiseen.
Jonka arvonnousu on ollut 1-5% vuodessa ja maat saaattanut olla samalla suvulla satakin vuotta.

Mitä sitten tapahtuu kun vasemmisto johtoinen kaupunki ostaa tai pakkolunastaa maat,ja kaavoittaa ne,maan arvoa saatetaan nostaa jopa 500% yhden vuoden aikana.
Eikä tästä voida syyttää kunnallistekniikka kustannuksia,sillä jokainen tontin ostaja maksaa kunnallistekniikka kulut itse tontin hinnan lisäksi.

Jo näistäkin syistä että asukkaat saisi kohtuuhintaisia tontteja,ja asuntoja keskustan pitää terävöittää kaupungin valtuustojen politiikkaa että kaupunkilaisten suoranainen ryöstely saadaan kuriin.
Vain äänestämällä keskustaa näihinkin epäkohtiin voi vaikuttaa....
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Keskustalaisista. kirjoitti:

Asuu etelä ja keskisuomen kaupungeissa,jos lasketaan äänestäjillä olevan 1-3lasta niin se tekee aikasuuren väkimäärän noin 6-8 sataatuhatta kaupunki keskustalaista.
Tämä on tosisuuri voimavara ja lisää tulee kokoajan,joten meitä eivoi sivuuttaa olankohautuksella.

Viherkaupunki rakentaminen sopii meille kuin piste iin päälle,sillä meiltä kaupungit saa kohtuuhintaista maata rakentamiseen.
Jonka arvonnousu on ollut 1-5% vuodessa ja maat saaattanut olla samalla suvulla satakin vuotta.

Mitä sitten tapahtuu kun vasemmisto johtoinen kaupunki ostaa tai pakkolunastaa maat,ja kaavoittaa ne,maan arvoa saatetaan nostaa jopa 500% yhden vuoden aikana.
Eikä tästä voida syyttää kunnallistekniikka kustannuksia,sillä jokainen tontin ostaja maksaa kunnallistekniikka kulut itse tontin hinnan lisäksi.

Jo näistäkin syistä että asukkaat saisi kohtuuhintaisia tontteja,ja asuntoja keskustan pitää terävöittää kaupungin valtuustojen politiikkaa että kaupunkilaisten suoranainen ryöstely saadaan kuriin.
Vain äänestämällä keskustaa näihinkin epäkohtiin voi vaikuttaa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu