Kuntavaalien henki

Kuntavaalit eivät ole Suomessa mikään suuri tapahtuma. Mielenkiinnon puuttuminen kuntavaaleja kohtaan johtuu siitä, ettei meillä ole järkevää poliittista kilpailua. Kepu on onnistunut monopolisoimaan Kepulandian itselleen. Tähän on päästy vastakkainasettelun politiikalla. Kepu on pelotellut vuosi toisensa jälkeen syrjäseutujen asukkaita sillä, että "kaupunkipuolueet" hävittävät maaseudun sukupuuttoon. Ainoastaan korpikommunismi ja persulaisuus (entinen vennamolaisuus) ovat kyenneet hieman vastustamaan Kepun ylivaltaa.

Demokratian kannalta Merijärvi-ilmiö on luonnollisesti epäkohta. Samaistuskohdetta voi hakea Venäjältä, Kotimme on Venäjä -puolueen menestyksestä ja Putin-Jugendin hurmoksesta. Koti-teema sopii tässäkin mielessä napakasti Kepun vaalitäkyksi.

Suurissa kaupungeissa ja eteläisessä Suomessa tilanne on parempi. Poliittista kilpailua esiintyy demokratia hengessä. Kepu on näillä seuduin pienpuolueen asemassa ja siinä se myös pysyy. Myös monien kaupunkien kohdalla poliittinen kilpailu on kuitenkin hieman näennäistä. Pääkaupunkiseudullakin valtapuolue Kokoomus on monissa kysymyksissä hakeutunut yhteistyöhön demarien kanssa. Valtakunnallisesti tämä saattaa olla kyllä hyväkin, kun valtakunnallisesti pääkaupunkiseutu on aina pantu maksajan asemaan. Järkevää politiikkaa olisi tietysti kehittää tätä maamme talousveturia niin, että koko maa siitä hyötyisi. Tämä ei sovi Kepulle, joka pyrkii aina kaikin tavoin heikentämään pääkaupunkiseudun tilannetta. Hyvä merkki on nyt se, että Paavo Väyrynen on ehtinyt herätä huoleen Helsingin ja Vantaan yhdistymisaikeista. Väykky tietysti vastustaa yhdistymistä henkeen ja vereen vaistoten, että se johtaa pääkaupunkiseudun merkityksen kasvuun myös valtakunnallisesti.
6141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Demarimafian hengen.

Keskusta tulee kaupunkeihin paraatiovista näkyvästi ja turvallisesti. Keskusta pelastaa ihmiset sossuhengestä.

Äänestä

tämä "lipposlaisten" porvarien joukko, joka on liittoutunut joissain kaupungeissa kokoomuksen kanssa toteuttamaan reipasta porvarillista politiikkaa.

Ja eipä siinä mitään, kyllä se minulle passaa niinkauan kun se ei mene pelkäksi kuntalaisten varojen kähmimiseksi mitä epämääräisempiin "hankkeisiin".

Siitäkin löytyy lukuisia esimerkkejä pääkaupunkiseudultakin.

Muistuu tässä mieleen 2003 vaalien alla käymäni keskustelu muutaman porvarin kanssa. Itse olin vittuuntunut Lipposen korvaamattomuuteen ja sanoin, että täytyy äänestää kepua jotta saadaan Pate vaihtoon. Kaverit hermostui perin juurin ja väittivät kivenkovaan, että Pate on parasta mitä tälle maalle voi tapahtua.

Miehet olivat näitä ns. kokoomuslaisia teollisuusmiehiä.

No, kaikkihan tiedämme mitä sitten tapahtui.

Äänestä

Tämä kokoomuksen ja SDP:n yhteistyö on tuottanut menestystä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tähän menestykseen keskustalla nyt kynnet syyhyää, toivottavasti lipeää. Keskusta on ollut liian kauan hallitusvastuussa ja jäljet näkyvät pääkaupunkiseutulaisten arjessa, keskusta on aina vetänyt punakynää pääkaupunkilaisia koskettavien asioiden kohdalla. Keskusta on vetänyt pääkaupunkilaisten veromarkkoja peräkylän periferioihin pankolla makaaville korotettuina valtio-osuuksina niin paljon, että kepulaiset saisivat hävetä pääkapunkilaisten puolesta.

Miten Espoolaiset ja Vantaalaiset veronmaksajatkin pantiin maksamaan kehäteiden korjaukset, kun keskustan punakynä pudotti nämä hankkeet pois valtion rahoituslistalta? Kuitenkin keskusta on ollut erittäin hölläkätinen tiemäärärahojen suhteen, kun kysymys on ollut korpeen rakennettavasta metsäautotiestä.

Omituistahan tämä kepupolitiikka on ja vielä omituisemmaksi se tulee, jos keskusta pääsee näillä puutarhatempuillaan ja uuniperunapalleroillaan valtaan pääkapunkiseudulla.

Äänestä

ihmisten asiat parhaiten.

Äänestä

Taas meni väärin. Keskusta on jätetty maseutupuolueeksi, se ei ole siihen itse tietentahtoen pyrkinyt

Kepun maaseutumonopoli ei ole syntynyt sen itsensä pelottelulla tai vastakkainasettelulla, vaan siitä että etenkin SDP hylkäsi täysin maaseudun pienten ihmisten asian. Meillähän sosialidemokratia nautti erittäin korkeaa suosiota myös maaaseudulla aina 60-luvulle saakka, tuolloin demarit kuitenkin keskittyi ay-liikkeen SAK:laisen osan edunvalvojaksi ja sen politiikka liukui maaseutuvastaiseksi. Sittemminhän SDP on kehittynyt eliitin puolestapuhujaksi, ja unohtanut jo kaupunkienkin pieneläjät, jotka laittavat nyt toivonsa perussuomalaisiin.

Maaseudulle jäi, kuten toteatkin, vain laitavasemmisto ja keskusta, sekä siitä eronnut SMP. Vasemmiston aatteen palo on sittemmin hiipunut ja nyt maaseudun tavallisia työssä käyviä ihmisiä muistaa enää Keskusta.

Kaupungeissa valtaa ovat pitäneet Kokoomus ja Demarit, mutta nyt demarien jämähtäneisyys menneeseen ja kyvyttömyys nähdä eteenpäin näyttää painavan heidän kannatustaan alas ja Vihreät ovat nousseet merkittäväksi kaupunkipuolueeksi, Helsingissä jo SDP:täkin suuremmaksi.

Äänestä

mutta hieman ärsyttävä. Eiköhän se ole kuitenkin niin, että demarit on hakeutuneet yhteistyöhön Kokoomuksen kanssa. Vai kumpi mielestäsi muuttunut enemmän 1970-luvun jälkeen. Poissa ovat sosialismi ja vaatimukset neuvostovastaisuuden kriminalisoinnista. Nythän demarit yrittävät taas ainakin johdon osalta etääntyä Kokoomuksesta. Asevelisosialistien osalta kyllä oli niin, että Kokoomus hakeutui yhteistyöhön demarien kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Kuntavaalit eivät ole Suomessa mikään suuri tapahtuma. Mielenkiinnon puuttuminen kuntavaaleja kohtaan johtuu siitä, ettei meillä ole järkevää poliittista kilpailua. Kepu on onnistunut monopolisoimaan Kepulandian itselleen. Tähän on päästy vastakkainasettelun politiikalla. Kepu on pelotellut vuosi toisensa jälkeen syrjäseutujen asukkaita sillä, että "kaupunkipuolueet" hävittävät maaseudun sukupuuttoon. Ainoastaan korpikommunismi ja persulaisuus (entinen vennamolaisuus) ovat kyenneet hieman vastustamaan Kepun ylivaltaa.

Demokratian kannalta Merijärvi-ilmiö on luonnollisesti epäkohta. Samaistuskohdetta voi hakea Venäjältä, Kotimme on Venäjä -puolueen menestyksestä ja Putin-Jugendin hurmoksesta. Koti-teema sopii tässäkin mielessä napakasti Kepun vaalitäkyksi.

Suurissa kaupungeissa ja eteläisessä Suomessa tilanne on parempi. Poliittista kilpailua esiintyy demokratia hengessä. Kepu on näillä seuduin pienpuolueen asemassa ja siinä se myös pysyy. Myös monien kaupunkien kohdalla poliittinen kilpailu on kuitenkin hieman näennäistä. Pääkaupunkiseudullakin valtapuolue Kokoomus on monissa kysymyksissä hakeutunut yhteistyöhön demarien kanssa. Valtakunnallisesti tämä saattaa olla kyllä hyväkin, kun valtakunnallisesti pääkaupunkiseutu on aina pantu maksajan asemaan. Järkevää politiikkaa olisi tietysti kehittää tätä maamme talousveturia niin, että koko maa siitä hyötyisi. Tämä ei sovi Kepulle, joka pyrkii aina kaikin tavoin heikentämään pääkaupunkiseudun tilannetta. Hyvä merkki on nyt se, että Paavo Väyrynen on ehtinyt herätä huoleen Helsingin ja Vantaan yhdistymisaikeista. Väykky tietysti vastustaa yhdistymistä henkeen ja vereen vaistoten, että se johtaa pääkaupunkiseudun merkityksen kasvuun myös valtakunnallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu