Kaikkien puolueiden vaaliteeseissä toistuvat peruspalvelut ja niiden turvaaminen. Lähes kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallituksessa
viimeisten kymmenen vuoden aikana.Ne olisivat voineet korjata peruspalvelujen ongelmat, jos olisivat halunneet. Nyt valtapuolueita on vaadittava kertomaan miten ne korjaavat peruspalvelujen kriisin.
Ratkaisun avaimet ovat valtiollisella tasolla, eduskunnalla ja maan
hallituksella. Kunnille on maksettava niiden tarvitsemat riittävät
valtionosuudet. Tämän on poliittisen tahdon asia. Rahaa löytyy kyllä, vaikkapa
korottamalla suurten pääomatulojen verotusta nykyisestä 28 prosentista.
Rahoituksen lisäämisen lisäksi tarvitaan uutta otetta palvelujen
järjestämiseen. Sekä inhimillisyys että taloudelliset syyt puoltavat
siirtymistä laitoskeskeisyydestä ihmisten auttamiseen kotona. Erityisesti tämä
pätee vanhusväestöön. Laitoshoidon painottamisen sijasta on ryhdyttävä tukemaan
vanhusten selviytymistä kotona.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.