Elämän tarkoitus

siihen tarvitaan kaksi ihmistä, tullakseen onnelliseksi. Mies ja nainen. Mies ja mies. Nainen ja nainen.

Ei mun miälestä se ole ihan jokin onnellisuus se tarkoitus. Se on hyvä tila ja siitä saa olla kiitollinen, milloin sitä on. Mutta että tarkoitukseksi, ei se riitä, kun on niin horjuvainen juttu. Onni heiluu, ja sitä on paljon, silloin tällöin tai sitten ei niin lainkaan. Ei käy. Pitää olle jotakin syvempää. No jaa kyllähän toisen ihmisen ja yleensä ihmisten myötä voi kokea onnellista vuorovaikutusta, mutta siiskö että tarkoitus.

Ei kun, sinun pitää löytää oma paikkasi ja merkityksesi muiden ihmisten suuntaan yleensä ja joidenkin hyödyllisten toimintojen suuntaan, jonkin itseäsi suuremman hyväksi.

Koska olen kristitty, niin minä en voisi käsittää mitään muuta elämän tarkoitukseksi kuin kysyä, mikä on mun paikka Taivaan Isän suunnitelmissa. Vaikka elän hyvin yksin ja olen psyykeltäni haavoittunut niin se, että Hän ei koskaan jätä minua silmistään ja vie minut kerran perille, on minulle tarkoitusta tuottava. Sitten justa tässä kaikessa on kätkettynä minun oma VAIKUTUSALANI muihin ihmisiin, on pieniä ja isojakin asioita, joita ei kukaan muu ei voi tehdä/täyttää, siinä on se tärkeys ja tarkoitus. Päämäärä on myös hyvä tietää, silloin se vie välitarkoitusten kanssa sinne eteeniäin. Mä tahdon taivaaseen, ja se auttaa kun ei tarvi pelätä kuolemaa. Nythän aika jokalailla on hyvin epävakaa, myös ihmissuhteet. Turvallisuuden tunne näin auttaa tarkoituksen kokemista, minulla. Pahoja päiviä voi olla, mutta ne on näin helpompi pidemmällä janalla kestää. Tämmöstä.