Kirjoittelin joskus puolisen vuotta sitten aiheesta yksin sisäisessä tyhjyydessä.
Joku ehdotti minulle terapiaa jonne menin .
Nyt terapia on ohi ja minua ohjeistettiin hankkimaan harrastuksia ja lukemaan alan kirjallisuutta.
Kiitin ja kumarsin ,koska tiesin olleeni oikeassa ettei minua voi enää auttaa.
Joku ehdotti minulle terapiaa jonne menin .
Nyt terapia on ohi ja minua ohjeistettiin hankkimaan harrastuksia ja lukemaan alan kirjallisuutta.
Kiitin ja kumarsin ,koska tiesin olleeni oikeassa ettei minua voi enää auttaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sitten pitäisi jatkaa terapiaa kunnes voi taas hyvin?
on se että olen sisäisesti vielä pahemmin rikki kuin terapiaan mennessä.
Tuntuu kuin ne vanhat haavat olisi revitty auki.
Lisäksi olen menettämässä lopunkin otteeni elämään jaksaen hädin tuskin käydä töissä.
Töissä sattuu virheitä ja se painaa mieltä yhä syvemmälle kuolonkaihoisiin mustiin vesiin josta tuskin on paluuta normaalielämään.
Kokemuksesta voin sanoa että kun n.pari vuotta on kulunut terapiasta, alat huomata, että kyllä siitä hyötyä olikin. Itsellänikin kun terapia aikoinaan loppui, tuntui kun minut olisi "potkaistu" siitä pois. Ja tuntui sillä hetkellä että en saanut mitään apua. Nyt on kulunut tuosta ajasta yli kymmenen vuotta ja voin sanoa että en ole katunut tippaakaan, että kävin terapiassa.
Auttoiko se terapia sitten yhtään mitään? Oletko sä yhtään positiivisempi?
Anteeks tuo mun alkurepliikki!
Etpä usko ystäväni, miten paljon tässä maassa on immeisiä ns. sisäisessä tyhjyydessä.
Olen ollunna naimisissa jo yli kolmekymmentä vuotta, niistä suurimman osan omassa sisäisessä tyhjyydessä!!
Terapiosta en tiedä, uskon vain omaan itteeni.
Kirjallisuutta en vahingossakaan lue aiheesta, sillä musta tuntuu, että syyllistää ja neuvoo johonkin aivan utopistiseen.
Sinnuu ei ystäväni voi auttaa kun sinä ite!!!!
Ota ihtees niskasta kiinni, kato ympärilles...
nauti elämästä...oot yksin tai yksinäinen...
tai oikeestaan... yksinäinen ei tartte olla, usko pois! Se on asenteesta kiinni!
Eläkä sano, että helppo on nuin sannoo...ei oo, usko pois!
Etpä edes huomaakkaan, saat sisältöä elämääs.
Positiivista mieltä ja mukavaa syksyä sulle...
ihminen kaipaa Jumalaa,sillä Hän laittoi ihmiselle kaipuun hänen yhteyteensä,ja Hän antaa sisäisen rauhan.
Itsekin olen muutama vuosi sitten huomannut, ettei lääkkeet ja terapia lainkaan auta yksinäisyyteen. Marginaalinen mahdollisuus tietysti että onnistuu pokaamaan terapeutin.
Omalla toiminnalla ja sosialisoitumalla kylläkin yksinäisyydestä pääsee tarvittaessa aika nopeastikin eroon. Paitsi jos on patologinen laiskiainen joka ei muuta tee kuin nyhjöttää kotona kaiket päivät.
jos tekee töitä kotona ja on lisäksi masentunut?
Hauska kommentti (siis tuo että jos onnistuu pokaamaan teraupetin).. Harva taitaa onnistua.
Toisaalta viestissäsi on hieman ristiriitaista se, että kotona nyhjöttämisellä ei saa kavereita, mutta ilman kavereita ei voi oikein lähteä sieltä kotoaan nyhjöttämästä pois...
Joskus ajattelin että ystävien saaminen olisi ihan helppo juttu. Nykyisin en ajattele ja ei ole oikeastaan minkäänlaisia ajatuksia. Huomannut ettei netin kautta oikein kukaan tunnu haluavan tavata tai olla tekemisissä, ei ole semmoisia sosiaalisia kontakteja joiden kautta saisi uusia tuttuja, vaikka olisi jossakin työssä/harrastuksessa on hyvä asia jos tulee toimeen muiden kanssa mutta ei heistä juurikaan ystäviä tule.. Harvoihin harrasturyhmiin edes pääsee, jos ei ole harrastanut lajia todella pitkään tai osaa sitä kunnolla jne.
"ilman kavereita ei voi oikein lähteä sieltä kotoaan nyhjöttämästä pois..."
Totta kai voi lähteä. Siis täysin käsittämätön ajatus, ettei muka voisi kotoaan poistua.
Esim. eilenkin lähdin aivan yksin suoraan töistä lähimpään puistoon (kun sattui olemaan niin aurinkoinen ja helteinen päivä). Kavereitakin yritin soitella paikalle mutta ne jäivät jonnekin kotiin tai pimeisiin baareihin nyhjöttämään. Sen sijaan siellä tutustui taas uusiin ihmisiin (mm. senegalilaisiin rumpaleihin) ja mukaviin porukoihin jotka eivät olleet tuollaisia nahjuksia.