SUURI KUSETUS

Lapset ja vähän enemmän aikuiset täällä manailee, kun ei ole kosmetiikka ja pesuaineet käyneet kaupaksi ja on menetetty satanen rahaa.
Valitetaan ja jodlataan kuten muinainen madekoira, miten suuri kusetus on osunut juuri persauksisen minäni kohdalle.
Ja vaikka olen paskainen, finninaamainen, kiroileva ja tupakalle haiseva, ei kukaan ole minulta niitä paskatuotteita ostanut!
Näihin tosiasioihin vedoten totean, että kaikki verkostomarkkinointi on kusetusta!!
Tämä päätelmä on johdettavissa sillä vähällä oppimäärällä, jonka sain ennen kuin jätin peruskoulun kesken.

Mutta unohdan jouhevasti, että suuria kusetuksia on tapahtunut lähinnä viikottain normaaliliiketoiminna parissa: Viime viikolla Pasamyynnin tj. tuomittiin, sitä ennen joku muu, vuosia sitten olivat kovia liikemiehiä, kuten Pekka Paavola ja Metro-Valtanen, muutamaa vuotta myöhemmin Peter Fryckman ja Uotin veljekset.
Pankinjohtajista Johnny Liebkind ja Cristoffer Wegelius nousivat valtakunnallisen menestyksen huipulle ja saivat linnatuomiot joka ukko. Ja jos otetaan tosi suuria kusetuksia, on muisteltava menneitä ihan vuoden taakse, jolloin amerikkalaispankkiirit kusettivat koko maailmaa.

Parasta aikaa ranskalainen ydinvoimayhtiö yrittää kusettaa suomalaista tilaajaansa ja on aika hyvin onnistunutkin: Viivästys kaksi vuotta ja korvaukset ropisee...
Ja viime viikolla paljastui Kiinassa, että vauvoille syötetään melamiinia, siis keittiökaapin (Hintaryhmä I, eli halvin) ovipinnoitetta.

Lapset rakkaat, jos ei ole saanut myytyä kosmetiikkaa tai pesuaineita, voi lohduttautua sillä, että joku kyllä saa aina myytyä hyvän idean tai tuotteen ilman suosiollista apuasi.
Ja ansaitsee rahaa.

Elleivät mummon mussukat ja virkamiesten perikuvat ole huomanneet, maailmassa on rikollisuutta, mutta jos väittää sitä olevan verkostomarkkinointiyrityksissä, täytyy kyllä tarkistuttaa nuppinsa.
Millon viimeksi näitte jonkun verkostomarkkinoinnissa mukana olleen tuomiolla?
Tarkoitan muualla kuin mielikuvissa.
5890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taidat olla jostain todella katkera, sellaisen kuvan ainakin tuosta kirjoituksesta saa.
Mutta älä anna periksi, kyllä se siitä. Joku varmasti ymmärtää sinuakin. :)

Äänestä

Miksi olisin katkera?
Ei, olen tyrmistynyt siitä miten paljon joku viitsii nähdä vaivaa penkoa toisten liiketoimintaa.

Äänestä
  • valitat täällä kuin viimeistä päivää? Tuollainen vuodatus ei anna hyvää kuvaa verkostomarkkinan tilasta. Aina "puolustajat" haukkuvat muita ja asialliset todisteet ovat jotain vaikeasti tarkistettavia ja epämääräisiä "totuuksia".
    Joten älä ihmettele jos on paljon epäiliöitä.

    Äänestä

telkkarista oikein...

Äänestä
  • Eihän Move ollut mikään markkinointi- tai myyntiyritys, vaan pelkkä pyramidi, jossa pyrittiin saamaan ihmiset mukaan ja sitä rataa lisää ihmisiä mukaan. Perinteinen pyramidi, jossa kukaan ei myynyt, mutta kikki luulivat voittavansa.
    Jos olisi ollut loistavat tuotteet, tämäkin olisi toiminut, mutta koska loistavia tuotteita ei voi luoda ilman rahaa, jäi tämäkin asteelle, jolle 95% verkostoyrityksistä jää.
    Eli ensimmäiseen 2:een vuoteen.

    Kuulkaas: Maailmassa on niin paljon ja niin isoja verkostomarkkinointiyrityksiä, ettette uskokaan.
    Mutta ne ei toimi savossa.
    Mutta ne voi saada toimimaan siellä.
    Miten?
    Koska niillä on loistavat tuotteet, jotka on kehitetty ennen kuin ne yhtiöt savoon menivät (sääli, että kukaan tarviii markkinaosuutta savosta).

    Voi veljet! Teillä on vielä paljon heinää niitettävänä, ennen kuin tulette vakavaraisiksi yhteiskunnan jäseniksi meitä verkostomarkkinoijia haukkumalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mustesuihkukone kirjoitti:

Lapset ja vähän enemmän aikuiset täällä manailee, kun ei ole kosmetiikka ja pesuaineet käyneet kaupaksi ja on menetetty satanen rahaa.
Valitetaan ja jodlataan kuten muinainen madekoira, miten suuri kusetus on osunut juuri persauksisen minäni kohdalle.
Ja vaikka olen paskainen, finninaamainen, kiroileva ja tupakalle haiseva, ei kukaan ole minulta niitä paskatuotteita ostanut!
Näihin tosiasioihin vedoten totean, että kaikki verkostomarkkinointi on kusetusta!!
Tämä päätelmä on johdettavissa sillä vähällä oppimäärällä, jonka sain ennen kuin jätin peruskoulun kesken.

Mutta unohdan jouhevasti, että suuria kusetuksia on tapahtunut lähinnä viikottain normaaliliiketoiminna parissa: Viime viikolla Pasamyynnin tj. tuomittiin, sitä ennen joku muu, vuosia sitten olivat kovia liikemiehiä, kuten Pekka Paavola ja Metro-Valtanen, muutamaa vuotta myöhemmin Peter Fryckman ja Uotin veljekset.
Pankinjohtajista Johnny Liebkind ja Cristoffer Wegelius nousivat valtakunnallisen menestyksen huipulle ja saivat linnatuomiot joka ukko. Ja jos otetaan tosi suuria kusetuksia, on muisteltava menneitä ihan vuoden taakse, jolloin amerikkalaispankkiirit kusettivat koko maailmaa.

Parasta aikaa ranskalainen ydinvoimayhtiö yrittää kusettaa suomalaista tilaajaansa ja on aika hyvin onnistunutkin: Viivästys kaksi vuotta ja korvaukset ropisee...
Ja viime viikolla paljastui Kiinassa, että vauvoille syötetään melamiinia, siis keittiökaapin (Hintaryhmä I, eli halvin) ovipinnoitetta.

Lapset rakkaat, jos ei ole saanut myytyä kosmetiikkaa tai pesuaineita, voi lohduttautua sillä, että joku kyllä saa aina myytyä hyvän idean tai tuotteen ilman suosiollista apuasi.
Ja ansaitsee rahaa.

Elleivät mummon mussukat ja virkamiesten perikuvat ole huomanneet, maailmassa on rikollisuutta, mutta jos väittää sitä olevan verkostomarkkinointiyrityksissä, täytyy kyllä tarkistuttaa nuppinsa.
Millon viimeksi näitte jonkun verkostomarkkinoinnissa mukana olleen tuomiolla?
Tarkoitan muualla kuin mielikuvissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu