En todellakaan ole kepulainen enkä Jäätteenmäen ihailija mutta, kun hän on nyt jäänyt kiinni monestakin valheesta, niin oikeuslaitos toimii omaa tietänsä ja suomalaiset äänestäjät kommentoivat aikanaan. Polittikassa on takuulla tärkeämpiäkin asioita tekeillä. Toivottavasti...
Tasavalta on taas menossa matalasuhdanteeseen. Sosiaaliapujen ansiosta toki ensimmäisessä luokassa. Odottaisin eduskunnalta ja hallitukselta muutakin kuin toiveenomaisia puheita.
Tasavalta on taas menossa matalasuhdanteeseen. Sosiaaliapujen ansiosta toki ensimmäisessä luokassa. Odottaisin eduskunnalta ja hallitukselta muutakin kuin toiveenomaisia puheita.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä toive sinänsä, että saataisiin politiikkaan hieman asiaakin. Samoin voisi politiikan palauttaa politiikkaan ja mediapellet mediaan.
Tällä hetkellä politiikkaa vie demarit, joilla ei suuria paineita muuttaa mitään ole. Kepulaiset nyökyttelevät siinä päätä kuin se lelukoira mäkkärin mainoksessa. Demareilla on selvän vahva säilyttämisen politiikka, mihinkään ei saa koskea tai muuten SAK suuttuu.
Kepulaiset ovat lähinnä profiloituneet viinaholhouksella ja lisääntymiseen kehoittamisella. Siinäpä se, pois baarista ja panemaan. Vähän ovat kepunkin eväät heikot.