Lainaa:
Kaksi kolmesta uskoo sosiaalietuja käytettävän väärin
Julkaistu 23.09.2008, klo 10.01 (päivitetty 23.09.2008, klo 10.13)
Liki 70 prosenttia suomalaisista ja puolet Kelan toimihenkilöistä on sitä mieltä, että sosiaalietuuksia käytetään väärin, selviää Sosiaalivakuutus-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.
Erikoistutkija Mikko Niemelän ja osastopäällikkö Olli Kankaan mukaan väärinkäytökset ovat suuri ongelma. Kaksikon mielestä on mahdollista, että järjestelmän kannatusperusta rapautuu, jos kansalaiset kokevat, että etuuksia haetaan ja saadaan väärin perustein.
- Aika tuomitsevia ihmiset olivat vastauksissaan. Lisäksi moni uskoi, että pientä vilppiä tehdään jäämällä esimerkiksi kotiin vetoamalla sairaaseen lapseen, kertoo erikoistutkija Niemelä.
Tutkimukseen vastanneista suurin osa oli sitä mieltä, että väärinkäytökset johtuvat ihmisten itsekeskeisyydestä ja huonosta moraalista. Lisäksi valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että väärinkäytösten rangaistukset eivät ole kovia, eikä huijaamisesta jää helposti kiinni.
Tukien hakemista halutaan yksinkertaistaa
Vastaajista suurin osa haluaisi ehkäistä väärinkäytöksiä muun muassa lisäämällä tietoa ja yksinkertaistamalla tukien hakemista. Myös karenssien ja rikemaksujen määrääminen sai enemmistön tuen.
Kelan omien tilastojen mukaan väärinkäytökset liittyvät useimmiten etuisuuksiin, joihin sisältyy paljon tarveharkintaa, kuten mm. asumisen tukiin ja työttömyysturvaan.
Kaikkiaan Kelan toimistosta lähti viime vuonna eteenpäin 1 520 ilmoitusta mahdollisista väärinkäytöksistä. Kelan mukaan väärin perustein maksettujen etuisuuksien summa oli viime vuonna 0,03 prosenttia kaikista Kelan maksamista etuisuuksista. Viime vuonna Kela maksoi etuisuuksia reilut 10,5 miljardia euroa, joten väärin perustein maksettujen etuisuuksien määrä oli noin 3,2 miljoonaa.
Kysely tehtiin viime maaliskuussa. Siihen otti osaa 1 500 Kelan työntekijää, joista suurin osa on etuuskäsittelijöitä. Heistä kyselyyn vastasi noin 60 prosenttia. Väestölle tehtyyn sähköpostikyselyyn tuli kaikkiaan 2 600 vastausta.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id102360.html

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun joka kympistä, niin tuloista kuin menoista on oltava todisteet mustaa valkoisella, niin miten etuuksien väärinkäyttö tapahtuu ihan käytännössä?
Voitteko kertoa ihan oikeita esimerkkejä, eikä vain tuulesta temmattuja kuvitelmia aiheesta?
kaiken kodinkoneita myöten esim. toimeentulotuessa, niin silloin kyllä tapahtui väärinkäytöksiä. Oli paljon juttuja siitä, miten suurilapsiset ja HYVIN TOIMEENTULEVAT perheet hakivat etelänmatkarahat sosiaalitoimesta.
Noiden röyhkimysten takiako etuuksien rapauttaminen sitten aloitettiin?