On järkyttävää että asioille ei tehdä mitään.
Lapset laitetaan 1v. laitokseen nimeltään päiväkoti. Vanhempien ei tarvitse vaivautua itse hoitamaan ja kantamaan vastuuta lapsistaan joten lapset kasvaa välinpitämättömässä ympärittössä ( kotona)jossa ei tarvi välittää muusta kuin itsestään. Vanhemmat antavat lapsilleen singaalin että ei me teitä viitsitä hoitaa me viedään teidät päiväkotiin. Siellä taas ympäristö on ressaava kilpailuhenkinen ja akresiivinen. Vanhemmat haluaa kasvattaa lapsistaan omatoimisia jotka todellisuudessa ovat täysin riippuvaisia omista vanhemmistaan vielä kouluiässä. Vanhempien pitää ottaa lapsistaan vastuu näin lapset oppivat ottamaan vastuuta ympäristöstään ja muista ihmisistä ystävistään ja koulutovereistaan ei näin voi jatkua. Vanhemmille tiukat rajat lapsiensa kasvatukseen ja vastuun kantamiseen. Kaikki yhteiskunnan tuet esim. lapslisät pois jos ei lapsiaan hoida kotona. Toki työssäkäyvät ovat asia erikseen, heidän on pakko viedä lapset hoitoon ja sen varmasti lapset oppii hyväksymään. Lapsiryhmät pitäisi saada paljon pienemmiksi että hoito olisi inhimillistä ja laadukasta ei se koskaan tällä meiningillä toteudu. SDP Jutta urpiainen päästi suustaan vielä möläyksen että päivähoito pitäisi olla kaikille ilmainen, pimee muija. Lapset tarvii lämpöä, hellyyttä rakkautta välittämistä vanhempiensa huomioo kehuja kannustusta ja pettymyksiä niistä tehdään toisia huomioivia nuoria.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.