tekemiset ja varsinkin tekemättä jättämiset.
Hallituksen kädet ovat tahriintuneet kyynärpäitä myöten Suomen kansan vereen.
Ettekö te apinat siellä eduskunnassa vieläkään ymmärrä, että tässä maassa asuu oikeita ihmisiä, sellaisia, joilla on tunteet. Eivät nämä ihmiset ole koneita, jotka on valjastettu ainoastaan nostamaan teidän kapitalistiherrojen elintasoa.
Eroa Vanhanen, sinä et ole kykenevä johtamaan oikeista ihmisistä muodostunutta kansaa.
Sinä et osaa pitää edes perhettäsi koossa, niin kuinka osaisit huolehtia koko kansan tarpeista.
Eroa ja häpeä, sillä eivät sinun änkyttämäsi osanotot lohduta yhtään surevia omaisia. Sinulla olisi ollut aikaa tehdä muutoksia yhteiskunnassa Jokelan tapahtumien jälkeen, mutta sinä olet senkin tapahtuman jälkeen huonontanut vain kansalaisten oloja täällä Suomessa.
Olet täydellinen fiasko.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.