Olen aina ihmetellyt kolmosen uutisia, jotka ovat aina hyvin sensaatiohakuisia ja kansaa kosiskelevia. Jopa säätiedotukset! (Vrt. joku 7-lehti tai Hymy) Uutisten lukijat vaikuttavat pelkästään lukijoilta ja varsinaiset tekstit on joku muu älykkäämpi heille valmiiksi kirjoittanut?
Ihmettelen myös aina esim. suorassa lähetyksessä esitettyjä kysymyksiä jollekin tärkeälle henkilölle, kuten esim. pääministerille tänään tuossa iltauutisten aikaan. Kuka on keksinyt kysymykset jo etukäteen vai tulevatko ne siihen korvahärpäkkeeseen lähetyksen aikana joltain päällikkötason hemmolta?
Jossain olen tavannut noita lukijoita livenä ja kaikki ovat aina tehneet melko yksinkertaisen ja mistään mitään ymmärtämättömän jopa tyhmän vaikutuksen. Yleissivistys olematon, vaikka luulisi sitä varsinkin tarvittavan tuossa hommassa, jos aikoo olla muutakin kuin pelkkä valmiin toisen kirjoittaman tekstin lukija.
Onpa joku esiintynyt jossain jonkinlaisessa visailussakin ja mokasi pahemman kerran itsensä tietämättömyydellään. Sen koommin ei muita ole vastaavissa ohjelmissa näkynyt. Vai voiko joku väittää vastaa?
Kertokaa nyt joku, joka tietää asian. Vanha keverini sieltä paikan päältä kuoli äskettäin enkä koskaan ehtinyt häneltä kysyä asioitten juuria ja syntyjä syviä.
Tämä ei ole ollenkaan tarkoitettu miksikään provoksi. Toivon, että joku ajatteleva ja järkeä käyttävä henkilö ymmärtää yskän ja esittää joko asiantuntevan vastalauseen tai selittää joka tapauksessa kuinka homma toimii.
Ennenkuin mene usko kokonaan...
TV3:n uutiset
8
595
Vastaukset
- marsu
Onhan siellä isot tiimit,uutispäälliköt , reportterit,editoijat ym, jotka yhdessä sen lähetyksen kokoavat, mutta Kauhajoen tapahtumiin liittyvä pääministeri Vanhasen haastattelu oli MTV3:lla minusta kyllä jo törkeä...aloitetaan heti sillä, että kuka on poliittisesti vastuussa tapahtumasta.
Vanhanen sitten esitti ensin surunvalittelut, niin kuin tapoihin kuuluu. Hän jatkoi ihan asiallisesti ja rauhallisesti sillä miten
nyt on tutkittava miksi aseenkantolupaa ei otttu pois ampujan nettivideosta huolimatta. Uutisten ankkurina toimiva Keijo Leppänen hyvin ylimielisllä äänensävyllä toisti kysymyksen sanoen vielä niin kuin idiootille, että yksinkertaistetaanpas vielä..kumpi eroaa sisäministeri vai pääministeri?
Sekö nyt oli tärkein pointti tässä vaihessa..kysyn vaan kun en ymmärtänyt. - tyyppi88
Niin, kyllähän nuo ankkurit itse kuulemma suunnittelevat nuo puheensa, saattaa siellä joku tuottaja toimia takapiruna. Muuten pidän hiemanoutona noita Leppäsen eilisiä kysymyksiä...
- lapsellinen
Ottakaa keskusteluun ay-jäsenmaksujen verottomuus! Nehän ovat vapaaehtoisia. Miksei niiden verottomuudesta voisi jo tänä päivänä luopua. Valtiohan maksaa suurimmaksi osaksi työttömyyskorvaukset. Mitä muka ay-maksulla sitten saa.
Toinen vähennys olisi taloudessa vähentää ministereitä ja edustajien määriä. Eu:ssahan jo suuri määrä päätöksiä tehdään. Avustajia vaan edustajille meillä Suomessa lisätään. Mitä poliittisia suojatyöpaikkoja ne kaikki ovatkaan.- ei valtio maksa
"Valtiohan maksaa suurimmaksi osaksi työttömyyskorvaukset. Mitä muka ay-maksulla sitten saa."
Ei muuten maksa valtio kaikkia työttömyyskorvauksia, esim. ansiosidonnaiset maksaa joko ammattiliitto tai sitten Loimaan työttömyyskassa. - lisäys..
Lisätään vielä se että ammattiliitosta sen jäsen saa maksutta esim. juridista lakiapua jos tarvitsee taistella työnantajaa vastaan esim. laittomassa irtisanomistapauksessa.
- Näön vuoksi
Keijo Leppäsellä on erillaisia silmälaseja.
- tietoinen1
Ilmastouutinen 13.4. kuulostaa propagandalta.. Jottei kuulijalle muodostuisi tällaista käsitystä, vähintäänkin olisi pitänyt mainita, ettei ilmasto ole lämmennyt... no nyt menen itsekin vipuun. Olisi pitänyt mainita, ettei lämpötilamittausten kuukausi- tai vuosikeskiarvo ole noussut 20 vuoteen, mutta silti uskotaan ilmaston muutokseen, vaikka muutokset näyttävät tilastollisesti merkitsevän vain ilmaston vaihtelua.
- Täyttä paskaa!
Kolmosen uutisethan ovat joka lähetyksessä ainakin puolet uutisajasta Turussa toimittaja Jouko Vähä-koskelan johdolla. Pikkukylä Turun paikallisuutiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2732710Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2081738Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591454Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11211- 791166
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2361081- 801012
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.49932- 72816
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15730