MIKSI EN PÄÄSE YLI? Neuvoja..

Ihastuin 2 vuotta sitten mieheen/poikaan, joka oli kanssani samassa koulussa (lukiossa). Katseemme kohtasivat heti ja kiinnostus oli molemminpuolinen.
Vietimme paljon aikaa yhdessä, olin korviani myöten ihastunut.
Vietin koulupäivät käytävillä hänelle jutellen kaikesta mahdollisesta, meillä oli paljon yhteistä.
Hän sai aikaan minussa niin paljon tunteita, joita en aikaisemmin koskaan ollut tuntenut niin , enkä nykyäänkään ole tuntenut mitään vastaavaa.
Kerroin hänelle tunteistani ja hän väitti tuntevansa samoin.

Sitten yhtäkkiä poika alkoi lintsailla koulusta ja lopulta vaihtoi koulua. Näimme kuitenkin aina silloin tällöin, mutta koko ajan harvemmin.
Sitten muutama viikko myöhemmin sain tietää, että hän oli alkanut seurustella.
Noo, siinä meni sitten vuosi hyvin harvassa yhteydenpidossa.

Kun hän erosi tyttöystävästään, näimme taas.
Tapailimme silloin tällöin, käyttäydyimme aivan kuin olisimme seurustelleet, mutta emme kuitenkaan seurustelleet.
Tätä kesti muutamia kuukausia. Kerroin sitten hänelle että rakastin häntä (minusta tosiaan tuntui siltä) ja hän meni täysin lukkoon ja katkasi välit kokonaan.

Tästä kaikesta on kaksi vuotta. En ymmärrä miksi en pääse yli ja pelottaa, että jollain tavalla en edes halua päästä hänen ylitse.
Tuntuu, että odotan vain sitä hetkeä että hän eroasi tämän hetkisestä tyttöystävästään (jonka kanssa juuri on alkanut seurustelemaan) ja ottaisi minuun taas yhteyttä. Se on tosi säälittävää, sillä minun pitäisi vain unohtaa koko mies ja siirtyä eteenpäin. Mutta en pysty.
Näen hänet vieläkin unessani, ajattelen liian usein kaikkea sitä mitä meillä oli ja tiedän samalla etten koskaan tule saamaan niitä hetkiä takaisin.
Ehkä kuitenkin eniten pelottaa, etten koskaan enää tunne mitään vastaavanlaista ketään muuta kohtaan.
Mitä voin tehdä? Miten voisin unohtaa ja päästä yli?
0380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


..kiiitos! kirjoitti:

Ihastuin 2 vuotta sitten mieheen/poikaan, joka oli kanssani samassa koulussa (lukiossa). Katseemme kohtasivat heti ja kiinnostus oli molemminpuolinen.
Vietimme paljon aikaa yhdessä, olin korviani myöten ihastunut.
Vietin koulupäivät käytävillä hänelle jutellen kaikesta mahdollisesta, meillä oli paljon yhteistä.
Hän sai aikaan minussa niin paljon tunteita, joita en aikaisemmin koskaan ollut tuntenut niin , enkä nykyäänkään ole tuntenut mitään vastaavaa.
Kerroin hänelle tunteistani ja hän väitti tuntevansa samoin.

Sitten yhtäkkiä poika alkoi lintsailla koulusta ja lopulta vaihtoi koulua. Näimme kuitenkin aina silloin tällöin, mutta koko ajan harvemmin.
Sitten muutama viikko myöhemmin sain tietää, että hän oli alkanut seurustella.
Noo, siinä meni sitten vuosi hyvin harvassa yhteydenpidossa.

Kun hän erosi tyttöystävästään, näimme taas.
Tapailimme silloin tällöin, käyttäydyimme aivan kuin olisimme seurustelleet, mutta emme kuitenkaan seurustelleet.
Tätä kesti muutamia kuukausia. Kerroin sitten hänelle että rakastin häntä (minusta tosiaan tuntui siltä) ja hän meni täysin lukkoon ja katkasi välit kokonaan.

Tästä kaikesta on kaksi vuotta. En ymmärrä miksi en pääse yli ja pelottaa, että jollain tavalla en edes halua päästä hänen ylitse.
Tuntuu, että odotan vain sitä hetkeä että hän eroasi tämän hetkisestä tyttöystävästään (jonka kanssa juuri on alkanut seurustelemaan) ja ottaisi minuun taas yhteyttä. Se on tosi säälittävää, sillä minun pitäisi vain unohtaa koko mies ja siirtyä eteenpäin. Mutta en pysty.
Näen hänet vieläkin unessani, ajattelen liian usein kaikkea sitä mitä meillä oli ja tiedän samalla etten koskaan tule saamaan niitä hetkiä takaisin.
Ehkä kuitenkin eniten pelottaa, etten koskaan enää tunne mitään vastaavanlaista ketään muuta kohtaan.
Mitä voin tehdä? Miten voisin unohtaa ja päästä yli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu