Onko Finnair antanut tänään tulosvaroituksen vai miksi sen kurssi sukelsi Helsingin pörsissä -7,5%. Yhtiön osake on menettänyt arvoaan 60% viimeisen vuoden aikana. Valtion olisi kannattanut myydä osake-enemmistönsä silloin kun kurssi oli korkealla. Islantilaiset olisivat ostaneet. Nyt saattaa olla, että nousua on turha enää odottaa. Sen verran synkät ovat yhtiön näkymät.
Miksi Finnairin kurssi sukelsi?
Asakla
4511
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
samalle normaalille tasolle missä se oli viime torstaina ennen perjantain järjetöntä nousua.
Valtio saa runsaasti verotuloja jos ei
muuten niin niiltä työntekijöiltä kun
Finnair pysyy Suomessa.
Joku Lufthansa voisi ostaa sen vaikka
alasajettavaksi syöttöyhtiöksi ja
tuhatmäärin työpaikkoja katoaisi Suomesta.
lyötyi kommunistien aatteita. Eihän se nyt näin käy. Eikös se pitänyt olla niin, että osakeyhtiön ainut tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa ja sitä ei tuolla kolhoosiopeilla tule. Niin täällä ollaan opetettu.
Mihin maksavat veroja nämä jatkuvasti lisääntyneet mm. ulkomaiset lentoemännät Finnairilla?
Eipä taida olla ainoa yritys, lentoyhtiöistä puhumattakaan, jonka kursssi on laskenut viimeaikoina?